Pallontallaajat.net
Valikko

Huh, mistä reissuvuodesta oon saanut nauttia jo tälle vuotta! Mun mittapuulla viisi reissua viiden kuukauden sisällä on just ihanteellinen määrä, ja on hauska huomata miltä tuntuu, kun reissuja on just sopivasti. Jatkuva kaukokaipuu ja seikkailunnälkä on tietysti läsnä edelleen jatkuvasti, mutta tämän vuoden seikkailut Singaporessa, Turkissa, Sveitsissä, Sloveniassa ja Islannissa ovat saaneet aikaan sen, että nyt toukokuun puolivälissä fiilis on melko rauhallinen. Siitäkin huolimatta, että kesäloma on edelleen suuri kysymysmerkki ja vaikuttaisi melko vahvasti siltä, että tänä vuonna ei tuu mitään suurta seikkailua, ainakaan kesällä.

Nää toukokuun puolivälin helteet on kuitenkin olleet riittämiin rakastumaan taas kotimaahan, ja jäätävän hektiset päivät on ollut omiaan muistuttamaan, että kotona on oikeastaan aika siistiä olla. Varsinkin nyt, kun kaikki arjen nappulat on taas ensimmäistä kertaa vuosiin kuosissa. Siispä en koe juuri minkäänlaista ahdistusta siitä, että kesälomareissua ei tänä kesänä ole näköpiirissä.

Muita seikkailuja toki on luvassa. Tää kevät on ollut ihan uskomatonta työmatkojentäyteistä seikkailua, ja jos kaikki menee nappiin, oon noin kuukauden kuluttua taas seuraavalla retkellä. En kuitenkaan välitä puhua siitä vielä sen enempää, sillä töihin liittyvät reissut ovat tosia vasta sitten kun lentoliput on kourassa, ja yleensä ne ovat sitä säkällä kaks päivää ennen lähtöä. Eli katsellaan sitten!

Tulevan mahdollisen työreissun lisäksi mulla on takataskussa myös toinen matka, nimittäin vuosittainen kesäreissu Lontooseen. Mikä parasta, se odottaa aivan kulman takana! Lähden nimittäin lauantaiaamun kunniaksi kohti Helsinki-Vantaata kahden työkaverin kanssa, ja nautitaan Lontoon helteistä sekä unohtumattomasta hääviikonlopusta kahden päivän verran. Mitään paineita ei oo, sillä Lontoo on onneksi vanha tuttu, joten mulle riittää kaupunkitunnelman haistelu.

Näiden reissujen lisäksi mulla ei oo mitään matkasuunnitelmia. Tai siis paljon olis, mutta nyt on kova paikka, kun pitää oikeasti miettiä haluanko toteuttaa ne yksin, sillä vakireissukaveri Karim ei tänä kesänä, eikä liioin tulevana syksynäkään, voi lähteä uuden työpaikan vuoksi reissuun. Toistaiseksi oon työntänyt asian mielestä eteenpäin ja luotan siihen, että lomapäivät ei katoa mihinkään ja että tätä asiaa ehtii miettiä myöhemminkin. Nyt voisin vaan nauttia siitä ajatuksesta, että jos jossain vaiheessa alkaa siltä tuntua, voin buukata reissun, ottaa lomaa ja vaan lähteä. Viidellä viikolla tekee jo aika paljon.

Jos kuitenkin kaipaat vinkkejä kesän reissukohteisiin, tsekkaa tämä Veeran postaus, johon se pyysi muakin mukaan. En tosin voinut lähteä, sillä kun kesälomasuunnitelmat sanoo eioota, ei siinä paljon vinkkejä jaella.

Mitä kesälomasuunnitelmia sulla on?

Kuvissa Singaporen-tunnelmia helmikuulta!

16.5.2018 4 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Turkin alkuvuoden työmatka oli harvinaisen monipuolinen. Vaikka oltiin reissussa vaan viikko, tuntui se paljon pidemmältä ajalta sillä reissulla tehtiin vaikka ja mitä. Aloitettiin matka lumimaisemissa lasketellen, jatkettiin matkaa vuoristoon kuumailmapallolennolle ja viimeinen etappi oli Antalyan miljoonakaupunki, missä kierreltiin niin rannoilla kuin metsissäkin. Hullua, miten paljon voi saada mahtumaan yhteen ainoaan viikkoon!

Antalyan-reissulta löytyi kaksi ehdotonta suosikkipaikkaa, jotka tarjosi tyystin toisenlaisia maisemia kuin mitä olisin odottanut Etelä-Turkista löytäväni. Siinä missä odotin lähinnä Alanyan kaltaisia rantamaisemia, Antalya yllätti täysin vehreillä vesiputousnäkymillä ja rannan ja vuoriston yhdistävillä maisemilla.

Aloitettiin Antalyan-osuus piipahtamalla keskustasta noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla Düdenin vesiputouksella. Putouksia on Antalyan edustalla itse asiassa kaksi, ja käytiin ensin alemmalla putouksella, joka löytyy aivan kerrostalojen tuntumasta. Korkea putous oli kieltämättä tosi näyttävä, mutta silti jostain syystä ihan vähän plääh. Jotenkin odotukset oli siinä vaiheessa vähän korkeammat, sillä en ollut tajunnut, että putouksia on kaksi ja olin tsuumaillut ennen matkaa juuri siellä toisella putouksella napattuja kuvia.

Matka jatkui siitä siis ylemmälle putoukselle, ja lopulta parkkeerattiin auto suurelta vaikuttavan puiston viereen. Astuttiin porteista sisään ja käveltiin veden kuohua lupailevaa ääntä kohti. Kapeat kierreportaat alas, märkään luolaan ja hetken päästä astuttiin ulos näkymään, jota olin odottanut: komea vesiputous vehreän kasvuston ympäröimänä, jes!

Näkymä oli huomattavasti hienompi kuin kaupungin tuntumassa nähty vesiputousmaisema, ja se jatkui vaan. Fiilisteltiin kaverini Kristan kanssa miten oli melkeinpä ihan sama mihin katsoi, kun joka paikassa silmien eteen avautui huikeita näkymiä. Taustalla pauhaava vesiputous teki muutenkin hienosta maisemasta entistä upeamman.

Vietettiin melko pitkä aika Düdenin vesiputouksella ihan vaan kuvaillen ja maisemista nauttien. Vesiputousalue on kuulemma paikallisten ja matkailijoidenkin suosima piknikpaikka enkä kyllä ihmettele, sillä noissa maisemissa vois olla tosi ihana viettää kesäinen päivä eväiden ja kavereiden kanssa. Ehkä ens kerralla!

Düdenin lisäksi toinen mieleenpainuva maisemapaikka löytyi 80 kilometrin päässä Antalyasta sijaitsevasta Phaseliksen rauniokaupungista. Sen lisäksi että alueella on noin kaksi tuhatta vuotta vanhoja näyttäviä raunioita, sijaitsee siellä myös kiva ranta, jonka horisontissa siintää paitsi meri myös vuoristo. Aika kiva kombo!

Phaseliksen paras puoli on sen rauhallisuus, sillä alueelle on viitisen euron suuruinen pääsymaksu, mikä on paikallisille melko iso raha. Siitä syystä vain harva matkustaa Phaselikseen viettämään rantapäivää, joten se on mainio vastine täysinäisille julkisille rannoille.

Tietenkään alue ei oo ensisijaisesti rantapaikka, sillä erityisesti reissaajat käy siellä historiallisten raunioiden vuoksi, mutta miksipä samalla ei ottaisi iloa irti ja viettäisi aikaa myös rannalla? Ainakin maisemat puhuu sen puolesta, että tuolla voisi viihtyä pidemmänkin tovin. Meidän vierailu taisi kestää vaan tunteroisen, mutta olisin mieluusti jäänyt katselemaan maisemia vaikka koko päiväksi.

Parasta näissä kohteissa oli se, että ne taas kerran todisti, miten upeita paikkoja maailmalta löytyy kunhan ottaa ennakkoluulolasit silmiltä ja selvittää vähän kohteen mahdollisuuksia. Ihan hyvin Antalyassa vois viettää perinteisen shoppailu- ja kaupunkikiertelyloman lisäten sinne tietysti rantapäiviä, mutta aivan yhtä lailla kaupunki tarjoaa mahdollisuuden unohtumattomiin luontoelämyksiin. Vaikka tässä ei tietenkään mistään todellisesta luontoseikkailusta ollu kyse, oli nuo siistejä reissuja, jotka teki Antalyasta ainakin mulle huomattavasti houkuttelevamman matkakohteen.

Miltä näkymät näyttää, lähtisitkö niiden perässä Antalyaan?

12.5.2018 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kirjoitin nelisen vuotta sitten mun ja Karimin häistä. Unelmien hääpäivästä, jonka aikana hymyistä ei meinannut tulla loppua ja kaikki meni oikeastaan täydellisesti: oli Suomen kesälle harvinainen hellepäivä, kaikki rakkaat lähellä sekä kevyt ja iloinen tunnelma.

Kuva: Nella Himari

Lähdettiin siitä suoraan niin ikään lähes täydellisesti sujuneelle häämatkalle, ja sieltä palattuamme matkustettiin taas Helsingistä Ouluun jo reilun viikon kuluttua, tällä kertaa ystäväpariskunnan häihin. Siltä reissulta sain kuitenkin palata Helsingin-kotiin yksin, sillä Karim oli pakannut kamansa ja suuntasi Oulusta muuttokuorman kanssa Kuopioon.

Edessä olisi neljä tai viisi vuotta etäavioliittoa miehen opintojen vuoksi, jos suhde sen kestäisi. Toki takana oli jo kahdeksan yhteistä vuotta ja aika iso kasa vastoinkäymisiä sekä erossa oloa eli paljosta oltiin selvitty. Mutta neljä, tai pahimmillaan viisi vuotta on kuitenkin hemmetin pitkä aika. Vaikka olo oli varma, ei mekään voitu tietää ihan sataprosenttisella varmuudella että me onnistuttaisiin tässä, oli vaan pakko yrittää.

Tallinna 2015

Vuosikausien etäavioliitto ei todellakaan oo ideaalitilanne heti avioliiton aluksi, eikä se tietenkään ollut se mitä juhlien jälkeen toivottiin. Siinä missä koko ajatus erikseen muuttamisesta oli sanalla sanoen kamala, oli siinä myös toinen puoli. Samalla se oli myös panostus meidän yhteiseen tulevaisuuteen: minä pääsin tekemään unelmatyötäni Helsingissä samalla, kun Karim opiskeli unelmiensa alaa Kuopiossa.

Mitään muita vaihtoehtoja ei oikeastaan edes ollut. Mun työpaikka, jota oon pitänyt unelmien työpaikkana alusta saakka, oli Helsingissä. Matkailutoimittajan työ ei vaan olis onnistunut Kuopiosta käsin, joten päätin jäädä kaupunkiin, mihin oltiin muutettu yhdessä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Suomessa taas ei oo mahdollista opiskella ravitsemusterapeutiksi muualla kuin Kuopiossa, ja kun yliopiston ovet lopulta avautuivat Karimille superhaasteellisen valintakoeprosessin jälkeen, ei sitäkään päätöstä tarvinnut edes miettiä. Oli selvää, että me muutettaisiin joiksikin vuosiksi erilleen.

Jostain syystä se oli melko yleistä mun ystäväpiirissä just sinä vuonna, kun meillä oli ensimmäinen vuosi erillään. Kuitenkin siinä missä kaverit joutuivat kärvistelemään etäavioliitossa vaan vuoden, meillä homma oli vasta alussa. Se ei loppuisi vielä seuraavana, eikä sitä seuraavanakaan vuonna.

Yhdysvallat 2016

Vaikka uskotaan että kaikkeen tottuu, yksikään etäavioliiton vuosi ei ollut edellistä helpompi, eikä myöskään vaikeampi. Joka ikinen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi oli täynnä aivan samanlaista kaipuuta ja jatkuvaa yksinäisyyden tunnetta. Välillä se unohtui, mutta tuli taas hetken päästä ihan kunnolla takas. Me oltiin ehditty asua yhdessä kuus vuotta, joten toisen läsnäoloon oli enemmän kuin tottunut, sillä se oli se normi, josta nyt opeteltiin pois.

Samalla tietysti koettiin molemmat aivan fantastisia asioita, jotka ei olis onnistuneet ilman päätöstä etäavioliitosta. Mää keskityin tekemään töitä ja treenasin kovasti, tein hallitushommia, sain uusia ystäviä ja löysin uudehkossa kotikaupungissa ja täysin uudessa elämäntilanteessa omat rutiinini. Samalla Karim puursi yliopistossa viiden vuoden opinnot neljään, kirjoitti kirjan, toimi useammassa hallituksessa, teki samaan aikaan töitä ja aloitteli hommia seuran päävalmentajana tietysti samaan aikaan nauttien opsikelijaelämästä, uusista ystävistä ja siitä, että ympärillä oli samaan asiaan samanlaisella intohimolla suhtautuvia ihmisiä. Pystyttiin keskittymään niihin asioihin, mitkä näytti paperilla hyvältä.

Singapore 2018

Meidän etäavioliitto päättyi vajaan neljän vuoden jälkeen noin kuukausi sitten Karimin muuttaessa kotiin. Ollaan menty naimisiin lähes neljä vuotta sitten, ja nyt oikeastaan ollaan vasta päästy opettelemaan perinteistä avioliittoarkea. Se on sujunut toistaiseksi täysin ongelmitta, sillä toisen kanssa eläminen pitkän erossa olon jälkeen on tullut molemmille tutuksi, ja tilan antaminen ei oo ongelma.

Viimeiset neljä vuotta on mahdollistaneet meidän elämään asioita, joita ilman olis tosi vaikea pärjätä. Minä oon voinut panostaa uraan tehden työtä jota rakastan, ja päässyt työskentelemään huippujen ihmisten ympäröimänä. Karim taas on opiskellut itselleen ammatin, johon tuntee valtavaa intohimoa ja mistä on äärimmäisen kiinnostunut. Samalla neljän vuoden erossa oleminen on tuonut molemmille vapautta, mutta vahvistanut myös entisestään luottamusta.

Montenegro 2016

Aika on tuonut myös jotain muuta, mitä ilmankin olis pärjännyt. Mää huomasin alkavani kärsiä jonkinlaisesta, ehkä alitajuisesta, hylätyksi tulemisen tunteesta parisen vuotta sitten. Se oireili luonteen kipakkuutena ja epävarmuutena, mutta myös hyvin negatiivisena kehonkuvana, mikä johti myös hieman häiriöityneeseen syömiskäyttäytymiseen ja pakonomaiseen urheiluun. Sitä taas oli harvinaisen helppo ylläpitää yksin asuessa. Jatkuva treenaaminen oli lopulta melko turhaa, sillä kaivattuja tuloksia ei näkynyt huonon syömisen vuoksi, eikä se helpottanut kehonkuvaongelmien kanssa.

Vaikka etäavioliitto olikin tosi kamala ja kuluttava, loi epävarmuutta ja aiheutti henkisiä ongelmia joiden kanssa saan varmasti painia vielä pitkään, toi se myös rutkasti mahdollisuuksia, varmuutta ja luottoa tulevaan. Ne on asioita, jotka painaa tällä hetkellä vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin negatiiviset vaikutukset ja juttuja, joiden avulla ne ikävät asiat kääntyy ihan takuulla positiivisiksi vielä tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä koenkin päällimmäisenä ihan hemmetin suurta ylpeyttä meistä: me pystyttiin siihen! Viimeisen kuukauden ajan oon voinut vastata kaikille kuulumisia kyselleille silmät tuikkien kaiken olevan enemmän kuin hyvin, sillä tätä jos jotain on odotettu.

Viime vuoden meidän yhteinen aika on ollut lähinnä reissuilla, mistä syystä kuvituksena on muistoja meidän etäavioliiton aikaisista matkoista.

Eli kiitos etäavioliitto 2014–2018, se on nyt niin nähty!

10.5.2018 4 Kommenttia
9 Facebook Twitter Google + Pinterest

Islannin pääkaupunki Reykjavik pääsi yllättämään, vaikka mulla ei sen suurempia mielikuvia kaupungista etukäteen juuri ollut ehtinyt kertyä. En kuitenkaan osannut odottaa näin kylämäistä ilmapiiriä ja värikkäitä taloja, sillä jotenkin olin kuvitellut kaupungin olevan jotain ihan muuta, en tosin osaa pukea sanoiksi mitä.

Löysin kuitenkin itseni fiilistelemästä kaupungin tunnelmaa, joka ainakin noin ensikertalaisen silmissä muistutti tosi paljon mielikuvien alppikyliä tai ainakin ruotsalaisten hiihtokaupunkien tunnelmaa. Ensivaikutelma antoi ymmärtää Reykjavikin keskustan olevan täynnä villapaitakauppoja ja muita turistihoukutuksia, mutta tunnelma muuttui heti, kun pahimmalta turistikadulta Hverfisgatalta astui syrjään.

Se kokemus paljasti kaupungissa olevan myös paljon muuta. Tunnelmallisia pieniä kahviloita, suomalaisittainkin överikalliita design-putiikkeja, ruokakauppoja, ravintoloita ja kivoja aukioita. Eli aivan tavallista elämää lunnien ja villapaitakauppojen täyttämien matkamuistomyymälöiden lisäksi.

Tiukasta aikataulusta huolimatta mulla oli aikaa piipahtaa keskustassa kolme kertaa. Ensin heti kaupunkiin saapumisen jälkeen, seuraavana iltapäivänä Blue Lagoon -vierailun rentouttamana sekä viimeisenä päivänä virallisella, ohjelmaan kuuluneella kaupunkikierroksella hetkeä ennen lähtöä. Onneksi vierailu ei siis jäänyt vaan yhteen pikaiseen piipahdukseen, vaan sain Reykjavikistakin kolme täysin erilaista kokemusta. Kaikkien niiden perusteella uskaltaisinkin sanoa, että kaupunki on paljon muuta kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää, sillä turrekerroksen alta paljastuu sydämellinen mutta edelleen melko pieni kaupunki, missä paikallista elämää pääsee seurailemaan aitiopaikalta.

Kaupungin merkittävimmät nähtävyydet sijaitsee aika näppärästi lyhyen kävelykierroksen sisällä, ja puolessatoista tunnissa ehtii tsekata kaikki tärkeimmät paikat. Mää valkkasin reitille keskustassa sijaitsevan Reykjavíkurtjörn-lammen edustalla kohoavan kaupungintalon, peri-islantilaista arkkitehtuuria edustavan Fríkirkjanin, melko erikoisen Sun Voyager -monumentin ja Harpan näyttävän konserttitalon. Viimeisenä reissupäivänä käytiin myös Hallgrímskirkja-kirkossa sekä tietysti tsekkaamassa kaupungin parhaat maisemat kirkon kasikerroksen näköalatasanteelta. Samana sadepäivänä noustiin Harpanin vieressä sijaitsevalle Arnarhóll-kukkulalle, missä muun muassa islantilaiset olivat vastaanottamassa ja juhlimassa maan jalkapallomaajoukkuetta edellisten futiksen MM-kisojen jälkeen.

Reykjavikissa kannattaa piipahtaa myös kaupungin satamassa, mistä esimerkiksi valassafarit liikennöivät. Mun majapaikka sijaitsi aivan sataman vieressä, joten sain nauttia hotelliaamiaisellakin ikkunasta avautuvaa Esjan-vuoren vallitsemaa maisemaa. Vuorinäkymä hallitseekin Reykjavikia melko vahvasti, sillä Esjan näkyy tosi hyvin kaupungin rannikolla. Jos mulla olis ollut aikaa enemmän, olisin ehdottomasti halunnut käydä tsekkaamassa vielä noin viiden kilometrin päässä keskustasta sijaitsevan Gróttan saaren majakan, mutta se oli pakko jättää seuraavaan kertaan.

Lyhyen vierailun perusteella Reykjavik vaikutti tosi symppikseltä ja pienehköltä kaupungilta, missä vois ilomielin käydä uudelleen.

8.5.2018 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit