Pallontallaajat.net
Valikko

Blogihaaste: mieleenpainuvat sattumukset matkoilla

Maailmanympärimatkan kynnyksellä oleva Adalmina haastoi minut ja muutamat muut bloggaajat jo aikaa sitten kertomaan omia erikoisimpia sattumuksia matkan varrella. Päätin totta kai tarttua aiheeseen, mutta heti luettuani muiden hurjista seikkailuista aloin vierastaa haastetta, sillä ei kait nyt mulla oo mitään seikkailukertomuksia jaettavana! Alkoi tuntua nopeasti siltä, että mulle ei kyllä satu eikä tapahdu matkoilla, vaan kaikki menee aina aika smoothisti.

Mutta ei kait niiden tarinoiden tarvi nyt niin supererikoisia tai -eksoottisia olla ollakseen mieleenpainuvia tai hauskoja sattumuksia, joten tässä lähtee. Koitin listata kokemuksia, joista oon ehkä eniten kertonut tarinoita läheisille matkojen jälkeen.

Ylibuukkaus ensimmäisellä New Yorkin -matkalla on mun suosikki varmaan kaikista matkoilla tapahtuneista sattumuksista. Tarina on varmasti uskollisimmille lukijoille hyvin tuttu, mutta kerrotaan se siitä huolimatta vielä kerran. Lokakuussa 2009 matkustettiin Karimin kanssa ensimmäistä kertaa Amerikkaan, ja meillä oli Oulu–Helsinki-lennon jälkeen luvassa vielä lennot Helsingistä Lontooseen ja Lontoosta New Yorkiin. Heathrown lentokentällä sprintattiin niin kovaa kuin kintuista päästiin Virgin Atlanticin transfer-tiskille, jossa lentoyhtiön edustaja tarttui nopeasti punaiseen puhelimeen, ja  me kuultiin vaan sanat: ”…so I have to deny them.” Se oli siinä.

Syynä ei kuitenkaan ollut terroristiepäily tai muu erityisesti Jenkkien-ensikertalaista pelottanut asia, vaan puhtaasti ylibuukkaus. Diili oli meidän silmissä loistava: saatiin valita kompensaatioksi joko Virgin Atlanticin lennot ihan mihin vaan tai vaihtoehtoisesti 600 euroa puhtaana käteen. Valittiin ymmärrettävästi jälkimmäinen. Lentoyhtiö maksoi meille lentokenttähotellin ja aamulla päästiin jatkamaan matkaa. Opiskelijoina oltiin tosi onnellisia pienestä lisäbudjetista, jolla maksettiin myöhemmin seuraavana keväänä muun muassa meidän ensimmäinen yhteinen Libanonin-matka.

libanon-11 libanon-10 libanon-7

Libanonissa sattumuksia on tapahtunut vaikka kuinka, mutta kaikkein mieleenpainuvin lienee se kerta, kun mua oikeasti luultiin paikalliseksi. Oltiin elokuu 2011 Beirutissa, ja juuri saavuttu kaupunkiin edellisenä päivänä. Alla oli vähän rusketusta kesän seikkailuilta, mutta ei mitenkään hirveästi. Lämmintä oli 40 astetta, oli ramadanin ensimmäinen päivä ja minä nohevana tyttönä puin ylleni minihameen ja olkaimettoman topin. Lähdettiin Karimin ja tämän mummon kanssa vähän ruokaostoksille, ja siinä myyjältä toiselle kierrellessä vastaan tuli joku hyvän päivän tuttu.

Siihen jäätiin sitten porisemaan, ja vähän ajan päästä tämä nainen kysy multa arabiaksi, että oonko minä Nabilin, eli Karimin sedän, tytär. Karimia se taas oli luullut saksalaiseksi. Hehe, vieläkin naurattaa kun mietin että mua kalkkilaivan kapteenia luultiin libanonilaiseksi samalla kun libanonilaista miestä luultiin saksalaiseksi. Tästä meni ehkä tunti ja kun oltiin Karimin kanssa kaksistaan taas ulkona liikkeellä, tuli naapurin parikymppinen poika ilmoittamaan että mulla on liian vähän vaatetta päällä. Se tuntui surkuhupaisalta sen jälkeen kun mua oltiin juuri erehdytty luulemaan samoissa kamoissa paikalliseksi.

libanon libanon-2 libanon-3

Yhtenä hauskana sattumuksena tulee mieleen yöjuna Balkanilla, joka on ollut ehkä kaikkein jäätävin junakokemus ikinä. Matkustettiin Karimin kanssa Balkanin-reilillä vuonna 2012 yöjunalla Skopjesta Belgradiin, ja alueelle tyypilliseen tapaan junien loossien vanhat pehmeät kangaspenkit lemusi melko oksettavalta vuosikymmenten tupakoinnin jälkeen. Ei siinä mitään, loossin verhot kiinni, penkit makuuasentoon ja nukkumaan. Mulla oli kunnon varustus päällä kylmän junayön varalta ja heräsin jossain vaiheessa siihen että loossissa oli tosi kuuma. Koska siellä ei ollut muita kuin minä ja Karim, kevensin nopeasti varustusta ja jatkoin unia.

Seuraavalla pysäkillä verhot revittiin auki, ja sisään astui kolme mummeroa sekä yks, noin 60-vuotias mies, joka tietysti parkkeerasi juurikin siihen mun viereen. Konkkaronkka räpätti todella kovaäänisesti, eikä pitänyt minään sitä että me koitettiin nukkua vieressä. Hytissä oli tosi kuuma, ja vieressä istuva ukko kävi jostain syystä kuitenkin laittamassa mun vieressä olevan ikkunan kiinni. Avasin sen nopeasti jälleen, minkä jälkeen mies tarttui taas ikkunaan ja sulki sen. Tätä tanssia käytiin hetken aikaa, kunnes luovutin. Ei mennyt kauaa, kun siinä silmät kiinni ollessa nenääni kantautui vielä makeampi röökinkatku, ja vieressä istuva äijä, siis juuri se sama joka oli sulkenut ikkunan kerta toisensa jälkeen, oli pistänyt tupakaksi.

Kuppi lensi nurin ja minä nousin seisomaan koko 162-senttisellä valtavalla varrellani, enkä muista ihan tarkalleen mitä sanoin äijälle mutta viesti oli kielimuuristakin huolimatta sen verran selvä, että se pakkasi kimpsunsa ja painui röökaamaan jonnekin muualle. Samaa ukkoa ei näkynyt enää samana yönä, mutta aika nopeasti joku saman kaliiberin äijä tuli istumaan samalle paikalle. Siinä vaiheessa oli ihan sama, kunhan tyyppi ei kävisi tupakoimaan muutaman neliön kokoisessa ahtaassa kopissa.

libanon-8 libanon-9

Viime syksynä koettu hamam-elämys Alanyassa on kyllä kieltämättä omituisimpia kokemuksia, mitä matkoilla on käynyt. Oltiin työmatkalla kollegani ja ystäväni Nellan kanssa, ja ohjelmassa oli vierailu paikallisessa hamamissa. Olisin toki voinut perehtyä asiaan ja lukea ohjeita hamam-vierailuun etukäteen mutta se jäi tekemättä, mistä syystä mulle ei esimerkiksi ollut selvää se, tuleeko hamamiin painella ilkosillaan vai uikkareissa. Jälkimmäinen oli se oikea vaihtoehto, ja mullahan ei tietenkään ollut uikkareita mukana. Hyvin lähti käyntiin!

Alusvaatteissa koikkalointi hamamissa oli jo lähtökohtaisesti vähän noloa, mutta voi luoja miten pihalla me Nellan kanssa siellä oltiin! Oli aivan äärimmäisen epämukavaa kulkea siellä lähes ilkosillaan varsinkin, kun ei ollut mitään hajua miten piti toimia. Turkkilaiset mammat mongersi jotain komentoja ja osoitteli eri suuntiin, mutta me ei oikein osattu tulkita niitä. Siitä saatiin muutamia murahteluja ja kädestä pitäen -neuvomisia, kun meidät istutettiin odottamaan vuoroamme. Kun sitten oli sopiva aika, päästiin kylmästä altaasta muorin käsittelyyn. Siinä ei paljon vauhdissa, voimassa eikä vaahdossa säästelty kun mamma antoi meille kyytiä. Tulipahan natisevan puhdasta, ja ens kerralla osaa taas sitten vähän paremmin.

Ja samalla reissulla päästiin muuten molemmat vielä paikallisten sanomalehtien etusivulle, joten ei ollut turha reissu!

libanon-4 libanon-6 libanon-5

Viimeinen muistelo liittyy Yhdysvaltoihin ja siihen elämykseen, kun nappasin elämäni ensimmäiset ylinopeussakot Teksasissa. Ensimmäisellä road trip -matkalla niin ikään kesällä 2011 tuli jossain vaiheessa vaihe, kun autossa syttyi jotain valoja ja me alettiin säätää vuokraamon kanssa, mitä tulisi tehdä. Saatiin monia epämääräisiä ohjeita, ja lopulta kun oltiin pari päivää soiteltu ja tehty uukkareita selvisikin, että valo on harmiton ja mitään toimenpiteitä meidän puolelta ei odotettaisi.

Kyllä siinä kyrsi pohjoisen tyttöä niin kovasti, että talla painui pohjaan aika vauhdilla. Keskellä kirkasta päivää highwaylla. Kyltit näytti 80 mailin rajoitusta, minä posotin menemään satasta. Kilometreissä 120 km/h rajoituksella 160 km/h. Ei mennyt kauaa kuin teksasilainen poliisisetä tuli vilkut palaen perään ja meikäläiselle rapsahti 300 dollarin sakko. Sen jälkeen on pysyny hermot kurissa ratin takana.

Näin, löytyihän niitä! Osa on varmasti tosiaan pitkään mukana olleille lukijoille tuttuja kertomuksia, mutta toivottavasti tässä oli myös jotain uutta. Aika vanhoja juttuja suurin osa, mutta koitin miettiä viime reissuista jotain jännittävää, enkä millään saanut mieleen. Ehkä ne kultaisimmat tarinat nousee vasta tässä ajan kuluessa.

Kuvituksena tunnelmia toukokuisesta Libanonista, jonne voisi kyllä jo kohta palata.

Unelmat toteen

Terveppä terve, kaverit. Teistä on tullut näiden vajaan seitsemän vuoden aikana mulle melko tärkeitä, ja joka ikisen kommentin kohdalla jaksan yhä fiilistellä miten hienoa on, että joku enemmän tai vähemmän tuntematon tyyppi jaksaa käyttää aikaansa siihen, että kirjoittaa kommentin johonkin mun postaukseen. Kiitos, kiitos, kiitos siitä!

Blogin aloittaessani valokuvaus oli asia, johon suhtauduin suurella intohimolla. Se liekki lähti todelliseen roihuun melko vauhdilla viimeistään siinä vaiheessa, kun blogi tarjosi alustan julkaista omia kuvia myös muiden ihmisten nähtäville. Se tuntui melko hurjalta, mutta samalla hemmetin hyvältä. Opiskelin valokuvausta koulussa journalistin opintojen ohessa, ja oon urani alkumetreistä lähtien ollut aina valokuvaava toimittaja. Se on asia, josta olen todella ylpeä.

Oon aina silloin tällöin kuvannut sukulaisten ja ystävien tärkeitä päiviä, ollut se tyyppi johon turvaudutaan kun serkkutytön ylioppilaskuvat pitäisi ottaa tai ystäväpari kaipaisi jotakuta ikuistamaan hääpäivänsä. Menneenä kesänä kuvasin kahdet häät (kaikkien aikojen kolmannet ja neljännet), ja niiden jälkeen tajusin että oltiin nyt sellaisen asian äärellä, josta saan valtavasti iloa ja onnea. Rakastan kirjoittamista ja toimittajan työtä, mutta yhtä lailla voin suhtautua intohimoisesti johonkin muuhun. Ja se muu on tunteiden tallentaminen.

anna-riina-ja-asko-38 veera-ja-topi-14 veera-ja-topi-61 jonna-ja-louai-4 veera-ja-topi-59 anna-riina-ja-asko-27 veera-ja-topi-42

Siispä sanon sen nyt ääneen, minkä hetki sitten blogin Facebook-sivuilla jo julkaisin: haluan valokuvata työkseni entistä enemmän. Puhtaasti valokuvauskeikkoja, kuten nyt vaikkapa hääkuvia ja potretteja. Ihmisten kuvaaminen ja tunteiden tallentaminen on kiinnostanut valtavasti siitä lähtien kun sain ensimmäisen ikioman filmikamerani 15-vuotiaana, ja näiden vuosien aikana tavoite vahvojen tunteiden nappaamisesta kameran ruudulle on tullut entistä selkeämmäksi ja vahvemmaksi.

Blogin yläpalkissa on nykyisin Valokuvaus-välilehti, joka on portfolioni. Jos oot tykästynyt mun kuviin ja haluaisit minut ehkä tallentamaan tärkeän hetkesi, niin nyt jos koskaan kannattaa olla yhteydessä. Esimerkiksi ens kesälle mulla on jo jokunen buukattu hääkeikka, mutta teen niitä mieluusti enemmänkin.

Nyt tuntuu aika hurjalta, mutta samalla siltä että tästä tulee hyvä juttu.

Ja pst! Perustin jo kuukausia sitten oman Instagram-tilin nimenomaan hää- ja potrettikuvilleni. Laitahan @khanjiphotography-tili seurantaan.

Kiitos tuesta!

Kun reissukohteen valinta epäonnistuu täysin

Onko sulle käynyt koskaan niin, että lähdet innoissasi johonkin reissuun ja aika nopeasti matkakohteeseen päästyäsi huomaat, että nyt ei mennyt nappiin, eikä oikeastaan edes siihen viereen? Se fiilis hiipii aika vaivihkaa mutta kuitenkin määrätietoisen nopealla tahdilla ja valtaa mielen salamannopeasti, vaikka sen tunnistamisesta onkin tosi pitkä matka siihen, kun lopulta antaa periksi ja tunnustaa paitsi itselleen myös ihan ääneen, että persiilleen meni. Satojen eurojen edestä lomasäästöjä valui nyt vähän kuin hukkaan kohteessa, joka ei nyt sitten aivan ollutkaan sitä mitä oli mielikuviin maalailtu.

Niin käy joskus, ja ehkä nyt uskallan jopa tunnustaa itellenikin, että meidän kesälomareissulla kävi vähän näin. Azerbaidžan näytti ja kuulosti kartalla niin eksoottiselta kohteelta, että sen oli pakko olla siisti, mieletön ja unohtumaton. Että siihen ei oikeastaan ole kunnon syytä miksi maasta ei oo noussu mitään suosittua matkailukohdetta. No niinpä ei käynyt, sillä matkailijoiden kaipaamat palvelut, palvelun taso ja infrastruktuuri ei yksinkertaisesti oo ihan vielä sillä tasolla mitä suuret matkailijamassat toivoo. Siitä syystä siellä ei niitä myöskään juurikaan näy.

Lisäksi meidän valitsema ajankohta ei todellakaan ollut kaikkein paras Bakun-vierailua ajatellen. Elokuussa kaupungissa oli aivan tajuttoman kuuma, ja polttavassa betoniviidakossa likaisilla kävelykaduilla (kun niitä paikoin oli) kävellessä oltiin kyllä aika kaukana siitä leppoisasta lomatunnelmasta, jonka vallassa ajattelin meidän matkan aikana olevan. Mielenkiintoisia kohteita tai jännittävää tekemistä ei vaan löytynyt, ja päädyttiin lopulta tekemään viimeisenä päivänä se, mitä kukaan matkailija ei haluaisi joutua tekemään: hengailtiin käytännössä koko päivä hotellihuoneessa, kun ei oikeen kiinnostanut käydä enää missään. Aamupäivällä sentään käytiin muutaman tunnin verran ulkona, juurikin tietysti päivän kuumimpien tuntien aikaan, kuinkas muuten.

baku-17 baku-13 baku-16 baku-18

Bakusta jäi mieleen kuva kaupungista, jossa vois piipahtaa ehkä muutaman päivän vierailun verran, mutta meidän valitsemat neljä-viis päivää oli ehdottomasti liikaa, sillä tekemistä ei vaan löytynyt. Toki siellä olis ollu valtavasti museoita, upeita ravintoloita ja shoppailumahdollisuuksia, mutta ei mitään mikä olisi jollain tavalla vedonnut meihin. Täytyi siis myöntää, että tuli tehtyä virhearvio ja isosti.

Koko homma kulminoitui oikeastaan tuohon viimeiseen päivään. Jossain vaiheessa tajuttiin että meiltä loppuu näkeminen kesken, ja päätettiin tietoisesti säästää jotain viimeiselle päivälle. Se jotain oli suuren moottoritieristeyksen keskellä sijaitseva Heydar Alijevin museo, jonka moderni arkkitehtuuri sai hieraisemaan silmiä useaan otteeseen. Vitivalkoinen ja todella erikoisen muotoinen rakennus tarjosi kyllä aika paljon katseltavaa, ja oli ehdottomasti paikka missä halusin Bakun-vierailun aikana käydä.

Sinne me sitten kipsuteltiin kaupungin siveysohjeiden mukaisesti pitkät farkut jalassa auringon porottaessa noin 40 lämpöasteessa. Käveltiin vielä oikein motarin vartta, kun mistään ei löytynyt jalkakäytävää. Ei sentään menty paikallisten tavoin keskellä motaria, vaikka ei sekään ollut kovin kaukana sillä suojateitä oli sen verran harvakseltaan, että sen jälkeen kun oltiin selvitty motarin varrella kävelemisestä, jouduttiin kävelemään vielä puoli kilsaa museon ohi ennen kuin löydettiin suojatie, joka takasi meille suht turvallisen tien ylityksen.

baku-14 baku-15 baku-19 baku-12 baku-20 baku-21

Lopulta kun päästiin rakennukselle oltiin molemmat aika valmista kauraa. Edes tuo melko erikoinen ja hauskannäköinen rakennus ei saanut meidän hymyjä juurikaan irtoamaan, ja siinä vaiheessa kun kulautettiin vesipullosta viimeiset lämmenneet kuplavedet kitusiin todettiin, että eiköhän tämä oo nyt nähty, ja ollaan valmiita viettämään loppumatka hotellihuoneessa. Ei auttanut muu kuin tunnustaa että nyt kävi näin, ja toivottavasti ens kerralla paremmin.

Mutta kyllähän tästä jäi käteen paljon hyvääkin. Azerbaidžan oli mielenkiintoinen matkakohde, ja Bakussa oli jännittävä käydä. Lisäksi tuo museorakennus on ihan huikean hieno, kuin suoraan tieteiselokuvasta. Ja mikä tärkeintä, tässä sitä sai itsestään taas kerran aika arvokkaan oppitunnin, ja tietää taas tulevaisuudessa astetta paremmin mitä sitä oikein matkoiltaan lopulta haluaakaan.

Ja ei, se ei oo ainakaan sitä, että vois sanoa käyneensä eksoottisen kuuloisissa paikoissa.

Nyt olis aika vertaistuen, onko sulle joskus käynyt vähänkään samalla tavalla? Kaikki tarinat otetaan avosylin vastaan sillä tuntuu, että muiden on lähes yhtä hankala myöntää valinneensa väärän matkakohteen kuin mulla.

Syksyn reissusuunnitelmat: tämä on todellakin kaikkien aikojen reissuvuosi

Kaikkien aikojen reissukeväästä tulikin kaikkien aikojen reissuvuosi. Tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana tuli nähtyä niin upeita paikkoja ja toteutettu unelmia, että ajattelin olevani aivan tyytyväinen vaikka jälkimmäisellä puoliskolla ei tulis käytyä juuri missään. No jos totta puhutaan niin kun maailmasta on kyse, ei juuri mikään ole riittävästi. Siitä syystä tämä syksy tulee olemaan aika täynnä reissuja.

Ruskan värjäämä reissukausi alkaa jo ens viikolla, kun kohteena on aina yhtä ihana Oulu! Oon kärsinyt taas viime viikot aivan valtavasta koti-ikävästä enkä malta odottaa pääseväni pohjoisiin maisemiin. Oulun-reissun jälkeen ehin olla kotona yhen yön, kun pakkaan kesämekkoni sekä sandaalini ja lähen Kreikkaan!

Kreikka

Oon käyny Kreikassa ainoastaan kaupunkikohteissa, ja jos totta puhutaan niin Ateena tai Thessaloniki ei aivan vakuuttaneet. Siitä syystä oon superinnoissani Zakynthoksen työmatkasta, enkä malta odottaa pääseväni näkemään saariston maasta taivaaseen ylistettyä turkoosia vettä vitivalkoisen hiekan rinnalla. Eikä se lämpökään kieltämättä oo pahitteeksi nyt, kun lämpömittari on täällä etelän varistenkin kotikehdossa laskenut kymmeneen asteeseen.

Kreikan jälkeen on hyvä jos ehin käydä kotona vaihtamassa kamppeet, kun matka jatkuu. Käyn kotona yhen illan (jos lennot ei oo myöhässä) ja yhen yön, kun luvassa on kauan odotettu kahden päivän Lontoon reissu. Saattaapi olla että siinä vaiheessa on aika naatti olo, mutta onneksi Lontoo tuo taatusti niin paljon virtaa, että sen kaks päivää jaksaa seikkailla hymyissä suin vaikka takana olisikin raskas työviikko. Pressireissut ei nimittäin oo koskaan mitään lepomatkoja vaikka ne suuntautuisivatkin perinteiseen lomakohteeseen, vaan siellä kyllä tehdään töitä aamusta iltaan. En tosin valita, sillä puitteet tuskin vois olla enää paremmat.

Lontoo-9

Sitten reissataankin loppuvuosi kotimaassa! Lontoosta seuraavalla viikolla suunnataan Ahvenanmaalle pariksi päiväksi, ja vaikka Itämeren tuuli pauhaakin silloin varmasti aika viiltävän jäätävästi, tulee reissusta varmasti ihan huippu. En oo käyny Ahvenanmaalla kymmeneen vuoteen, joten nyt on jo korkea aika päästä fiilistelemään Kantarellenin ruokavalikoimaa.

Vuoden lopulle on luvassa ainakin kaksi reissua Ouluun, toinen viikon mittainen ja toinenkin perusviikonloppua pidempi. Kalenterissa on merkattuna myös yks Kuopion-reissu, joten eipä täällä kotisohvalla tarvi kovin paljoa istuskella.

Nyt kun kesän reissukausi alkaa olla taputeltu, niin mitä matkoja sulla on luvassa?

Kuvissa oon onnellisena Thessalonikissa ja Lontoossa, toivottavasti myös tulevat matkat nostaa hymyn yhtä hyvin huulille!