Pallontallaajat.net
Valikko

Kroatian-reissun toisella rentoiluviikolla Jelsassa meillä ei tosiaan ollut sen kummempaa suunnitelmaa kuin vetää lonkkaa, ottaa iisisti ja hoitaa työhommat kunnialla maaliin. Viikonloppuna kuitenkin kaivattiin jo sen verran toimintaa, että päätettiin vuokrata pyörät alle ja käydä huristelemassa noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Stari Gradissa katsomassa vähän kaupungin tunnelmia.

Saatiin pyörät vuokrattua näppärästi lyhyen matkan päässä meidän majapaikasta kymmenellä eurolla päiväksi ja lähdettiin ajelemaan. Reitti oli melko selkeästi merkattu, ja kulki niin autoteiden laitamilla kuin varsinaisilla pyörä- ja peltoteilläkin. Ylämäkeä oli sen verran kiirettävästi, että aloin kirota jo ensimmäisessä mäessä eikä siinä vaiheessa kyllä leppoisasta sunnuntaipyöräilystä ollut tietoakaan, kun homma ei tuntunut luistavan alkuunkaan.

Lopulta pyörä lähti kutienkin rullaamaan tosi mukavasti ja alettiin lähestyä Stari Gradia. Matkalla vastaan oli tullut ehkä kourallinen ihmisiä ja pari hassua autoa, mutta muuten oltiin saatu rossailla aivan kaikessa rauhassa ja keskenämme muutamia pyöräilijäporukoita lukuun ottamatta. Hvarin saari tuntuikin olevan aika suosittu pyöräilykohde, sillä siellä näkyi yllättävän paljon ammattimaisiin varusteisiin (eli siis pyöräilypaitoihin) sonnustautuneita ajelijoita.

Hetkeä ennen Stari Gradia kuultiin meitä lähestyvä iso pyöräilijäjoukko, ja väistettiin Karimin kanssa samaan aikaan niin, että meidän sarvet osui toisiinsa. Hetkeä myöhemmin löysin itseni pyörän alta penkasta jalat ruvella ja kamat levällään. Hienosti meni varsinkin, kun edellisestä pyörällä kaatumisesta on lähes kymmenen vuotta aikaa!

Kaatumisessa ei sattunut ruhjeita kummempaa – tai niin siis luulin. Todellinen vahinko selvisi vasta perillä Stari Gradissa, kun yritin ottaa kuvia kamerassa kiinni olleella 50-millisellä, joka ei kuitenkaan edes yrittänyt tarkentaa yhtään mihinkään. Onneksi linssi oli kaatumisessa se joka sai pahimmat vahingot, mutta kieltämättä siinä tilanteessa syletti aika lailla, kun lempilinssi hajosi kesken reissun.

Sainkin taas oivan muistutuksen matkavakuutuksen tarpeellisuudesta, ja kotiin palattua painelinkin suorilta linssikaupoille. Tällä kertaa Canonin 50 mm f/1.4 -linssin tilalle tuli huomattavasti isompi ja painavampi Sigman 50 mm f/1.4, joka ainakin toistaiseksi on ollut aivan loistava. Oli siis tavallaan onni onnettomuudessa, kun linssin hajottua sain syyn hankkia sen tilalle piirun verran paremman.

Sattuuhan näitä, mutta täytyy toivoa että vastaavaa ei ihan heti tulis reissussa kohdalle uudelleen.

20.7.2017 2 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

“Mää rakastan pakkaamista!” Siinä lause, jonka oon mennyt päästämään suustani todella monta kertaa. Noh, nyt on aika muuttaa tuo harhaluulo, sillä viime vuoden aikana en todellakaan oo enää rakastanut pakkaamista. Pikemminkin päinvastoin, sillä vaakakuppi on kellahtanut toiseen suuntaan ja jo ajatus pakkaamisesta tuntuu aika vastenmieliseltä. Oonkin huomannut venyttäväni pakkaamisen aloittamista nykyisin viimeiseen saakka, mistä syystä pakkaan aina edellisenä iltana ennen lentoa yömyöhällä silloin, kun pitäisi olla jo nukkumassa. Oon iltaisin aina superväsynyt hyvin aikaisin, mistä syystä yöpakkailu on ehkä inhottavinta, mitä tiedän.

Esimerkiksi joulukuiselle Thaimaan-reissulle pakatessani tulin töistä vasta joskus ysin pintaan, minkä jälkeen aloin kaivella reissukasseja esille. Karim oli toki siinä vaiheessa jo pakannut omat kamansa, ja sai multa runsaasti salamakatseita istuskellessaan sohvalla ja valmistellessaan nukkumaanmenoa vielä ihmisten aikoihin. Turhaa kait sitä on kuitenkaan toista syyttää omasta urpoudesta. (Jep, tästä on yli puoli vuotta aikaa ja muistan sen raivon tunteen edelleen kuin eilisen, jäi siis aika syvät traumat…)

Tää keissi ei todellakaan ollut ensimmäinen, vaan viime aikoina on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että meikäläinen pakkaa vasta sen jälkeen, kun aurinko on laskenut jo ajat sitten. Ei mikään ihme, jos pakkaaminen on alkanut maistua puulta.

Eniten inhonväristyksiä aiheuttaa jostain syystä kosmetiikan pakkaaminen. En tiiä miksi, mutta se ainainen shampoopullojen etsiminen ja täyttäminen on alkanyt kyrsiä oikein olan takaa. Sen aiheuttamia raivopuuskia välttääkseni oon laiskana purkajana jättänyt kosmetiikan niille sijoilleen reissun jälkeen, ja siitä muodostuikin oikein fiksu veto: nyt mulla on nimittäin reissukosmetiikka aina valmiina! Ei siis enää turhaa purkamista ja pakkaamista, kun kamat on lähes valmiina lähtöön aina.

Luojan kiitos, sillä se on vähentänyt mun pakkaamisangstia ainakin puolella, kun kosmetiikkajuttuja ei oikeastaan tartte miettiä muuta kuin sen verran, että tsekkaa pulloissa olevan sisällä jotakin.

Mulla on siis maskipussissa aina valmiina hammasharja ja -tahna, hammaslankaa, hiusharja, kampa, vanupuikkoja, ponnari, vähintään yksi pari piilareita, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, vartalovoide, sheiveri vaahtosaippuoineen ja kasvojen pesuaine. Muut tuotteet on sellaisia joita käytän myös arjessa eikä niistä ei oo vielä toistaiseksi varakappaleita, joten ne pitää vielä vaivautua heivaamaan mukaan.

Tuo valmiina oleva perusarsenaali helpottaa kuitenkin pakkausurakkaa valtavasti. Nykyisin käytännössä heivaan maskipussiin enää naamarasvat ja suolasaippuan, tarvittaessa lisää piilareita ja meikkipussin, minkä jälkeen oon good to go. Voi kuulostaa hullulta, mutta tää tapa on parantanut mun elämänlaatua huomattavasti!

Sitten on vielä ne muut asiat, joita oon haalinut itselleni siinä toivossa, että ne helpottaisivat pakkausurakkaa. Merkittävimpinä apureina koen itselleni pakkauslistat ja -kuutiot. Ilman näitäkin pärjää, mutta näiden kanssa homma vaan luonnistuu huomattavasti helpommin.

Pakkauslista on vanha tuttu tapa varmistaa, että mitään ei unohdu kotiin ja että vastaavasti mukana on kaikki tärkeät jutut. Metodi on aina sama: kirjoitan itelleni ylös matkapäivien määrän ja ohjelman eli minkä tyylisiä vaatteita olisi soveliasta pukea päälle, sekä sääennusteen. Niiden perusteella teen päiväkohtaisen pukeutumislistan, jonka perusteella osaan poimia laukkuun oikeat vaatteet.


Mun laukuissa kaikki on nykyään pussukoissa: vaatteet pakkauskuutioissa ja esimerkiksi kengät omassa pussukassaan.

Pakkauslistojen lisäksi todellisina elämän pelastajina toimivat mulla nykyään pakkauskuutiot, joita ilman en lähde mihinkään. Mulla on nykyisin kaksi Mujista ostettua pakkauskuutiota, joihin on helppo rullata vaatteet teeman mukaan: toiseen edustusvermeet, toiseen alkkarit ja verkkarit. Kengät kulkeutuu vastaavissa pussukoissa, ja siinä vaiheessa kun katsahtaa reissukassiin ja toteaa sen olevan täynnä pussukoita, alkaa homma olla valmis ja paketissa – eikä muuten ärsytä enää edes niin paljon!

Sitten pitäisi vaan keksiä, miten saisin taas pakkaamiseen sen saman siistin, reissuvalmisteluun kuuluvan kutkuttavan fiiliksen. Ja samalla olis tarvetta myös samankaltaiselle purkamisfiilikselle, jotta laukut ei jäis vaeltamaan täysinä huoneesta toiseen vielä matkaa seuraavaksi viikoksi. Any ideas?

16.7.2017 6 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kun aloin haaveilla Kroatian-matkasta ensimmäistä kertaa vuonna 2009, oli mulla ensimmäisenä mielessä ne ainoat kaksi kohdetta jotka maasta tiesin: Split ja Dubrovnik. Maalasin kaupungeista valtavia mielikuvia ja kuvittelin itseni kävelemään rennosti rantapromenadeille ja nauttimaan palmujen koristamista maisemista. Kroatia oli mun haavemaailmassa täydellinen kohde, ja sinne oli päästävä niin pian kuin suinkin!

Matkustin Kroatiaan ensimmäistä kertaa vuonna 2012, kun reilattiin Karimin kanssa Balkanilla. Kohteena ei suinkaan ollut Split eikä Dubrovnik, vaan tietysti Zagreb, paikka josta ajattelin että sinne nyt viimeisenä kannattaa Kroatiassa mennä. Kaupunki lopulta onnistui ylittämään odotukset ja voittamaan meidät puolelleen. Silloin ajattelin että jos Zagreb on näin siisti, en malta edes odottaa miten mahtavia paikkoja nuo haavekuvieni rantakaupungit olisikaan.

Muutamaa vuotta myöhemmin pääsin viimein käymään Dubrovnikissa, kun palattiin Karimin kanssa Balkanille. Silloin suuntana oli viimein niin kauan odotettu Dubrovnik, joka ei todellakaan tuottanut pettymystä. Nyt kun edessä oli viimein vierailu Splitissä, olin haljeta innosta – se olis varmasti ihana!

Ja sitten kaupunki olikin aika plääh. Piipahdin siellä pariinkin otteeseen: ensin muutaman tunnin mittaisella vanhankaupungin kierroksella, sitten usean tunnin rantapromenadihengailulle. Nämä yhdistettynä painajaismaisimpaan ajokokemukseen naismuistiin en saanut Splitistä irti aivan sitä, mitä olisin odottanut.

Yritys oli kuitenkin kova, ja oli kaupungissa paljon viehättäviä elementtejä. Esimerkiksi palmujen reunustama rantapromenadi oli tosi kaunis, samoin vanhassakaupungissa sijaitseva Diocletianuksen palatsi. Kaupunki kuitenkin tuntui noin parin pikavisiitin perusteella melko sieluttomalta, eikä se vaikuttanut olevan läheskään niin viehättävä kuin esimerkiksi Zadvarje tai Makarska. Samaa mieltä tuntui olevan koko meidän 12-henkinen seurue.

Oli kuitenkin mahtava päästä viimein käymään Splitissä kaikkien näiden vuosien jälkeen, ja vaikka kaupunki ei ehkä lunastanutkaan odotuksia noiden lyhyiden vierailujen perusteella, olisin valmis antamaan sille milloin vain toisen mahdollisuuden. Eli ehkä me vielä kohdataan Splitin kanssa!

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta Splitiin ihastuneita? Mikä kaupungissa viehätti, mikä multa jäi tajuamatta?

11.7.2017 22 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kävin kesäkuun alussa pari päivää Lontoossa, ja vaikka reissu sattuikin keskelle aivan jäätävää reissukautta, tiesi se siitä huolimatta paikkansa. Vain minä ja Lontoo, siinä on kombo joka toimii joka kerta, vaikka en noin muuten ihan hirveästi olekaan yksin matkailija.

Kahdelle päivälle en ollut suunnitellut oikeastaan mitään. Siinä missä oon aikaisemmilla reissuilla asettanut itselleni kovan tavoitteen löytää jotain uutta ja siistiä kaupungista, tällä kertaa halusin vaan pyöriä niissä samoissa tutuissa paikoissa ja pysyä visusti omalla mukavuusalueellani. Eikä se mikään huono idea ollut, sillä reissun aikana koetut elämykset oli aivan ässiä!

Matkapäivät ei tosiaan pitäneet sisällään yhtään mitään ihmeellistä. Kävelin ahkerasti paikasta toiseen ja fiilistelon Lontoon katujen tunnelmaa niin kovasti kuin kykenin. Kävin shoppailemassa Oxford Streetillä ja Carnaby Streetillä, kiertelin Sohon pikkukatuja, istuskelin puistoissa, nappasin perinteiset puistopäikkärit (yksin reissatessa mukana oli tietysti myös pieni jännitysaspekti), kuuntelin kovasti äänikirjoja ja nautin kaupungin tunnelmasta. Kun kävely alkoi tuntua jaloissa hyppäsin pyörän selkään, ja muistin aika nopeasti miksi se ei välttämättä oo hyvä idea Lontoon iltapäiväruuhkassa varsinkaan, jos automaattisesti ajaa väärällä puolen tietä…

Päivä sujui tosi nopeasti, ja löysin uusia lempipaikkoja niin Leicester Squarelta kuin Hyde Parkistakin. Oli muuten hauska huomata miten oon onnistunut missaamaan Leicester Squaren, sillä kävin siellä ekaa kertaa vasta toissa reissulla. Mun lempipaikka Lontoossa on ehdottomasti Trafalgar Square, mutta kyllä nuo kaupungin muutkin turreaukiot on kieltämättä aika tunnelmallisia!

Siinä missä olin edellisellä reissulla päässyt tosi helpolla majoituksen suhteen löytämällä hyvän ja halvan majapaikan lähes sormia napsauttamalla, oli tällä kertaa majoituksen etsiminen huomattavasti työläämpää. Kesäkuu on tietysti huomattavasti syksyä kiireisempää matkustusaikaa, ja jotenkin vetkuttelin majapaikan varaamisen kanssa viimeiseen asti. Kävin toki vähän väliä jo hyvissä ajoin tsekkailemassa majapaikkoja, mutta kun mitään täysin sopivalta vaikuttavaa ei tullut vastaan, jätin varauksen odottamaan. Sama toistui useita kertoja, kunnes tajusin paria viikkoa ennen reissua että mulla ei oo vieläkään majapaikkaa!

Silloin ei ollut enää saumaa vitkutella, ja buukkasin lopulta itelleni hostellimajoituksen. Mulla on Lontoosta hyviä ja huonoja hostellikokemuksia, mutta viimeisimmän, Lauran kanssa koetun Generator-hostellimajoituksen kokemusten perusteella uskalsin varata itelleni hostellipedin pitkästä aikaa, ja vielä hyvillä mielin. Valkkasin Hostelwordin valikoimassa saatavilla olevista majapaikoista parhaimmat arvostelut saaneen hostellin, ja maksoin sänkypaikastani noin 30 euroa sen enempää harmittelematta. Halpaa kuin saippua, ainakin jos vertaa hotelleihin.

Majoituin lopulta siis Lontoon Wombats-hostellissa. Saman ketjun hostellit on tullut testattua pariin otteeseen Wienissä, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Majoituin kuuden tytön dormissa, missä oli oma kylpyhuone, joten perusmukavuudet oli taattu. Oli ilahduttavaa huomata että tässä hostellissa oli oikeastaan kaikki mitä reissaaja kaipaa huoneen oman kylppärin lisäksi: lukolliset kaapit, sängyn yhteydessä oleva pieni hylly, lamppu sekä sähköpistoke. Tosin huoneessa oli aivan tautisen kuuma kun saavuin sinne aurinkoisen päivän päätteeksi, mutta ikkunat avattuani alkoi taas hengittäminenkin olla helpompaa.

Koin kieltämättä oloni vähän käppyräksi siellä niiden just ja just parikymppisten reissaajien joukossa. Ikä- ja aikaero näkyi esimerkiksi siinä että mää saavuin tyylilleni uskollisena hostelliin joskus seitsemän pintaan ja olin vaivoin hereillä yheksään. Nukahdin lopulta huoneeseen johon yksikään huonekaveri ei ollut vielä palannut. :D Aamulla nousin vastaavasti seiskan pintaan, tosin innokkaimmat kaupunkilomailijat oli siihen mennessä jo nousseet, mutta ehdin vaihtaa muutaman sanan ennen lähtöä yöllä liikenteessä olleen misun kanssa, joka kertoi omat fiiliksensä yön tapahtumista.

Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, ekan päivän rento tunnelma sai vähän kolhuja yön tapahtumien myötä. Lontoo oli kuitenkin taas kerran sama vanha tuttu, ja munsta alkaakin tuntua että näistä kaksipäiväisistä kahdenkeskisistä kohtaamisista saattaa tulla tapa!

8.7.2017 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit