Pallontallaajat.net
Valikko

Takaisin ruotuun

Kirjoittanut Inka 23.8.2010

Terve! Oon palannu takasi pohojosseen, joten en sano ennää MOI. Lauantaina köröteltiin semmoset makijat kolomettoista tuntia Helsingistä Yli-Iihin (Karimhan luonnollisesti hyppäs liikkuvasta autosta Oulun taajamassa, sillä tää mieltäjärkyttävä metropolista junttikerholaan siirtymisestä aiheutuva kulttuurishokki on varmasti parempi jättää vaan yhen ihimisen harteille. Eka lensi autosta IKEA-kassillinen (Tampereen IKEAsta ostettiin kolome!) vaatteita ja perässä mies). Vaikka satoki vettä, ei me oikiasti ajettu kokoaikaa, vaan pysähyttiin matkalla Alahärmäsä. Käytiin pooverparkissa.

Mitäs nyt sitten? Kaikki Helsinkiläiset joille sannoin että nyt mää lähen takasi Ouluun ihimetteli että miks ihimeesä mää lähen takasi OULUUN jos oon kerta STADIIN saakka päässy elämässäni. No, oikia vastaushan on se että elämää on muuallaki ku pääkaupungissa, mutta valitettavasti kaikki (tässä tapauksessa lähinnä ne, jotka on muuttanu maakunnista pääkaupunkiin ja nyt ne kuvittellee asuvansa jossain metropolissa) ei sitä ymmärrä.

Ehkä se tässä vaiheessa on ihan hyvä tunnustaa, että meikäpoika on melekosen maalainen.

Oli kuitenki melekosen jännää käyä ulukoiluttamasa Topin koiraa tännää aamulla heti herättyäni. Maalla ku riittää, että yöpaidan päälle viskaa kaapista ensin käteen osuvat takin ja jalakaan heittää ekat housut mitkä sattuu kohalle. 36-kokoseen jalakaan ko laitetaan vielä iskän 44?-kokoset kengät niin koiranulkoilutuslook on täydellinen. Tämähän ei tietenkään olis mahollista jos olisin STADISSA, sillä siinä vaiheesa varmaan paikalliset harakatki naurais. Mutta täällä susirajan tuolla puolen ei näy etes harakoita, ni ei sillä oo niin väliä.

Nyt kun stadin keikka on ohitse, lienee hyvä summata mietelmiä, joiden perusteella tein yleistäviä johtopäätöksiä. Niitä ei oo monta, mutta muutamia kulttuurishokkeja aiheuttavia juttuja löysin kuulina pääkaupungissa asuessani.

Niin, ja syy siihen että niitä on vaan kolme on tietty se, että meikäläinen maalaisena on kuitenki nähäny jonku verran maailmaa, ni ei etes STADI aina pysty järkyttään.

Päätelmä nro 1.
Helsinkiläisten työmatkapyöräilijöiden työmatka on aina vähintään kymmenen kilometriä.
Perustelut:
Aina pyöräillessäni hieman rupuseen kuntoon menneellä rakkaalla tunturillani pitkin tuulista Kulosaaren siltaa ja rikkinäisiä (tietenki siihen kaikkein raskaimpaan jumittuneita) vaihteita kiroten huomasin, että kaikki tyypit jotka posotti mun ohi polokupyörillä, oli melekosen hyvin varustautuneita. Kaikilla oli viimisen päälle hinkattu pyörä, virtaviivainen ja melekosen komija kypärä (siis KAIKKIHAN stadissa käyttää kypärää, meikä oli se urpo jolla se unohtu Ouluun), tarakalla pikkusen kiiltävä pyöräilylaukku, jalassa maailman tiukimmat ja jokaikisen lihaksen alunkin paljastavat hohtavat pyöräilyshortsit ja niskassa vähintäänki tuulitakki. Unohtamatta tietenkään virtaviivaisia aurinkolaseja, joista voi vedentankkaustauoilla ihailla miten hiki virtaa otsalohkosta toiseen.

Siinä ku itellä oli farkut jalassa, tukka hulumus tuulesa ja kaulakorut kaulassa alako vähän hävettää. En tienny, että pyöräilyäki varten pittää laittautua.. Mutta sitten tajusin, että mun kolmen kilometrin pyörämatkahan sallii sen, että mun ei tarvi eka maksaa viittä sattaa varusteista, itse pyörästä puhumattakaan, ennenko kehtaan hypätä lingon selekään. Jos on noin hyvin varustautunu, niin sittenhän ei oo muuta vaihtoehtoa, ko että matkaa on ainaki kymmenen kilometriä. Eihän kukkaan sitä lyhyemmän matkan takia heittäis niskaan tuommosta määrää pelekästään pyöräilyä varten hankittuja kamppeita. Ei kai etes stadilainen, trendikäs työmatkapyöräilijä? Eihän?

Samalla tuli mieleen ne päivät, kun pyöräilin Kaukovainiolta Haukiputtaalle postille töihin yks kesä, kerran tais olla tuulihousut jalassa, eli suunnilleen samalla varustuksella mentiin ko kaikki vastaantulijatki. Ne kamppeet oli ihan hyvät 25km lenkille.

Päätelmä nro 2:
Helsinkiläiset pitäs opettaa sanomaan huomenta, sillä ne ei sitä ossaa
Perustelut:
Ihan sama minne meni aamulla, meni sitte kauppaan, töihin, kirjastoon, pankkiin tai vaikkapa torille niin kukkaan ei sanonu huomenta. Meikäläinen meni sinne ja aina sano että huomenta nii mitä sitte kuulu vastaukseksi? MOI! Siis M-O-I! Eikö niille oo opetettu, että aamulla sanotaan huomenta! Ja tämähän ei päde vaan mun ikäsiin märkäkorviin, vaan samaan syyllisty kaikki viiskymppisiä mummoja myöten! (ei sillä että olisin heitelly huomenia viiskymppisille mummoilla, mutta tämä onkin yleistävää)

Päätelmä nro 3:
Helsinkiläisiä ei kiinnosta julkkikset
Perustelut:
Meikäläinen oli ihan kikseisä ko näkkiin Silvia Modigin samalla onnikkapysäkillä, Ninja Sarasalon shoppailemassa Fidassa tai Remu Aaltosen kinkkaavan pitkin Porvoon katuja. Kettään muuta ei kiinnostanu. Mutta minä oonki maalta ja muistan vieläki eläväisesti sen onnen tunteen, mikä aiheutui siitä kun kuudesluokkalainen Inka pääsi ollessaan leirikoulussa Helsingissä katsomaan Jyrkiä ja näkemään Molli-Ollin! Se oli ehkä siisteintä, mitä oli siihen mennessä tapahtunut.

Nyt oon viikon Yli-Iisä, sitte painun maailmalle. Oon käyny myös reissusa ja aattelin laittaa vähän kuviaki myöhemmin, mutta koska nyt oli niin painavaa asiaa, ei sen kans sovi sotkia mitään kevyitä reissukuvia.

Lisää tästä aiheesta

2 Kommenttia

Laura 16.9.2010 at 13.17

Ihana Inka!! Meikä löysi tän blogin näköjään vähän jälkijättösesti, mutta tässä sitä luetaan mitä kaikkea nää oot tehny ku mää oon ollu kotona. Voipi silleen ees vähän nähä mitä muualla maailmassa tapahtuu.

Ja meikästäki julkkiset on siistejä! Maalaistollot..:D

Vastaa
Inka 16.9.2010 at 18.10

Ihanaa että joku muuki tunnustaa! Voit kuvitella miten paljo piti keskittyä että en olis menny huuteleen jolleki Ninja Sarasalolle et MOIKKA NÄÄ OOT AIKA COOL.

Vastaa

Jätä Kommentti