Pallontallaajat.net
Valikko

New Yorkin paras elektroniikkakauppa

Kirjoittanut Inka 19.12.2010

Viime yönä ennen nukahtamista haaveilin kaikista paikoista, missä seuraavalla nykin reissulla pitää vierailla uudelleen. Yksi niistä paikoista oli elektroniikkakauppa B&H, joka on jokaisen medianomin unelma.

Kuvia mulla ei sieltä ole, sillä heti kauppaan astuessa piti heittää kamerat ja muut lompakkoa isommat kamat säilytykseen, joten nämä kuvat ovat lainattuja.

Kuva

Kauppa oli siitä erikoinen, että se oli kokonaan ortodoksijuutalaisten pitämä. Voitte siis kuvitella miltä tuntui astua sisään kauppaan, kun kaikki myyjät olivat miehiä, ja melkein jokaisen ohimoita korostivat viimeisen päälle laitetut korkkiruuvikiharat, ja päälakea tumma hattu.

Myyjien tuijottelu jäi melko lyhyeen, sillä suurimman huomion kaupan sisätiloissa vei siellä ympäriinsä kulkevat kiskot, joita katonraja oli aivan täynnä.

Kuva

Homma toimi siis niin, että ensin mentiin halutun tuotteen luo, ja sieltä haettiin myyjä jolle kerrottiin ostoaikeista. Hän sitten otti ylös tuotteen ja ostajan tiedot ja laittoi ne laatikkoon joka meni ilmeisesti kiskoja pitkin varastoon. Siellä tuote laitettiin laatikkoon, se taas kiskoille ja jossain vaiheessa se päätyi kassalle saakka.

Kuva

Kuten kuvasta näkyy, tuotevalikoima on valtava ja myyjät ovat asiantuntijoita. Me ostettiin nauhuri ja kuulokkeita, ja ne molemmat haettiin luonnollisesti eri osastoista. Aluksi oltiin vähän pihalla miten homma toimii ja yritettiin monta kertaa maksaa juttuja liian aikaisin. Ja hieman omituista oli se, että vaikka kuulokkeet sai ihan vapaasti hyllystä, niiden kanssa piti mennä myyjän luo joka laittoi ne sitten laatikkoon ja kiskoilla kohti kassaa.

Tuotteet saatiin sitten maksun jälkeen. Ostin tosiaan Zoom h2-nauhurin, ja sen sai B&H:sta melkein puolet halvemmalla kuin suomesta. Pitänee alkaa tehdä ostoslistaa kesän nykin reissua varten, jos mukaan saisi vaikka tällä kertaa jotain kameratarvikkeita!

B&H sijaitsee Manhattanilla osoitteessa 9th Ave at 34th St.
www.bhphotovideo.com

Translation: One of the best stores in NYC was B&H Photo – Video, which sells all kinds of professional equipment for mediagnomies like myself.

Lisää tästä aiheesta

Jätä Kommentti