Pallontallaajat.net
Valikko

Skopje 2012

Kirjoittanut Inka 25.5.2012

Saavuttiin keskiviikkoiltana viiden tunnin mittaisen bussimatkan päätteeksi Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Matkan aikana koettiin jänniä hetkiä, kun passit vietiin rajatarkastuksien yhteydessä hetketksi pois näköpiiristä, ihan vaan jotta ne voitaisiin tuoda hetken päästä takaisin. Skopjen pimeässä illassa kipiteltiin sitten muutaman mutkan kautta kohti Shanti Hostellia, joka sijaitsi aivan pikkuruisella kivisellä mökkitiellä aivan Skopjen suurimman ostoskeskuksen lähistöllä. Thessalonikin jälkeen oltiin todella toisessa maailmassa, mutta hyvä vaan, sillä uusia ja erilaisia kokemuksia me tältä reissulta haetaan.

Aamu valkeni söpöjen pikkuisen rupsahtaneiden talojen keskellä, ja ehdittiin vielä heittää läppää meidän kanssa samassa huoneessa asuneen jenkkiläisen Michaelin kanssa, joka oli mun ikäinen ja Euroopassa viidettä kertaa, tällä kertaa vaan vaatimattomasti kolme kuukautta, eli miehen koko kesäloman. Tien päällä sitä aina saa ymmärtää, että vaikka miten sitä kuvittelisi kotoisassa Oulussa reissaavansa paljon, ei se todellisuudessa ole juuri mitään. Mutta mitäpä sitä alkaa muihin vertaamaan, kun sillä mennään mitä on!

Shanti hostelli oli tosi söpö. Kaksikerroksinen, vähän nuhjuinen paikka oli äärimmäisen sympaattinen ja siellä oli tosi hyvä henki. Rento ja rempseä, sehän tuossa vaiheessa jo melko ryytyneille reilaajille passasi. Meidän vierailu jäi tosin melko lyhytaikaiseksi, sillä tultiin illalla, alettiin nukkumaan ja lähettiin aamulla. Sen verran, että ehin ihastua noihin kulahtaneisiin huudeihin kovasti.

Skopje on vaan puolen miljoonan asukkaan kaupunki, ja sen kyllä huomasi. Pikkukaupunkifiilis oli todella vahva, ja keskusta oli kierretty hetkessä. Sen jälkeen toikkaroitiin sivukujilla ja kuunneltiin minareeteista pauhaavia rukouskutsuja turkkilaisella alueella.

Kaupungissa oli tosi vahva neuvostofiilis, ja viimeistään Makedonian aukiolle päästyämme alko selkäkarvat nousta pystyyn. Katto mihin vaan, oli jossain jotain lordia esittävä patsas. Ennen reissua kuultiin, että vuonna 2011 maan oikeistohallitus päätti Skpoje-2014 -projektin aloittamisesta, jonka tarkoitus on nostaa maan kansallista identiteettiä. Se tehdään rakentamalla kirkkoja ja pystyttämällä patsaita pitkin Skopjea, ja tuohon puuhaan arvon oikeistolaiset varasivat valtion budjetista 200 miljoonaa! Aivan käsittämätöntä. No, siinä sitten ihmeteltiin patsaiden keskellä maailman menoa.

Ateenan ja Thessalonikin jälkeen oli ihana tulla paikkaan, mikä ei oo täynnä turistihuijareita. Toki saatiin melko väärä käsitys saapuessamme onnikka-asemalle, sillä vastassa oli heti taksikuskien armeija, jotka melkein repivät rinkat selästä ehdotellessaan meille taksikyytejä. Sen jälkeen otettiinkin naamalle välinpitämätön ilme, ja seuraavana päivänä taksikuskien lähestyessä ei pidetty niitä juuri minnään. Lopulta kävi kuitenkin niin, että ylimieliset saivat jauhot suuhun ja taksikuskit auttoivat meitä löytämään paikan, missä säilöä rinkkamme päivän ajan. Ja taas opittiin lisää.

Kuvassa näette sukkahousut, jotka mun oli pakko ostaa Thessalonikista. Kyllä, viileä on ja ei, en todellakaan saa väriä tuolle kalmankalpealle iholle. Balkanin yllä on sadepilvi, joka seuraa meitä paikasta toiseen. Myöhemmin päivällä saatiin myös Skopjessa nauttia siitä kaikkien reissaajien lempipuuhasta, vesisateessa kävelemisestä.

Lyhyesti sanottuna sen verran mitä nähtiin, Makedonia oli symppis ja kiva. Skopjessa ei sitä tekemistä ihan hullun pitkäksi aikaa riittäisi, mutta tuossa maassa se tärkein nähtävyys lieneekin luonto. Vuoria oli siellä täällä ja ellei vuoria, niin vähintään kukkuloita. Ja oli muuten kiva tuntea itsensä rikkaaksi pitelemällä käsissään tuhatlappusia!

Niin, ja jos jonkun silmään tämän postauksen kuvat näyttävät surkealla kittiputkella otetuilta, niin nämä ovat juuri sitä. Kymmenen minuuttia edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen mun rakas valmistujaislahjani, Canonin f/1.4 50mm räsähti lattialle ja hajosi. Tai no siitä irtosi kaks linssiä eikä sitä saatu muutamassa tunnissa korjattua (sen verran meillä oli enää aikaa Thessalonikissa jäljellä). Joudun siis tyytymään tuohon kittilinssiin loppureissun, kunnes pääsen viemään objektiivini osaaviin käsiin. Tuntuu vähintään siltä, että kolme sormea puuttuisi toisesta kädestä. Tai että pitäisi tehdä Jucheta keltaisen vyön taidoilla. Tai siltä että rakastuttuaan hyvään 50 milliseen joutuu kuvaamaan tuommoisella roskalla, joka on mukana vain kaiken varalta. Mutta eiköhän se tästä, jääpähän enemmän aikaa tutkiskella maailmaa omilla silmillä.

Jätä Kommentti