Pallontallaajat.net
Valikko

Nyt alako kesä!

Kirjoittanut Inka 12.6.2012

Mahtavien lämpimien kesäpäivien alkamisen kunniaksi suuntasin tänään nokkani kohti Linnasaarta ja kaunista tähtitornin kahvilaa. Tuo ehdottomasti kaupungin kaunein kahvila sijaitsee niin, että jokainen Tuirasta keskustaan tuleva sen varmasti huomaa. Kesällä Linnasaari on vähintään yhtä kaunis kuin kaupungin muutkin puistot, joten se oli oivallinen paikka aloittaa tämä kesä!

Kaverina mulla oli Maukka, jonka kans heräteltiin meidän unosiin mennyttä Explore Oulu -ohjelmaa. Nyt kesän aikana tutustutaan kunnolla oululaisiin paikkoihin, että saataisiin vähän vaihtelua meidän kahvilakäyttäytymiseen. Ekana aloitettiin siis Tähtitornin kahvilasta, ja herkut napattuamme suunnattiin kohti superjyrkkiä portaita ja kipiteltiin aivan kaikkein korkeimmalle paikalle. Siellä meitä odotteli kaupungin komeimmat näkymät!

Tuiran siltojen ja Pikisaaren ihastelun jälkeen kahvilavierailu alkoi olla ohi ja jostain Haukiputaalta päin tuli sen verran uhkaavan näköisiä pilviä, että +24 alako olla siinä. Ei kuitenkaan huono alotus kunnon kesälle, kun pihalla tarkeni jo shortseilla!

Eilen oli muuten onnellinen hetki, kun Karim korjasi mun 50 millisen. Nyt pitää vaan kuvata täysillä että selviää, onko se nyt oikeasti kunnossa.

Lisää tästä aiheesta

5 Kommenttia

Karim 13.6.2012 at 20.48

Hajotettu ja korjattu, jospa kuvat ois hyviä!

Vastaa
Matleena 14.6.2012 at 0.24

Hienoja paikkoja olet kierrellyt ja hienoja kuvia ottanut! Ja on hieno myös blogisi! =)

Oulunseudulla asuvana tähtitornin kahvila on hyvä vinkki, täytyy käydä kesän aikana! =)

Vastaa
Inka 14.6.2012 at 7.45

Matleena: Kiitti! Kahvila oli kyllä ehkä kaupungin sympaattisin. :)

Vastaa
Nella 19.6.2012 at 11.38

Oot aivan super nättinä <3

Vastaa
Inka 19.6.2012 at 21.19

Nella: Kiitti! :) Pikkuhiljaa alkaa iskemään tuo lyhyt tukka ja melekosen lujasti.

Vastaa

Jätä Kommentti