Pallontallaajat.net
Valikko

Koko maapallon lemppareimmat kaupungit

Kirjoittanut Inka 1.9.2012

Köpiksestä palatessamme Mipa kysyi multa lennon aikana yllättävän pahan kysymyksen: “Mitkä on sun top 5 kaupungit?” Jaettu ykkössija oli täysin selvä, mutta niitä muita piti miettiä pidempi tovi. En nyt muista enää mitä sillon vastasin, mutta tässä reissukuumeissani ajattelin pohtia asiaa uudemman kerran.

Ykkönenhän on nyt aivan selvä. Sen jakaa kaks kaupunkia, ei toista puhettakaan.

Jaettu 1. sija: Lontoo
Oon rakastanu Lontoota pikkutytöstä asti, ja kun pääsin vierailemaan siellä ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana, olin täydellisen myyty. Samalla hetkellä kun pääsee ulos lentokentältä ja tajuaa olevansa Briteissä, koko tunnelma muuttuu. Erityisesti Lontoossa on tosi vahva oma fiiliksensä, ja aina välillä tulee semmoinen olo, että nyt sitä kaipaa. Viime vuosina mulle on tullut tavaksi käydä Lontoossa kerran vuodessa, ja oonki nyt käyny muutamana vuonna siellä peräkkäin. Onneksi pääsen tänäkin vuonna matkustamaan tuohon mun superlempparikaupunkiin, joten en voi muuta kuin olla mielissään. Tulispa jo lokakuu!

Jaettu 1. sija: New York
Pilvilinnoissa oon hyväki Nykin kävijä, todellisuudessa oon käyny siellä kaks kertaa. Tai kolmesti, jos lasketaan että eka road tripin alussa ja sitte taas lopussa. Kaiken kaikkiaan oon viettäny siellä noin kaks viikkoa, ja se ei todellakaan ihan oo riittäny. Just hetki sitten haaveilin taas ostavani lennot Nykiin, mutta koitan malttaa odottaa vielä hetken. Nykissä on mun mielestä kaikkea, eikä siellä tartte olla nolona vaikka se englanti ei iliman aksenttia lähekään, sillä siellä kaikki on melkeinpä jostain muualta. Monesti New Yorkia kutsutaan maailman pääkaupungiksi, ja jaan tuon ajatuksen aivan täysillä! Kun haaveilen Nykin reissusta, ekana mulla tulee mieleen Shake Shackin burgerit, Flatiron Building, ruskeat kerrostalot paloportaineen ja hirveän kiireinen tunnelma. Voisin lähtä vaikka heti.

3.sija: Barcelona
Matkustin tammikuussa ekaa kertaa ikinä Barcelonaan, ja vaikka vietin nuo neljä päivää ypöyksin kaupungin katuja talsien ja palmuja ihastellen, löytyi siitä silti sitä jotain. Ekana päivänä ihmettelin, miten ajattelin alituiseen vaan kaikkea hempeitä ja ihania asioita, ja miten mun fiilis oli jotenkin todella kevyt ja onnellinen. Toisena päivänä ymmärsin, että tuon olon takan ei kuitenkaan ollut täysin Barcelona, vaan aika suuren osan onnen tunteesta aiheutti aurinko. Sitä keltaista palleroa en nimittäin ollut nähnyt moneen kuukauteen. Barcelona jäi mun mieleen kuitenkin kauniina ja romanttisena kaupunkina, minne pitää ehhottomasti päästä joskus hempeälle rakkauslomalle. Ja olihan se tietty aivan loistava shoppailupaikka, varsinkin kun käynnissä oli melkoisen mojovat alet.

4. sija: Trieste
En oikiasti tiiä olisko Trieste mun lempparimesta jos kävisin siellä uudelleen, mutta se reilu viikko minkä vietin tuossa pienessä italialaisessa kaupungissa pääsiäisenä 2009 jätti kaupungista niin lämpimät muistot, että se melkein jo niiden vuoksi pääsee tälle listalle. Liekö syynä aivan loistava seura vai jokapäiväinen gelato, Trieste on toistaiseksi jättänyt kaikkein parhaimmat fiilikset kaikista niistä italialaisista kaupungeista, missä oon kuunaan vieraillut. Tosin mulla oli pieni mahdollisuus vierailla Triestessä keväällä ja jätin sen käyttämättä. Se ehkä kertoo jotain siitä, että en oo vielä valmis menemään Triesteen uudelleen, jos siellä ei oliskaan niin mahtavaa. Suosittelen kuitenkin teille muille! :D

5. Belgrad, Serbia
Belgrad oli ehkä meidän reilin paras paikka, ja se on aika paljon sanottu, sillä sinä päivänä kun Belgradia kierrettiin satoi vettä ihan tajuttomasti eikä lämmintäkään tainnut olla edes 20 astetta. Tosin saatiin Belgradissa koko reissun parhaat sapuskat (en oo vieläkään päässy yli Lovacin Krempitasta…), joten se taas puhuu melko paljon tämän kaupungin puolesta. Belgradissa ei ollu yhtään turistifiilis, ihmiset oli todella ystävällisiä jopa meidänkaltaisia junttituristeja kohtaan ja englannilla pärjättiin mainioisti. Kauniiksi tuota kaupunkia ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, mutta olipahan ainakin jännä! Luodinreikiä oli parissa talossa ja yhen tien molemmin puolin oli pari melko reikäistä pommitettua rakennusta, mutta fiilis oli siitäkin huolimatta jotenkin erittäin turvallinen ja mukava, mihin vaikutti eniten serbien ystävällisyys. Eikä se halpa hintatasokaan ollut pahitteeksi.

Tää oli ihan superhankala toteuttaa, ja voi olla että oon jo huomenna ihan toista mieltä. Eka tuntui siltä että en oo käyny oikeen missään, että miten voin oikeen listata viis mun lempparikaupunkia, mutta on sitä vissiin kuitenkin jossain tultu käytyä. Tää täytyy tehdä uudelleen ainakin sitten maailman ympäri -matkan jälkeen. :) Toivotaan, että Lontoo ja New York sais todellisia haastajia!

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

Jemi K 1.9.2012 at 17.23

Lontoo on hyvä valinta ykkössijan jakajaksi! Mulla se jakaa ykkössijan Sydneyn kanssa – en ole vielä osannut päättää kummasta pidän enemmän. :)

Vastaa
Inka 2.9.2012 at 19.58

No älä! Se on jotenki vaan niin lumoava kaupunki, että ei puhettakaan että se olis esimerkiksi toiseksi paras..

Vastaa
Ulla 2.9.2012 at 1.18

Kiva postaus! Mietin, että pitäis tehdä tällainen itsekin, mutta ois se kyllä superhankala! Varsinkin kun alkaa tulemaan aikaa kaupungissa vierailuun, niin on hankala rankata, että oliko se silloinen onni ja autuus “tämä on maailman paras kaupunki” sitten parempi kuin se seuraavan kerran koettu sama fiilis jossain muualla… Titetenkin ykköskärkihän nyt on aivan selvää, mutta sitten kun lähdetään listalla alaspäin. Saa nähdä, saattaa olla että pitää tehdä tällanen rankkaus, jäi niin vaivaamaan! Ja hei, se hääpostaus on edelleen mielessä kans toteuttaa, kun oot sitä toivonut. En vaan oo vieläkään saanut aikaseksi skannata kuvia. Mutta hääpäivään on vielä aikaa noin kuukausi! :)

Vastaa
Inka 2.9.2012 at 19.59

Joo teeppä Ulla kans! Mua kiinnostas tietää sun lempparikaupungit, sillä munsta tuntuu että oot reissannu niin eri paikoissa missä minä. Aika kyllä kultaa muistot, mutta ehkä just sen takia onki hyvä mietiskellä aina vähän väliä uudelleen, että mites se topvitonen menikään.

Ja jes, kuvia odotellessa! :)

Vastaa

Jätä Kommentti