Pallontallaajat.net
Valikko

Zombit kävelyllä

Kirjoittanut Inka 29.9.2012

Tunti sitten Rotuaari täytty zombeista, ja tällä hetkellä ne tepastelevat pitkin Oulua. Vilkaistiin niitä vaan hetken, sitten paettiin turvallisesti neljän seinän sisälle. Liikkeellä oli ihan hirviä määrä zombeja, ja noiden elävien kuolleiden joukossa oli paitsi nuoria, myös ihan pikkuruisia lapsia. Suurin osa vaikeroi kovaan ääneen, osalla oli pakkoliikkeillä, tosilla ei toiminu nivelet ja jotkut näyttivät melko murhanhimoisilta.

Oulussa järjestetään vuosittain mahtavia tapahtumia, joista tämä oli yks meleko hyvä esimerkki. Zombie Walkin lisäksi näihin vähän erikoisiin mahtitapahtumiin kuuluu myös ilimakitaransoiton MM-kisat. Mielummin nämä entä jotain kulturelleja pikkurilli pystyssä -henkisiä tapahtumia.

En tosin kyllä uskalla mennä ulos ennää tännään. Oliko muut kattomassa?

Lisää tästä aiheesta

2 Kommenttia

Tarja 30.9.2012 at 23.03

Satuttiin viime vuonna ihan sattumalta kaupungille lasten kanssa, kun noita zombeja oli liikenteessä. Lapset oli kauhuissaan. Onneksi oltiin juuri auton kohdalla, niin eikun ipanat autoon ja kaasu pohjaan. Kieltämättä itselläkin vähän kammotti. En kyllä tiennyt, että oli ihan tämmöinen jokavuotinen perinne. Eilenkin oltiin kaupungilla, mutta onneksi vissiin niin aikaisin, että ehittiin alta pois ennen näitä :)

Vastaa
Inka 1.10.2012 at 7.38

Voi ei! Varmaan ovat kyllä lapset melko kauhuissaan, sen verran pelottavan näkösiä oli nuo zombit että meinas ittiäki vähän hirvittää. Onneksi sielä oli kans lapsizomeja nii ei ollu niin paha! Eli tässäki sovellettiin sitä mun reissussa creepyillä alueilla hyväksi havaitsemaa “jos täällä on lapsia, ei voi olla vaarallista” -ajattelua. :)

Vastaa

Jätä Kommentti