Pallontallaajat.net
Valikko

Melekosen mahtavat maalatut muuntamot

Kirjoittanut Inka 31.1.2013

Käytiin tänään Karimin vapaapäivän kunniaksi bongailemassa muuntamoita. Oulussa se on erityisen mukavaa puuhaa, sillä monet muuntamot on maalattu tosi hauskasti, ja se olikin syy meidän muuntamobongailuun, sillä Karim on mukana jossain kouluprojektissa, missä pitää kuvata jotain oululaista juttua. Maalattuja muuntamoita muisteltiin nähneemme viitisen kappaletta, ja aloitettiinkin niiden bongailu lähimmästä, eli entisen Kuusiluodon lukion ja urheilutalon välissä nököttävästä, johon on maalattu komeita pöllöjä.

Ei kuitenkaan käyty edes kaikissa mitä tiedettiin, sillä noiden Peltolassa ja Karjasillalla olevien lisäksi muistelin maalattuja muuntamoita löytyvän ainakin Välivainiolta ja Myllytullin ja Värtön välistä.

Kyseessä on melko vanha juttu, sillä muuntamoiden maalaaminen aloitettiin jo vuonna 2007 kun Oulun Energia palkkas kaks kuviskisan voittanutta lukiolaista maalaamaan nuo kaksi Karjasillan ja tuon OSYKin vieressä olevan muuntamon. Sen jälkeen muuntamoita on maalattu lisää ja bongasin juuri sivun, missä oli kuvat 20 maalatusta muuntamosta ympäri Oulua! Itehän en ollu tienny ko noista kuudesta.

Tuo muuntamoiden maalaaminen on kyllä aivan loistava idea, sillä se tuo erityisesti näin talvella kaivattua lisäväriä katukuvaan ja kertoo tietty myös päättäjien huumorintajusta. :) Pitää ehkä ens kesänä ottaa polokupyörä alle ja käydä bongailemassa ne loput 14.

Mites muut oululaiset, ootteko bongaillu muita maalattuja muuntamoita? Entä löytyykö muista kaupungeista vastaavia?

Lisää tästä aiheesta

6 Kommenttia

Tiramisuheidi 31.1.2013 at 17.32

Vitsit miten hauskoja! Tuollaisia täytyis ehdottomasti saada enemmänkin katukuvaan! :)

Vastaa
Inka 31.1.2013 at 22.19

Oon ihan täysin samaa mieltä. Aikamoinen päivän piristys kun tuommoinen tulee nurkan takaa vastaan. :)

Vastaa
Tarja 31.1.2013 at 19.11

Nuo maalatut muuntamot on minun mielestäni ihan maailman paras idea! Tykkään noista hirmuisesti. Ja kun ne on maalattu, eivät selvästikään vetoa graffiti-taiteen tekijöihin, koska noita ei näytetä sotkevan. Höyhtyältä löytyy yksi siitä Allinpuiston vierestä. Aika lähellä olette käyneetkin, kun Karjasillalta olette kuvailleet tuon mun suosikin eli lehmäkuvioisen muuntamon.

Vastaa
Inka 31.1.2013 at 22.20

Joo se on kyllä jännä että ovat pysyneet siisteinä, mutta mitäpä ne taiteilijat alkaisi toisten taiteilijoiden töitä töhrimään. Vitsi pitääpä käydä Höyhtyällä bongailemassa! :)

Vastaa
//aNNiKa 2.2.2013 at 22.54

Tosi hienoja muuntamoita, vois Helsingissäkin ehdottomasti ottaa mallia tuosta! :)

Vastaa
Inka 3.2.2013 at 10.13

Nuo on kyllä makkeita!

Vastaa

Jätä Kommentti