Pallontallaajat.net
Valikko

Laivalla Saksaan?

Kirjoittanut Inka 8.2.2013

Ollaan tässä jo vähän aikaa mietiskelty Karimin kanssa autoreissua Saksanmaalle, ja tänään viimein saatiin selville, että se on mahdollista toteuttaa. Rahtilaivoilla matkustaminen on kiehtonu mua tosi pitkään, joten on kiva päästä kokemaan se taas. Tosin Finnlines ei ehkä mee semmoisesta kunnon vanhan ajan rahtilaivasta, mutta eipähän se ainakaan oo ihan täysin verrattavissa ruotsinlaiva -kokemukseen.

Oon aikaisemmin huristellu Finnlinesilla pari vuotta sitten Gdyniasta Helsinkiin, mutta nyt ajateltiin kokeilla vähän pidempiä reittejä ja mennä Saksaan asti.

Lippuja ei olla vielä varattu, mutta matkan ajankohdaksi kaavaillaan huhtikuuta, kun kelit on jo Saksassakin vähän lämpimämmät. Koska armaani on jo usein noiden meidän viikko vesisateessa kävelyä -reissujemme jälkeen isoon ääneen uhonnut, että hän ei enää vastaaville reissuille lähde, voisi tuostakin reissusta koittaa tehdä vähän kevyemmän ja keskittyä enemmän siihen laivalla relailuun ja hitaaseen matkantekoon kuin suuna päänä paikasta toiseen juoksemiseen.

Toistaiseksi ollaan kuitenkin vielä suunnitteluasteella, ja voi olla että loppuviimein tullaan olemaan Saksassa vain muutama päivä, sillä itse reissaamiseen menee tämmöisellä matkalla melko kauan, kun laivamatka Helsingistä Travemündeen ja Rostockiin kestää lähemmäs puolitoista vuorokautta. Lisäksi ollaan suunniteltu reissaavamme autolla, joten siihen Oulu-Helsinki -väliinhän menee myös päivä. Että tällä reissulla sitten pääpaino olisikin siinä varsinaisessa matkustamisessa eli paikasta toiseen liikkumisessa.

Mutta jos siellä Saksanmaalla viettäisi auton kera pari päivää, vois siellä käydä vähän tsuumailemassa paikkoja. Jos otettais vaikkapa reitti Helsingistä Travemündeen ja oltais Lyypekissä yötä ja rossailtais sieltä sitten Hampuriin, siellä yks yö ja sitten ajettais viimeisenä päivänä Rostockiin laivalle tai vaihtoehtoisesti takaisin Travemündeen. Tuossakin ehtis vilikasta jo Hampuria ja Lyypekkiä. Tai sitten vois kierrellä tuolla samalla alueella, mutta yöpyä sittenkin pikkukaupungeissa.

Mihin ite menisitte noilla huudein, onko suosituksia?

Jännää tämä suunnittelu, saa nähdä mihin lopulta lähdetään vai saadaanko edes aikatauluja sumplittua niin, että reissu voidaan ylipäätään toteuttaa.

Kuvat on meidän viime vuoden Benelux -road tripiltä, jonka päätteeksi käytiin myös Saksassa huristelemassa.

Lisää tästä aiheesta

12 Kommenttia

Rimma 8.2.2013 at 15.11

Seuraavalla Saksan reissulla menen ehdottomasti käymään Schwangaussa katsomassa sitä linnaa. Äiti ja isä kävi siellä Sveitsistä käsin mun veljen kanssa ja mua niiiin ärsytti :D Se nyt on teidän reitiltä hirmuisen kaukana, mutta Bremenhän on tuossa Hampurin lähellä ja tosi kiva kaupunki. Laura oli siellä vaihdossa ja itsekin siellä käväisin.

Vastaa
Inka 8.2.2013 at 18.36

Joo vähän kauas jää tuo Schwangau, mutta pitää laittaa muistiin jos siellä on semmoinen makea linna! Kiitti siis vinkistä. :) Bremenissä vierailua mietin hetken, mutta ollaan käyty siellä päiväseltään joskus vuonna 2009, joten se taitaa jäädä tällä aikataululla väliin.

Vastaa
Nonna 8.2.2013 at 15.30

Hampuri ja Lyypekki ovat molemmat varmasti kivoja ja mielenkiintoisia kaupunkeja. Minua kiinnostaisi kovasti mennä autolla Saksaan ja käydä siellä esim. juuri tuossa Rimman suosittelemassa linnassa. Itse olin juuri Berliinissä, mutta se on jo aika kaukana, eikä ehkä kannata autolla mennä.

Vastaa
Inka 8.2.2013 at 18.38

Saksa on kyllä semmoinen maa, että siellä voisi tehdä ainakin kymmenen eri road trippiä ja aina löytyy jotain uutta nähtävää! Nyt ku oon vähän perehtyny enemmän noihin kaupunkeihin niin Hampuri ja Lyypekki alakaa tuntua aika hyviltä vaihtoehdoilta. No, pitää kattoa mihin lopulta päädytään ja millä aikataululla. :)

Vastaa
Jenna 8.2.2013 at 17.14

Kuulostaa hauskalta :) Mä en uskaltais itse ajaa Saksassa (enkä edes sinne laivaan), mutta olis aika huippuu lähteä tollaselle reissulle!

Vastaa
Inka 8.2.2013 at 18.39

Mua ei Saksassa ajaminen kauheasti ennää hirvitä, tuntuu nimittäin että sen jälkeen ku on ajanu Libanonissa niin voi ajaa missä vaan. Saksassa sentään noudatetaan liikennesääntöjä. :) Mutta toisaalta Englannissa vois olla aika jännää ajella!

Vastaa
Eveliina 8.2.2013 at 18.50

Mein piti lähtee pyörien kanssa Rostockiin edelliskesänä ja olinki jo kattonu jotain pyöräreittejä valmiiksi, mutta päivämäärät ja hinnat ei oikeen natsanneet, ilmeisesti nekin matkat pitää aika ajoissa hommata tai tulee kalliiksi :/ Halvemmaksi tuli matka Turkkiin :D Mut jos vaikka sit joskus lähtis autolla matkaan, kiva kun muistutit! :)

Vastaa
Inka 8.2.2013 at 22.17

Okei, pitääpä varata nuo pian jos kyseessä on niin suosittu reitti! Tosin tietty kesäsesonkina vähän eri asia ku näin keväällä mut pitääpä laittaa varaukseen. Aivan älytöntä et Turkkiin pääsi halvemmalla. :D

Vastaa
Nana 9.2.2013 at 15.44

Se laivamatka on sitten tooooooosi pitkäveteistä, se laiva on monta kertaa pienempi kuin Ruotsin laivat. Ite menisin Rostockin sijaan Kieliin, mutta ehkä se johtuu siitä että oon asunut niillä kulmilla :)

Vastaa
Inka 10.2.2013 at 9.59

Joo muistelenki että yksin Puolasta tullessani tuntu se vajaan vuorokauden mittainen matka aika pitkältä. Nyt on onneksi seuraa ja matkan päätarkoitus vaan nollata niin eiköhän tuo passaa ihan mainiosti. :) Me taidetaan jättää se Rostock väliin ja tulla ja mennä Travemündesta, sillä aikaa on niin vähän.

Vastaa
Kalle Lehtoranta 5.4.2013 at 17.14

Mielenkiintoinen matka ja blogi sinulla! Jos kuitenkin joskus aiot käyttää laivaa, kun menet Puolaan tai Saksaan, kannattaa käyttää matkaa varatessa alennuskoodia. :D
http://www.supertarjous.fi/kauppa/finnlines/

Vastaa
Inka 7.4.2013 at 20.21

Kiitti vinkistä! Aika hyvä ajoitus tälle kommentille, sillä palasin juuri laivareissulta. :D

Vastaa

Jätä Kommentti