Pallontallaajat.net
Valikko

Auto varattu, viimein!!

Kirjoittanut Inka 4.3.2013

Muistanette mun menneen avautumisen siitä, miten hemmetin vaikeaa auton vuokraaminen on jos mukana on alle 25 -vuotiaita ratin taa haluavia. Tuosta postauksesta on otettu valtava harppaus, jota kuitenkin odoteltiin pitkään, sillä vasta tänään sain sen merkittävän puhelun autovuokraamosta, jonka perusteella MEILLÄ ON VIIMEINKIN VARATTUNA AUTO! En voisi olla huojentuneempi, sillä viimeksi eilen kattelin mun excel-budjettitaulukkoa (kiitti vinkistä Tarja ja Milla) ja toivoin saavani sinne myös sen viimeisen suuren kuluerän eli auton.

Nyt se on! Jihuu!

Meillä on tosiaan toistaiseksi vielä semmoinen tilanne tuon reissun kanssa, että ei olla vielä varmoja reissuporukan lopullisesta kokoonpanosta. Varmoja lähtijöitä on tietty minä ja Karim sekä viime reissulta tutut Janne ja Juho ja ylläribonuksena vielä Pasi. Epävarma lähtijä on Pasin tyttöystävä Maria, joka todennäköisesti tulee tekemään päätöksen reissuun lähtemisestä tässä lähiviikkojen aikana. Mutta vaikka yksi vielä miettii, ei se ole vaikuttanut juurikaan meidän muiden reissuvalmisteluihin, sillä ollaan tosiaan varattu nyt KAIKKI mitä ennen reissua voi varata: lennot, majoitukset (ihan joka ikiselle yölle) sekä nyt viimein se auto.

Meillä oli tosiaan hivenen ongelmia sen parhaan mahdollisen diilin löytämisessä, sillä ollaan sen verran nuorta porukkaa, että meidän joukosta ei löydy kuin kaksi 25 vuotta täyttänyttä känttyä eli minä ja Janne. Kaikista muista pitää maksaa hurjia lisämaksuja, jos ne aikoo kuskeina toimia. Viime reissullahan Jani oli ainoa 25 vuotta täyttänyt, ja meistä kaikista muista maksettiin 25$/päivä/hlö lisämaksut, minkä seurauksena auton hinta tuplaantui. Siitäkin huolimatta päästiin viimeksi tosi halvalla, kun auton hinta oli alun perin 200 euroa naamaa kohti ja lisämaksujen jälkeen 400 euroa per pylly. Toki meillä oli auto lyhemmän aikaa käytössä mitä nyt tulee olemaan, joten se vaikutti siihen hintaan suoraan.

Nyt kun kateltiin noita vuokrahintoja, oli ne välillä niin hirveitä, että suunniteltiin Jannen kanssa ajavamme koko pätkän kahdestaan, siis 10 000 kilometriä kuukaudessa! Eipä siitä paljoa tulis päivässä, mutta kun ajaa pitäisi melkein joka päivä ja muut mököttää vieressä kun ei saa ajaa, olis siitä rento matkanteko kaukana.

Ihan ensimmäiseksi katseltiin autoja samasta paikasta kuin viimeksikin eli Hertziltä. Nopsaan kuitenkin korkeiden hintojen vuoksi painelin jo tutuksi tulleelle eautovuokraamo.fi -nettisaitille, mistä löyty jo vähän inhimillisemmän hintaisia autoja. Koska mulla oli hurjasti kysymyksiä aina jättömaksusta eli one way drop feestä nuoren kuljettajan lisämaksuihin, soitin suoraan asiakaspalveluun ja sain äärettömän ystävällistä palvelua. Mulle kerrottiin nuoren kuljettajan paketista ja vinkattiin, että tuolla matkalla on parasta ottaa auto National -nimiseltä jenkkivuokraamolta, jolla jättömaksu on aina sama 250 dollaria. Nuoren kuljettajan paketteja ei kuitenkaan ollu vielä tullu Nationalin autoihin, joten puhelimen toisessa päässä ollut tyttö otti mun yhteystiedot ylös ja lupasi soitella kuukauden päästä, jos ne paketit olisi jo tulleet.

Autovuokraamojen kohdalla todella huonoon palveluun tottuneena en todellakaan odottanut soittoa, ja kun sitä ei kuukauden päästä sitten ollut tullut, soittelin asiakaspalveluun uudelleen. Tuurilla siellä vastasi sama tyttö jonka kanssa olin puhunut edellisen kerran, ja se tunnisti mut heti ja kertoi tarkistaneensa paketteja viimeksi edellisenä päivänä, mutta niitä ei ollut edelleenkään tullut. Olin aivan huuli pyöreänä, että miten voi olla mahdollista tunnistaa asiakas tuolla tavalla! No, muutaman päivän päästä sain puhelun samaiselta tytöltä, joka ei ollut edelleenkään löytänyt niitä nuoren kuljettajan paketteja mutta oli kuitenkin tehny mulle tarjouksen autosta. En kuitenkaan vielä tarttunu siihen, ja asia jäi hautumaan.

Kunnes viime perjantaina ennen meidän suunnitteluiltaa päätin soittaa taas eautovuokraamon asiakaspalveluun ja kysellä, olisko siellä mitään uutta. Tällä kertaa puhelimeen vastas eri mimmi, joka tosin hetken kuluttua hoksas tapauksen ja tunnisti mun olleen tekemisissä työkaverinsa kanssa (Oikeesti? Mitä ihmettä!? :D). Mulla oli taas miljoona kysymystä ja puhelu kesti varmaan puoli tuntia, enkä sen päätteeksi tuntunut kostuneen siitä juuri muuta kuin hyvän mielen ystävällisen palvelun tuomana.

Tänään sitten päivällä sama mimmi soitti mulle ja kertoi laittaneensa jo perjantaina mailia (niin, sainhan mää jonkun tarjouksen mutta aattelin että oli sama kuin aikaisemmin niin en sitten kauheasti vaivautunut sitä kattelemaan) ja että viimein oli löytynyt se nuoren kuljettajan paketti!!! Kaivoin sitten samalla sekunnilla mailin auki ja sieltä sen tarjouksen ja siinä se oli, kauan odotettu ja etsitty nuoren kuljettajan paketti!!

Niin, mikä ihme se nuoren kuljettajan paketti sitten on? No siihen sisältyy pääkuljettajan (meikä) lisäksi kolme 21+ kuskia. Tässä tapauksessa paketti maksoi useita satoja (lähemmäs 600) euroja, mutta jos sillä hinnalla saadaan neljä kuskia, ei se ole euroakaan liian kallis!

Niin nyt sitten meillä on varattuna seitsenpaikkainen auto 22 päiväksi jenkkeihin, jihuu! Lopullinen hinta tulee olemaan jotain reilun 2100 euron paikkeilla, sillä ite auto maksaa noin 1900, mutta siihen tulee päälle vielä se Nationalin 250$ jättömaksu. Takki on niin tyhjä tämän autoasian kanssa, sillä onhan sitä säädetty, ja ihanaa että se on nyt selvä, vuhuu!

Oon edelleen tosi pöllämystyny tuon eautovuokraamon täydellisen mahtavan palvelun kanssa, enkä voi muuta kuin suositella sitä kaikille! Ah, toivotaan että tää olis kaikkien aikojen ensimmäinen autovuokrauskokemus, josta olis jälkeenpäin vaan positiivista sanottavaa.

Dodge Caravan (tai muu vastaava), elokuussa tavataan!

2 Kommenttia

Karim 5.3.2013 at 19.11

Jeeee!

Vastaa
Inka 5.3.2013 at 22.08

Niinpä, jihuu!

Vastaa

Jätä Kommentti