Pallontallaajat.net
Valikko

Spaissarimusikaali, oh yes!

Kirjoittanut Inka 17.3.2013

Kävin elämäni ensimmäisessä musikaalissa tämän viikon tiistaina. Kuten jo aikaisemmin mainostin, sattui se osuvasti olemaan Spaissarien biiseihin pohjautuva Viva Forever jonka näkemistä oon oottanu kuin kuuta nousevaa jo usean kuukauden ajan. Tässä vaiheessa voisin mainita, että musikaali ei siis kerro Spice Girlseistä millään tavalla, vaan shown pääosassa on laulajatyttö Viva. Siellä täällä pitkin musikaalia luritellaan toki Spaissareiden ihania hittejä, mutta siihen se aika lailla jää.

Kyyläilin musikaalilippuja netistä Piccadilly Theatren nettisivuilta jo aika hyvissä ajoin, ja parhaille paikoille näytti liput maksavan melkein 70 puntaa, eli aika tyyriiltä lystiltä tämä musikaalielämä vaikutti. Ystäväni matkusti tammikuussa Lontooseen ja kävi kattomassa tän saman musikaalin ja kertoi, että ne oli saaneet keskivertopaikoille liput box officelta 28 punnalla, ja lopulta kaverit oli vielä upgreidattu paremmille paikoille, ja päätettiin Mipan kanssa ostaa liput jostain box officesta. Tsekkasin lippujen hinnat netistä vielä pari päivää ennen reissua, ja siellä vilahti tarjous, että maaliskuussa parhaimmille paikoille vois saada netistä liput 37 punnalla. Kävin maanantaina kyselemässä teatterin omasta box officesta lippuja ja siellä kaupattiin vaan noin £67 hintaisia tikettejä, mutta kehoitettiin tulemaan seuraavana aamuna kymmeneltä jonottamaan alennuslippuja. Siinä meikäläinen sitten oli teatterin edessä viittä vaille kymmenen tiistaiaamuna, seuranani vain yksi toinen jonottaja, jolle tuli kaveri teatterin sisäpuolelta paria minuuttia ennen ovien aukeamista. Misut olivat myyjäpojan kavereita, ja tämä kauppasi niille 20 punnan hintaiset piletit kaverilliseen tyyliin parhailta mahdollisilta paikoilta, vaikka niin ei kuulemma ruukattu tehdä. Koska meikäläinen oli ainoa paikalla olija näiden mimmien lisäksi, ei tää kaveri ilmeisestikään kehdannut olla antamatta myös parhaimpia paikkoja mulle, ja niin saatiin 20 punnalla huippupaikat samalle illalle!

Itse esitys oli mahtava! Olin koko alun aivan huuli pyöreänä, kun esiintyjät oli niin tajuttoman lahjakkaita. Kaikkien spaissaribiisien olemassaoloa en edes muistanu, kuten esim Move Over, mutta äkkiä ne lyriikatkin palautu mieleen, vaikka en kyllä harrastanu mitään sing along -meininkiä. Välillä oli täytebiisejä, joilla ei vissiin ollu mitään tekemistä maustemimmien kanssa, mutta ihan hyvin niitäkin jaksoi kuunnella, kun niitä oli vain muutama. Väliajalla en ollu vielä ihan täysin vakuuttunu siitä, että oliko tää nyt aivan käsittämättömän upea musikaalikokemus, mutta olin myyty heti toisen puoliajan alussa! Meikäläisenhän piti tietysti märistä vähän ja sitten loppupuolella räkättää naurusta, joten kai se on hyvän musikaalin merkki.

Kaiken kaikkiaan tämä musikaalikokemus oli täysin 20 punnan arvoista ja suosittelen Viva Foreveriä jokaiselle entiselle ja nykyiselle Spaissarifanille!

Että Spice Up Your Life vaan teille kaikille!

Tosin tuossa trailerissa on kyllä vähän eri mimmejä ku siinä esityksessä mikä me nähtiin, mutta vissiin ihan tavallista tuossa musikaalimaailmassa että on usiampi tyyppi samassa roolissa.

Lisää tästä aiheesta

5 Kommenttia

Ulla 17.3.2013 at 17.19

Jee, olinkin jo odottanut tätä raporttia =) Näyttää kyllä hyvältä, pääsisinpä määki näkemään tuon. Ja kävipä teillä hyvä tuuri lippujen kans, kuulostaa tosi edulliselta diililtä :)

Vastaa
Inka 17.3.2013 at 17.28

Nyt ehottomasi Ulla Lontooseen ja Piccadilly Theatreen, tuo oli niin makia! Varsinki näin entisenä Wannabe -Spaissarimimminä. :) Ja olin kyllä ihan hullun mielissään tuosta lippudiilistä, hihittelin sille koko aamupäivän.

Vastaa
Tiramisuheidi 17.3.2013 at 17.25

Ei vitsit, tuollaiseen olis ihan mahtava päästä! :)

Vastaa
Inka 17.3.2013 at 17.28

Tuo oli niiiiiin mahtava! Suosittelen jos noille nurkille eksyt. :)

Vastaa
Ensikertalainen Broadway-musikaalissa: Oopperan kummitus 10.12.2017 at 18.07

[…] käynyt musikaalissa vaan kerran aikaisemmin, vuonna 2013 kun kävin Lontoossa tsekkaamassa Viva Foreverin eli Spaissarimusikaalin. Toivottavasti pääsen musikaaliin seuraavan kerran huomattavasti nopeammin nyt, sillä lähes […]

Vastaa

Jätä Kommentti