Pallontallaajat.net
Valikko

Junamatkailun ihanuus, ainakin näissä maisemissa

Kirjoittanut Inka 4.6.2013

Menneellä matkalla sain junailla sydämeni kyllyydestä. Tykkään ihan hurjasti rautatieasemista ja kaikesta junamatkailuun liittyvästä – ainakin ulkomailla ja silloin, kun kyseessä ei ole kolmas yöjuna putkeen. Junamatkailu Itävallassa oli erityisen miellyttävää, sillä Euroopassa ei kovin monessa paikassa pääse ihastelemaan yhtä upeita maisemia, eli junailu oli hivenen erilaista kuin esimerkiksi kotoisassa Suomessa. :)


Kuvien perusteella ilmat helli aika mukavasti, mutta valitettavasti pääsin nauttimaan mahtavista keleistä pääasiassa juuri noiden junamatkojen ajan. Sen lisäksi että olin nokka liimattuna junan ikkunaan, kulutin junassa aikaa lukemalla ja torkkumalla, eli niissä perus junapuuhissa.

Nuo välimatkat oli kyllä melko lyhyitä, sillä Wienistä pääsee Graziin kahdessa ja puolessa tunnissa, ja Grazista Mariboriin pelkässä tunnissa! Että en ainakaan ennää ihmettele yhtään, miksi reilaaminen on Keski-Euroopassa niin suosittua. Enemmän voisin ihmetellä sitä, että miksi oon tehny omat reilit aina jossain ihan muualla..

Mitäs mieltä te ootte junamatkailusta, onko siitä romantiikka kaukana vai ootteko samanlaisia fiilistelijöitä ku minä? :)

Lisää tästä aiheesta

6 Kommenttia

Jenna 4.6.2013 at 22.27

Noi maisemat on kyllä mahtavia! Menin viime kesänä Munchen-Salzburg-Linz-Budepest välit junilla ja rakastuin <3 Haluisin reilaamaan, mutta ei tänäkään kesänä ole aikaa ja ensi vuonna olen liian "vanha" ostamaan halvan reilikortin. Ärsyttää!

Vastaa
Inka 5.6.2013 at 8.41

Mulla on ihan sama vika, nimittäin ikä alkaa olla turhan lähellä sitä 26. vuotta ja saa heittää hyvästit reilaamiselle. Tää on viimeinen mahollinen kesä joten se siitä, mutta pitää lohduttautua tuohon reissuun ja niihin kahteen aikaisempaan reiliin, joten jospa se tästä.

Mää vähän haaveilen ens kesälle München-Zürcih -junamatkasta, missä pääsis varmasti ihastelemaan melko upeita maisemia. Sitä odotellessa siis!

Vastaa
Salla 4.6.2013 at 23.41

Pöh, en oo kyllä innostunu junamatkoista, vaikka oonkin koko mun elämän aikana junaillut tosi paljon. Kai tähän kuitenkin vaikuttaa se, että junalla matkustaminen kestää täältä Oulusta tosi kauan,sen 5 tuntia Tampereelle ja 7 Helsinkiin. (Tai Pendolinolla hieman nopeemmin mutta kuitenki…) Nuo maisemat tuolla välillä on jo nähty. Ehkä Euroopassa olisi asia toisin. Ainakin tuo sun kuvassa oleva junavaunu näytti paljon paremmalta/hienommalta/leveämmältä kuin VRn!

Vastaa
Inka 5.6.2013 at 8.42

Haha, tuo Oulu-Hki -väli on kyllä niin omiaan tuhoamaan pienenkin junailuinnostuksen! Huomaa siis etten oo menny sitä matkaa junalla varmaan pariin vuoteen, kun alkaa tuo junamatkailu tuntua siistiltä. Noh, eiköhän ne ajatukset häviä ensimmäisen VR-matkan kohdalla… Suosittelen tosi paljon junailua Keski-Euroopassa, sillä etäisyydet ei todellakaan oo niin pitkä kuin mihin me ollaan totuttu, ja parhaassa tapauksessa penkit todellakin on leveämpiä. Esimerkiksi tuossa vanhassa slovenialaisessa junassa oli vaan 2+1 penkit, joten tilaa ainakin tuntui olevan enemmän kuin VR:n vastaavassa!

Vastaa
Ninni 5.6.2013 at 14.15

Mä tykkään junailla ja busseilla, etenkin jos maisemat on hyvät ja kädessä irtokarkkipussi ;D lisäksi rakastan bussissa/junassa nukkumista, se on parasta.
Lempparijunareissuni on ehdottomasti ollut kun mentiin Jenkeissä Pennsylvaniasta Nykiin ja takasin. Samoin nyt Lontoon reissulla istuin nenä kiinni junan ikkunassa :D hauska reissu oli myös kun mentiin P:n kanssa toissa kesänä höyryjunalla kotipaikkakunnaltamme viereiseen cityyn: matka kesti 2h sen normaalin 45 min sijaan, mutta ehtipähän fiilistellä Savon kesää kunnolla :D
ps. upeita maisemia noissa kuvissa !!

Vastaa
Inka 6.6.2013 at 8.17

Joo tuo junassa ja bussissa nukkuminen on kans mun juttu! Kaikkein parasta on tietty nukkua henkilöautossa mutta kyllä noissa muissakin kulkupeleissä uni tulee melko vaivatta. Pennsylvania-Nykki väli on varmasti ollu aika mielenkiintoinen junalla, mää oon menny vaan New Jersystä nykkiin ja sillon oli sen verran pimeä etten ehtiny nähä maisemia.

Tuo teidän höyryjunareissu kuulostaa kyllä aika eksoottiselta, mutta mahtavaa että sen avulla saitte kotimaan junamatkailusta irti jotain, mitä siitä ei olis muuten irronnu! :)

Vastaa

Jätä Kommentti