Pallontallaajat.net
Valikko

Haaveissa Antelope Canyon

Kirjoittanut Inka 26.6.2013

Kuukausia sitten bongasin Ullan blogista upeita kuvia hiekkaisen hämyisästä oranssista kanjonista, eivätkä ne kuvat oikein millään meinanneet jättää mua rauhaan. Tsekkasin niiden sijainnin kartalta ja totesin, ettei ne osu meidän reitille ja pakotin itteni unohtamaan kanjonit. Kunnes koitti tämä päivä, eikä niiden unohtaminen enää onnistunut.

antelope canyon lower_antelope_canyon

Oon aina ollu sitä mieltä että jos vaan tahtoa riittää niin kaikki on mahdollista, ja eipä menny kauaa, kun tajusin että meidän reitittäminen noiden upeiden kanjonien luo on ehkä sittenki mahollista! Kanjonit sattuu vaan ikävästi just sille päivälle, kun meillä on melko pitkä ajopäivä edessä ja muutama muukin upea luontokohde edessä.

Meillä onkin edessä aika iso päätös: Grand Canyon vai Antelope Canyon? Molempia ei millään saada, sillä kummankin kohteen vuoksi meidän pitää poiketa reitiltä aika reilusti, ja karttaa tsekatessani huomasin, että eroa niiden mutkien pituuksien välillä ei ole kuin kaksi mailia, eli kumpikaan ei oo mitenkään merkittävästi lähempänä. Suurin osa porukasta on jo nähny Grand Canyonin, mutta pihin reissaajan näkökulmasta homma ei ole niin yksiselitteinen, sillä  Grand Canyonille taitaa sisäänpääsy maksaa 50 dollaria koko autolastilliselta, kun taas Antelope Canyonille päästäkseen tulee pulittaa 26 taalaa laaki.

Laitoin tietty heti kyselyä reissuporukalle, ja puolet on jo aivan messissä skippaamassa suuren kanjonin yllä olevien näkymien vuoksi. Vielä odotellaan mitä loput sanoo, jospa me demokraattisella päätöksellä päästäisiin ihastelemaan noita mahtavia kanjoneita!

Ja ellei, niin ainahan niitä voi sitten tsuumailla Ullan blogista, siellä varmaan vieraillaan kanjonilla ihan lähipäivinä!

Kuvat: 1, 2 ja 3

Lisää tästä aiheesta

12 Kommenttia

Nella Kaukokaipuu 26.6.2013 at 22.45

Sä tiiät, et meikä tällasena preeria- ja länkkärityttönä meinas seota noista kuvista. Oi joku päivä sitten minäkin! Meette tuonne, ehdottomasti!

Vastaa
inkkap 27.6.2013 at 7.13

No munki mielestä ehottomasti! Pitää toivoa että muutki on sitä mieltä… Mut täähän meni sitte hyvin, sait tämmösen varotuksen että näitä kuvia on tulossa nii et sekoa sitte ihan täysin kun niitä alkaa näkyä (toivottavasti myös mun) blogissa. :)

Vastaa
Nella Kaukokaipuu 27.6.2013 at 11.57

Voin taata kommenttiryöpyt enkä tosissaan aio pyydellä niitä anteeksi :D Eli kuvia pian tänne näin! Siis heti, kun pääsette perille. Fiiliskuvat eivät toki haittaa nekään, haha!

Vastaa
inkkap 27.6.2013 at 20.16

Haha, kuulostaa hyvältä! Ei vitsi tuun olemaan kyllä niin paniikissa sitte ko pitää laskeutua tuonne mutta eiköhän se oo sen arvoista! :D

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 27.6.2013 at 7.33

Ehdottomasti Antelope Canyon! Kuten itsekin sanoit, on teistä suurin osa Grand Canyonin jo nähnyt. Näkemättä itse kumpaakaan suuntaisin miettimättä yhtään enenmpää Antelope Canyonille.

Meidän toistaiseski toteutumaton jenkkilän reissun kulku oli suunniteltu kulkemaan nimenomaan Antelope Canyonin ja Horseshoe Bendin kautta. Grand Canyon oli vähän sellanen, että jos sattuu sopimaan kivasti reitille niin sitten töllistellään sekin.
-Milla

Vastaa
inkkap 27.6.2013 at 7.58

Voi Milla! Riitti että kirjotin googlen kuvahakuun tuon Horseshoe Bendin ja oon nyt vakuuttunut että meidän on aivan pakko käydä sielläkin, varsinkin kun se on aivan siinä lähellä!! Voi voi, mitähän ne pojat tästä tuumaa, meikä muokkailee yksin tätä meidän reittiä omien päähänpistojen mukaan ja koitan sitten vakuuttaa että kaikki mun ideat on varteenotettavia! :D Onneksi on sunkaltaisia fiksuja kavereita, jotka osaa vinkata noita upeita mestoja. :) Ja eiköhän se teidän jenkkireissu ala kohta toteutua, ette kai voi tämmösessa seurassa pihdata sitä iteltänne kovin kauaa? :D

Vastaa
Rimma 27.6.2013 at 7.35

Viuvau!!!

Vastaa
inkkap 27.6.2013 at 7.58

Niinpä, tuonne kun pääsis!

Vastaa
Kea 27.6.2013 at 9.11

HALUAA! Menisin – ja just siks et oon ite jo nähny Grand Canyonin… :)

Vastaa
inkkap 27.6.2013 at 11.23

Ah, toivotaan että meidän reissuporukan pojat on noin innossaan tästä kans! :D

Vastaa
Ulletin 27.6.2013 at 16.57

Meillehän on käymässä just noin, skipataan Grand canyon, että nähdään Antelope Canyon! :D Eli ääni menee kans sille. Ollaan itse myös nähty Grand canyon jo kerran, joten siksi ei niin harmita, vaikka tuntuu tyhmältä olla yötä Flagstaffissa ja olla menemättä sinne. Mutta pakko pitää kohtuus noissa ajomatkoissa :) Ja se tosiaan puoltaa Antelopea vielä et ton Horseshoen saa siinä samalla kertaa :) Me mennään sinne tänään ja huomenna Antelopessa! Hirveät kuvauspaineet, onneksi on jalusta ostettuna, kuten kuvausohjeissa sinne suositeltiin.

Vastaa
inkkap 27.6.2013 at 20.18

Me yövytään kans Flagstaffissa, mutta mun mielestä se oli niin kiva pikkukaupunki että se on jo itsessään mukava vierailukohde, joten ei kannata tuntua tyhmältä vaikka GC jääki tällä kertaa näkemättä! En kestä, kohta nään sun kuvat sieltä, vähän ootan!!

Vastaa

Jätä Kommentti