Pallontallaajat.net
Valikko

Mesa Verden korkeuksissa

Kirjoittanut Inka 8.10.2013

Coloradossa ajellessamme vastaan tuli jos jonkinmoista maisemaa ja valtavia korkeuksia. Meillä oli osavaltiossa aikaa vain pari päivää, ja niiden aikana piti nähdä ihan hurja määrä upeita juttuja. Lisäksi meillä oli edessä vielä superpitkä nähtävyyspäivä, joka piti sisällään niin Monument Valleyta kuin Antelope Canyonia, joten koitettiin treenata upeiden maisemien sisäistämistä mahdollisimman paljon.

Meillä oli suunnitelmissa käydä katsomassa Mesa Verden kansallispuisto tuona suurten nähtävyyksien päivänä, sillä ajateltiin, että eiköhän nuo muinaiset asumukset ole noin puolessa tunnissa vilastu, ja sen jälkeen olisi voinut jatkaa matkaa. Meidän ajelu Coloradossa sujui kuitenkin sen verran joutuisasti, että löydettiin itsemme ajelemasta kohti Mesa Verdeä päivää aikaisemmin kuin oltiin suunniteltu, ja se oli hyvä se, sillä vierailuun meniki pikkusen kauemmin kuin se puoli tuntia, sillä kierreltiin kansallispuistoa usean tunnin ajan. Tosiasiassa huristeltiin niin pitkään että bensa meinas loppua, mutta onneksi ylhäältä laskeutuessa oli pääasiassa alamäkeä, joten päästiin jotenkin tankille asti.

NEBRASKA JA COLORADO (118) NEBRASKA JA COLORADO (123) MESAVERDE1 NEBRASKA JA COLORADO (131)

Ajeltiin ensin vuorta ylös ja ylös niin kauan että korvissa melkin paukkui, ja viimein päästiin paikan korkeimmalle kohdalle reilun kahen ja puolen kilsan korkeuteen. Parkkeerattiin auto viewpointin parkkipaikalle ja mentiin ihmettelemään avautuvaa maisemaa.

Siellä sattui aivan mainio tilanne, kun meidän lisäksi näköalapaikalla oli vain yksi seurue, isä pienen tyttärensä kanssa. Siinä maisemia ihastellessa isän kännykkä alkoi soida ja se painoi suorilta punaista luuria. Tyttären ihmetellessä, että miksi isä noin teki sai hän aika hyvän vastauksen: “Are you kidding me? We came all this way to see this view and my phone starts ringing.” Exactly.

MESAVERDE2 NEBRASKA JA COLORADO (126) NEBRASKA JA COLORADO (127) NEBRASKA JA COLORADO (125) NEBRASKA JA COLORADO (136) NEBRASKA JA COLORADO (139)

Kieltämättä tuossa vaiheessa Rocky Mountainin näkemisen jälkeen alkoi jo olla aikamoinen maisemaähky, ja koska edessä oli tuolle illalle vielä merkittäviä juttuja, jatkettiin näköalapaikalta matkaa melko nopeasti.

Edessä oli vielä sen kaikkein tärkeimmän, Unescon maailmanperintökohteeksikin listatun Cliff Palacen näkeminen. Se sijaitsi tietysti miltei puiston toisella puolella, ja meillä meni miltei ikä ja terveys, tai ainakin valtaosa jäljellä olevasta polttoaineesta, sinne ajellessa. Matka oli kuitenkin tekemisen arvoinen, sillä kaukaakin nähtynä Cliff Palace oli melko epätodellinen.

NEBRASKA JA COLORADO (151) NEBRASKA JA COLORADO (149) NEBRASKA JA COLORADO (140) NEBRASKA JA COLORADO (167) NEBRASKA JA COLORADO (159) MESAVERDE3 NEBRASKA JA COLORADO (165) NEBRASKA JA COLORADO (155)

Cliff Palacelle olisi päässyt tepastelemaan oppaan kanssa, mutta meille riitti, että voitiin ihastella sitä vähän matkan päästä. Satuttiin paikalle juuri kun porukka oli lähdössä kohti Cliff Palacea, ja kuultiin miten opas varoitti joukkoa siitä, että noissa korkeuksissa voi olla aika heikko happi ja kiipeily voi käydä aika raskaaksi. Meidänkaltaisia urheilijanuorukaisia (ehheh) varoitus tietysti nauratti, mutta sen jälkeen kun lähettiin kipuamaan näköalapaikalta takas ylös, alkoi jo muutaman nousuaskeleen jälkeen hengästyttää. Korkealla siis oltiin.

Mesa Verde oli tosi upea ja käymisen arvoinen paikka, mutta ihan kaikilla pysähdyksillä ei ymmärrettävästi jaksettukaan pysähtyä tai innostua niistä ihan kaikista. Erityisesti Cliff Palacen näkeminen oli kyllä yks tuon vierailun kohokohdista, enkä voi vieläkään täysin tajuta miten sen rakentaminen oli mahdollista!

1 Kommentti

Juhannus pohjoisessa - Archie gone Lebanon 25.6.2015 at 7.17

[…] suuntaan. Muistan meillä käyneen vastaavan tilanteen edellisellä jenkkireissulla myös Coloradossa, kun ajettiin kohti Mesa Verdeä, ja ylämäessä auton bensatankki huusi tyhjyyttään ja me mietittiin että mitähän tästäkin […]

Vastaa

Jätä Kommentti