Pallontallaajat.net
Valikko

Rantsuja San Diegossa

Kirjoittanut Inka 17.11.2013

Mulla on vielä muutaman postauksen verran turinointia jenkkireissusta jäljellä, joten näitä pikkuruisia nojatuolimatkapätkiä on luvassa vielä. Ja olihan reissu niin makea, että kyllä siitä kelpaakin turista! Tänä marraskuisena iltana mulla on ollut mielessä meidän reissun tärkein rantsukohde eli San Diego ja kaupungin ihanat palmut.

CALIFORNIA (97)

Yllä olevassa kuvassa oleva moottoritie on se, mitä nähtiin eniten San Diegon reissulla. Kaupungissa liikuttiin pääasiassa autolla, ja kyseinen motarinpätkä tuli vähän turhankin tutuksi, sillä suhailtiin sitä useaan kertaan joka ikinen päivä, joka kaupungissa vietettiin.

Palmujen lisäksi San Diego tarjosi meille arskaa ja rantoja, ja siitä otettiin ilo irti kolmena päivänä. Ekana päivänä ei tarettu mennä kuin rantsulle makoilemaan farkut jalassa Juhon ja Pasin polskiessa, mutta toisena päivänä arska oli niin kuuma, että Tyyni valtameri kutsui myös munkaltaista vilukissaa. Myös kolmantena SD-iltana piti piipahtaa rannalla, vaikka sää oli sen verran viileä, että koipien suojaksi piti jälleen kiskaista pitkät housut.

sandiego CALIFORNIA (126) CALIFORNIA (117) CALIFORNIA (128) CALIFORNIA (121) CALIFORNIA (118)

Tuona iltana meillä oli poikien kansa leffailta, eikä ehditty kovin pitkään rannalla fiilistellä. Muutama minuutti rauhallisella rannalla pois stressiä aiheuttavalta motarilta riitti kuitenkin tuomaan takas rennon lomafiiliksen, ja ehdittiinpä ennen illan elokuvaa vielä kipaista naapurikaupassa hakemassa tötsä superhalpaa jätskiä.

Ja en tiiä oonko aikaisemmin kertonut, mutta meillä oli kaikille mahdollisille kaupungeille oma biisi, jota sitten kuunneltiin kun kaupungin skyline alkoi näkyä. Juho oli tehny taas mahtavan työn etsiessään noita kipaleita, ja San Diegossa oli kyllä yksi ikimuistoisimpia kappaleita, joka edelleen vähän väliä alkaa soida päässä. Jos marraskuun pimeys murjotuttaa, niin tsekatkaa tää biisi ja erityisesti musavideo, niin johan alkaa hymyilyttää!

Eng: The beaches and palm trees in San Diego were my favorite things in the city. And this song too!

2 Kommenttia

Nella Kaukokaipuu 19.11.2013 at 8.34

Oi mitä rantakuvia! Joku päivä minäkin vielä.. Ja hei, tuo on niin hauskaa, että jokaiselle kohteelle aina vakiintuu joku tietty kappale. <3

Vastaa
inkkap 19.11.2013 at 18.28

No aivan varmasti! :) Ja niin on! Oon ihan mielissään kuunnellu tuota biisiä vaikka se onki aika kamala! :D

Vastaa

Jätä Kommentti