Pallontallaajat.net
Valikko

Vuosi 2013 kotikulmilla

Kirjoittanut Inka 6.1.2014

Vaikka matkustaminen onkin yksi parhaita asioita elämässä, on sitä tärkeämpää kuitenkin kyky nauttia ja rakastaa kotiympäristöään. Jos haluaa jatkuvasti pois, ei vaan voi olla oikeassa paikassa. Mun piti pari vuotta sitten alkaa ihan ajatuksella opetella ottamaan ilo irti myös niistä “väliajoista”, kun en kyennyt olemaan reissussa. Nyt kun reissuja on niin vähän, tuo taito on osoittautunut todella tärkeäksi ja oon superiloinen, että opettelin kohdistamaan alituisen kaukokaipuun arjesta nauttimiseen ja kotikulmien uusien nurkkien löytämiseen.

Oivalsin, että onni kotona löytyy kahdesta asiasta: ihmisistä ja ruuasta. Jos ruoka on hyvää ja ympärillä upeita ihmisiä, ei voi mennä kovin pitkälle pieleen. Se ohjenuora mielessäni yritin ottaa kaiken irti myös tuosta menneestä vuodesta.

Kodin, ystävien ja hyvän ruuan vuoksi tein tämän postauksen. Ei riitä että fiilistellään menneen vuoden matkoja, vaan on muisteltava kaiholla myös niitä mahtavia hetkiä, mitä vuosi 2013 antoi kotoisissa maisemissa. Vaikka aluksi harmitti aika hurjasti kun tuntui, että viime vuonna reissuja oli niin vähän, löytyi niitä onnenhetkiä lopulta muultakin kuin ulkomailta. Tässä siis olis, mun viime vuoden tähtihetket Suomessa:

tammi

1. Tasan vuosi sitten oli melkoisen erilaiset maisemat kuin tällä hetkellä, ja naapuripuistossa oli lunta vaikka kuinka. 2. Tyttöjen reissulla Espooseen nautittiin tietty siitä ruuasta mutta myös tyttöhömpästä oikein isolla kädellä, kun päästiin juoruamaan pitkäastä aikaa. 3. Tammikuussa vietettiin myös synttäreitä pikkuporukalla. 4. Meillä tammikuu on kisoista johtuvan painonpudotuksen vuoksi hyvän ruuan aikaa, ja yhtenä päivänä keittiössä oli aika paljon vihreitä juttuja.

helmi2

1. Helmikuun pakkanen teki Leeverin puistoista ihan superkauniin, ja sinisen eri sävyjä kelpasi ihastella. 2. Kuljetin kameraa mukana treeneissä ahkerasti, jotta parhaat potkut saataisiin tallennettua muuallekin kuin muistiin. 3. Saman päivän aikana luovutin verta ja sain uuden tukan kun niskamulletti sai kyytiä, nyt tuo lyhempi leda on onneksi enää vaan pelkkä muisto! Ja aika hienosti sensuroitu tuo Karimin pää. 4. Skippasin yhtenä päivänä treenit ja jäin kotiin syömään suklaakakkua ja totesin, etten tee sitä virhettä enää toiste sillä mikään ei piristä niin hyvin kuin matsitreeni.

maalis1. Oltiin maaliskuussa poikien kanssa tyylikkäästi tuomareina Akatemia Open -kisoissa. 2. Käytiin talven viimeisenä pakkaspäivänä ihmettelemässä lumimyräkän jälkiä Hailuodossa, kun kalastajamökit oli hautautuneet lumen alle! 3. Odoteltiin kyytiä pääsiäsienviettoon aika innoissamme, sillä suuntana oli Karimin isoisän herkkuruokaa notkuvat pöydät. 4. Kävin vuoden ekalla keikalla, kun käytiin kuuntelemassa koko köörin voimin Kings of Moonshinen keikkaa Nukessa.

huhti1Huhtikuu oli todellakin täynnä ruokaa ja ystäviä! 1. Käytiin vetämässä pienet överit serkkutytin notkuvan herkkupöydän ääressä, ja ihan tarkennuksena: tuossa on siis kahvittelueväät kolmelle… 2. Treenailtiin ahkerasti leirillä hyvässä porukassa, kuten aina! 3. Naureskeltiin putous-hahmoille ja löydettiin pari melko samanhenkistä tyyppiä meidän olkkarista. 4. Kuun lopussa pidettiin isän ja veljen tyttöystävän kanssa munkinpaistotalkoot, ja saatiin perusrinkelimunkkien kylkeen myös ihania vadelmamunkkeja, jotka katosi melko nopeasti parempiin suihin.

touko

1. Vappu alkoi melko hyisissä tunnelmissa, ja grillailtiinkin vappuherkkuja talvitamineissa. 2. Vapun nollakeleistä ei ollut vähän ajan päästä tietoakaan, kun helleraja paukkui ja koivut alkoi puskea lehtiä. 3. Nappasin serkkutytin kainaloon ja käytiin kattomassa jenkkifutismatsi. Peli oli hyvä, vaikka Northern Lights taipuikin tappioon. 4. Ihmettelin naapuripuistoissa jo toukokuussa vallitsevia kesäkelejä ja fiilistelin päässä ollutta puudelia onnellisena auringosta.

kesä

1. Aloitettiin kesän grillikausi todella aikaisin, ja ykkösgrilliherkuksi männäkesänä taipuivat tällä kertaa kesäkurpitsa ja halloumi. 2. Mää raahasin ruhoni jokaikisenä aurinkoisena päivänä Hollihaalle, ja alkukuusta sain ottaa aurinkoa tyhjässä puistossa voikukkien keskellä. 3. Lauantaireissu Hailuotoon oli super, silloin päästiin nauttimaan kokeellisesta musiikista ja upeasta kesäkelistä. 4. Päästiin pitkästä aikaa käymään TKD-porukalla pussikaljalla, ja tuona superlämpimänä päivänä tarettiin istuskella shortseissa asti torinrannassa ainakin keskiyölle! 5. Käytiin arvovaltaisen seurueen kanssa kesäteatterissa ja jouduttiin toteamaan, että esitys oli melko kehno. Tunnelmaa sen sijaan riitti! 6. Kesäkuuhun mahtui myös yksi Helsinki-visiitti, ja kaikkien aikojen toinen matkabloggaajamiitti, joka oli tietysti aivan huikea! 7. Juhannus meni pienellä karhunkierroksella maisemia fiilistellessä. 8. Myös meidän mökillä oli  melko mahtavat maisemat!

heinä1. 4th of Julya juhlittiin Nallikarissa vähän huonossa kelissä, ja kinkeröinti jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle. Ehittiin onneksi käydä maistamassa jenkkilipuin koristeltuja kuppikakkuja! 2. Meidän sokerihumalassa talvipakkasessa tehty päätös että pyöräillään kesällä Oulusta Yli-Iihin johti siihen, että poljettiin Oulusta entisille kotikulmille, eikä tehnyt edes tiukkaa! 3. Pyöräily kannatti, sillä sen jälkeen käytiin paikallisessa purilaispaikassa, joka tarjosi ehkä Suomen parhaita hamppareita! 4. Käsillä seisomisen ja -kävelyn harjoittelu oli yks viime kesän kovimpia juttuja. Ei sillä, en osaa vieläkään! 5. Ennen jenkkireissua haluttiin rauhoittua toisella mökillä, ja suunnattiinkin sinne tuhraamaan kynttilöillä. 6. Mökillä ei tarvinnut huolehtia ruuasta, kun Karim kalasti meille ruuan pöytään. 7. Kuun lopussa juhlittiin vielä synttäreitä, kun Karimin sisko täytti vuosia. 8. Kinkereitä riitti viimeisille päiville ennen reissua, kuten juhlatamineista huomaa.

syys

1. Syyskuu alkoi sillä, että pakkauduttiin mökille juhlistamaan isän synttäreitä. Kyllä näiden maisemien perässä kannattikin! 2. Kelit oli superhyvät tosi pitkälle syyskuulle, ja käytiinkin tutkiskelemassa naapurihuudeja harva se päivä. 3. Sain viimein aikaiseksi hankittua uudet rilekset, ja fiilistelin niitä isosti. 4. Kesä alkoi loppua vasta syyskuun loppupuolella, ja saatiin jo vähän esimakua siitä, miten upea ruska tänä vuonna olikaan luvassa.

loka

1, 2 ja 4. Lokakuu menikin sitten ruskaa ihmetellessä. Ilmat alko viilentyä ja sisällä oleminen kiinnostaa jotenkin hurjan paljon ulkona kekkulointia enemmän. 3. Onneksi oli treenisali, missä riitti tekemistä, joten sisälle ei voinut vielä jäädä.

marras31. Marraskuussa saatiin nauttia pari päivää postikorttimaisemista, kun lunta tuli ihan urakalla. Ei se kyllä kauaa kestänyt, mutta oli edes hetken. 2. Mun ja Karimin tuplasynttäreillä oli taas supermukavaa, tässä kainalossa miehen sisarukset. 3. Kuun alussa juhlittiin myös Halloweenia pienesti kotona, mutta parastahan siinä on asun valmistelu. Tosin en oo ihan varma mikä idea noissa Karimin hampaissa oli. 4. Kuun lopussa käytiin virkistäytymässä opettajaporukalla Rovaniemellä ja se oli mun eka reissu Rolloon sitten lapsuuden! Paljoa ei nähty, mutta pääasia kai oli että oli mukavaa!

joulu

1. Joulukuu alkoi reissulla Helsinkiin, ja oli vuoden kolmannen virallisen matkabloggaajamiitin vuoro. Sori Milla, mutta tää kuva oli liian ihana jäädäkseen julkaisematta!<3 2. Itsenäisyyspäivä alkoi mainiosti, sillä pääsin kuvailemaan estekisoja ja en kyllä ollut aivan elementissäni siellä heppasten keskellä, mutta hauskaa oli! 3. Karimin valmistujaiset oli ehkä kuun isoin juttu, ja monen vuoden uurastus päättyi viimein, kun miehestä leivottiin fysioterapeutti! 4. Aivan ennen joulua oli harvinaista nannaa, kun saatiin TKD-porukka ihan kokonaisuudessaan kasaan ja juhlittiin pikkujouluja. Tällä köörillä ei oltu nähty sitten varmaan vuoden 2010 sillä yleensä aina joku puuttuu, joten tää oli iso juttu.

Semmoinen oli se vuosi, ja hauskaa tuntuu riittävän myös kotona. Elokuussa en juuri nokkaa näyttänyt kotoisissa maisemissa, joten sen vuoksi sitä kuuta ei listauksessa ole. Ei voi muuta kuin todeta, että toki ruoho on vihreämpää siellä maailman toisella puolella, mutta kyllä täälläkin on aika paljon siistejä juttuja!

Eng: This is my year 2013 at home.

Lisää tästä aiheesta

10 Kommenttia

Nanne 6.1.2014 at 22.31

Aivan mahtava blogi! Hyviä kuvia ja mielenkiintoisia reissupostauksia. :)

Terv. reissaamista rakastava tyttö

Vastaa
Inka 7.1.2014 at 8.52

Voi vitsi, ihana kuulla ja iso kiitos tuosta kommentista! :)

Vastaa
Tiina, Kinttupolulla 6.1.2014 at 22.54

No kyllä sielläkin melko vihreetä ruohoa näyttäis löytyvän! Mä kaipaan jo valmiiksi tulevaa Suomen kesää, kun voi olla, että tänne Andalusiaan on pakko jumittua vähän pidemmäksi aikaa ;) Talvea ei kyllä ole yhtään ikävä, mutta Suomen kesä on vaan ihan paras <3

Vastaa
Inka 7.1.2014 at 8.53

Noh, ehkä se yks kesä menee siellä lämmössä. :) Onneksi voi aina luottaa siihen, että Suomessa on (ainakin jonkinlainen) kesä joka vuosi, eli ei tarvi niin paljo harmitella jos nyt jääki välistä! Nauti vaan reilusti siellä!!! :)

Vastaa
Ulletin 6.1.2014 at 23.12

Hyvältä kyllä vuosi näyttää!

Ja en kestä miten hyvä tuo alun pointti on: ilo irti myös niistä ”väliajoista”. Miten sää onnistuit siinä päätöksessä? Onko siinä vaikea pysyä? :) Nyt viikon kotona olleena saan laittaa paljon effortia, etten heti ala viettää kaikkia vapaita hetkiä uusia reissuja suunnitellen..

Vastaa
Inka 7.1.2014 at 8.55

No se oli aika hankalaa aluksi, ja nyt parin vuoden jälkeen tekee edelleenkin tiukkaa. Alotin kiertelemällä kaikkia testaamattomia oululaisia ravintoloita ja kahviloita kavereiden kanssa ja tietty myös uusia nurkkia. Lisäksi koitin alkaa aktiivisesti panostaa jokaiseen kohtaamiseen ystävien kanssa ja ottaa niistä valokuvia, sillä vähän alkoi tuntua että kuvaan vaan reissuissa ja mää ruukaan muistaa parhaiten ne hetket, mistä on otettu kuva. Siitä se pikkuhiljaa lähti, mutta ei oo helppoa edelleenkään varsinkaan, kun ne reissut on nyt niin luvattoman vähissä!

Eli nyt se energia reissusuunnittelun lisäksi ens viikkoon, sillä ainahan on mahdollista että saakin kaiken! :D

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 7.1.2014 at 10.37

Ihana postaus ja jaksaa tuo kuva jo itseäänkin naurattaa :D Otetaan taas lisää messuviikonloppuna! -Milla

Vastaa
Inka 7.1.2014 at 15.00

Haha, ehottomasti! :D

Vastaa
Nella Kaukokaipuu 8.1.2014 at 8.49

Voi että mikä postaus, tykkäsin valtavasti! Ja tuo meidän kuva on kyllä ihan loistokas <3 Pian nähdään kaunokaiset!

Vastaa
Inka 8.1.2014 at 16.15

Kiitti Nella, ja voi moro miten siistejä kuvia ens viikolla otetaankaan.. ;)

Vastaa

Jätä Kommentti