Pallontallaajat.net
Valikko

Sata sinisen sävyä

Kirjoittanut Inka 1.2.2014

Koko talven oon odotellut sitä kirkasta pakkaspäivää, kun lunta on oikeasti paljon. Torstaina se viimein sitten tuli, joten sen kummemmin miettimättä nappasin kamerani, heitin untuvatakin ylle ja otin suunnan kohti rantaa.

Oululaisten suosikkiranta Nallikari näytti hyisenä pakkaspäivänä aivan joltain muulta kuin heinäkuun helteissä, ja se taitaa olla näiden neljän upean vuodenajan paras asia. Pakkaslumi kenkien alla narskuen tallusteltiin kohti merta, ja rannan tuulisuudesta kertonee jotain se, että puhuri oli puhaltanut koko talven niin kovasti, että rannalla oli vielä hiekkaakin näkyvillä. Jääkerros oli onneksi jo niin paksu, että sillä uskalsi kävellä ihan rennosti.

_DSF3685 _DSF3682

Kahden korvilla aurinko oli sopivasti jo painumassa alas, ja valo sekä väri oli upea. Maisema oli täynnä sinisen eri sävyjä. Rantsulla ei ollu meidän lisäksi kuin muutama hassu tyyppi, joten tunnelma oli superrauhallinen. Ihmisten puute ei kyllä ollut mikään ihme, sillä vaikka rannan tuntumassa pakkasta oli vain 13 astetta, hyytävä viima teki kyllä kelistä aika jäätävän. Toisin kuin matkamessuviikonloppuna sain kokea Helsingissä, ei Oulussa vieläkään aurinko ei ihan vielä riittänyt lämmittämään, vaikka aurinkolasit pääsikin nokalle ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

_DSF3726 naltsu1 _DSF3731

Seikkailtiin jäällä hetken aikaa, kunnes jouduttiin minuuttien jälkeen toteamaan, että siellä oli vaan ihan liian kylmä sen pidempään oleskeluun. Unohdin sormikkaat kotiin, ja paksujen nahkavanttuiden läpi oli aika mahdotonta hallinnoida kameraa, ja paljaat sormet meni hetkessä niin kohmeeseen, etten meinannut saada edes kuvaa otettua, kameran säätämisestä puhumattakaan. Harmi, kun valoa olis kerrankin ollu ihan riittämiin.

_DSF3766 naltsu2 _DSF3690

Nyt kun talvi on tullut ja kunnolla, vois olla mun puolesta kohta jo kevään vuoro.

Eng: A couple of days a go I had a little walk on the ice. It was freezing!

Lisää tästä aiheesta

12 Kommenttia

Laura R. 1.2.2014 at 13.08

Ihania ihania kuvia ja voi vitsi miten sopiikin hyvin sulle nuo arskat!

Vastaa
Inka 3.2.2014 at 8.27

Kiitti Laura! Nuo oli kyllä löytö, harmi vaan että ne on aika hepposet niin ei varmaan kestä kovin kauaa varsinkaan ku oon jo kerran meinannu upottaa ne jokeen. :D

Vastaa
Katja 1.2.2014 at 13.11

Pitäisi ehdottomasti ottaa itsekin joku päivä asiaksi käydä katsomassa talvista Nallikaria! Kaunista! :)

Vastaa
Inka 3.2.2014 at 8.28

Suosittelen, munki piti nimenomaan päättää että joku päivä sinne on mentävä kohan kelit on kohillaan, ei sinne tuu kyllä talvella tuosta noin vaan lähettyä.

Vastaa
Rimma 1.2.2014 at 13.16

Oi Oulu! 3 vk ja 6 pv, kun tiemme jälleen kohtaavat <3

Vastaa
Inka 3.2.2014 at 8.28

Jee! Tuu sitte käymään! :)

Vastaa
Rimma 4.2.2014 at 19.13

Meillä on kaverin häät, että aika pikanen visiitti tiedossa. Mut jos vaan millään jouvan ni ilman muuta! Ois ihana nähä!

Vastaa
Inka 4.2.2014 at 21.55

Voi vitsi, ihanaa häät! :D Ilmoittele sitten jos vaan millään ehit niin keitän sulle teetä! :)

Vastaa
Kea 1.2.2014 at 15.54

Ihania kuvia ja kaunis oot! Mulla on ollu niin ikävä talvea, eli onneks se on vihdoin täällä. Täytyis itekin joskus ottaa kamera mukaan tuonne pakkassäähän, mutta koiran kanssa se on aina sellaista säätöä… pitäis olla avustaja. :)

Vastaa
Inka 3.2.2014 at 8.29

Kiitti Kea! <3 Voin kyllä uskoa että koiran kanssa kuvatessa on näissä pakkasissa omat haasteensa, varsinkin kun se on niin hemmetin hankalaa ihan ilman koiraakin. Otat tosiaan jonku assarin messiin niin ehkä sitten! :)

Vastaa
Laura 1.2.2014 at 16.58

Ihan huikean hienon näköistä! Aurinko ja meri vaan yksinkertaisesti sopivat loistavasti yhteen, oli sitten talvi tai kesä ;)

Vastaa
Inka 3.2.2014 at 8.29

Niinpä, ihanaa että alkaa olla jo valoa!

Vastaa

Jätä Kommentti