Pallontallaajat.net
Valikko

Rondan kahtia jakautunut kaupunki

Kirjoittanut Inka 25.6.2014

Muutaman päivän Espanjan-reissusta jäi päällimmäisenä mieleen yksi paikka ja se oli pieni vuoristokaupunki Ronda. Vaikka koko reissu oli yhtä maisemailotulitusta alusta alkaen, matkan toinen kohde jäi parhaiten mieleen. Se ei tosin voi olla mikään yllätys kenellekään, joka on Rondassa käynyt tai edes nähnyt kuvia tuosta pienestä sympaattisesta kaupungista.

Pieni vuoristokaupunki on jakautunut kahtia, sillä vanhan ja uuden puolen erottaa sata metriä syvä rotko. Se tarkoittaa sitä, että menipä melkein minne tahansa, kaikkialla on käsittämättömän upeita kallioita ja hurjan näköisiä, kallion reunalle rakennettuja taloja. Kaksi kaupungin puolta on yhdistetty valtavalla sillalla, joka sekin tuo melkoisen vakuuttavan tunnelman kaupunkiin. Mun mielestä hurjimpia oli kuitenkin nuo talot, joiden parvekkeilta oli suoraan sadan metrin pudotus rotkoon. En ehkä uskaltaisi kovin paljoa nautiskella maisemista sillä parvekkeella.

_DSF6832 _DSF6844 ronda2 _DSF6752

Vaikka Ronda oli vasta matkan toinen varsinainen kohde, oli ensimmäinen päivä sen verran pitkä, että muiden reissukavereiden tavoin myös meikäläisen mehut oli aika lopussa. Siispä voitte arvata, kun hotellihuoneen ikkunasta avautui tuo yllä oleva näkymä (niinpä, kuva on otettu partsin lasioven läpi!), olis mieli tehny jäädä hotelliin vaan ihastelemaan maisemia ja miettimään maailman suuruutta ja omaa pienuutta. Se ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, sillä ohjelma jatkui, ja niin minäkin suuntasin tukka putkella kohti Rondan keskustaa.

Keskusta oli lopulta melko pieni. Kuten monissa muissa Andalusian kaupungeissa, myös Rondassa mielipiteitä jakava härkätaisteluareena oli todella suuressa roolissa. Sen lisäksi keskustassa oli tosiaan vanha ja uusi puoli, mutta mulle on yhä epäselvää, kumpi niistä oli se uusi ja kumpi vanha, sillä tunnelma molemmissa oli samanainen.

_DSF676i2 ronda3 _DSF6765

Meillä oli vajaa tunti omaa aikaa seikkailla keskustassa ennen illan dinnerin alkua, ja käytin oman aikani siihen, että kävin ensin vähän tutkailemassa ostoskatuja ja sen jälkeen menin istumaan kallion reunalle ja kuuntelemaan J.Karjalaista. Kombinaatio toimi täydellisesti ja tippa meinas tulla linssiin niin maisemien kuin biisienkin puolesta.

Eng: This beautiful town in Spain is called Ronda, and it offers one of the most beautiful views I’ve seen in Spain.

Lisää tästä aiheesta

20 Kommenttia

Pingviinimatkalaiset 25.6.2014 at 21.32

Taitaa olla kaikki Ronda-nimeen viittaavat paikat huikeita mestoja :) Todella komeat on maisemat!! Jos Andalusian nurkille eksyn joskus, niin ehdottomasti täytynee tuolla Rondassa vierailla. -Milla

Vastaa
Inka 25.6.2014 at 22.03

Joo, niin munstakin tuntuu. Pitää vielä tehä jossain välissä vertailupostaus Ronda vs. Rondane, vaikka uskon että se vertailu on ehkä aika mahdoton. :D

Vastaa
VeeraBianca 25.6.2014 at 21.58

HERRAN JESTAS, kyllä maailma voi olla kaunis <3

Vastaa
Inka 25.6.2014 at 22.03

No elä muuta viserrä!

Vastaa
Tiina, Kinttupolulla 25.6.2014 at 22.02

Mä olen käynyt Rondassa nyt kaksi kertaa ja hyvältä on näyttänyt molemmilla kerroilla :) On se rotko vaan niin komia! Ekalla kerralla laskeuduttiin jyrkkää kaivostunnelia pitkin ihan rotkon pohjalle veden äärelle ja viimeksi laskeuduttiin polkua pitkin ihailemaan Ponto Nuevon alla kuohuvaa vesiputousta.

Vastaa
Inka 25.6.2014 at 22.04

Oih, miten upeiden maisemien äärellä nää siellä oletkaan! Mua jäi kieltämättä vähän harmittamaan kun en jaksanut laskeutua tuonne alas, mutta jotain piti jättää sitten sueraavallekin kerralle, joka toivottavasti tulee vielä joskus. Nauti niistä maisemista!!!

Vastaa
Kea 25.6.2014 at 22.35

Hahaa, oivallinen tuo Millan oivallus – Ronda-Rondane! Oon ite käyny Rondassa joskus vuonna 2001. En muista kaikkia yksityiskohtia enää, mutta sen kyllä muistan että maisemat oli ihan huikaisevia… vaude mitä kuvia oot ottanu!

Vastaa
Inka 26.6.2014 at 16.34

No elä muuta sano, ihan sikahauska yhteensattuma! :) Tuo paikka oli kyllä niin kaunis, mutta tiesihän sen, kun Rondalla alko! Niin hauskaa että nääki oot ollu siellä. Ja kuvat oli helppo saada hienoiksi, kun maisemat oli tuommosia. :)

Vastaa
säppä 26.6.2014 at 0.21

Ronda on kyllä suloinen pikkukaupunki! :)

Vastaa
Inka 26.6.2014 at 16.34

No elä muuta sano, ihan super!

Vastaa
Sanna I Siveltimellä 26.6.2014 at 10.45

No wau mitä kuvia ja wau mikä paikka! Ja kääks mikä rotko! :)

Vastaa
Inka 26.6.2014 at 16.35

Haha, ihana kommentti Sanna! Ja oot niin oikeassa wau ja kääks oli tosiaan ne ekat ajatukset mitä tuolla tuli mieleen. :D

Vastaa
Jenna 26.6.2014 at 11.55

WAU!

Vastaa
Inka 26.6.2014 at 16.35

Niinpä! :D

Vastaa
Annika 27.6.2014 at 23.54

Huikeita maisemia ja huikeita kuvia. Pitäis kyllä lähteä tonne Etelä-Espanjaan tutkailemaan, sieltä löytyis niin paljon kaikkea kiehtovaa :)

Vastaa
Inka 29.6.2014 at 19.19

No ehottomasti kannattaa, kun oot niin lähellä!

Vastaa
Tepizzu 30.6.2014 at 11.49

Wau, kertakaikkiaan upeita kuvia! En malta odottaa, että itse pääsen tuonne Rondaan ihailemaan noita huikeita maisemia. Lähtö Andalusiaan kahden viikon päästä ja luojan kiitos yksi matkakohteista on Ronda. Nämä sun kuvat nähtyä ois voinut tulla muutoksia matkasuunnitelmiin ellei Ronda olisi ollut jo mukana niissä. :)

Vastaa
Inka 30.6.2014 at 16.47

Uijui, miten mahtavaa! Ihanaa jos mun postaukset sai sut innostumaan lisää tulevasta matkakohteesta, huippu juttu! :) Ah, nauti Rondasta, ja erityisesti niistä maisemista! Ja suosittelen käymään siellä alhaalla rotkossa, mua niin harmittaa etten menny..

Vastaa
Terhi 14.7.2014 at 5.30

Mahtavat maisemat siellä :) Olin käymässä Rondassa kesällä 2012 ja siellä oli KUUUUUUMA! Mutta kuumuudestakin huolimatta ihana kävellä pitkin pikkuisia kujia. Ja ei tarvinnut pelätä eksyvänsä, kun aina löysi tiensä takaisin rotkolle ja sillalle…

Mielenkiintoinen blogi sinulla muutenkin; taidanpa jäädä seurailemaan! Hyvää kesää toivottelee Terhi

Vastaa
Inka 15.7.2014 at 5.31

Oho, voin kyllä kuvitella miten se lämpö pakkautuu sinne eli varmasti on ollu superkuuma! Ja totta, suunnistaminen helepottuu huomattavasti kun on tuommosia maamerkkejä, ihan hyvä joillekin kartanlukutaidottomille, krhm… :D Kiitos toivotuksista Terhi, toivottavasti viihdyt blogin parissa!

Vastaa

Jätä Kommentti