Pallontallaajat.net
Valikko

Eka kerta koskessa

Kirjoittanut Inka 28.6.2014

Norjan reissulla meillä oli edessä aivan mahtava mahdollisuus päästä kokeilemaan koskenlaskua. Satu on työskennellyt joskus aikaisemmin Heidal Raftingissa, ja sai suhteidensa kautta järjestettyä meille paikat seitsenpaikkaiseen kumiveneeseen keskelle norjalaisia koskia, ja siitä jos mistä oltiin äärimmäisen kiitollisia.

Vanha reissukaveri vesikauhu nosti jälleen rumaa päätään siinä vaiheessa, kun ahtauduttiin kireisiin märkäpukuihin ja hypättiin vanhaan bussiin, joka vei meidät kohti koskea. Vielä ennen veteen menoa saatiin lyhyt info, jonka aikana käytiin läpi muun muassa se, mitä pitää tehdä kun putoaa veteen. Olin infon aikana ihan varma että mää oon se, joka sinne koskeen uppoaa, joutuu umpisukkeluksiin ja lopulta heittää viimeiset jäähyväiset veden varasta, mutta tuossa vaiheessa ei voinut enää oikein perääntyä. Siispä heitettiin kumivene alas veteen ja odotettiin mukana olleen valtavan teinijoukkueen lähtevän ennen meitä, ennen kuin lähdettiin ankkurina matkaan.

_MGL4676 _MGL4678 _MGL4674 _MGL4709 _MGL4714 _MGL4718

Alun paniikin ja parin kylmän kylvyn jälkeen homma alkoi tuntua melkoisen hauskalta, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Satu meloi viereen pienellä kanootillaan huudettiin Karimin, Millan ja Kean kanssa yhtä kurkkua, miten siistiä homma oli. Hetken päästä meillä oli jo ensi vuoden reissu suunniteltuna, veneestä käsin tietysti.

Vaikka kosket tarjosi tosi kovaa kyytiä, pysyttiin kumiveneessä helposti heittämällä toinen jalkapöytä kumiveneen lattian ja reunan väliin, mikä toimi turvavyönä ja piti meikäläisetkin turvallisesti veneen sisäpuolella.

_MGL4781 _MGL4773 _MGL4755 _MGL4812 _MGL4819Reissuun meni infojen, vaatteiden vaihdon, bussimatkojen, veneiden roudausten ja koskenlaskun kanssa koko aamupäivä, minkä aikana vedessä oltiin ehkä parisen tuntia. Se oli riittävästi ensimmäiselle kerralle, mutta koko ajan oli fiilis, että tätä pitää saada lisää. Kun päästiin kunnolla vauhtiin alun pelko tuntui jo aika naurettavalta, vaikka kieltämättä täytyy tunnustaa, että puristin veneen turvaköyttä koko matkan ajan rystyset valkoisina aina sillon, kun ei tarvinnut meloa.

Edessä olevassa teinien täyttämässä veneessä jotkut rohkelikot päätti tietysti kokeilla kaverin nostoa vedestä, ja koko toinen puoli porukasta pudottautui jäätävään veteen. Meidän veneelliselle riitti, että saatiin maistiaiset hyisestä vedestä kosken vauhdissa eikä kukaan innostunut kokeilemaan, miltä tuntuu pudota kumiveneestä.

_MGL4715 _MGL4718 _MGL4994 _MGL4813 _MGL4941 _MGL4756

Ja kuten ilmeistä voi päätellä, koskenlasku kelepas meille kaikille.

Postaus on tehty yhteistyössä Heidal Raftingin kanssa. Kuvat: Planet River

Eng: We went rafting in Norway, and it was so much fun. Thank you Heidal Rafting for this opportunity!

22 Kommenttia

Kea 28.6.2014 at 20.55

Wuhuu! Oli kyllä ihan mahtava kokemus, kuten ilmeistä saattaa päätellä. :D

Vastaa
Inka 29.6.2014 at 19.19

:D Niinpä!

Vastaa
Sanna | Siveltimellä 28.6.2014 at 22.19

Hiiiiiiih, ihania noi teidän ilmeet :D Näyttää tosi hauskalle lajille! Hyvä te :)

Vastaa
Inka 29.6.2014 at 19.19

Haha, huippua oli! :)

Vastaa
eve 29.6.2014 at 1.06

Hahaa kuinka mahtavia ilmeitä! Täytyy päästä kyllä joskus kokeilemaan myös…

Vastaa
Inka 29.6.2014 at 19.17

Haha joo, ilimeet oli aika pop. :D Ja kantsii!!

Vastaa
Annika - Tarinoita Maailmalta 29.6.2014 at 2.38

Wau näyttää jännältä! Mä en ole koskaan kokeillut vielä, mutta mielenkiintoa kyllä olisi. Pelkään kyllä itsekin tuota vähän, mutta näyttää hauskalta :D

Vastaa
Inka 29.6.2014 at 19.17

Suosittelen, ei ollu läheskään niin paha miltä vaikuttaa! :D

Vastaa
Ninni 29.6.2014 at 9.18

Huhhuh mitä kuvia, ootpa rohkee! Musta tuntuu että oon näin “vanhemmiten” :D tullut kauhean arkajalaksi kaiken suhteen… tuo koskenlasku vois olla ihan maksimi mihin uskaltaisin.

Vastaa
Inka 29.6.2014 at 19.16

Haha, siinä ei auttanu nynnyillä kun tuo lähtö oli oikeastaan päätetty itsestäänselvästi sen enempiä kyselemättä, ja hyvä niin. :D Ja sano muuta, muistelen kaiholla niitä aikoja kun en pelännyt korkeita paikkoja. Mutta ei auta, niin vauhdikkaasti mennään ku vaan uskalletaan!

Vastaa
Kaukokaipuun Nella 29.6.2014 at 19.04

Tää oli ihan mahtavaa, päästiin kokeilemaan Soca-joella ja molemmat hypättiin kyllä veteen, vaikkei se ihan kauheen lämmintä ollutkaan.. :D GoPro-matskua on todisteena, katotaan jos saatais kasattua joku kooste koko reissusta.

Mutta ihana hyväntuulen postaus <3

Vastaa
Inka 2.7.2014 at 21.32

Kääk, miten mää oon missannu tän sun kommentin? Vitsi, ihan mahtavaa että sulla oli gopro, ootan mielenkiinnolla todistusaineistoa! :)

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 29.6.2014 at 20.27

Oli kyllä niin paras kokemus ja oon hurjan ylpeä, että rohkeasti lähdit mukaan <3

Vastaa
Inka 30.6.2014 at 16.45

No niin oli! Ja hyvä että muutki on ylypeitä. :))

Vastaa
Mari 29.6.2014 at 23.04

Wau, teidän riehakkaista ilmeistä välittyy ihan herkeämättä koskenlaskun räväkät tunnelmat! Melkoselta kyydiltä näyttää, mutta hyvässä seurassa sitä uskaltaa vaikka ja mitä! :)

Vastaa
Inka 30.6.2014 at 16.46

No tuo on niin totta, että en varmana olis iliman tuota seuraa lähteny. Parempi niin! :))

Vastaa
Satu VW / Destination Unknown 30.6.2014 at 11.59

Aaah, oli kyllä niin mahtava päivä!! Ja itselleni oli jotenkin upeaa nähdä teidät hymyilemässä koko matka… Seuraavaksi on sitten vuorossa melomisen kokeileminen, eikös? :)

Vastaa
Inka 30.6.2014 at 16.47

No ehottomasti, oon niin valamis! :D Haha, katotaan sitte ko pelekään taas hukkumiskuolemaa kun tosipaikka tulee. :D

Vastaa
Juho 3.7.2014 at 12.14

“Vanha reissukaveri vesikauhu…” Puhhuit vissii ihan suu vaahdoten :–dDDD

Vastaa
Inka 3.7.2014 at 12.18

Ehheh.

Vastaa
Panu / Panun matkat 3.7.2014 at 22.10

Vau, varmasti hieno kokemus, joka ei hevillä unohdu! Oma ensikertani oli Bosniassa, rauhallisena ja kuumana kesäpäivänä, kohtuullisen vauhdilla virtaavassa Neretvassa. Teidän meno näyttää aavistuksen hurjemmalta kuin omani oli: http://panunmatkat.com/2013/07/24/koskenlaskua-bosniassa/

Vastaa
Inka 4.7.2014 at 20.08

Totta puhut, tuota ei kyllä unohda. Meininki oli kyllä aika hurjaa. :)

Vastaa

Jätä Kommentti