Pallontallaajat.net
Valikko

Koko kaupungin parhaat maisemat

Kirjoittanut Inka 24.7.2014

Vaikka hääviikko on ollut ihan hirviää hulinaa ja vähäiset yöunet sekä jatkuva paikasta toiseen säntäily jatkuu taatusti huomiseen saakka, saatiin aloittaa viikko varsin rennosti. Meillä oli nimittäin maanantaina vuosipäivä (kahdeksas!), ja sen kunniaksi päätettiin suunnata Sokos Hotels -ketjun 40-vuotissynttäreiden kunniaksi järjestetyn blogikamppiksen tiimoilta Oulun Edeniin, missä en muuten ollut aikaisemmin yöpynytkään.

VUOSIPÄIVÄ (236) vuosipaiva10 VUOSIPÄIVÄ (209) VUOSIPÄIVÄ (206)

Hotellikaupungin selvittyä Ouluksi mietittiin aika pitkään, käytetäänkö kamppisyö Edeniin vai Rotuaarilla sijaitsevaan hotelliin ja milloin. Käytiin vissiin vähän hitaalla kun ei hoksattu jo heti, että paras mahdollinen aika viettää rento hotelliloma on tietty hääviikon hulinoiden alkaessa vuosipäivänä. Ajankohdan selvittyä hotellin valintaa ei tarvinnut miettiä enää sekuntiakaan, sillä Nallikari sijaintina sopi vuosipäivään niin paljon paremmin.

Ei oltaisi parempaa aikaa voitu yöpymisen käytölle valita, sillä kesäinen maanantai takasi sen, että kylpylähotellissa oli suhteellisen vähän porukkaa. Siitä syystä tai ainakin osaksi sen vuoksi me paineltiinkin sisäänkirjautumisen jälkeen ylimpään eli viidenteen kerrokseen.

Vaikka oltiin aika äimän käkenä  Edenin junior suite -huoneen koosta jo olkkarissa pyöriessä, viimeistään siinä vaiheessa kun bongattiin valtava parveke, leuat loksahti miltei paikoiltaan. Vai mitäs sanotte noista alla näkyvistä maisemista? Niissä kelpasi kieltämättä viettää vuosipäivää!

VUOSIPÄIVÄ (18) VUOSIPÄIVÄ (20) vuosipaiva1 VUOSIPÄIVÄ (27) vuosipaiva3 VUOSIPÄIVÄ (42) vuosipaiva7

Oulussa on ollu koko viikon ihan superkuuma, ja niin oli myös maanantaina, jota sillon uhkailtiin jopa koko siihenastisen kesän lämpimimmäksi päiväksi. Aurinko paistoikin mukavasti tuohon meidän partsille, eli kelepas.

27 asteen paahteessa oli myös melko mahtavaa talsia pitkin Nallikarin hiekkarantaa (muutaman muun joukossa), mutta hotellikokemuksesta teki kieltämättä elämyksen juuri se ikioma parveke, jossa voitiin vähän paistatella ja nautiskella ihanasta Nallikarin rantamaisemasta. Ja enpä olis arvannut, että päästäisiin lurkkimaan myös kylpylän partsille omalta parvekkeelta käsin.

vuosipaiva6 VUOSIPÄIVÄ (116) vuosipaiva8 vuosipaiva5

Yöpymisen lisäksi blogikamppikseen kuuluu dinneri, joka meillä odotti iltaseitsemältä. Syötiin Edenin maisemaravintolassa, joka on sama ravintola, missä aamiaisbuffa tarjoillaan. Ravintolassa on myös iltabuffet, mutta me tilattiin annokset ravintolan listalta. Buffet oli kuitenkin tarjolla myös samaan aikaan kun me oltiin syömässä, enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota tarjoiluihin: hotelli houkuttelee selvästi lapsia kaikin keinoin, sillä iltabuffetin jälkiruokapöydässä oli karkkia tarjolla!

Meidän ruuat oli superhyviä, ja mikä parasta, riittävän suuria myös meidänkaltaisille suursyömäreille. Jättikokoinen pääruoka ja alkuruoka -kombo oli täysin riittävä, ja samalla ihasteltiin Nallikarin rantamaisemia. Tosin välillä meinas kieltämättä tulla melko tukalat oltavat, kun polttavan kuuma ilta-aurinko paahtoi suoraan niskaan. Mutta kun oli kerran lämmintä ja aurinkoa, niin eipä sitä kehannu mennä istumaan varjoon.

VUOSIPÄIVÄ (194) vuosipaiva9

Illallisen jälkeen jatkettiin rennolla linjalla, ja lämmäytettiin hotellihuoneen sauna. Myös kylpylä olis ollu meidän käytössä, mutta todettiin että mennään mieluummin omaan saunaan nyt illalla ja kylpylään ehkä sitten seuraavana päivänä, jos sattuisi semmoinen fiilis.

Ilta sujuikin aika rennosti saunan jälkeen vaan telsua sekä tietysti auringonlaskua omalta parvekkeelta käsin katellessa. Vaikka parveke oli kalustettu melko vaatimattomasti, riitti meille mainiosti ne muutamat tuolit, mitä parvekkeella oli. Niissä kelepas istuskella lämpimänä kesäyönä katellen auringonlaskua, joka oli Oulussa muuten yllättävän myöhään verraten siihen, mihin tämä eteläistynyt varis on jo ehtinyt tottua.

vuosipaiva11 VUOSIPÄIVÄ (268) VUOSIPÄIVÄ (287) vuosipaiva12

Aamulla suunnattiinkin sitten aamu-uinnille rannan sijaan kylpylän puolelle, joka oli tuohon aikaan vielä kiinni yleisöltä mutta avoin hotellin vieraille. Meikäläisenkin onnistui suunnistaa pukuhuoneesta suihkun kautta kylpylätiloihin käymättä siivouskomeron kautta, kuten mulla yleensä on tapana, kun joudun tuntemattomiin tiloihin ilman silmälaseja. Kylpylässä oli meidän lisäksi vain muutama lapsiperhe, joten saatiin pulikoida aika rauhassa.

Aamu-uinnilla kerättyä nälkää päästiinkin sitten parantelemaan hotelliaamiaisella! Vaikka maisemaravintola vaikutti aluksi olevan ihan tupaten täynnä eikä vapaita pöytiä meinannut löytyä, päästiin lopulta syömään kaikessa rauhassa kakkoskerrokseen, mikä oli jäänyt huomaamatta valtaosalta aamiaisvieraista. Aluksi syötiinkin siellä aivan keskenämme, mutta nopeasti sinne tuli muitakin vieraita, kun alakerta oli tosiaan aivan täynnä.

VUOSIPÄIVÄ (343) vuosipaiva13 VUOSIPÄIVÄ (366) vuosipaiva14

Hotelliaamiainen oli melko hyvä, mutta koska mulla oli alle viikon takainen kokemus Scandicin aamiaisesta ja Karimilla taas vastaava Radissonin aamiaisesta, jouduttiin toteamaan, että aamiaisen suhteen Edenissä riittää vielä tehtävää. Toki maha tuli täyteen, mutta koska hotelli on selvästi suunnattu lapsiperheille, näkyi se myös aamiaisbuffan tarjonnassa, joka oli aika pitkälti sitä surullisenkuuluisaa nakit ja lihapullat -tasoa. Tosin täytyy antaa pisteet superhyvästä juustosta ja cosmopolitan-salaatista, jota ei oo löytyny mistään muualta!

Lisäksi S-ryhmän Break-hotelleissa varusteluun kuuluu suklaaputous, jota kuolattiin jo Flamingossa. Nyt oltiin aamiaisella ihmisten aikoihin, ja päästiin kokeilemaan sitä. Ei siitä sen enempää, kuvat kertonee kaiken!

vuosipaiva15 VUOSIPÄIVÄ (381) VUOSIPÄIVÄ (395)

Otettiin kaikki irti hotellista ja luovutettiin huone vasta viimeisillä minuuteilla. Lyhyt rentoiluloma tiesikin paikkansa, sillä tällä viikolla on todellakin riittänyt hulinaa ja tekemistä vaikka useammallekin morsiusparille.

Ja niin, nyt tosiaan ollaan siinä pisteessä että häät olis YLIHUOMENNA, ja se tarkoittaa sitä että meikäläinen vetäytyy pienelle blogilomalle. Tulevien viikkojen aikana seikkailen tuoreen aviomieheni kanssa paitsi New Yorkissa, myös Meksikon suunnalla, mutta läppäri saa luvan pysyä visusti koskemattomana, vaikka käytännön syistä lähteekin mukaan. Palataan siis sitten elokuun alkupuolella! Instagram päivittynee tosiaan hivenen tiuhemmin, joten sieltä voinee tsuumailla meininkejä inkkap-nimimerkin takaa (joka sekin lähtee muuten kohta vaihtoon). Adios amigos, voin kertoa että nyt jännittää!!

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Sokos Hotelsin kanssa.

Eng: We spent our 8th anniversary admiring this beautiful view in Oulu.

Lisää tästä aiheesta

41 Kommenttia

Mari 24.7.2014 at 10.05

Aivan ihana postaus Inka, ja niin nättejä kuvia teistä! :) Oon joskus pienempänä käynyt porukoiden kanssa Edenissä ja muistan, että oli sillon ihan luksusta kun lähettiin ajelemaan isoon kaupunkiin! Nallikarissa en jostain syystä oo käynyt vieläkään, vaikka monesti on ollut aikomus… Hienon näkönen ranta ja upeaN parvekkeen saitte. Näillä helteillä varmaan asusin tuolla vedessä puol päivää :D

Vastaa
Mari 24.7.2014 at 10.06

Niin ja piti vielä lisätä ja toivottaa teille ikimuistoisia häitä ja häämatkaa, NAUTTIKAA JOKA HETKESTÄ! <3

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.42

Kiitti Mari, kyllä nautittiin! :))

Vastaa
Kea / Deep Red Blues 24.7.2014 at 10.26

Oijoi mikä kaunis morsian, ja mikä kukkaseppele! Oot jotenkin ihan sädehtivä näissä kuvissa. Ja näyttääpä teidän miniloma ihanan rentouttavalta täältä Helsingin helteiden keskeltä työn tohinasta. Onnea ja tsemppiä suureen päivään teille söpöläiset! Ja ihanaa reissua… :)

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.42

Ihana Kea, kiitti! Tosin kaikki kiitokset taitaa mennä meikän häämeikkaajalle joka kampas mun naaman tuolloin heti aamutuimaan… :D Ja kiitti vielä toivotuksista näin jälkikäteen. :))

Vastaa
VeeraBianca 24.7.2014 at 10.27

En kestä miten nättejä ja söpöjä kuvia susta! Mukavan näköinen hotelli!

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.41

Kiitti Veera! Ja ainaki meillä oli mukavaa, joten hyvä jos se välittyi. :)

Vastaa
Sofia 24.7.2014 at 10.49

Varmasti just oikee hetki nauttia hotelliyöstä! Mun sisko on tuolla töissä ja oli kiva nähä vihdoin, että miltä siellä sisällä oikeen näyttääkään :)

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.41

Ai vitsi, aika hauska sattuma! Tai no tosin en tiiä voiko Oulussa puhua enää sattumasta. :D

Vastaa
Katja 24.7.2014 at 12.20

Voi Inka sää niin hehkut! Aivan paras Sokos postaus kyllä! Melko hienot puitteet täytyy myöntää ja tuli varmasti teille rentoutuminen enemmän kuin tarpeeseen.
Ihanaa ja ikimuistoista hääpäivää ja häämatkaa!!! Nauttikaa!!! <3

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.41

Haha, kiitti Katja! Ja vitsi iso jee sille että nähtiin tuollon aamupäivällä! :)

Vastaa
eve 24.7.2014 at 13.43

Ootpas nättinä, tosiaan ihan hehkut! Tosi kiva idea tuo hotellikeikka näin hääviikon alkuun!
Ihanaa hääpäivää teille ja mahtavaa häämatkaa myöskin! Halaus ja pusu täältä! Jään odottelemaan kuvia ja juttuja innolla!! <3

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.40

Kiitti Eve! <3

Vastaa
Tiramisuheidi 24.7.2014 at 14.21

Voi että! Niin täydellistä! <3

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.40

Niinpä, ihan superia oli! :)

Vastaa
Laura 24.7.2014 at 15.03

Olipa kiva postaus, Oulun Eedenistä kyllä olen kuullut paljon, mutta sinänsä en ole osannut yhtään kuvitella miltä siellä todellisuudessa näyttää. En itseasiassa edes tiennyt sen sijaitsevan rannalla, kivaa! Ihania häitä ja reissuja ja kaikkea, nauttikaa! :)

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.40

Kiitti Laura!

Vastaa
Rimma 24.7.2014 at 18.03

Ihan huikeita kuvia! Näyttää olleen just niin täydellinen rentoiluyö ku vaan voi olla!

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.39

Kiitti Rimma, ja niin kyllä oli! :)

Vastaa
Panu / Panun matkat 24.7.2014 at 20.58

Nopeasti katsottuna voisi erehtyä luulemaan, että olitte etelänlomalla. :)

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.39

Haha, pisteet siis Oululle! :) Pohjosenlomatki voi näköjään yllättää!

Vastaa
Laura R. 24.7.2014 at 23.18

Mä en voi uskoa, että toi rantakuva on OULUSTA! Ihan mielettömät maisemat! Ja niin yyber-ihana toi yks kuva teistä yhessä, en kestä! Ihana kukkapanta sulla <3 Nyt muistat sit kaikki mun hirveen hyvät vinkit, ja nautit siitä hääpäivästä ihan täysillä! Ja nähään sit heti kun ootte bäk <3

PS. Kiitos tuhannesti sen tsygän lainasta, toimi ku unelma ja täytyy kyl sanoo, et en ois selvinny mummopyörällä niistä mäistä, mitä siellä kyllä oli ihan riittämiin… :D

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.39

Haha, Oulu yllättää!! :) Kiitti vinkeistä vielä kerran, ootappa ko nähhään niin kerron sulle miten kävi. :) Ja jee hyvä jos tunturi pelas!

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 24.7.2014 at 23.20

Ihana breikki on teillä ollut hulinan keskellä ja minkälaisissa maisemissa. Ja miten mahtavaa, että pääsitte sitä putoustakin vihdoin testaamaan :D Nyt vaan tunteja laskemaan ja kohta ootte jo naimisissa <3 Nauttikaa ja viettäkää ihan super ihana häämatka kaiken kukkuraksi vielä! -Milla

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.38

Nojoo, nyt jälkeenpäin ku miettii niin tuo tuli kyllä niiiin tarpeeseen! Huh, siitä lähettiin sitten sata lasissa puurtamaan häitä kasaan. Ja nyt ollaan naimisissa! :)

Vastaa
Rosita 25.7.2014 at 8.33

Inka! Minunkin täytyy tulla kehumaan, että voi vitsit ooksää vähän nätti?! Ihan tollanen kesäseppelesäihkysilmäbeibe! Onnittelut vaan sulhaselle valinnastaan!

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.38

Voi kiitti Rosita, vaikka taitaa kehut mennä enemmänki häämeikkaajalle joka kampas mun naaman tuon päivän kunniaksi! :D Kerrotaan!

Vastaa
Sanna I Siveltimellä 25.7.2014 at 9.45

Oih söpöläiset! Ja vitsi miten kauniilta kesäinen Oulun beachi näyttääkään! wow! Supermahtavaa hääpäivää teille ja onnea <3 Sekä tietty aivan huikeaa häämatkaa! :)

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.37

Kiitti Sanna! Ja Oulu näytti kyllä parhaita puoliaan. :)

Vastaa
Satu VW / Destination Unknown 25.7.2014 at 15.31

Oi oi, teillä on ollut tuolla ruhtinaallisesti tilaa, ja maisemat ovat kuin jostain Välimeren rannalta! Mulla on jotenkin ollut koko viikon maha täynnä perhosia teitä ja näitä H-hetkiä ajatellessa, aivan mielettömän ihanaa hääpäivää ja matkaa!!! <3

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.36

Ihana Satu! <3

Vastaa
Sarkku K 27.7.2014 at 9.50

Vautsi mitä luksusta, ja onnea teille!

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.36

Kiitos!!

Vastaa
Sari 28.7.2014 at 13.01

Oi, miten hienoja kuvia ja tunnelman kuvausta ! Parasta mainosta Sokos Hotelli Oulun Edenille :)! Sietäisitte saada toisen luksusviikonlopun ilmaiseksi ! Eksyin sivuillesi kun etsin juuri kokemusta kyseisestä hotellista asiakkaan silmin. Ollaan tulossa sinne yöpymään pariksi yöksi ja samaan junior seaview suiteen, joten avartui nyt kyllä hienolla tavalla tuo kohde. Kiitos siis tästä ! Kaikkea parasta teille rakastavaisille ja ihanaa hääjuhlaa !

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.36

Jes, mahtavaa jos tästä oli jotain hyötyä!! :) Ja kiitos toivotuksista!

Vastaa
Heidi / Auringon alla 29.7.2014 at 7.58

Tää oli hauska lukea, kun itsekin vierailin Edenissä kesäkuussa piiitkästä aikaa. Olin seminaarissa ja se teidän viereinen iso parveke on muuten seminaarisalin partsi :) Kävin siinä ihmettelemässä, että kenenhän se viereinen on :) Mun mielestä niitä olisi voinut hitusen kalustaa, tai ainakin betonilattiaa hieman peittää vaikka puulla, nyt ne näytti ihan hylätyille!

Ruokaan olin vähän pettynyt, tai siis lounasbuffettiin. Alkuruuat oli ihan hyviä, mutta pääruuat ja jälkiruoka ei (jälkiruoka oli vielä osittain jäässä, hedelmäsalaatti oli siis kyseessä).

Mutta onhan Eden ihan mielettömän upealla paikalla ja pienellä pintaremontilla ja ruokalistan miettimisellä siitä saataisiin vielä ihan eri hieno paikka ja houkuttelisi varmasti sekä matkailijoita että konferensseja ym. tapahtumia. Toivottavasti asiaan panostetaan joskus tulevaisuudessa :)

Vastaa
Inka 10.8.2014 at 15.36

Aijaa, vähän hauska että ollaan lurkittu parvekkeiden eri puolilta. :) Ja joo, partsi oli kieltämättä melko alaston, mutta meille kelepas ihan mainiosti. Ja auts mikä moka hedelmäsalaatin kanssa, sitä ei voi kovin helpolla unohtaa. Täytyy kyllä iteki sanoa että buffa ei ihan vakuuttanut, mutta dinneri oli onneksi oikein mainio.

Vastaa
Anu Johanna 14.8.2014 at 22.03

Teidän hotellivisiitti kuulostaa kyllä onnistuneelta. Oli varmaan aivan huippua päästä rentoutumaan hääviikon kiireiden keskellä.

Satutko tietämään, onko Edenissä uudistettu kokonaan ainoastaan sviittejä vai myös muita huoneita? Me oltiin nimittäin siellä yö pääsiäisenä ja teidän huone näyttää sata kertaa modernimmalta kuin meidän. :D

Meillä oli siis joku vähän kalliimpi perushuone parivuoteella, joka oli kyllä tosi siisti ja varmaan osittain uusittu, mutta “ihastuttava” 90-luvun alun kuviollinen kangasvuodesohva ym. kalustus vähän pilasi yleisilmettä. Heh. Iso terassi rantamaisemalla toisaalta seivasi melko paljon!

Heidin tavoin mekin oltiin kyllä vähän pettyneitä illallisen hinta-laatusuhteeseen. Aamupala oli ihan ok, mutta oon samaa mieltä, että vähän liian lapsiperheasiakkaille suunnattu.

Mutta sijainti antaa kyllä paljon anteeksi, niinku noista sun kuvista näkee! Nallikari on yksinkertaisesti ihana, ja tuntuu melkeen uskomattomalta, että Suomesta voi löytyä noin upea ranta. :)

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.07

Hmm, noista Edenin remonteista mulla ei oo kyllä mitään hajua, jotenkin oletin että ne olis samalla vaivalla vetassu kaikki huoneet uusiksi, mutta ikävä kuulla jos niin ei ollutkaan… Ahh, kuulostaa kyllä ikimuistoiselta kokemukselta tuo teidän visiitti! :D

Ja tuo päivä oli uskomaton, nuo lämpöasteet yhistettynä Nallikarin rantaan ja oli niinko olis ollu jossain kauempanaki!

Vastaa
Anu Johanna 16.8.2014 at 20.58

Niin luulis tosiaan, vaikka eipä toi nyt niin vakavaa ole eikä ollu tarkotus avautua. :) Meillä tais olla vähän liian kovat odotukset, kun oltiin ootettu minilomaa pitkään ja nettisivuilla kuvat oli yllättäen tosi houkuttelevan näköisiä. Mut sellaista kai se on markkinointi, Edenissä oli silti ihan kiva piipahtaa eikä huonekaan suinkaan ollut huono.

Ens kerralla pitää kyllä mennä Nallikariin hellepäivänä, kuulostaa niin ihanalta!

Vastaa
Inka 18.8.2014 at 23.03

Haha, aina saa ja pitää vähän avautua. :D Se onki paha miten sitä haksahtaa aina niihin nettisivujen mainoskuviin, ja joutuu sitte pettymään..

Vastaa

Jätä Kommentti