Pallontallaajat.net
Valikko

Matkalla häämatkalle

Kirjoittanut Inka 13.8.2014

Mennään pikkuhiljaa häämatkapostauksiin, kun tää jetlagi alkaa jo helpottaa. Viime yö meni jo kokonaan unessa, kun aikaisemmin oon vaan pääasiassa pyöriny sängyssä unta odotellen ne tunnit, kun olisi pitänyt nukkua.

Me lähdettiin siis häämatkalle heti seuraavana päivänä häiden jälkeen. Se ja hääyö hotellissa oli juttuja, joista en suostunut tinkimään ja se oli hyvä, sillä oli jotenkin superkivaa lähtä reissuun heti maailman kivoimman päivän jälkeen. Siitäkin huolimatta, että reissun suunnittelu jäi mun osalta hääsuunnittelun varjoon, mutta onneksi meitä olikin tässä hommassa kaksi, ja Karim hoitikin häämatkasuunnittelun mallikkaasti, kuten myöhemmin voitte todeta.

Ensimmäisen vaimopäivän aamu alkoi asiaan täydellisesti sopivasti Radissonin hotelliaamiaisella, ja kun Oulussa oli vielä niin hyvät kelit, päästiin nauttimaan aamupalaa ravintolan terassilla asti. Business Class -huoneeseen olis saanu myös aamiaisen kannettuna vaikka sänkyyn asti, mutta koska sillon valinnanvaraa olis ollu ihan liian vähän meidänkaltaisilla suursyömäreille, ei sitä vaihtoehtoa edes harkittu.

Aamiaisen jäkeen pakattiinkin kimpsut ja kampsut aika vauhdilla kasaan, sillä meillä oli aamun eka lento jo 11 aikaan. Siihen onneksi loppui kiirehtiminen, sillä loppuhäämatka mentiinkin rennosti täysin ilman kiirettä.

lentoon

Oulun lentokenttä oli yhtä ihana ja toimiva kuten aina, mutta Oulu-Helsinki -välin lento ei. Oltiin napattu eturivin paikat, mutta koska kyseessä olikin takaapäin täytettävä Flyben potkurikone, se oli ehkä koko häämatkan huonoin valinta. Eka rivi oli nimittäin toisin päin kuin muut penkit, eli istuttiin vastapäätä kakkosriviin ja naama kaikkiin muihin matkustajiin päin. Ikävää se oli siinä vaiheessa kun lyhyiden yöunien vuoksi koneessa tuli vähän uni ja heräsin siihen kun Karim ystävällisesti ilmoitti, että haavi oli jäänyt pikkusen liian auki..

No, ei sen väliä, lopulta aivan jäätävän kauhean lennon jälkeen oltiin perillä Helsinki-Vantaalla ja meillä oli siinä mukavasti pari tuntia ennen New Yorkin -lennon lähtöä. Kierreltiin pitkin lentokenttää ja eritoten fiilisteltiin sitä, että nyt oltiin oikeasti sillä kauan odotetulla ja suunnitellulla häämatkalla!

Kaaso oli järjestäny sveitsiläisen suklaayllärin häähuoneeseen, ja aika kului lähtöportilla aika mukavasti suklaaherkkuja maiskutellessa. Hyvin lähti siis reissu käyntiin. Lopulta päästiin koneeseenkin, ja Karim oli hääpäivän aamuna tehny meille lähtöselvityksen valmiiksi ja varannu paikat, ja meitä odottikin superkivat eturivin paikat! Jo ne takas mukavan lennon, sillä meikän senteillä jalat ylsi komeasti suoraksi.

_DSF0398 _DSF0407_DSF0405 _DSF0408 _DSF0411

Lento meni supersmoothisti, meillä oli erikoisruokavaliona muslimidinneri ja sapuskat maistui melko hyvin, samoin mainiosti kelpasi myös Finnairin lentokoneviihde. Oli mukavaa, että toisin kuin aikaisemmalla kerralla, tällä lennolla Finnairin pääruualla sai perusruokavalioiset valita kahden vaihtoehdon välillä, vaikka niistä ei meille hyötyä ollut.

Vaikka ruuat yllätti positiivisesti, jäätiin miettimään miksi Finski ei ylpeile suomalaisella sapuskalla lennoilla. Marimekon astiat, lautasliinat ja viltit koneissa on, mutta esimerkiksi oluena oli tarjolla Carlsbergia. Ei se mua hirveästi häirinny, mutta muistan miten siistiä oli, kun esimerkiksi intialainen Jet Airways tarjoili Tigeria. Siitäkin huolimatta että en edes juo kaljaa, se toi tosi kivan fiiliksen.

Menomatka jo melkein vakuutti, että Finnair olis parantanu viime kerrasta huomattavasti mannertenvälisellä lennolla, mutta valitettavasti paluumatka olikin sitten täysin toista maata. Siihen tietysti vaikutti eniten huono tuuri: ei ollu eturivin paikkaa, lähistöllä parkui lapsonen koko lennon ajan ja Karimin edessä istui matami, joka sai koko penkin jyrähtelemään vähälläkin liikkumisella. Täytyy myös sanoa, että parin viikon mässäilyn jälkeen lentokoneruoka ei enää vakuuttanut. Siinä kohin en tosin tiiä että oliko vika enemmän minussa vai sapuskassa…

Pitkät lennot on parasta aikaa tutustua uusiin sarjoihin, ja koska rakastan päällenaurettuja jenkkisarjoja, nautiskelin täysillä kun pääsin katsomaan uusia Two and a Half Menin jaksoja sekä ihanan aussimimmi Rebel Wilsonin tähdittämää Super Fun Night -sarjaa. Aivot narikkaan, mikäs sen parempaa ainakaan lomalla.

Nytki lähen heittään aivot narikkaan, palataan astialle muilla häämatkakertomuksilla!

Paitsi että pakko sanoa vielä, että mehän lennettiin häämatkalla myös toisella yhtiöllä, sillä Nykistä Cancuniin meidät kuljetti American Airlines. En sano muuta ko että oli kyllä sen verran kynystä, että ens kerralla otan mieluummin vaikka JetBluen, sillä vaikka se onkin halpalentoyhtiö, niin ne tarjoaa ainakin unlimited free snacks, kun AA tarjoaa vaan juomia, eikä hapokkaat sokerilitkut lämmitä kyllä yhtään.

Eng: In our Honeymoon we decided to fly to New York with Finnair. The experience was quite nice.

Lisää tästä aiheesta

14 Kommenttia

Laura R. 13.8.2014 at 22.36

Onpas kiva, että teidän hanimoon sai noin kivan alun (poislukien toi Oulu-HKI -pätkä :D). Ihana Karim ku ollu skarppina ja varaillu parhaat paikat! ^_^ Innolla lisäpostauksia odotellen!

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.01

Haha, joo se oli kyllä skarppina, myös meikän kuolaamisen suhteen! :D

Vastaa
Heli 14.8.2014 at 1.40

Jes! Nyt nää mun paljon oottamat postaukset alkaa!!! :)

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.02

Haha, huippua! :D

Vastaa
Heidi / Auringon alla 14.8.2014 at 8.58

Tuttu kombo tuo klo 11 Oulu-Helsinki + klo 14 Helsinki – Nyki ;) Ja tosiaan, itsekin kerran ihmettelin, että nyt pääsis varaamaan ihan koneen etuosasta paikkoja, mikä tuuri! Onneksi olen myöhemmin muistanut, että mikä pää siinä koneessa on kuitenkin parempi.

Voi, mä niin inhoan lentokoneruokaa! Tosin joskus on ollut jotain ihan syötävääkin ja esim AA:n mannertenvälisillä on ollut esim. pizzaa, joka sinällään on maistunut ihan samalle kuin pakastepizzat, eli ei tietenkään mitään gourmetia, mutta parempaa sekin kuin perus lentokoneruuat! Finskillä oli kerran ruishampurilainen, se oli mun mielestä tosi hyvä eikä sekään maistunut sille perusruualle, kun ruispalan välissä oli jauhelihapihvi ja sitten sai täytellä itse mausteilla (ja tais olla jotain salaattiakin). Ja kerran lyhyellä lennolla oli falafeleja, fetajuustoa ja tsatsikia. Sekin oli piristävän erilaista. Miksihän näitä ei käytetä enemmänkin? Mutta oot ihan oikeassa, olisi kiva kun olisi enemmän Suomi-juttuja!

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.04

Hei mieti miten siistiä, kun voit sanoa että tuttu kombo tuo! Vähän oot kokenu Nykin-reissaja!!! :) Mää tykkäsin tosi paljo noista paikoista, päästiin sutjakasti pois ja tilaa riitti, eli ei mitään valittamista.

Haha, munsta on jotenki niin hauskaa ku jos mää mietin ihmisiä jotka inhoaa lentokoneruokaa erityisesti, tuut mulla aina mieleen. :) Mutta nam, falafelit ja tsatsiki lennolla kuulosta tosi herkulta!

Vastaa
Lotta Watia | Unagidon 14.8.2014 at 10.07

Ihan parhaita on ne lomallelähdön fiilikset lentokentällä sitä konetta sekä tulevaa ja tuntematonta odottaen! Onko tossa ruuassa ranuja vai mitä siinä on? Näyttää vähän vettyneeltä… 8D

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.04

Haha hyvä kysymys, en itse asiassa tiiä. :D En oikiasti ikinä syö mitään epämäärästä mutta tuosta mulla ei ollu kyllä mitään hajua mitä se oli, joku spagetin ja ranskalaisen välimuoto, perunaa se ilmeisesti oli. Ei mikään mahtava ruokaelämys…. :D

Vastaa
Mari 14.8.2014 at 11.43

No niin, näitä postauksia on täälläki ootettu ihan vesi kielellä! :)

Mulla jäi myös HEL-JFK-välistä Finskillä parempi kokemus ihan jo palvelun suhteen, kuin AA:lla. JFK-CUN välin amerikkalaisella lentäessä pari vuotta sitten taisin olla jo niin uupunut sen päivän aiemmista lennoista ja halusin vaan päästä äkkiä perille Meksikoon, etten jaksanut välittää enää ruuan puutteesta tai palvelun yksioikoisuudesta.

Ihan luksusta nuo eturivin paikat kun saa jalat oikastua pitkän lennon ajaksi – hienosti ennakoitu tilanne! :)

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.05

Jee, ihana jos kelepaa! :) Hei vähän siistiä että sulla on ollu just sama lentokombo!!

Vastaa
Lena / london and beyond 15.8.2014 at 14.04

Kiva matkakertomus. :) Mullakin on tänä kesänä ollut muutaman kerran ykkösrivin paikat Flyben lennoilla ja tosiaan selkä menosuuntaan on matkustettu. Mielummin toisinpäin matkustan, mutta onneksi on lyhyt lento. Tuo HEL-JFK oli teillä sitten parempi paikka, ihan selvästi ;)

Vastaa
Inka 15.8.2014 at 18.08

Kiitti Lena! :) Joo, todellaki mieluummin naama kuin selkä menosuuntaan, pieni ahistus siinä on, kun naama on kaikkia muita matkustajia kohti… Onneksi tilanne tosiaan oli parempi sillä lennolla, millä sillä oikeasti oli merkitystä. :)

Vastaa
Anne 15.8.2014 at 19.06

Meillä oli AA:n lennot Helsinki-Chicago ja Chicago-Nyki. Jälkimmäinen nyt oli sellanen parin tunnin pyrähdys eikä siellä ollut muuta kuin juomatarjoilu mutta ekalla lennolla sen sijaan palvelu pelasi ja enemmän kuin hyvin. Koko aika oli ruokaa tai juomaa tarjolla! Hirveän isoja oli myös ne annokset, aamupalaksi tuli joku jättikokoinen pizzapiirakka josta jaksoin syödä hädin tuskin puolet.. Kone oli tosin vähän vanha, mikä ekaksi sapetti kun ei ollut omaa telkkaria istuimessa, mutta ei se onneksi haitannut kun emot kuskasivat vähän väliä joko juotavaa tai syötävää niin siinähän se aika sitten meni, napostellessa ja torkkuessa. Penkitkin olivat vähän leveämmät, vaikka harvemmin mulla tämmöisenä mininä on vaikeuksia mahtua lentokoneessa olemaan. Varmaan vähän kyllä riippuu, minkälaisesta matkasta on kyse että minkälaista se tarjoilu ja palvelu on. Lyhyemmillä lennoilla tuntuu ettei niihin niin kovin panosteta.

Tänään aamulla tultiin takaisin ja meillä oli Finskin suora. En kyllä itse vaan enää oikein jaksa uskoa tuohon Finnairiin, vaikka ruoat on ihan hyviä (voisivat olla vähän parempiakin) niin joku siinä palvelussa mättää. Kyseessä oli toki yölento, että ihmiset pääasiassa nukkuvat, mutta joku mehutarjoilu/välipala ilman että pitää aina erikseen pyytää voisi olla ihan kiva. Kukaan siellä koneessa tuskin nukkuu koko lentoa kuin tukki. Aamupalakin oli vain sellainen littana sämpylä joka tarjoiltiin puoli tuntia ennen laskeutumista kiireellä. :-(

Mielenkiintoista kuulla muidenkin kokemuksia samoista yhtiöistä. Kai se on vähän tuuristakin kiinni, onko miellyttävä matka vai ei, yhtiöstä riippumatta. Meille ainakin toi AA jäi positiivisena mieleen ja varmaan jatkossakin sillä pyritään lentämään jos suunnataan Pohjois-Amerikkaan päin.

Vastaa
Inka 16.8.2014 at 5.27

Mannertenvälinen lento ilman omaa telkkaria, ää mikä painajainen! :D No ei ehkä niin paha, mutta varmana aluksi vähän ärsytti. Mutta kiva kuulla että aa oli tuolla matkalla hyvä, ehkä sille uskaltaa antaa sitten joskus vielä toisen mahdollisuuden!

Finnairissa käsittämätöntä on kyllä juuri tuo palvelu, mullaki oli lennolla välillä semmoinen fiilis että lentoemot kohteli kuin pikkulasta, mikä ei kyllä koskaan oo mitään muuta kuin sairaan ärsyttävää. Mutta pääasia kai siinä on se että pääsee nopeasti perille, kun Finnairin suoran lennon valitsee ja se onneksi toistaiseksi vielä pellaa!

Vastaa

Jätä Kommentti