Pallontallaajat.net
Valikko

New Yorkin yläpuolella Top of the Rockissa

Kirjoittanut Inka 13.9.2014

Yksi pakollisia juttuja New Yorkissa on mulle aina päästä ihailemaan pilvenpiirtäjien muodostamaa superkaunista siluettia, mieluiten jostain korkeuksista käsin. Ihan ekalla kerralla käytiin Empire State Buildingissa, ja sen jälkeen siluetteja on fiilistelty joen tuolta puolen, eli Brooklynistä tai Roosevelt Islandilta käsin. Meillä oli vielä kokematta yksi New Yorkin huippupaikka, ja siispä nyt paineltiin tällä kertaa Rockefeller Centerin kulmille Top of the Rockiin.

_DSF2386_DSF2387top_DSF2393

Palataanpa vielä vähän lokakuuhun 2009 ja meidän vierailuun Empire State Buildingissa. Monien mielestä se on ihan hirveä paikka ja siellä joutuu jonottamaan tuntitolkulla, mutta me käveltiin arki-iltana käytännössä suoraan sisälle. Ulko-ovesta näköalatasanteelle pääsyyn kului aikaa ehkä kymmenen minuuttia. Oltiin paikalla soppelisti just vähän ennen kun aurinko lähti painumaan alas, joten päästiin näkemään maisemat niin päivänvalossa kuin sitten illalla, kun pilvenpiirtäjien ikkunat loisti valoa.

Kokemus siis tuosta melko pahamaineisesta jonotuspaikasta oli melko hyvä, ja odotettiin samanlaista Top of the Rockista. No aivan se ei sitä ollut, sillä nyt päästiin kyllä ostamaan liput sen kummemmin jonottamatta, mutta lipuissa on tosiaan merkattuna aika, millon sillä pääsee sisälle. Meidän lipussa se oli noin tunnin päästä, ja siinä sitten kulutettiin aikaa hengailemalla Rockefeller Centerin wifissä ja miettimällä että kohta päästään kohta päästään.

_DSF2390_DSF2400_DSF2410_DSF2427

Kun lopulta päästiin ovesta sisään, alkoi sitten se jonotus. Aurinko alkoi vähän jo painua mailleen, joten siinä vaiheessa iski pieni kiire, kun haluttiin kuitenkin nähdä kaupunki nimenomaan vielä valoisan aikaan myös. Riennettiin hissille ja lopulta päästiin näköalatasanteelle, joka oli aivan umpitäynnä, tietenkin. Mutta ne maisemat. Manhattan on vaan niin käsittämättömän kaunis, erityisesti auringonlaskun jälkeen, kun pilvepiirtäjät loistavat.

Ihasteltiin maisemia siinä jonkun aikaa, ja tällä kertaa rakennusten joukosta pilkotti myös Empire State Building, mikä oli kieltämättä melko vaikuttava. Tosin harmitti vähän, kun mun superlempparirakennus Chrysler Building ei näkyny kovin hyvin, mutta sen sijaan päästiin ihmettelemään todellista New York -tunnelmaa henkiviä pilvenpiirtäjiä ja niiden lomasta pilkottanutta sysimustaa Central Parkia.

Koska tasanteella oli hemmetinmoinen ruuhka, vietettiin siellä lopulta aika vähän aikaa. Käteen jäi toki nähdyt upeat, jopa henkeäsalpaavat maisemat, mutta myös ajatus siitä, että ei enää ikinä mitään tämänkaltaisia nähtävyyksiä. Vaikka maisemat olisikin supersiistit, niin meille niistä jää kuitenkin pääällimmäisenä vähän huono maku suuhun. Joten ens kerralla mennäänki sitten vaikka jonkun pilvenpiirtäjän kattobaariin ylihintaisille drinksuille.

_DSF2401_DSF2418_DSF2422

Mutta olihan se hieno kokemus, just sopiva häämatkalle!

Eng: We visited Top of the Rock in NYC and the views were just admirable!

Lisää tästä aiheesta

13 Kommenttia

Annika 13.9.2014 at 20.26

Ihan huikeita kuvia! Kävin viimeisimmällä NYCin reissulla vasta Empiressa, oli joku kesäkuun lopun ilta, enkä kyllä muista jonottaneeni yhtään. Toisaalta oltiin ehkä liian aikaisin liikkeellä, koska yövalaistus jäi näkemättä. Serkku asui vielä siihen aikaan Roosevelt Islandilla, joten päästiin sitten heidän kattoterassiltaan yösiluettia ihailemaan, mutta se ei ollut ihan niin korkea, että olis tollai “yläpuolelta” nähnyt.

Huvittaa muuten, että H&M on noin hyvin saanut logonsa näkyviin. Erottuu kyllä näissäkin kuvissa heti ;)

Vastaa
Inka 14.9.2014 at 16.53

Kiitti Annika! Jes ettette joutunu jonottamaan, ehkä se Empire State Building onkin mainettaan parempi! Roosevelt Islandin iltavalaistus on seki kyllä sen verran komea, että tuskin tarttee kauheesti harmitella.

Ja täytyy sanoa että pikkusen naureskeltiin iteki tuolle HM-mainokselle. Hyvä oli näkyvyys siellä muiden kv-pörssiyhtiöiden joukossa.

Vastaa
Ulla 13.9.2014 at 21.42

Ai että, tuohon näkyyn ei kyllästy ikinä! Joskus olis kyllä pakko saada asua silleen, et olohuoneesta avautuis tollanen näkymä ;D Jos toiveet kerran toteutuu kun ne sanoo ääneen, niin nyt on sanottu! :D

Vastaa
Inka 14.9.2014 at 16.53

Uuu se olis kyllä aikamoinen tavoite! Toivotaan että sulla toteutuu, niin voin sitte tulla kylään! :D

Vastaa
AnskuBcn 14.9.2014 at 8.26

Ihanaa, pääsitte näkemään NYC by night yläilmoista! Me katsoimme auringonlaskun Top of the Rockista ja rrrakastan niitä kuvia, mitä silloin otettiin :).

Vastaa
Inka 14.9.2014 at 16.53

NYC on kyllä niin nätti yläilmoista, varsinki pimeällä! :)

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 14.9.2014 at 12.10

Komppaan muita ja totean, että tuohon maisemaan ei vaan kyllästy koskaan! Ja onneksi enää pari kuukautta ja pääsee sitten itsekin taas ihastelemaan :) Eipähän malttais odottaa! -Milla

Vastaa
Inka 14.9.2014 at 16.55

Niin siistiä että pääsette sinne ihan kohta, jee!! :)

Vastaa
Arja 14.9.2014 at 16.45

Upeita kuvia! Itse en yleensä ole erityisesti suurkaupunkilomailija, mutta viime aikoina NYC on alkanut kiinnostaa ja näiden myötä innostuin kaupungista taas lisää. Kai sinne on vielä päästävä :)

Vastaa
Marika - World 14.9.2014 at 20.08

Ihanat näkymät pimeällä ! <3 Itse kävin tämän vuoden toukokuussa valoisaan aikaan, ja tykkäsin tosi paljon. Meille ei osunut pahoja ruuhkia Top of the Rock vierailulle, kun taas Empire State Buildingiin jouduimme jonottamaan… Tykkäsin Top of the Rockin näkymistä enemmän, juuri siitä syystä kun ESB ja Central Park näkyvät ihanasti.

Vastaa
Inka 17.9.2014 at 0.00

Oho, mielenkiintoista että meni noin päin, niin se ajoitus ratkaisee. Parasta kuitenkin että molemmat saatiin toisesta hyvä kokemus ja että New York on ihana!!

Vastaa
Sanna I Siveltimellä 15.9.2014 at 16.34

NY <3
Ei mulla muuta… ja niin, että tuohon näkyyn ei kyllä voi kyllästyä koskaan :)

Vastaa
Inka 16.9.2014 at 23.51

Ihana Sanna!!<3

Vastaa

Jätä Kommentti