Pallontallaajat.net
Valikko

Vesiputousseikkailu La Palman saarella

Kirjoittanut Inka 21.9.2014

Terveisiä Kanariansaarilta! Reissu on vieny mut jo edemmäs Teneriffalta, ja tällä hetkellä kirjoittelenkin La Palman kauniilla saarella. La Isla Bonitaksi kutsuttu La Palma on seitsemästä Kanariansaaresta kolmanneksi suurin tai neljänneksi pienin, ihan miten sen haluaa ajatella. Ja ei, sillä ei oo mitään tekemistä Palma de Mallorcan tai Las Palmasin kanssa, toisin kuin voisi aika helposti luulla (ja toisin kuin ehkä minäkin saatoin ennen matkaa kuvitella)…

La Palmaa kutsutaan kauniiksi saareksi sen vihreyden vuoksi, ja täällä onkin seitsemästä saaresta eniten metsää. Sitä päästiin maistamaan tänään, kun suunnattiin El Tejon kansallispuistoon, missä eteen avautui pieni vesiputous. Ei välttämättä mitään maailman upeiden vesiputousten rinnalla, mutta riittävästi tuomaan ikimuistoista kontrastia saaren eteläkärjen mustiin vulkaanisiin maisemiin, joista lisää myöhemmin.

_DSF4537_DSF4486tejo1

Oon saattanut kirjoittaa tästä aikaisemminkin, mutta oon ihan hirveästi miettinyt erityisesti reissujen aikaisia rooleja. Mulla on selvästi havaittavissa kaksi roolia: avuton ja itsenäinen. Okei, avuton en oo reissuillani ikinä sanan täydellisessä merkityksessä, mutta normaalioloihin verrattuna tuota sitää lienee kuitenkin sopivaa käyttää.

Vaivun avuttomuuteen lähes aina Karimin kanssa reissatessa, koska elämänkumppani on tietysti aina tukena ja pelastaa tilanteesta kuin tilanteesta, mutta myös esimerkiksi silloin, jos vierailen kaupungissa vaikkapa jonkun kaverini luona joka asuu siellä. Tietysti on luonnollista antaa enemmän vastuuta sille joka nurkat tuntee paremmin, mutta munsta tuntuu aina välillä, että se menee vähän turhankin yli ja annan toisen hoitaa asioita, jotka tekisin silmääkään räpäyttämättä itse kaikissa muissa tilanteissa. Avuttoman matkaajan roolissa vaipuu johonkin horrokseen, mikä osaltaan on vallalla myös tällä reissulla, kun ohjelma ja kaikki muu on etukäteen järjestetty.

Itsenäisyys taas ilmenee erityisesti sillon, kun matkustan kaverin kanssa jolla on vähemmän reissukokemusta kuin mulla. Silloin otan ohjat käsiini ja hoidan nekin hommat missä oon ihan surkea, kuten esimerkiksi kartanluvun. Siinä tilanteessa ei tuu mielen viereenkään miettiä kehtaanko kysyä jotain juttua tai että ahistaako nyt olla tässä tien tukkona vaivaamassa muita ihmisiä, kun on joku, jonka vuoksi ne asiat tehdään.

tejo2_DSF4518

Näin yksin reissatessa oon vähän molempia. Toisaalta tosi itsenäinen, mutta toisaalta sitten taas aika avuton. Avuttomuus näkyy esimerkiksi siinä, että saatan jättää joitakin juttuja tekemättä ihan vaan sen vuoksi, että matkaan tulee pari mutkaa. Kun ei oo ketään ulkopuolista jolle olisi hehkuttanut jotain asiaa tai kertonut aikovansa sen tehdä, on se helpompi jättää tekemättä. Ja nyt en puhu pelkästään liitovarjoilusta tai moottoripyöräajelusta, vaan ihan yksinkertaisimmistakin jutuista, kuten vaikkapa vessassa käymisestä tai ruuan ostamisesta. Joskus se vessan etsiminen vaan on niin hirveää säätöä että ei mulla ollutkaan niin kova vessahätä, ja joskus taas on paljon yksinkertaisempaa paastota kuin alkaa tilata jotain ruokaa, joka ei loppujen lopuksi edes miellytä.

Siitä päästään tähän päivään ja vesiputouksiin. Tänään olin paikassa, johon en olisi todennäköisesti ikinä päätynyt jos päällä olisi ollut avuttoman rooli. Kansallispuiston vesiputous oli nimittäin korkealla sijaitsevan, kapean ja liukkaan polun päässä eikä mulla olisi tullut mielen viereenkään mennä sinne, ellei meidän opas olisi ilmaissut että sitä vähän pelottaa mennä sinne eikä se oo koskaan siellä ollut. Siinä vaiheessa mulla tuli tsemppaajan rooli päälle, ja totesin että nyt mennään. Kaikki huomio kiinnittyi sen oman potentiaalisen pelon sijaan siihen, että nyt oli mentävä, sillä piti näyttää toiselle että se on mahdollista. Vasta kun oltiin takaisin alhaalla tajusin, että enhän mää tee tuommosia juttuja, sillä ne on liian pelottavia!

Vaikka vierailu vesiputouksen luona oli lyhyt ja sitäkin märempi, oli se myös aikamoisen ajatuksia herättävä. Ehkä mulla onkin vaan ollu tähän asti nynnyn rooli päällä monissa tilanteissa, vaikka tosiasiassa olisin ehkä saattanutkin uskaltaa tehdä ne jutut, jos en olis miettiny niitä niin kauaa, että olisin sulautunu johonkin huonoon rooliin. En tiedä.

tejo3_DSF4518

Nyt kuitenkin taivallettiin koko kolmikko kapoista ja liukasta mutapolkua pitkin vesiputouksen luo, vaikka vaarana oli liukastua ja pudota monta metriä kallioon. Kenellekään ei tietenkään käynyt kuinkaan, ja seikkailun jälkeen heitettiin ylävitoset ja fiilisteltiin vielä tuntienkin päästä, miten mahtavaa oli ylittää itsensä.

Ensimmäistä kertaa pääsin myös kurkkaamaan putouksen taakse, ja märkäähän siellä oli. Sitäkin tärkeämpää taisi kuitenkin tänään olla oivallus siitä, että noille rooleille ei ainakaan kaikissa tilanteissa kannata antaa valtaa, vaikka esimerkiksi tänään se olikin vaan positiivinen juttu.

Onko kukaan teistä lukijoista miettinyt samoja juttuja, vai onko koko ajatus reissurooleista ihan utopistinen?

Eng: Today was the first time I saw what is behind a waterfall.

Lisää tästä aiheesta

8 Kommenttia

Pingviinimatkalaiset 21.9.2014 at 10.30

Ihana postaus! Se on kyllä niin totta, että erilaisissa reissuissa ja seurueissa tulee esiin erilaisia rooleja. Toisaalta on myös mukavaa, että joskus voi olla ns. avuttoman roolissa, eikä aina tsemppaajana ja “matkanjohtajana”. Viime aikoina olen tosin joskus alkanut jo hieman turhautumaan siihen, että esim Saksassa käydessäni olen aina täysin avuton. Meikä haetaan kentältä ja kaikkialle kuljetaan autolla, jos paikalliset ei ymmärrä mitä haluan, niin tulkki on aina vierellä jne jne. Just mitä tästä kavereiden luona käymisestä puhuit. Tämä postauksesi sai mut miettimään taas mun ja J:n keskinäisiä rooleja reissussa ja olikin kiva oivaltaa, että meillä on molemmilla eri tilanteisiin omat vahvuudet minkä ansioista pärjätään. Itse teen usein suunnitelmia paljonkin, mutta sponttaanimpi J on väkisinkin opettanut muakin olemaan rennommin ilman hillitöntä reissuaikataulua. Samalla on jäänyt tilaa niille odottamattomille kokemuksille ja toisaalta hetkeen pysähtymisille. Itse lähestyn reippaammin paikallisia, mutta vaikutusta on varmaan myös sillä, että olen reissannut paljon yksinkin. Samalla tavalla kuin sinä, niin yksin ollessani saatan just jättää käymättä vessassa tai jonkun ruuan ostamatta, kun menis niin “säätämiseksi”. En myöskään suunnittele mitään mikä vaatii kauheasti vaivaa ja J onkin saanut mut monesti kipuamaan paikkoihin joihin en oli ikinä lähtenyt itsekseni. Toisaalta monesti olen sitten taas vastavuoroisesti näyttänyt reipasta mallia ja tsempannut, kun toinen toteaa oman ideansa järjettömyyden ja meinannut kääntyä takaisin. Että sellaista tajunnan virtaa tähän aamuun :D Oma lukunsa on sitten vielä ne reissut missä on isompi porukka koolla, kuten Norjassa. Vieläkin mua mietityttää mitä meinasit sillä, että tapasit vihdoin sen Pingviinimatkojen Millan Rondanessa! Koska se miten näkee itsensä, niin muuthan voi nähdä taas jotenkin ihan muutoin ;) -Milla

Vastaa
Inka 22.9.2014 at 2.11

Kiitti huipusta kommentista Milla! <3 Mää rupesin sen perusteella miettimään että mitkäköhän mun vahvuudet on ku reissataan Karimin kanssa ja lopulta tulin siihen tulokseen että en mää nyt mikään niin avuton oo, sillä rupeshan niitä löytymään, kun vähän mietti. Kiitti siis siitä! Ja kiva kuulla että en oo ainoa joka jättää juttuja tekemättä kun reissaa yksin, muutenki mahtava että sulla on samanlaisia ajatuksia! Ja haha, pittääpä joskus valasta sulle sitä Pingviinimatkojen Millaa! :D

Vastaa
Tiina, Kinttupolulla 21.9.2014 at 12.18

Ihana La Palma!

Onhan se totta, että on olemassa tietynlainen reissurooli. Varsinkin jos matkustaa aina saman ihmisen, kuten puolison kanssa, niin alkaa toteuttamaan tietynlaista roolia. Asiat sujuu sutjakasti kun toinen on tottunut lukemaan karttaa ja toinen laskemaan budjettia. Itse pyrin kuitenkin aina sekoittamaan pakkaa ja yli kaiken inhoan stereotypioita “naisten ja miesten roolista”.
On kyllä tervettä pysähtyä miettimään tällaisia asioita, ettei ala suorittamaan jotain tietynlaista kaavaa, joka voisi toimia kivemmin ja paremmin ihan eritavalla.

Vastaa
Inka 22.9.2014 at 2.09

Heh, joo ymmärrän kyllä tuon stereotypiainhon, mua ärsyttää ihan hulluna se että tykkään tosi paljon istua auton kyydissä ja mies taas tykkää ajaa. Ei muuten, mutta kun se on niiiiin stereotypista! Ei maha mittään, sillä järjestely toimii.

Vastaa
eve 21.9.2014 at 17.08

Hienoa! Siis että tsemppasit itsesi ja muut vesiputoukselle asti :). Tää on ihan totta, mulla ja C:llä on molemmilla omat reissuroolit, jotka ei päde muutoin kotona ollessa. Sen on huomannut esim. sillon kun yhtäkkiä jouduttiinkin matkalla eroon toisistamme, C kiertämään pitkin Eurooppaa isäni kanssa ja minä ihmettelemään Jenkkilää äitini seurassa :D.

Vastaa
Inka 22.9.2014 at 2.08

Haha, ihan hyvä varmasti että välillä vaihtuu reissukaveri niin ei jumitu niihin tuttuihin rooleihin. :D Varmaan oli tosiaan aika ylläritilanne teille molemmille!

Vastaa
Saana 23.9.2014 at 20.37

Oon parasta aikaa vaihtarina ja oon huomannut, että kun liikun hostveljen kanssa annan hänen tehdä kaiken, tyyppi kun tietää kaiken. Hän oli kuitenkin viime viikolla pari päivää koulusta pois ja minun piti itse selviytyä kouluun ja takaisin bussilla. Koko matkan tarkkailin, että jäähän oikeassa paikassa pois. Veljen kanssa matkustaessa voi vaan keskittyä maisemien ihailuun ja hän kertoo, kun on aika poistua. Hyvin se tietenki meni ja tänään hän varmisti minulta, että jäädäänhän me seuraavalla pysäkillä. :D Siinä huomasin, että kyllähän minäkin voisin ihan yhtä hyvin sitä stop-nappulaa painaa… Kiva blogi sulla muuten, olen hiljattain tänne löytänyt. :)

Vastaa
Inka 23.9.2014 at 20.45

Onpa mielenkiintoista kuulla myös muiden reissuroolikokemuksia! Kiitti siis kommentista ja kiva jos viihdyt! :))

Vastaa

Jätä Kommentti