Pallontallaajat.net
Valikko

Valencian kuvapäiväkirja

Kirjoittanut Inka 24.9.2014

Moikka ja terkkuja Valenciasta! Täällä sitä istutaan hotellihuoneessa valmiina dinnerille, joka onkin tämän Espanjan-reissun vihoviimeinen juttu ennen yöunia ja huomista kotiinpaluuta. Reissu on tuntunut superpitkältä, mutta se johtuu ehkä siitä että oon reissannu käytännössä yksin ja että paikat on vaihtuneet melkoista vauhtia.

_DSF4974_DSF5026_DSF5041_DSF5055_DSF5113_DSF5135_DSF5169_DSF5185_DSF5265_DSF5367

Mun matka Valenciaan ei sujunut aivan ongelmitta, sillä mun lento Teneriffalta Alicanteen oli kaks ja puoli tuntia myöhässä mikä ei juuri helpottanut jo valmiiksi tiukkaa aikataulua. Alicantesta mun oli tarkoitus ottaa bussiyhteys Valenciaan, mutta missasin tietysti suunnitellun onnikan, mutta ehdin kaikeksi onneksi päivän viimeiseen bussiin. Se sisälsi puolentoista tunnin odotteluin Benidormin bussiasemalla mikä oli aika jännää, sillä odottelu sijoittui keskiyöhön. Onneksi oltiin kuitenkin Espanjassa, missä mummerotkin hengaavat kaupungilla yömyöhään, joten mun panikointi osoittautui täysin turhaksi.

Ja täytyy muuten sanoa, että oli aika hauska matkustaa Alicanten lentokentältä bussilla Benidormiin, sillä just samaa reittiä kuljettiin Karimin kanssa vuonna 2011, kun matkustettiin Benidormiin Taekwon-Do -conventioniin, missä sitten oltiin mun Lontoossa tapaamani mestarin opissa. Niin se ympyrä sulkeutuu! :)

Lopulta pääsin vihoviimeiseen bussiin kohti Valenciaa, ja parin torkutun tunnin jälkeen löysin itseni oikealta bussiasemalta. Siellä mua oltiin onneksi vastassa, ja siinä puoli neljän aikaan pääsin kaatumaan hotellin sänkyyn.

_DSF5108_DSF5350_DSF5400_DSF5390_DSF5396

Valencia on osoittautunut melko mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi kaupungiksi, ja täällä varmasti riittäis tekemistä. Nää kaksi päivää on menny supernopeasti, ja ne on sisältäneet paitsi pyöräilyä pitkin kaupunkia, uusia makuja, mielenkiintoisia tuttavuuksia sekä tietysti ihanaa hellettä. Käsitin että Suomessa kelit alkaa olla pikkuhiljaa jo pakkasen puolella, ja siitä syystä oonkin koittanu nauttia näistä viimeisistä kesäpäivistä niin paljon kuin mahdollista, vaikka paikalliset totesivatkin eilisen olleen syksyn ensimmäinen päivä. Lämmintä oli kuitenkin yli kolmenkympin, joten semmoinen syksy kelpaa mulle aivan mainiosti.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, Valencia kuittaa!

Eng: This is my two-day trip to Valencia in a nutshell.

Lisää tästä aiheesta

10 Kommenttia

Pingviinimatkalaiset 24.9.2014 at 21.22

Mustakin tuntuu, että sun matka on ollut todella pitkä! Ihanaa saada sut tänne pian takaisin, niin tulee taas aamurutiineihin tarvittavaa nostetta. Siellä on todellakin kesäisen näköistä näihin maisemiin verrattuna, mutta loppuviikkoa kohti täälläkin taas onneksi lämpenee :) -Milla

Vastaa
Inka 24.9.2014 at 21.37

Jes, mää oon tsuumaillut Helsingin sääennusteita kieli pitkällä, ja toivotaan että kelit on tosiaan viikonloppuna kohillaan! Ja pakko sanoa että ihana palata rutiinien pariin, ootan jo aamureenejä sun kanssa. :)

Vastaa
Katja 24.9.2014 at 21.22

Ihana Valencia, yksi mun Espanjan ehdottomista suosikeista! Voi että tuli ikävä tuota kaupunkia :D
Sulla on ollut kyllä huippu työmatka !

Vastaa
Inka 24.9.2014 at 21.38

Huh, nää jaksat yllättää sun Espanja-tietoudella kerta toisensa jälkeen, tuntuu että maasta ei löydy paikkaa missä et olis käyny. :D Noh, hyvä niin, tietääpähän keneltä kysyä neuvoa kun tänne tuun muulle kuin työmatkalle! :)

Vastaa
eve 24.9.2014 at 21.46

No hei mustakin tuntuu että sä oot ollut siellä jo ikuisuuden! :D
Hienoja kuvia!! Meillä on vielä Valencian retkikin tekemättä.. mut ehkä ens vuonna! Hienoja kuvia!
Ja hyvää kotimatkaa!

Vastaa
Inka 25.9.2014 at 0.53

Haha, huippu! :D Teillä on kyllä niin helppoa matkustaa noissa espanjankielisissä maissa kun ei oo mitään kielimuuria, munsta on alkanu tuntua että ehkä ne Espanjan-opinnot vois olla paikallaan, nimim. kolme kertaa espanjankielisessä maassa tänä vuonna…

Vastaa
Annika 24.9.2014 at 22.20

Ihania kuvia, muistuttivat mua että viime syksyn Valencia reissun kuvat jäi pitkälti koneen syövereihin ja blogista pois :) Mekin oltiin vaan pari päivää siellä, mutta tykkäsin kaupungista kovasti!

Vastaa
Inka 25.9.2014 at 0.53

Noni, Valencia vaan esille blogiin asap! Oon kyllä tosi ihastunut tähänkin paikkaan, Espanjan on kyllä täynnä siistejä huudeja. :)

Vastaa
Kea 24.9.2014 at 22.47

Valencia oli joskus jo ennen Barcelonaa mun toinen “kotikaupunki”. Pitääkin joskus kertoa siitä lisää… se oli siis aikana ennen digikameroita. :)

Mulla on niin ikävä horchataa ja oikeeta Valencian paellaa, maistoitko?

Vastaa
Inka 25.9.2014 at 0.54

Eikä, tästä mää haluan kuulla! Ja tietty, molempia on maistettu. Pakko sanoa että alkuperäinen paella on niin paljon enemmän mun mieleen kuin äyriäisversio, jota sitäkin on tullu nyt viikon sisällä maistettua. Horchata oli ehkä pikkusen turhan makeaa mulle, mutta oli kiva päästä kokeileen sitä! :)

Vastaa

Jätä Kommentti