Pallontallaajat.net
Valikko

Sairaan kaunis aamu sumuisessa Helsingissä

Kirjoittanut Inka 28.9.2014

Muutama viikko sitten oli sumuinen syysaamu, jonka olimme valinneet armaan treenitoverini Millan kanssa jo pitkään suunnitellun pyöräilyreissun ajankohdaksi. Reitti eteni kuten niin monesti aikaisemminkin, eli Milla vei ja minä seurasin kuuliaisesti perässä, mikä sopi mun kaltaiselle Helsingin keltanokalle paremmin kuin täydellisesti.

Pyörän selkään hypättiin jo aamuysiltä, eikä päästy Regattan rantaa kauemmaksi, kun oli jo pakko pysähtyä ihailemaan Helsingin sumuaamun kauneutta. Ja voitte arvata, että koko matka jatkui samalla kaavalla, mutta onneksi kumpaakaan ei haitannut pysähtyä vähän väliä ihastelemaan maisemia, sillä paksun sumun verhoamaa kaupunkia kelpasi katsella, ja rantareitillä sumua onneksi riitti vaikka kuinka pitkälle.

_DSF3200_DSF3209_DSF3212_DSF3214Sumuinen Helsinki_DSF3241_DSF3230_DSF3280

Nämä kuvat muistuttavat ainakin mua siitä, että elämän ei tartte aina olla pelkkiä palmuja ja turkoosia merta, sillä kauneutta voi löytää myös sumuisista ja sateisista päivistä, kunhan vaan muistaa katsoa sitä oikealla tavalla. Vaikkakin kieltämättä vesisade reissussa voi olla yks raivostuttavimpia juttuja, ja otan kyllä ihan millon tahansa mieluummin ne palmut! Mutta tästäkin syksystä täytyy selviytyä, joten yritetään sitten vaikka positiivisella ajattelulla.

Eng: Helsinki proved that she can be extremely pretty also in a foggy weather.

Lisää tästä aiheesta

16 Kommenttia

Laura R. 28.9.2014 at 22.06

Ihania kuvia! Sumumaisemat on kyllä todellakin kauniita :)

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.46

Kiitti Laura! Niinpä, hauskaa kun satuttiin olemaan molemmat samaan aikaan aikaisin liikenteessä tuona amauna! :)

Vastaa
Kea 28.9.2014 at 22.22

Aamen! Mulle sumu on ehdottomasti yks ykkösjuttu… tunnelmallisempaa jotenkin. :)

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.46

Tunnelmallista kyllä, mutta ehkä vähän masentavaa? Tai sitte mulla on vaan asenneongelma, jota tosin yritän parannella!

Vastaa
Annika - Tarinoita Maailmalta 28.9.2014 at 23.09

Ihan oikeessa olet, todella nättiä :) Ja tunnelmallisempaa kuin palmupuut, vaikka ei niissäkään kyllä mittään vikaa oo :D

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.47

No ei tosiaan oo! :D

Vastaa
pepe 29.9.2014 at 2.16

Hienoja kuvia! Tuli ihan ikävä Suomeen…

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.47

No elä nyt hulluja puhu!

Vastaa
Noora 29.9.2014 at 8.19

Mahtavia kuvia!

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.47

Kiitti Noora! :)

Vastaa
Nella Kaukokaipuu 29.9.2014 at 9.01

Sumu on kuvaussäiden suosikki, upeita otoksia!

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.47

Se on kyllä niin totta, ja kiitti! :))

Vastaa
Anne | Metallia Matkassa 29.9.2014 at 9.21

Ihania kuvia. Viime aikoina sumuiset aamut ovat kyllä olleet jotain niin kaunista! Joka aamu on harmittanut, ettei ole ollut (kunnon) kameraa messissä.. ja kerennyt lähteä jonnekkin pellonreunaan kuvaamaan. Ajelen aamuisin koululle Porvooseen ja siinä motarin varrella on pari paikkaa, joissa sumu laskeutui kauniisti veden päälle. Näytti kyllä erityisen upealta :)

Vastaa
Inka 29.9.2014 at 17.48

Voi ei, tiiän niin tuon tunteen että sitä huristelee onnensa ohi aivan suvereenisti eikä ikinä saa otettua kuvia niistä upeista maisemista, mitä näkee melkein joka päivä! Aina ku ajan iskän luo maalle mietin sen viimeisen 20 kilometrin aikana että näistä maisemista pitäs joskus pysähtyä ihan ajan kanssa ottamaan kuvia, mutta vieläkään en oo sitä tehny. Sitä kiireetöntä ajopäivää odotellessa!!

Vastaa
Sanna I Siveltimellä 30.9.2014 at 4.01

Huikeeta ja hyvää positiivista ajattelua ;) Eiku oikeesti, ihan huikeita mysteerisiä kuvia ja juuri noinhan ne asiat täytyy nähdä! Aina kun (suomessa ainakaan) niitä palmuja ei voi nähdä… Mukavia pyöräilylenkkejä teille sinne <3

Vastaa
Inka 30.9.2014 at 21.32

Kiitti Sanna! Ja tosiaan pakko yrittää ajatella positiivisesti, kun ei voi olla maailmanympärimatkalla! ;)

Vastaa

Jätä Kommentti