Pallontallaajat.net
Valikko

Kävelyretki Istanbulin Karaköyssä

Kirjoittanut Inka 19.10.2014

Toisena ja viimeisenä päivänä Istanbulissa meillä oli suunnitelmissa tehokas kierros Sultanahmetissa. Se alkoi onnistuneesti Sinisen Moskeijan ihailulla ja jatkui Grand Bazaariin, missä meikäläinen feilasi täysin ostosuunnitelmieni suhteen, sillä listalla oli jos millaista mattoa, kuppia ja tarjotinta, mutta palasin lopulta kotiin tyhjin käsin, mikä on melko tyypillistä meikäläiselle. Nyt olen sitten viikon kironnut, kun en roudannut kotiin edes yhtä pientä mattoa! Mutta onneksi Istanbul ja ihanat Kilim-matot odottaa, ja sinne voi aina palata uudelleen.

Jossain vaiheessa Grand Bazaarin ihmisvilinä ja tavarapaljous alkoivat riittää, ja päätettiin matkatoverini Annin kanssa suunnata takaisin hotellille nappaamaan pienet päikkärit ennen illan ohjemaa.

Meidän hotelli sijaitsi Taksimin aukion nurkilla noin viiden kilometrin päässä basaarista ja todettiin, että otetaan kaupungista ainakin sen verran irti vielä, että kävellään hotellille taksin nappaamisen sijaan. Basaarista ulos pääseminen osoittautui arvattua hankalammaksi, sillä katetun osuuden lisäksi basaari jatkuu vielä katukaupalla ulkotiloissa, mistä voi ostaa jos jonkinlaista takkia ja rimpsumekkoa. Bongattiin myös erään paikallisen kourasta Atrian hyvä ruoka, parempi mieli -tekstillä varustettu muovipussi, joka kyllä sai kulmakarvat kohoamaan.

_DSF6187karakoy_DSF6223kissa-istanbulkarakoy2_DSF6207

Galatan sillan ylitettyämme päädyttiin Karaköyn kaupunginosaan, joka on melko mielenkiintoinen. Alue on toisaalta täynnä rähjäisiä, purkuvalmiita taloja jotka yllättävätkin sitten parvekkeella, joka on täynnä pyykkiä kertomassa, että talossa asuu sittenkin vielä joku. Kontrastina huonokuntoisiin rakennuksiin onkin sitten trendikahvilat ja pienet putiikit sekä galleriat, jotka muistuttivat, että sieltä mistä ei uskoisi, voi hyvinkin löytää mielenkiintoisia paikkoja.

Kaupunginosa oli nimenomaan mielenkiintoinen, ja pysähdyttiin hetkeksi siemailemaan turkkilaista teetä ja katselemaan ohikulkijoita, kun kohdalle sattui mielenkiintoisen oloinen kahvila. Tuntuu että Karaköyn parhaat paikat löytyisi juuri tuolla tavalla, eli enemmän ja vähemmän päämäärättömän haahuilun seurauksena.

Se huono puoli kaupunginosassa oli, että Taksimin aukiolle etelästä suunnatessa se on yhtä ylämäkeä. Kävelyteitä ei tietekään ole erikseen, joten vähän väliä saa kuikuilla taakse, että tuleekohan sieltä joku auto vauhdilla. Hurjastelevien kuskien lisäksi ihmeteltiin myös noin 12-kesäistä jannua, joka selvästi toimi jonkinlaisena lähettinä suhatessaan skootterilla pitkin jyrkkiä katuja. Toivoin vaan mielessäni että toivottavasti kyseessä on vaan viikonloppupesti, ja arkipäivät kaveri viettää visusti koulun penkillä.

Lopulta kävi niin, että väsymys kaikkosi ja Istanbulin kadut vetivät puoleensa sen verran kovasti, että siinä vaiheessa kun palattiin hotellille, basaarinaikaisesta “nyt lähetään, väsyttää” -hetkestä oli kulunut viitisen tuntia. Ehdittiin siis nähdä kaupunkia melko mukavasti viimeisenäkin päivänä, mikä oli kahden päivän reissulla hyvä.

Eng: Karaköy area in Istanbul was quite charming even though it was so trashy.

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

Jaana 19.10.2014 at 12.00

Hienoja kuvia Inka! Hauskaa lukea sun juttuja Istanbulista nyt kun oon itse täällä. Kaupunki ei ihan täysin oo vielä tehnyt vaikutusta, mutta on kyllä tosi mielenkiintoinen! Ootan jo sinistä moskeijaa aika innolla kun luin ton sun jutun siitä. :)

Vastaa
Inka 20.10.2014 at 21.47

Kiitti Jaana! Vähän hauska ajatus että nää oot nyt siellä, oonki seurannu sun seikkailuja instasta ja niin hauskaa!! Ja toivottavasti sininen moskeija on sulle yhtä siisti kokoemus ko se oli mulle! :) Nauti vapaudesta!!

Vastaa
Mari 21.10.2014 at 18.43

Hahaa, mulla tuli Grand Bazaarilla vähän samanlainen reaktio – etukäteen olin oottanut hirveästi, että pääsen sinne hankkimaan yhtä ja toista sisustuselementtiä ja vielä mitä! Tyhjin käsin lähin minäki takasin, kunhan selvisin niistä basaarin ulkopuolellakin loputtomiin jatkuvista kojuista ja tavarapaljouden ähkystä! Jälkeenpäin ehkä vähän harmitti, mutta onneksi Spice Bazaarilta tarttui mukaan vähän mausteita ja muuta pientä matkamuistoa. Jos vielä joskus (toivottavasti!) tulee käytyä Istanbulissa, niin pitää ehkä ottaa uusi yritys Grand Bazaarin ihmeisiin :)

Muistan myös tuon Taksimin aukiolle päin menevän julmetun ylämäen, mitä suhasin mun kissahostellista useampaan kertaan niiden parin kolmen päivän aikana. En tiiä oisko alhaalta mennyt jokin mototaksi, mitä esim. Riossa tunnuttiin kovasti harrastavan huikeiden korkeuserojen vuoksi, mutta jos ei ole kiire niin mielellään sitä vähän kävelee hitaasti ylöspäin. Sillä funicular-metrolla menin kerran ihan mielenkiinnosta sen ylämäen Kabatasin pysäkiltä Taksimille :)

Vastaa
Inka 21.10.2014 at 20.33

Mulla jäi se funiculari jälleen testaamatta, mutta toisaalta vaan kerran oli ylipäätään tsäänssi kävellä tuo matka kun aina muuten mentiin taksilla kun porukalla kuljettiin. Mikähän siinä basaarissa on, onkohan tavaraa liikaa ja sitten ei osaa valita vai sitten ihmisiä kun alkaa ahistaa? Ei voi tietää, mutta kieltämättä vieläkin harmittaa ku en tuonu sieltä mattoa! :D

Vastaa

Jätä Kommentti