Pallontallaajat.net
Valikko

Nyt on Suomen aika

Kirjoittanut Inka 5.11.2014

Mulla menee vuosi aika vahvasti aina matkailusykleissä. Reissaan ehdottomasti eniten keväällä, kesällä ja syksyllä eli silloin kun Euroopassa ja myös kotona on lämmintä ja mukavaa. Toisaalta voisi olla aika järkevää ajoittaa se matkailu nimenomaan talveen, jolloin pää hajoaa kaikesta pimeydestä, mutta minibudjetilla ei pääsisi reissuun läheskään niin monta kertaa kuin nyt, jos aina pitäisi valita kaukokohteita. Siispä tämä kombo on ollut mulle toistaiseksi kaikkein osuvin niin käytännöllisistä kuin muistakin syistä, ja sillä mennään mitä on.

Nyt kun mennään jo marraskuuta, ollaan taas siinä pisteessä, että reissusyksyn jälkeen edessä on ainoastaan yksi matka, ja sekin on risteily Tukholmaan. Mitään ulkomaille suuntautuvia lentoja ei siis ole ostettuna, enkä oo oikeastaan antanu itselleni edes lupaa sen kummemmin haaveillakaan yhtään mistään. Syy siihen on se, että ulkomaanmatkailu ei tällä hetkellä ole se kaikkein tärkein prioriteetti. Nyt raksi seinään kaverit, sillä en olis koskaan uskonut tuota kuuluvan meikäläisen suusta ainakaan vielä tässä iässä.

_DSF1360NorjaRiviera Maya

Syy siihen on kuitenkin aika yksinkertainen, sillä tällä hetkellä aikaisemmin matkailuun käytetyt varat menee yksin asumiseen ja kotimaanmatkailuun, jota harrastetaan joka ikinen viikko. Sanon sen uudestaan: joka ikinen viikko.

Valtaosa matkoista käy tietenkin Kuopio-Helsinki -väliä ja pääsen niiden suhteen aika helpolla, sillä mun ei edes tarvi niitä tehdä, kun Karim tulee mun luo. Mulla on edessä ainoastaan yksi reissu Kuopioon tämän vuoden puolella, ja sen lisäksi ajattelin käydä vielä Oulussa kaksi kertaa ja Tampereella kerran. Ja Turussakin yhdesti pikaisesti. Että onhan siinä reissaamista kerrakseen, vaikkei mun ihan joka viikko tarvitsekaan olla menossa.

hagia sofiaInka ja KarimStaten island ferry

Ens vuotta en oo edes uskaltanut vielä ajatella. Jossain vaiheessa iskee se ihan jäätävä matkakuume, se on varmaa, ja sitä silmälläpitäen onkin bongattava edullisten bussilippujen lisäksi myös niitä käsittämättömän edullisia lentoja, jos meinataan jonnekin mieliä matkustaa. Nyt toistaiseksi kuitenkin ollaan vaan Suomessa, ja se passaa, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Ja onneksi tässä ammatissa voi aina toivoa, että jostain tulee joku työmatka, jonka avulla saa taas sitä matkakuumetta hetkellisesti vähän eteenpäin.

Miten sun reissukausisykli menee, vai matkailetko ympäri vuoden?

Eng: I have reached the non-travelling season of the year. It feels as bad every time.

Lisää tästä aiheesta

12 Kommenttia

Kaukokaipuun Nella 5.11.2014 at 19.02

Sykleissä menee ja hyvä niin, välillä on ihan mielellään kotona. Euroopan road tripin jälkeen jopa on ollut sellainen olo, että pysyn kotimaassa ihan mielelläni ja kirjoittelen jo koettuja juttuja blogiin. Ei sitä koko aikaa tarvii olla matkassa, etenkään kun on noin hyvä syy kun teillä.

Ja sullakin on ihan varmasti paljon ihania juttuja varastossa odottamassa julkaisua, joten sen puolesta tuskin on hätää. :) Aivan huikean hieno tuo vesiputouskuva. Upea!

Vastaa
Inka 9.11.2014 at 21.15

Totta, joskus kotona on kyllä tosi hyvä olla ihan pidempään kerrallaan.

Ja kiitti! :)

Vastaa
Salla 5.11.2014 at 19.02

En tiiä mun reissusykliä, mutta nyt kun sitä alkaa ajatteleen, ehkä se ajoittuu eniten syksy-talvi-kevät kaudelle kuitenkin… Kesällä paiskitaan kuitenkin niin paljon töitä. Mutta tulipahan taas tästä postauksesta mieleen, että kattelin taas vaihteeksi tänään lentoja Lontooseen – ens viikolle. Että ei tässä mikään reissukuume ole!

Lennot jäi muuten ostamatta :´(

Vastaa
Inka 9.11.2014 at 21.14

Hmh! Peukut sillä että löytyy halavat lennot! Ja tuo on kyllä niin viksua, että pysyt kesänä Suomessa ja nautit siitä kesästä. Vois iteki yrittää saada niitä reissuja enemmän talville, niin ei menis kesä hummaillessa ulukomailla.

Vastaa
Ninni 5.11.2014 at 19.43

Jaksamista siulle <3 en osaa muuta sanoa. Ja iso hali.

Vastaa
Inka 9.11.2014 at 21.13

Kiitti Ninni! Kyllä tää tästä, ei oo ko reilut kolme vuotta jälellä!

Vastaa
Laura 5.11.2014 at 19.53

Mulla menee juurikin toisinpäin: joulu-tammikuu on parasta aikaa matkustaa, kun koulusta on silloin melkein kuukauden loma. Tänä vuonna tulen tosin itsekin ensi kertaa pysymään Euroopan rajojen sisäpuolella, mikä itseasiassa on tosi jännää. Kesät taas on pyhitetty visusti kesätöille, jolloin aikaa ei juuri reissaamiseen ole – viime kesä nyt oli vähän poikkeus. Pääsiäisreissusta tulee varmaan nyt ainakin hetkeksi perinne, kun silloin on aina ulkomaaneksku opiskelijaporukalla. Eli on aika selkeä sykli mullakin lopulta kun tarkemmin ajattelee :) Ja muuten, Tukholmaa odotan jo innolla!

Vastaa
Inka 9.11.2014 at 21.13

No totta, noita opiskelijaelämän etuja on kyllä pitkät joululomat! :) Ja pääsiäisreissuperinne kuulostaa kyllä tosi hyvältä, niin siisti ajatus, että reissu on tiedossa joka vuosi valmistumiseen saakka. Ja kyllä määki ootan tosi kovasti Tukholmaa, siitä tulee varmasti superkivaa!

Vastaa
Heidi / Auringon alla 5.11.2014 at 20.04

Äh, siis meillä ei ole mitään vielä varattuna ensi vuodelle! Voi että alkaa jo ahdistamaan. Suunnitelmia on jopa kolmea reissua varten, mutta yhtäkään ei voi oikeasti buukata, kun ei voi tietää loma-asioita tässä vaiheessa. Höh. “Onneksi” en ole löytänyt vielä yhtään hyvää lentotarjousta himoitsimiimme paikkoihin toivottuina aikoina, joten jospa nää kuviot tästä vielä selkenisi :)

Vastaa
Inka 9.11.2014 at 21.12

No elä, sama ahdistus vähän heräilee jo täälläkin!! Aijai, toivottavasti hyvät lennot löytyy vasta kun lomat on selevillä!

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 5.11.2014 at 20.42

Meillä menee näköjään todella vaihtelevasti. 2013 oltiin kahdella pidemmällä reissulla, toinen heinäkuussa ja toinen joulu-tammikuussa. Tänä vuonna onkin sitten ripoteltu lyhyempiä reissuja pitkin vuotta. Molemmissa puolensa, mutta kyllä taas ensi kesänä kunnon piiitkä reissu tekisi hyvää :) Vaihtoehtoja mielessä jo yksi ja tuhat! Mutta hei, onhan sulla yksi suunnitteilla ensi keväällekin. Liput vaan vielä puuttuu ;)

Vastaa
Inka 9.11.2014 at 21.11

Tuo onki hyvä että vaihtelee ja tekee erilain eri vuosina, niin ei ehdi kyllästyä. Ja todellakin suunnitelma on, vielä kun tosiaan olis ne liput. :))

Vastaa

Jätä Kommentti