Pallontallaajat.net
Valikko

Hääpäivän yksityiskohtia: itse tehdyt koristeet

Kirjoittanut Inka 8.12.2014

Kävelin juuri kolme kilometriä vesisateessa Helsingin joulukuussa. Sen reality-checkin jälkeen palaan mieluusti siihen yhteen heinäkuun päivään, jolloin aurinko paahtoi kirkkaasti ja välillä oli jopa liian kuuma.

Oon tässä huomannut, että hääpostausten kirjoittaminen matkablogiin on jotenkin äärimmäisen hankalaa. Tiedän, että lukijoiden joukossa on paljon tyyppejä, joita nää hörsellykset ei vois vähempää kiinnostaa. Tiedän kuitenkin myös, että tätä blogia lukee ainakin pari tulevaa morsianta ja muutama häitä rakastava kimuli, jotka taas tykkää hörsellyksestä, samoin kuin minä. Kaikesta vastarinnasta huolimatta tarjoankin tänään ainakin itselleni lohtua tähän eteläsuomalaiseen joulukuuhun pienellä juhlapäivämuistelulla.

Ranta-56 Juhlat-65 Ranta-31

Meidän hääpaikkana toimi vanhan kartanon pihapaviljonki Oulunsalossa meren rannalla, ja koska paikka itsessään oli melko nätti, ei koristeluilla tarvinnut peittää koko pytinkiä, vaan lähinnä tuoda pikku ripaus juhlatunnelmaa. Siispä mentiinkin aika yksinkertaisilla jutuilla, sillä pääosin itse tehdyt hääkoristeet riittivät tekemän tilasta juhlavan.

Tienvarsi- ja juhlapaikkakyltit maalasin vanhoihin ylijäämälautoihin, kynttiläkuppeina toimi mun isän glitterliimalla koristelemat ikean halvat juomalasit, maljakoina serkkutytin ja muiden avustuksella kerätyt kirkkaat lasipullot ja -purnukat, sekä vihki- ja photobooth -taustoina itse askarrellut koristeet. Katosta roikkuvat hunajakennopallerot tilasin ebaysta, mutta kaikki muu taisi syntyä aika lailla omista ja korvaamattomien apureiden käsistä.

Juhlat-86 haakoristeet1 Juhlat-16 Tanssit-38

Kukkina meillä oli muutamia floristilta tilattuja pioneja, sittarista häitä edeltävänä päivänä noudettuja markettineilikoita ja Karimin sisarusten poimimia luonnonkukkia.

Osa koristeista oli myös aika lailla sattumaa, sillä päätettiin siirtää vihkiminen kartanon päärakennuksesta pihalla olevaan telttaan vaan paria päivää ennen häitä. Teltta kaipasi kuitenkin jotain koristeluja, ja Fiskarsin palloleikkurin avulla leikkelin valkoisesta kartongista valtavan kasan valkoisia palleroita, jotka siskoni Veera sitten hääpuvun ompelun lomassa ompeli pitkäksi pallonauhaksi, joka kiinnitettiin teltan kattoon.

Jos kattokoristeet syntyivät ilman sen suurempaa vaivaa, vihkitaustan kanssa ei käynyt ihan samoin, sillä se oli ihan jäätävä homma. Askarreltiin pieniä leivinpaperikolmioita kiinni naruihin vielä paria päivää ennen häitä, ja lopulta saatiin kolmiot kiinni ja tausta valmiiksi.

Tanssit-70 Tanssit-62 Tanssit-87

Koristeiden suhteen aikataulutuksessa oli runsaasti parantamisen varaa, vaikka aloitinkin jollain tasolla hommien eteepäin viemisen melko aikaisessa vaiheessa. Tajusin sentään hankkia kaikki materiaalit hyvissä ajoin, sillä esimerkiksi vihkitaustaa varten piti metsästää valkoisia niittejä, ja taisin tilata ne lopulta Englannista. Niiden tarvetta ei olis ollu kiva huomata vasta hääviikolla.

Koristeluja puuhatessa myös perheen apu oli täysin korvaamatonta. En olis välttämättä ensimmäisenä arvannut, että meidän isän käsistä syntyy noin hienoja tuikkukuppeja, jotka saivat meidän vierailtakin ihailuja. Lisäksi saatiin apua muun muassa kukkien, onnitteluviirien ja tuon surullisenkuuluisan vihkitaustan kanssa. Seuraavien perheenjäsenten häiden kohdalla ollaankin jo nyt valmistauduttu siihen, että sitten on meidän vuoro auttaa kaikessa mahdollisessa. Ehkä jo yllättävän pian!

Kaikki kuvat on ottanut Marinella Ruusunen.

Eng: Here is a little something of our wedding decorations.

Lisää tästä aiheesta

6 Kommenttia

Anu Johanna 9.12.2014 at 11.34

Aivan ihanat koristelut, ja kivan näköinen juhlapaikka! Ja mua ei ainakaan haittaa hääpostaukset reissupostausten välissä. Vaikka ei omat häät ole (ainakaan vielä ;)) suunnitelmissa, niin silti tällaisia on kiva lukea :)

Vastaa
Inka 9.12.2014 at 19.29

Kiitti Anu! Heh, kiva kuulla. :)

Vastaa
Suvi 9.12.2014 at 11.57

Vaikka en miellä itseäni yhtää hääkimuliksi tai edes haaveile häistä niin monessa blogissa mitä luen on ollu näitä hääjuttuja ja ne on mun mielestä tosi kivoja lukea. Hääjutut tuo muutenkin sellaista arkista vastapainoa reissujuttuihin (koska häät nimenomaan on se arkisin juttu haha). Tai lähinnä se, että hääjutuista on helposti aistittavissa jotain bloggaajan persoonasta juuri kaikkien tälläistän pienten yksityiskohtien myötä, en tiedä onko se sitten se häiden aitous mikä viehättää :) Tosi kivalta on teidän häät näyttäny ja erityisesti toi pihapaviljonki tuossa viimeisessä kuvassa huh!

Vastaa
Inka 9.12.2014 at 19.29

Haha, nimenomaan sitä arkea. :D Ja tuo pihapaviljonki oli niin ihana erityisesti sitten illalla, kun aurinko kävi alhaalla sen parin tunnin verran.

Vastaa
Jenna 9.12.2014 at 12.46

Täällä ilmottautuu yksi hääpostauksien hörsellyksestä kiinnostunut kimuli! :D Tosi ihanan näköset häät teillä! Meillä häät on jo kuukauden päästä ja tuntuu siltä, ettei mikään oo vielä valmiina tai suunniteltu..

Vastaa
Inka 9.12.2014 at 19.30

Huh, tsemppiä häävalmisteluihin!! Vipa kuukausi oli meillä ainakin aikamoista haipakkaa, toivottavasti teille ei tuu niin kiire. :)

Vastaa

Jätä Kommentti