Pallontallaajat.net
Valikko

Mitä opin Turkista ja Abu Dhabista?

Kirjoittanut Inka 24.11.2015

Pohdin ennen Turkin ja Abu Dhabin matkaa konservatiivista pukeutumista aika kovasti, ja yritin varustautua erityisesti Abu Dhabia varten  peittävillä vaatteilla. Koska Turkin kohde oli Alanya, ajattelin että siellä on sen verran nähty puolialasti kulkevia turreja, että shortsit ja topin sisältävään komboon on taatusti totuttu eikä sitä koeta mitenkään epäsovinnaisena, varsinkaan missään turistien suosimissa kohteissa.

Noh, niin oli ja ei ollut.

Periaatteessa Alanyassa oli ihan ok kulkea lyhyissä shortseissa ja hihattomassa yläosassa, eikä kukaan tuijotellut saati huudellut kadulla. Toisin oli esimerkiksi Libanonissa, missä tietysti ihan ymmärrettävästikin oon saanut melko pitkiä katseita osakseni noissa kamoissa kulkiessani.

Yks juttu Alanyassa kuitenkin sattui, mikä opetti mulle että vaikka periaatteessa voisi yleinen fiilis ollakin se, että konservatiivisen pukeutumisen kanssa ei ole ihan niin justiinsa, on kohtelu ihan toista luokkaa kuin silloin, kun paikat on peitetty asianmukaisesti. Tämä opetus tuli kohdalle, kun oltiin työkaverini Nellan kanssa alanyalaisessa ostoskeskuksessa. Oltiin siis pukeuduttu kuten ketkä tahansa länkkärilomalaiset, molemmilla oli joko t-paita tai topii ja suht lyhyet shortsit. Vierailtiin sitten ostoskeskuksen alakerrassa sijaitsevassa herkkukaupassa vähän nuuskimassa tuliaisia. Myyjä kävi tietysti juttusille kauniin suomalaisblondin (en minä) astuttua sisälle, ja esitteli innokkaasti tuotteitaan. Vähän ajan päästä eteen tuotiin lokumia, jonka mies halusi varta vasten syöttää. Vastalauseita ei huolittu, ja kohteliaisuussyistä en kehdannut nostaa asiasta metakkaa.

Jäin jälkeenpäin kuitenkin miettimään tuota aika paljon, sillä koin tilanteen jollain tavalla aika ahdistavaksi. Toisaalta tuo ei eronnut oikeastaan ollenkaan niistä sadoista muista hetkistä, kun mimminä joutuu tilanteeseen josta ei ole ite ehkä kovin mielissään, mutta mistä ei kehtaa nostaa kohteliaisuussyistä numeroa, ja niinpä vastapuoli voi röyhkeästi vähän jopa käyttää toista hyväkseen. Tiijättehän, tarkoituksenmukaisia hipaisuja pikkusen väärään paikkaan tai ihan liian iholle käymistä. Asioita, joita useimmat mimmit kokee jos ei päivittäin, niin ainakin viikko- tai kuukausitasolla. Tosi pieni juttuhan tuo oli, mutta sitten taas toisaalta niinhän ne on aina jonkun mielestä. Pieniä juttuja joista ei kannata nostaa numeroa, vaikka oikeasti juuri pitäis.

Abu Dhabi-2 Abu Dhabi-3 Abu Dhabi-5

Mutta palataan takaisin aiheeseen! Mun piti vähän analysoida tuota tilannetta jälkikäteen, ja tulin siihen tulokseen, että siihen oli pari aika selkää syytä. Ensinnäkin tietysti se, että oltiin liikkeellä kahdestaan ja tyttöinä. Toinen syy oli taatusti se, miten oltiin pukeuduttu. Vaikea uskoa että joku burkaan tai edes hijabiin sonnustautunut reissaaja olis saanut lokumia suuhunsa samalla tavalla. Tuskin se ajatus olis käyny myyjällä edes mielen vieressä.

Kammottavaa on tietysti se, että me naisina ei saatu neutraalia kohtelua siitä syystä, että oltiin liikkeellä ilman miehiä ja jollain tavalla väärin pukeutuneina. En lähe arvostelemaan toisten kulttuuria, mutta tietysti näin suomalaisesta näkökulmasta se tuntuu joltain osin melko väärältä.

Noin lähtökohtaisesti en arvosta millään tasolla tuonkaltaista ajattelua, missä ihminen leimataan kevytkenkäiseksi pelkkien hellevaatteiden perusteella, aivan ollenkaan. Toisaalta taas mää kuitenkin koen vieraat kulttuurit superkiehtoviksi, vaikka tuossa tietysti on piirteitä, joista voi olla montaa mieltä. Tajusin kuitenkin ehkä tuossa hetkessä kaikkein kirkkaimmin sen, mikä merkitys kulttuurisidonnaisten sääntöjen kunnioittamisella on. Kyse ei välttämättä oo niinkään siitä miten ihmiset tuijottaa tai muuta, vaan nimenomaan siitä millaista kohtelua ite saa.

Kirjoitin jo aikaisemmin miten erikoista oli vierailla moskeijassa burkaan sonnustautuneena ja seurata, miten paikalliset, erityisesti miehet suhtautuivat aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Toisaalta se tuntuu ihan pähkähullulta ajatukselta, että ihmisen arvo mitataan käytännössä sillä miten hän on pukeutunut. Toisaalta taas sitä samaa nähdään joka päivä myös tässä meidän länsimaisessa kulttuurissa. Kuvitelkaapa, miten suhtautuisitte ite tyyppiin joka tulisi tuulipuvussa häihin tai henkilöön, joka saapuis tummassa puvussa pihatalkoisiin. Ihan samalla tavalla me vedetään johtopäätöksiä ja oletetaan asioita toisen pukeutumisen perusteella, ja jopa muutetaan suhtautumista samasta syystä.

Abu Dhabi-6 Abu Dhabi Abu Dhabi-4 Abu Dhabi-7

Eri asia on tietysti se, kannattaako tuollaisesta tilanteesta vetää stressiä. Se että mää koin ahdistavana ja omaa tilaa loukkaavana sen, että joku täysin tuntematon mieshenkilö tulee tunkemaan karkkia mun suuhun on täysin mun oma asia, ja jos mää koen sen henkilökohtaisen tilan loukkauksena niin so be it. Ehkä se oli sille pikku juttu, ja saattas olla sitä myös sulle, mutta mulle se ei ollut. En sano että olisin saanut mitään paniikki- tai itkukohtauksia tai jäänyt miettimään sitä ihan hirveästi, mutta siitä huolimatta koin sen epämiellyttävänä asiana, joka oli merkki vääränlaisesta (olemattoman) vallan käytöstä. Lisäksi siitä tuli semmoinen fiilis, että kyseinen henkilö koki syystä tai toisesta oikeudekseen tunkeutua mun henkilökohtaiseen tilaan.

Tärkein oppi tuolta matkalta oli siis tämä: pukeudu paikallisia tapoja kunnioittaen, jos haluat saada ihmismäistä kohtelua. Tämä oppi on monien kokemusten summa, ei ainoastaan tuon yhen tapauksen peruja.

Mun seuraava matkakohde on Dubai, mihin matkustan reilun parin viikon päästä työmatkalle. Tämä oivallus oli melko tärkeä just tähän saumaan, sillä arabimaan ollessa kohteena on jälleen ajankohtaista miettiä, kuinka pukeutua konservatiivisesti mutta silti selvitä helteestä hengissä. Onneksi tosin nyt ei tartte hikoilla aivan yhtä hillittömissä lämpötiloissa kuin Abu Dhabissa, mutta ihan mustia pillifarkkuja sinne ei varmaan kuitenkaan kannata pakata.

Mitä ajatuksia sulla heräsi tästä aiheesta? Voiko sun mielestä yleistää samalle viivalle meidän suhtautumista toiseen ihmiseen pukeutumisen perusteella ja sitä, kuinka konservatiivisissa kohteissa suhtaudutaan vapaasti pukeutuvaan ihmiseen? Entä onko tuollainen maistiaisenjakelu ihan ok, vai kuinka ite kokisit tilanteen? Mihin asti toisen kulttuuria tulee kunnioittaa ja milloin voi tehdä omia ratkaisuja?

Eng: This is what I learned from my trip to Turkey and Abu Dhabi: respect the local dress code.

Lisää tästä aiheesta

18 Kommenttia

Elina | Vaihda vapaalle 24.11.2015 at 10.25

Onhan se nyt oikeasti aivan syvältä, että joutuu miettimään voiko jossain pukeutua niin kuin haluaisi. Mutta sitten taas pitää täysin paikkansa tuo sun vertaus siitä, ettei Suomessakaan ole soveliasta pukeutua ihan miten sattuu. Pakko sanoa, että turkkilaiset miehet koin esiteini-iässä hyvin ahdistavina, kun vanhempien kanssa oltiin siellä parina talvena lomalla. En tiedä onko meininki siitä muuttunut.

Silloin, kun kierrettiin Arabiemiraatit, Oman, Bahrain ja Qatar, käytin kokoajan pitkiä puuvillahousuja ja puolipitkähihaista paitaa. Halusin sekä kunnioittaa kulttuuria, että säästää itseäni tuijotukselta. Ei se silti ihan onnistunut. Qatarissa vielä bussiaseman ruuhkassa joku katsoi oikeudekseen puristaa mua persuksista. En tiedä kuka se niistä monesta mun takana olleesta oli, mutta ne kaikki otti kyllä muutaman askeleen taaksepäin, kun opetin heille suomalaisia kirosanoja kovaan ääneen. En tiedä olisiko kaapuun pukeutuminen ehkäissyt sen, ehkä, mutta en vain voi hyväksyä sitä, että naisen pitää kadottaa kaikki muotonsa epämääräisen kaavun alle ollakseen oikeutettu koskemattomuuteen. Oli se kulttuuria tai se, se ei ole tasa-arvoista ja sen tulisi olla historiaa.

Vastaa
Inka 25.11.2015 at 15.42

Ei hitto mitä toimintaa! Voin kuvitella miten raivona oot ollu, itelläki rupes rilleissä näkymään salamoita ihan vaan tätä tekstiä lukiessa. Huhhuh, miten törkeää! Oon kyllä samoilla linjoilla tuon kanssa, että on ihan uskomatonta että pitäisi pukeutua kaapuihin, jotta saisi olla rauhassa. Se on jollain tavalla tosi nurinkurista, vaikka yritänkin ymmärtää sitä. Tosin en oo ihan varma että kantsisko.

Vastaa
Maarit Johanna 24.11.2015 at 14.47

Okei kiitos tästä postauksesta, koska en ainakaan itse tykkäisi tilanteesta yhtään ja mua oikeasti paljon kohteliaisuustavat kiinnostaisi siinä vaiheessa jos joku käy liian tuttavalliseksi. Ulkomailla minulta monesti on kysytty kun olen matkustanut naispuolisen kaverin kanssa ja joku tulee huutelemaan tai vaikka kehumaan kaunista tukkaa, että why so angry. En vain kestä sekuntiakaan, jos joku haluaisi silittää päästä tai vaikka juurikin tarjota makeisia. Hnngghh. Ehkä olen ahdasmielinen reissaaja, mutta en kyllä tiedä miten pärjäisin Turkissa tai Abu Dhabissa.

Vastaa
Inka 25.11.2015 at 15.46

Mää mietin tosi pitkään että kehtaanko julkaista tätä postausta kun aattelin että saan vaan osakseni tosi kummastelevia kommentteja, että mites sitä nyt noin leikistä suuttuu. Mutta tosi kiva huomata, etten oo tosiaankaan ajatusteni kanssa yksin! Muaki alkaa ahistaa aika nopeasti jos tyypit tulee iholle, ei vaan voi ymmärtää. Matkailu avartaa, odotan mielenkiinnolla kuinka Dubaissa käy!

Vastaa
Salla 24.11.2015 at 19.39

En ois varmasti itekään tykännyt tuosta karkki-tilanteesta. Egyptissä (aikoja sitten, vuonna 2011) kun sain kans niin päällekäyvää “palvelua”, että jäi koko hommasta niin ällöttävä fiilis. Kai sitä on suomalaisena junttina tottunut siihen, että saa rauhassa itse katsella… Mutta joku roti sentään! Mulla olis tähän pari muutakin hyvää mielipidettä, mutta nyt ei jotenkin oikeat sanat tuu ulos :D

Vastaa
Inka 25.11.2015 at 15.53

No nimenomaan sitä kuvittelee että jonkinlainen kunnioitus on toista ihmistä kohtaan, riippumatta siitä mitä on päällä, minkä värinen on naama ja tukka. Mutta joo, ymmärrystä pitää olla, mutta silläkin on rajansa.

Vastaa
Kea / Deep Red Blues 24.11.2015 at 19.54

Mua on nuoruudessa muutama intialaissyntyinen kosketellut sopimattomasti, toinen vaivihkaa ilman lupaa ja toinen ihan ronskisti kiinni käyden, ja nämä siis ihan asiallisten työkuvioiden merkeissä työkavereiden lähellä. Niistä on kyllä jääny sellanen tunne, että vaikka mulla oliskin ollu ihan mitä vaan päällä niin ei olis ollu mitään väliä. Koska olin länsimaalainen ja vaalea niin olin heille pelkkä esine, jota sai koskea luvatta ja kohdella epäkunnioittavasti. Traumat on kuitenkin niin pahat, että jopa tietyt hajut saavat yhä edelleen mut voimaan pahoin. Ja kieltämättä Intia on ikuisiks ajoiks pois mun matkailulistalta. :(

Vastaa
Inka 25.11.2015 at 15.47

Ei saakeli mitä kohtelua!! Uskomatonta, ja juuri tuo että nainen on lähtökohtaisesti miestä huonompi ja jos vielä on valkoinen niin sitten ei taatusti oo mitään kunniaa, eli voi tosiana kohdella esineenä. Ei vaan mahdu kaaleen! Uskon kyllä, että tuommoinen on tosi traumatisoivaa.

Vastaa
Maarit 24.11.2015 at 21.52

Itse tykkään juuri kaikista kertomistasi syistä kunnioittaa matkoilla kulttuuria, jossa ollaan vieraana, ja pukeutua sen mukaan. Itselle on jäänyt epämiellyttäviä muistoja ekalta Espanjan reissulta kaverin kanssa. Miehet huuteli ja tultiin suoraan kyselemään treffeille, vaikka pukeuduttiin ihan perusturistin tapaan, ei mitenkään poikkeuksellisen kevyesti. Eräässä liikkeessä miesmyyjä tuli lääppimään ja hoki jotain “beautiful blond from Finland” ja yritti pussata. Lähdettiin kyllä hyvin nopeasti sieltä pois. Ja toisessa liikkeessä myyjäpoika lupasi alennusta suukkoa vastaan. Jotenkin en tuolloin ajatellut, että perus shortsit ja toppi olisi ollut tuollaisessa turistikohteessa huomiota herättävät. Mutta oltiin tietysti kaksi nuorta tyttöä kahdestaan liikkeellä. Vastaavasti Dubaissa taas olin otettu kun paikallinen pariskunta tuli luoksemme ja burkaan sommistautunut nainen vaihtoi muutaman sanan kanssani. Oletettavasti hyväksyivät olemukseni ja asuni, kun tulivat luoksemme ja englantia taitava nainen pystyi kommunikomaan kanssani.

Vastaa
Inka 25.11.2015 at 15.49

Tosi kiva tuo sun jälkimmäinen kokemus, ensimmäinen taas on aika nihkiä. Oon kuullu blondeilta kavereilta vähän samanlaisia tarinoita just Espanjasta, mutta ite oon luonnollisesti välttyny tuommoiselta kohtelulta. Tuo on kyllä hyvä muistaa, että me ollaan nimenomaan vieraina siinä toisessa kulttuurissa, ja meidän tulis käyttäytyä sen mukaisesti.

Vastaa
Heli / Auringonkalastaja 24.11.2015 at 23.46

Me oltiin huhtikuussa Dubaissa, missä lämpöä oli päivisin +42 ja iltaisin +37. Ekan päivän kokemusten jälkeen päätettiin pukeutua noissa lämpötiloissa pitkähihaisiin paitoihin ja housuihin, koska kuumuudesta huolimatta olo oli paljon miellyttävämpi, kun ei herättänyt hillitöntä huomiota ympäristössä. Mutta kuuuuuuma oli, kerta kaikkiaan! Epämiellyttävissä tilanteissa täytyy ihan erikseen opetella toimimaan itseä kunnioittavalla tavalla, sillä kohteliaisuus ja hyväntahtoisuus tulevat niin luonnostaan. Kuitenkin tarpeeksi kauan kun kuuntelee “Let’s have sex” ja “Onko sulla silikonit” -kommentteja, niin on ollut suorastaan pakko opetella saamaan suu auki noissa tilanteissa. Mutta opettelua se on vaatinut. Paljon opettelua.

Vastaa
Inka 25.11.2015 at 15.51

Ei vitsi miten hyvin sanottu, että on opeteltava toimimaan itseä kunnioittavalla tavalla! Niin usein tulee jätettyä oma itsensä ihan kakkoseksi, kun yrittää vaan olla kohtelias vaikka huomaakin toisen käyttävän juuri sitä kohteliaisuutta häikäilemättömästi hyväkseen. Mää en voi uskoa että nää oot saanu tuommoisia kommentteja, ihan supertörkeää! Mulla täytyy alkaa aktiivisesti reenata tuota, ei tästä muuten mitään tule.

Vastaa
Helena P. 26.11.2015 at 5.01

Tämä asia on itselläkin hyvin ajankohtainen, koska joulukuun alussa nokka kääntyy kohti Dubaita ja Malediivejä. Paljon on tullut mietittyä vaatetusta ja miten sillä ei loukkausi ketään, eikä kiinnittäisi liikaa huomiota. Vaikka koitankin olla aina matkassa varsin avoimin mielin, niin omat negatiiviset kokemukset muslimimaista, tai lähinnä suhtautumisesta naisiin ovat kirkkaana mielessä. Maailmanympärysmatkalla tuli koettua Malesiassa ja Indonesiassa aivan uskomattoman törkeää käytöstä sekä miehiltä, että naisilta. Tämä siis vaikka me pukeuduimme koko ajan kulttuuria kunnioittaen, polvet, olkapäät ja muut kriittiset paikat peitettyinä. Uskomattomin näistä kokemuksista oli ehdottomasti lento Kuala Lumpurista Lombokiin, jossa ystäväni vieressä istuva mies koko lennon ajan haukkui, halvensi ja mm. vertasi ystävääni lehdessä olevaan koiran kuvaan. Mukana “hauskanpidossa” oli koko perhe, myös naiset. Silloin, ja vieläkin tuntui vaikealta ymmärtää, että ominaisuutta toisen kulttuurista pitäisi kunnioittaa. Ystäväni piti kyllä puolensa ja sai lopulta ukolta luun kurkkuun, mutta perhana, että otti päästä!

Kun matkustimme kahden miespuolisen kaverimme kanssa, emme kohdanneet mitään ongelmia.

Vastaa
Inka 26.11.2015 at 17.50

No huhhuh, on kyllä aika älytöntä millaista kohtelua sun ystävä oikein sai! Käsittämätöntä, millaisia urpoja maailman mahtuu. Ja siis naiset myös, mitä hittoa? Onneksi reissukaverisi onnistui saamaan luun kurkkuun sille tyypille, se on kyllä parasta. Mutta siis oikeesti, mitä hittoa?

Vastaa
Petra 8.12.2015 at 20.52

Uh, epamielyttava tilanne, tasta tuli sellainen mieleen etta itse turkkilaisista naisista Lansi-Turkin kaupungeissa pukeutuu todella paljastavasti monissa tilanteissa, useimmiten heilla onkin liikkuessaan ja tuntemattomia kohdatessaan aika kova kuori, ei turhia hymyja ja jos joku uskaltaa tulla liian lahelle, saatetaan nostaa kova meteli. Alanyaa on tietysti vaikea verrata muuhun maahan silla siella naita lieveilmiöita on sitten eritavalla. Nykyisella kokemuksella olisin haukkunut tuon miehen pystyyn niin etta naapurikauppiaatkin olisivat kuulleet, tosin tallaiset tilanteet on yleensa niita etta sita miettii vasta jalkikateen mita olisikaan pitanyt tehda.

Vastaa
Inka 11.12.2015 at 18.15

Joo voin kuvitella että pitää pitää vähän kuorta päällä ettei kukaan tuu lääppimään. Mikä on kyllä tosi ikävää, mutta varmasti tarpeellista. Ja hei kiva kuulla että myös sun reaktiot olis ollu supervahvat tuossa tilanteessa! Ens kerralla nostan sen metelin!

Vastaa
Jossus Travelpics 17.2.2018 at 23.22

Kaunis moskeija, siellä pitää käydä.

Vastaa
Inka 18.2.2018 at 8.28

Ehdottomasti kannatttaa, se on todella ihan superkaunis!

Vastaa

Jätä Kommentti