Pallontallaajat.net
Valikko

Treffilauantai juhlahumussa Jyväskylässä

Kirjoittanut Inka 16.12.2015

Yhteistyössä Sokos Hotels

Lauantai oli melko suuri päivä.

Kaks ja puoli vuotta sitten kirjoitin tämän postauksen. Listasin siinä viis unelmaa, jotka haluaisin vielä tässä elämässä kokea vastaten samalla silloin blogimaailmassa kiertäneeseen haasteeseen. Nyt kaks ja puoli vuotta myöhemmin voin ruksata listalta kaks juttua yli. Toinen niistä on aika tuore, ja se sattui nimenomaan juuri lauantaina. Puolen vuoden, neljän vuoden, tai oikeastaan 15 vuoden työ johti nyt siihen pisteeseen että saavutin jotain sellaista, mitä en rehellisesti sanottuna ikinä olis voinut kuvitella saavuttavani.

Sen kunniaksi meillä oli treffit Jyväskylässä. Päätin jo etukäteen että kävi miten kävi, nyt oli viimein aika tavata kahden asuinkaupungin puolivälissä sen jatkuvan viiden ja puolen tunnin suhaamisen sijaan. Varasinkin meille juhlan kunniaksi blogin kautta saadulla Sokos Hotelsin majoituslahjakortilla yön Jyväskylän Sokos Hotel Paviljongista, sillä se tuntui sopivalta paikalta juhlistaa valtavaa saavutusta varsinkin, kun olin kuullut siitä kehuja lähes joka suunnalta.

Mulla oli siis lauantaina aamulla vyökoe Tampereella, ja se ei ollut mikään pikku juttu. Se on ollut tähtäimessä tammikuusta lähtien, ja oonkin treenannut sitä varten enemmän ja vähemmän määrätietoisesti siitä alkaen. Syksyllä kauden alkaessa oli tositoimien aika, enkä jättänyt syyskaudella yhtäkään treeniä välistä, ellei ollut aivan pakko, eikä niitä kertoja onneksi kovin montaa syyskaudella ollu.

Lauantaina koitti sitten melko jännät paikat, kun heräsin superaikaisin siskon luota Tampereella ja otin nokan kohti Hervantaa. Puolentoista tunnin kirjallisen teoriakokeen ja puolentoista tunnin fyysisen kokeen jälkeen oli aika ikimuistoinen hetki, kun mulle myönnettiin neljännen asteen musta vyö ITF Taekwon-Dossa. Takana oli aika hemmetin raskas treenisysky, mutta myös 15 vuotta intohimoista treenaamista. Se jos mikä osoitti, että kärsivällisyydellä ja ahkeruudella pääsee pitkälle. En tosin ihan ensimmäisenä kuvailis itteäni mitenkään kärsivälliseksi, mutta ahkeraksi sitten senkin edestä.

Voitte uskoa, että samalle illalle tehty hotellivaraus oli enemmän kuin loistava tapa juhlistaa uutta vyöarvoa!

Solo Sokos Hotel Paviljonki-7 Solo Sokos Hotel Paviljonki-12 Solo Sokos Hotel Paviljonki-11

Odotukset Paviljonkia kohtaan olivat tosi korkealla, sillä olin tosiaan kuullut ihan käsittämättömän määrän suitsutusta hotellista. Ensinnäkin rimaa nosti jo se, että kyseessä on Sokos Hotelsien Solo-brändin hotelli, mikä tarkoittaa ehkä hieman yksilöllisempää palvelua kuin muissa ketjun hotelleissa. Lisäksi esimerkiksi Milla ja Juuso olivat kirjoittaneet hotellista melko kehuvaan sävyyn, samoin siellä viime kesänä viikon majoittunut Karim ei meinannut lakata kehumasta hotellia. Siihen kun lisätään se että mulla oli samalle viikolle kokemukset parista huipputason viiden tähden hotellista Dubaista, odotin Paviljongista vähintään ikimuistoista elämän parasta majoituskokemusta. Toki pienellä realiteettitwistillä, mutta silti.

Kokeen jälkeen hyppäsin Onnibussiin Tampereella ja Karim Kuopiossa, ja oltiin melkein samaan aikaan perillä Jyväskylässä. Voin kertoa, että sillä ilon määrällä ei ollu ihan hirveästi rajoja siinä vaiheessa, kun sain mieheltä onnittelut (ja hetken päästä myös murua rinnan alle nepalilaisessa).

Saavuttiinkin hotellille melko riemukkaissa tunnelmissa: maha oli täynnä, ja vyökoepäivän uusi vyöarvo nosti väistämättä hymyn huulille. Se kuitenkin hyytyi heti respassa, kun saatiin melko karmeaa kohtelua tiskin tuntumassa hengailevalta naiselta, joka syytti meitä useaan otteeseen etuilusta hänen seisoskellessaan usean metrin päässä tiskistä. Eipä ihan heti tajuttu, että hän oli jonossa. Mää oon vähän turhan herkkis tämmöisten asioiden suhteen, ja aamun saavutuksen aiheuttama ilo ja oikeastaan koko vierailu meinas mennä pilalle tuon naisihmisen syyttelyn vuoksi. Onneksi palvelu oli superystävällistä, ja jonkun aikaa huoneessa hengattuamme alkoi savukin vähitellen lakata nousemasta korvista.

Ja mites se huone sitten? Moderni huone oli kieltämättä vähän eri tasoa, miten oon suomen perushotelleissa tottunut. Jostain syystä olin aidosti fiiliksissä siitä että meillä oli parisänky kahden yksittäisen pedin sijasta. Pienillä jutuilla, kuten esimerkiksi käännettävällä telkkarilla, kylpyammeella ja monipuolisella tv-kanavavalikoimalla (mistä huomaa että illan pääasia oli löhöäminen? :D) oli huoneeseen luotu melko hyvä palvelutaso. Meillä oli perushuoneista perushuonein, mutta ei sieltä oikeastaan puuttunut mitään, joten se oli just passeli paikka illan pyjamabileille.

Solo Sokos Hotel Paviljonki Solo Sokos Hotel Paviljonki-3 Solo Sokos Hotel Paviljonki-9 Solo Sokos Hotel Paviljonki-5 Solo Sokos Hotel Paviljonki-14

Ja pyjamassa tämä verkkari-liisa sen illan viettikin. Sen verran skarppasin, että käytiin hakemassa naapurissa sijaitsevasta kaupasta iltaevästä. Karimin suunnatessa hotellin salille reenaamaan, mää otin ansaitusti rennosti ja makoilin vaan hotellin sängyssä. Tuossa hetkessä ei kyllä tarvinnut edes harkita, olisiko ollut aiheellista lähteä treenaamaan tuolle niin kovasti kehutulle salille. Meikän osalta sen päivän reeni oli jo tehty, ja hyvillä mielin keskityin naukkailemaan eväitä. Toin nimittäin yllärinä Karimille (ja osaksi vähän itelleki, heh) maailman parasta makhloutaa Dubaista. Libanonilaisen Al Rifai -paahtimon pähkinäsekoitus on nimittäin parasta, mitä oon päässy maistamaan. Makhlouta on siis sekoitus paahdettuja pähkinöitä, ja pääsin maistamaan niitä ekan kerran vasta Beirutissa vuonna 2010. Suvun suosikkipaikka on nimenomaan Al Rifai, ja olinkin aika fiiliksissä kun paahtimon pähkinäpussi tuli vastaan Dubain lentoaseman Tax Freessä.

Käytiin ostamassa siihen kylkeen vielä granaattiomenoita, joten Lähi-itätunnelma oli aika korkealla ja tuo rentoiluhetki Paviljongin pehmeällä sängyllä oli kyllä lähes täydellinen. Miettikääpä nyt: superrankan treenikauden päätteeksi onnistuneesti suoritettu vyökoe, pehmeä hotellisänky ja superhyvät herkut siihen päälle. Seura toki puuttui kun mies oli treenaamassa, mutta tuossa hetkessä pärjäsi aivan mainiosti myös telkkarin avulla, kiitos monipuolisen kanavavalikoiman.

Solo Sokos Hotel Paviljonki-2 Solo Sokos Hotel Paviljonki-13 Solo Sokos Hotel Paviljonki-3 Solo Sokos Hotel Paviljonki-6 Solo Sokos Hotel Paviljonki-10

Siinä hotellin sängyssä mietin aika paljon sen aamun suoritustani ja sitä, miten lopulta päädyin siihen pisteeseen, hotellin sängylle rentoutumaan nelosdanin kokeen päätteeksi. Nelonen on superkova juttu, ja jos sille 12-vuotiaalle peruskurssille tallustaneelle Inkalle olis sanottu että joku päivä mun puvun hihoissa ja lahkeissa on raidat, en varmana olis uskonu. Hyvä jos olisin pitäny mahdollisena edes mustan vyön saamista.

Mää en oo koskaan ollu mitenkään erityisen lahjakas yhtään missään. Koulussa olin aina kasin oppilas, kirjoituksista nappasin ämmän paperit ja oli kyseessä oikeastaan melkeinpä mikä tahansa juttu, oon mää aina sitä keskivertokastia. Ja sillekin tasolle päästäkseni oon aina joutunut tekemään paljon töitä. Nyt paljon ei riittäny, vaan piti tehä ihan helkkaristi hommia. Ittensä jalustalle nostaminen on aina vähän kyseenalaista, mutta oli se sitten miten epäsuomalaista tahansa, mää en yksinkertaisesti voi muuta kuin todeta, että nyt on tehty ihan hemmetisti töitä. Ei tätä vyöarvoa saa, ellei takana oo kaksinumeroista vuosimäärää lajin parissa ja riittävää taitotasoa.

Omasta mielestä esitin kokeessa tietysti aika superkehnot suoritukset, mutta kuten mun opettaja päivää ennen koetta totesi, ei sillä oo mitään väliä. Ei arvostelijaa kiinnosta, mitä mieltä minä oon mun omista suorituksista. Ja se on hyvä, sillä nyt mulla on raidat hihassa ja lahkeissa sekä yks numero lisää vyössä merkkinä siitä, että sinä päivänä se taitotaso mitä näytin, oli riittävä. Ja jos omasta mielestä en näyttänyt sitä parastani, on siihen parhaaseen, sitten kun se joskus kohdalle sattuu, oltava sitten ihan hemmetin tyytyväinen.

Viime lauantai todisti taas kerran sen, että ei oo pakko olla superhyvä. Riittää että on ihan hyvä, kunhan on valmis tekemään ihan sairaan paljon töitä. Jos mää olisin ollu peruskurssin ekassa treenissä paras, jos mää olisin voittanu aina kaikki matsit ja kisat mihin oon osallistunu ja jos olisin ollu joka vyökokeessa ykkösluokkaa ja napannu värivyöllä aina pari vyöarvoa kerralla, en mää varmaan olis koskaan päässy tänne asti. Se että olin ihan semi ok, en koskaan mitenkään erityisen hyvä, oli ihan taatusti merkittävä asia myös siitä syystä, että se sai munt tekemään entistä enemmän töitä, ahkeroimaan niska limassa ja vetämään treenipuvun päälle aina kerta toisensa jälkeen, ja taas uudelleen ja uudelleen.

Ruoskin itteäni lauantain suorituksesta miten pahasti hyvänsä, en onneksi edes ite voi kieltää sitä faktaa, että 15 vuoden treenaamisen jälkeen neljäs Dan-aste sekä opettaja-arvon saavuttaminen eivät voi olla muuta kuin ansaittuja. Vaikka en oo mikään superhyvä lähtökohtaisesti juuri missään, voin onneksi todeta, että mut voi pieksää maahan vaikka sata kertaa, mää nousen joka kerta. Koska jos en muuta oo oppinu tässä elämässä niin ainakin sen, että jos mää jotain haluan saavuttaa, niin sieltä maasta on vaan noustava. Kukaan ei tee sitä mun puolesta.

Ilta menikin itsetutkiskelun lisäksi siinä fiilistellessä, ja täytyy tunnustaa, että kerran jos toisenkin puin testimielessä uuden raidallisen treenipukuni päälle ja fiilistelin saavutusta peilin eessä. Raidat jos mitkä tekee ihmisestä erin näköisen! Nyt alkaakin siis taas kausi, jolloin omaa peilikuvaa ei meinaa edes tunnistaa niinä hetkinä, kun se treenin aikana vilahtaa salin peiliseinästä. Sama tilanne oli 11 vuotta sitten kun mustan vyön saavuttamisen myötä nappasin puvun takkiin mustat helmat. Nyt taas riittää totuteltavaa.

Solo Sokos Hotel Paviljonki-15

Yks elämän ikimuistoisimmista lauantaista päättyi mun osalta aika aikaisin, sillä aamukasilta alkanut vyökoe sekä hotellin superpehmeä sänky takasivat, että eipä juuri tarvinnut unta odotella. Parasta päivässä oli tietysti oma onnistuminen mutta myös se, että samana iltana mun vanha reeni- ja reissukaveri Pasi kävi tahollaan Rovaniemellä nappaamassa itselleen kolmannen asteen. Niin huippua! Ja mikä parasta, aamulla ootti vielä hotelliaamiainen, joka oli taattua Solo-tasoa. Nam!

Eng: Last Saturday I managed to get a 4th degree black belt in ITF Taekwon-Do. We celebrated my new grade by travelling to Jyväskylä and staying in Solo Sokos Hotel Paviljonki, which has been praised by my friends.

Lisää tästä aiheesta

8 Kommenttia

Henna 16.12.2015 at 10.32

Jee mahtavaa Inka, onnittelut! :) Ja terkut Saksasta :)

Vastaa
Inka 16.12.2015 at 18.15

Jes, kiitti Henna! :) Terkkuja takas!!

Vastaa
Anni 16.12.2015 at 11.31

ja vielä kertaallee sitä onnea <3 mää koitin googletella noita vyöasteita ja lajin arvostelua tarkemmin kun alkoi kiinnostaa, mut en oikein löytänny…

Vastaa
Inka 16.12.2015 at 18.16

Kiitos Anni!

Joo ei noista taida löytyä mitään netistä. Mutta sen verran voin paljastaa, että aika paljo pitää osata! :D

Vastaa
Kthetraveller 16.12.2015 at 12.38

Onnittelut! Täällä toinen kasin ja ämmän tyttö, joten joten ihailin erityisellä kirjoitustasi ja päättäväisyyttäsi. Respect!

Vastaa
Inka 16.12.2015 at 18.17

Jes, hyvä me keskivertomimmit! :D Kiitos!

Vastaa
eve 16.12.2015 at 18.14

Oot ihan mahtava Inka! ;) Onnittelut vielä tätäkin kautta!

Vastaa
Inka 16.12.2015 at 18.17

Kiitti Eve! <3

Vastaa

Jätä Kommentti