Pallontallaajat.net
Valikko

Vuoden ensimmäinen matka

Kirjoittanut Inka 12.1.2016

Tämän vuoden ensimmäinen reissu on jo tehty, voitteko uskoa! Todellisuudessa reissusta on jo yli viikko aikaa, sillä vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi me kaivettiin Karimin kanssa passimme ja suunnattiin Länsiterminaaliin ja kohti Viroa. Kyseessä oli todellinen juhlareissu, sillä tällä matkalla käytettiin vuoden parhaan matkablogin pystin mukana voittamani palkinto, joka oli juuri Tallinnan-risteily majoituksella.

Hypättiin siis satamasta Eckerön kyytiin, ja tällä kertaa yläkannen istumapaikkojen sijasta suunnattiinkin kuudennen kannen loungeen, missä pystyttiinkin matkustamaan melko rauhassa. Kuinkas sattui, että Pää pilvissä -blogin Maarit kirjoitti hiljattain juuri samasta loungesta.

Haluttiin olla Tallinnassa jo aikaisin uudenvuodenpäivänä, joten valkattiin risteilyn lähtöajaksi aamukahdeksan. Se takasi ainakin aika rauhallisen lähdön, sillä voitte uskoa ettei liikkeellä ollut meidän lisäksi juurikaan muita. Loungessakin oli tosi rauhallista, sillä siellä oli vaan muutamia matkustajia. Se tarjosi aika hauskan tavan matkustaa, sillä tavallisesti niin epämukava laivamatka meni hetkessä, ja tarjoilutkin oli tietysti ihan mukava lisä. Loungessa olikin tarjolla kahvin ja teen lisäksi hedelmiä sekä croissantteja ja jotain kinkkupiirakkaa. Jälkkäriäkin olis ollut, mutta se jäi tällä kertaa maistamatta.

Tallinna-18 Tallinna-19 Tallinna-20 Tallinna

Perillä Tallinnassa meitä oli vastassa järjetön puhuri. Siinä matkalla hotellille meinas alkaa naurattaa aika kovasti, sillä palkintoon sisältynyt majapaikka oli mikäs muu kuin Sokos Hotel Estoria, sopivasti näin kolmatta kertaa meille. Eipähän ainakaan tarvinnut miettiä, miten löydetään hotellille kun nurkat oli käyny aiempien reissujen aikana noh, suhteellisen tutuiksi.

Oltiin perillä jo joskus 11 maissa, mutta hotelliin pääsi kirjautumaan vasta parin tunnin päästä. Jätettiin kamat säilöön ja lähdettiin kaupungille. Meillä oli ohjelmassa kaks asiaa: maisemien ihastelu Olevisten kirkon tornista käsin ja Tallinnan joulutorilla piipahtaminen. Oli uudenvuoden päivä, pakkasta -17 astetta ja tuuli oli ihan älytön. Karim oli jäätyä ensimetreillä, eikä mullakaan kyllä kovin mukavat oltavat ollu. Täydelliset lähtökohdat siis kaupunkireissulle!

Tallinna-2 Tallinna-5 Tallinna-4 Tallinna-3 Tallinna-6

Kierrettiin vanhaankaupunkiin tsekkailemaan tunnelmia, ja lopulta päädyttiin Raatihuoneentorilla yhä käynnissä olleille joulumarkkinoille. Oli mukava päästä viimein käymään noilla kaikkien kehumilla markkinoilla, vaikka kieltämättä joulutunnelma oli aika kaukana.

Olevisten kirkko sijaitsee tosi lähellä Raatihuoneentoria, joten hyytävän kylmässä tuulessa ei onneksi tarvinnut kovin pitkään jäätyä, tai niin me raukat luultiin. Kirkko oli tietysti uudenvuodenpäivänä kiinni! Pettymys oli aika karvas, kun se oli mun mielessä noussut koko reissun päätapahtumaksi, ja nyt jäi maisemat näkemättä ja portaat kiipeämättä. Seuraavan päivän lähtö oli luvassa sen verran aikaisin, että silloin ei ollu enää mahollisuutta vierailla kirkossa. Haha, enpä olis koskaan uskonu olevani näin harmissani siitä, että kirkkovierailu jää välistä. Ehkä päästään tekemään Tallinnan porrastreeni sitten ens kerralla.

Tallinna-12 Tallinna-11 Tallinna-9 Tallinna-10 Tallinna-7 Tallinna-13

Hyytävä keli ajoi meidät aika nopeasti takaisin hotellille, missä menikin sitten loppuilta yhtä ravintolavierailua lukuun ottamatta. Aamulla jatkettiin syömistä, kun edessä oli Estorian tuttu ja hyväksi havaittu hotelliaamiainen. Sen jälkeen maattiin vielä heti huoneessa, kunnes oli aika suunnata Rimin hedelmäosaston kautta takaisin laivaan ja kotimatkalle.

Saatiin paluumatkalla esimakua näiden pakkaspäivien lieveilmiöstä eli hemmetin kauniista maisemista, kun kivuttiin kannelle katsomaan merimaisemia. Vesi oli sen verran paljon ilmaa lämpimämpää, että pintaan nousi oikein kunnon höyryt. Ihan mahtava!

Tallinna-15 Tallinna-16 Tallinna-17

Tavallaan reissu oli matkana tosi turha, kun juuri mitään ei tullut nähtyä. Mutta sitten taas se oli just hyvä rentoilunäkökulmasta, ja palkintomatka käytettiinkin siinä mielessä hyvin, että eipä paljoa tarttenut ressata. Oikeastaan aika täydellinen aloitus uudelle vuodelle! Talvinen Tallinna oli kieltämättä aika hyytävä, joten taidan ens kerran palata takaisin etelänaapurin pääkaupunkiin vasta sitten, kun mittari on ronskisti plussan puolella.

Eng: I started this year by the best possible way: by travelling. In the morning of the first day, I stepped into a ship and traveled all the way from Helsinki to Tallinn. Gotta start somewhere, right?

Lisää tästä aiheesta

14 Kommenttia

Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia 12.1.2016 at 23.32

Harmillista että kirkko oli kiinni, mutta onpa valmiiksi ohjelmaa seuraavaa Tallinnan reissua odottamaan. Hienoja nuo pakkaskuvat mereltä!

Vastaa
Inka 13.1.2016 at 16.31

Niinpä, ja uskon että kaupunki näyttää vielä hienommalta esimerkiksi kesäasussa, jahka sinne torniin päästään. Ja kiitos! :)

Vastaa
Meri / Syö Matkusta Rakasta 13.1.2016 at 4.38

Makee takki! Mistä? Kuuluuko toi vyö siihen?

Vastaa
Inka 13.1.2016 at 16.31

Kiitti Meri! Tää on Penfieldin Hoosac parka, ja oon tilannu suoraan niiden omasta verkkokaupasta. Vyö kuuluu mukaan, ja on kyllä huippu. :)

Vastaa
Maarit Johanna 13.1.2016 at 8.24

Sie oot saanu niin kauniita kuvia! Meidän reissun aikaan lounge oli aivan tupaten täynnä, enkä kehdannut kuvata kehenkään päin. Mullakin olis kiinnostellut se kirkon torni, mutta vaihdettiin näkymien katselu sitten Teletorniin :)

Vastaa
Inka 13.1.2016 at 16.32

Kiitti Maarit! Vähn harmi, että teidän reissu aikaan lounge oli tukossa mutta täytyy sanoa että olisin kyllä ollu tosi yllättynyt, jos niin olis ollu tuona reissuajankohtana… Teletornin maisemat ei kyllä varmana kalpene! :)

Vastaa
Kthetraveller 13.1.2016 at 10.49

Näin laivatyttönä täytyypi kehua, että mielettömiä merikuvia! Ja hotellityttönä/rentoutumista rakastavana sanon vain sen, että joskus on vaan niin mukava ottaa lunkisti ja nauttia hotellihuoneesta :)

Vastaa
Kthetraveller 13.1.2016 at 10.53

Asiasta kuudenteen, millos kenkäarvonnan tulos julkistetaan? Minen voita koskaan mitään, joten en odotakaan mitään, mutta ihan yleisesti olen kiinnostunut asiasta :)

Vastaa
Inka 13.1.2016 at 16.35

Se tuli jo, pari postausta sitten! En tehnyt siitä erikseen postausta, vaan mainitsin vaan voittajasta postauksen päätteeksi täällä: http://archiegonelebanon.pallontallaajat.net/2016/01/07/pakkaspaiva-nallikarissa/

Harmi, että onnetar ei ollu just sun kohalla suosiollinen tällä kertaa. :(

Vastaa
Kthetraveller 15.1.2016 at 8.54

Oi kiitti tiedosta. Olen ollut sen verran busy, että postausten lukeminen on jäänyt vähemmälle :)

Vastaa
Inka 17.1.2016 at 22.37

Eipä mittään! :)

Inka 13.1.2016 at 16.33

Kiitos, arvostan asiantuntijan mielipidettä kovasti! :) Ja elä muuta sano, tuli kyllä taas tarpeeseen tuo rentoilureissu.

Vastaa
Miraorvokki/Pöndekengissä 13.1.2016 at 10.59

Hei vitsi! :) Mä en niin laivailutyyppi oo, mutta olen niin innostunut tuosta loungesta. Pakko lähtee laivalle ihan sen takia, jos pääsis tuota testaamaan. Menisköhän allekirjoittaneenkin merimatka paremmin siellä?

Vastaa
Inka 13.1.2016 at 16.36

Suosittelen kokeilemaan, sillä tuo merimatka sujui kyllä aika vauhdikkaasti loungessa! 18 euroa ei kyllä oo paha hinta siitä että saa istua matkan kaikessa rauhassa. Ja näähän kävit sillon sen treffiristeilynki Tallinnassa, joten tää tois aika paljon lisää glamouria myös semmoiselle matkalle! :)

Vastaa

Jätä Kommentti