Pallontallaajat.net
Valikko

Kamppailu-urheilijan unelmaloma Thaimaassa

Kirjoittanut Inka 19.1.2016

Yhteistyössä TAT ja Thai Airways

Thaimaa on ollut jo melko pitkään yksi suomalaisten reissaajien eniten suosimia kohteita, mutta siitä huolimatta se ei oo vielä päätynyt mun reissukohdelistalle. Viime aikoina maa on kuitenkin alkanut kiinnostaa aika kovastikin, eikä vähiten näin tammikuun pakkasten aikana. Tuulessa liehuvat palmut paratiisirannalla auringon alla olis kombo, joka kieltämättä kelpais vaikka tältä istumalta.

Se ei kuitenkaan oo se juttu, miksi Thaimaa on alkanut viime aikoina kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Syy siihen on se, että oon alkanut haaveilla näin kamppailijan näkökulmasta todellisesta unelmalomasta, eli viikon-parin mittaisesta treenilomasta Thaimaassa. Laji olis tietysti maan kansallislaji thainyrkkeily.

Thaimaa

Thainyrkkeily eroaa mun omasta lajista ITF Taekwon-Dosta hurjasti, mutta koska meilläkin on ottelua, on matsaaminen hyvinkin tuttua. Erona TKD-otteluun thainyrkkeilyssä on käytössä myös polvipotkut ja kyynärlyönnit, mitä olis kieltämättä melko mielenkiintoista opetella osaavan ohjaajan opastuksessa. Uusien tekniikoiden lisäksi lajissa kiehtoo myös kulttuuriperinne, joka on vahvasti mukana myös nyrkkeilymatseissa.

Itse thainyrkkeilystä mulla ei oo omakohtaista kokemusta, mutta uskon että 15 vuotta Taekwon-Do-ottelua treenanneena ei lähtötaso kuitenkaan olis ihan pyöreä nolla. Kuulin Thaimaan thainyrkkeilytreenimatkoista ekan kerran yli kymmenen vuotta sitten, kun silloinen matsiopettajani kertoi olleensa Thaimaassa sparrailemassa. Sittemmin vastaavia on tullu vastaan useita, ja melko monet tutut onkin käyneet treenailemassa viikon-pari thaimaalaisissa nyrkkeilykouluissa. Se kelpais mullekin, ja on toivottavasti edessä.

Matkailijoille suunnatut thainyrkkeilykurssit on Thaimassa melko suuri bisnes, ja esimerkiksi Phuketissa niitä on miltei joka kulman takana. Osa kouluista on nimekkäämpiä kuin toiset, mutta kuten kaikessa muussakin, matkailijoiden eniten suosimat paikat taitaa olla niitä vähiten autenttisia. Tosin lienee sitten eri asia, onko sillä autenttisuudella nyt niin suurta merkitystä jos lopputuloksena on kuitenkin kunnon treeni, asiantunteva opettaja ja treenistä saa uusia juttuja irti. Nyrkkeilykouluja lienee maassa kuitenkin liki jokaisella kulmalla, joten omasta hotellista tuskin tarvitsee kovin pitkälle lähteä, jos ei huvita. Siinä tilanteessa tuskin on väliä, onko koulu suosittu vai ei.

Thaimaa-2

Kieltämättä olisi melko kutkuttavaa viettää viikko Thaimaassa kunnon treenileirimeiningillä: kaks treeniä päivässä, kunnon eväät siihen päälle ja johonkin väliin vähän rannalla makoilua. Veikkaan että kuumassa ja kosteassa ilmanalassa treenaaminen saisi aivan omat haasteensa, ja vois mennä jokunen treeni, että kroppa edes vähän tottuisi rääkkiin. Mutta juuri kovaa treeniä ja haastavia olosuhteita sieltä lähdettäisiin hakemaan!

Muutenkin mulle tekisi kyllä hyvää saada vähän inspiraatiota otteluun, joka on kieltämättä jäänyt ihan liian vähälle. Kehityttävää olis hurjasti, niin kuin kaikissa osa-alueissa aina, mutta olis mahtava saada jälleen samanlainen itseluottamus otteluun, kun oli joskus silloin 15-kesäisenä. Sitä tuskin yks viikon treeniloma Thaimaassa tekisi, mutta ainakin siitä voisi ammentaa inspiraatiota omaan harjoitteluun ja mikä parasta, treenien vetoon ja muiden ohjaamiseen.

Mun unelmien Thaimaa-loma koostuisi siis kahdesta osasta: ensin treenattaisiin viikko hiki hatussa, ja sen jälkeen makoiltaisi viikko palmun alla. Siitä olisi melko hyvä aloittaa Thaimaan valloitus.

Thaimaa-2

Nyt mua kiinnostaisi kuulla, onko siellä ruudun takana reissaajia, joille Thaimaan thainyrkkeilykoulut on tuttuja? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla kokemuksia sekä tietysti myös suosituksia, jos sellaisia löytyy!

Ja suosittelen myös tsekkaamaan Rantapallon kamppikseen liittyvän Thaimaa-sivuston, jossa on paitsi hurjasti Thaimaa-vinkkejä myös kisa, jossa voi voittaa 500 euron arvoisen matkalahjakortin Thaimaahan!

Koska en ole vielä itse päässyt käymään Thaimaassa, ovat postauksen kuvat Flickr-kuvapalvelun creative commons -tunnisteen alaisia kuvia käyttäjiltä Richard Ella, Nick Woodford sekä Linus Mak.

Eng: Lately I have been dreaming about Thailand, a country where most of the travellers have visited, but not me. In Thailand I would spend a week training in thai boxing school, since I think it would be a nice addition to my sparring repertoire. Do you have any tips?

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

Ville 20.1.2016 at 15.32

Kävin itse viime talvena treenaamassa thainyrkkeilyä pari viikkoa Koh Pha Nganilla. Treenipaikaksi valikoitui Muay Thai Chinnarach (http://www.muaythaichinnarach.com/), jota esimerkiksi Helsingissä thainyrkkeilyä HTBC:ssa valmentava Antti Naakka suositteli yhdessä nettikirjoituksessa. Kaikki salilla treenaavat tyypit olivat ulkomaalaisia. Opettajat olivat puolestaan thaimaalaisia ja puhuivat ihan kohtuullista englantia. Pääasiassa harjoittelijat olivat miehiä mutta kyllä siellä aina harjoituksissa oli pari naistakin mukana.

Oma lähtötasoni oli käytännössä nolla, ja tämä otettiin hyvin huomioon harjoittelussa. En matsannut ketään vastaan, mutta jokaisen harjoituksen jälkeen oli kyllä sellainen olo, että huomasi tehneensä jotain. Itselleni riitti hyvin yksi 2h treenisessio päivässä. Itse asiassa jälkikäteen ajateltuna sekin oli vähän liikaa kun treenejä oli kuutena päivänä viikossa.

Voin kuitnekin suositella harjoittelua kyseisellä salilla. Salin pitäjä on tosi kiva tyyppi ja auttoi minua myös löytämään hyvän majapaikan erittäin hyvään hintaan salinsa lähistöltä.

P.S. muista juoda tarpeeksi. Treenaaminen noissa lämpötiloissa kuluttaa nestettä ihan hulluna.

Vastaa
Inka 20.1.2016 at 23.01

Kuulostaa mahtavalta, tää vinkki pitää pitää mielessä jahka Thaimaa kutsuu. Iso kiitos!

Ja voin kuvitella että vettä pitää juoda litrakaupalla, sitä en tosin osaa edes kuvitella, miten ihminen on varmasti poikki tuolla helteessä treenatessa.

Kiva kun kerroit omista kokemuksista!

Vastaa
Mikaela Savolainen 23.1.2016 at 1.35

Itselläni ei ole mitään kamppailutaustaa. Tosin telinevoimistelun ja astangajoogan pohjalta voisi tulla luontaisestikin. Seurasin suurella mielenkiinnolla elokuussa 2015 hotskun ikkunasta (Bangkokin Siam Mercury) miten MM-kisaajat vastapäisille halleille kokoontuivat ja semitreenailivat, antoivat haastatteluja ja postailivat kuvissa. Googlasin, suomalaisiakin oli vino pino mukana. Taksikuskilta paikallista näkökulmaa lajista kyseltiin, kertoi itsekin nuorena kokeilleensa. Lajia tosissaan ammatikseen jatkaneiden kavereiden pääkoppa on kuulemma saanut iskuja jokseenkin liikaa. Et eivät ole enää ihan tässä päivässä.

Vastaa
Inka 24.1.2016 at 22.22

Oho, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Just jotain sellaista, mitä olisi kiehtova seurata just noin, kärpäsenä katossa -tyylillä. :D Ja voin kyllä uskoa, että pääkin ottaa pikkusen osumaa tuossa lajissa…

Vastaa

Jätä Kommentti