Pallontallaajat.net
Valikko

Tulevan road tripin majoitukset ja mitä kuuluu säästökuurille?

Kirjoittanut Inka 28.1.2016

Huvittavaa, miten pienikin lisäsuunnitelma matkoja koskien voi tehdä iloiseksi. Meidän vajaan kahden kuukauden päässä odottavan jenkkireissun kaikki suuret etukäteisvalmistelut on nyt tehty, sillä lentolippujen lisäksi nyt on varattu ja maksettu niin auto kuin majoituksetkin, vuhuu!

Taas nähtiin, miten nopeasti kaikki lopulta hoituu, kunhan ryhtyy tekemään. Sekä auton että kuuden majapaikan varaamisessa ja valkkaamisessa meni yhteensä ehkä pari tuntia, joten ajallisesti ei todellakaan paha. Valkattiin tällä kertaa kaikki motellit Hotels.comin kautta hyödyntäen näin sekä puljun omaa Welcome Rewards -systeemiä että Ostohyvitystä, eli näistä pitäisi saada takaisin melkein yksi ilmainen hotelliyö sekä muutama hilu.

Majoituksia varatessa mentiin samalla kaavalla kuin aiempienkin road trippien kohdalla, ja varattiin kaikkein halvimmat mahdolliset majapaikat. Hetken mietin että olisko sinne pitänyt buukata yks tai kaks yötä jossain kivassa persoonallisessa hotellissa, mutta annoin lopulta tälläkin kertaa hinnan olla se määräävä tekijä. Budjettimatkalle tuonne ollaan taas lähdössä, ja tähän saakka oon saanu ihan hyvän mielen myös noista perus ketjumotelleista, joten miksi hienostella tälläkään kertaa.

Road trip-2 Road trip-5 Road trip-3

Ketjuista valittiin jo entuudestaan tutut Knights Inn sekä Days Inn, ja uudet tuttavuudet Quality Inn sekä Royal Garden Inn, jotka vaikutti aika symppiksiltä. Las Vegasissa majoitutaan tällä kertaa Stripin sijaan lähellä Fremont Streetiä The D Las Vegas -hotellissa, mitä odotan ihan mielenkiinnolla, vaikka mitenkään erikoinen teemahotelli se ei ole. Tulleepa samalla selvitettyä, että miten Vegasissa onnistuu parkkeeraus, kun meidän hotellilta on kuitenkin ihan suhteellisen pitkä kävelymatka sinne Stripin pääkallopaikoille. Loppumatkasta majoitutaan vielä Nevadan toisessa kasinokaupungissa, sillä pysähdytään yhdeksi yöksi Renoon Nugget Casino Resort -hotelliin. Yhden majoituksen keskihinta on noin 50 euroa, eli jenkeissä majapaikkojen hintataso on kyllä noussut hurjasti, ainakin näin euroilla maksavan suomalaisen näkökulmasta.

Majoitusten lisäksi varattiin vielä auto tutuksi tulleelta Rentalcarsilta, ja kuuden päivän hurjastelu kahdella kuskilla sekä suht pienellä, mutta kuitenkin neliovisella autolla maksaa auton osalta noin 300 euroa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä että yhden suunnan jättömaksua ei peritä vaikka vuokrataan auto Los Angelesista ja palautetaan se San Franciscoon, eikä yli 25-vuotiaasta lisäkuskistakaan taida tulla lisämaksuja. Toistaiseksi näyttää siis tosi hyvältä!

Road trip-4 Road trip-6 Road trip-8

Budjetin kanssa on vielä vähän tekemistä, mutta oon aika luottavaisin mielin sen suhteen, sillä tässä on vielä mukavasti aikaa säästökuurille. Ja mitä niille mun syksyllä tekemille säästötoimenpiteille kuuluu? No toistaiseksi oikein hyvää, sillä vaikka se ei näy tällä hetkellä lihavana saldona pankkitilillä, niin pidän sähköpostissa odottavia lentolippuja huomattavasti konkreettisempana todisteena siitä, että säästötoimenpiteet on onnistuneet harvinaisen hyvin! Ounastelin syksyllä että marras- ja joulukuu menee meno-osastolla sen verran hulinaksi että mitään ei taatusti jää käteen, ja vaikka ensimmäinen tavoitesumma kilahtikin pankkitilille vasta tammikuun puolella, oli niin vaan ennen sitä varattu ja maksettu paitsi San Franciscon lennot myös kaikki majoitukset yhtä lukuun ottamatta. Ei siis huonosti!

Nyt kevätkuukausien aikana tuun kohtaamaan ihan hillittömän liudan haasteita säästämisen suhteen. Tämmöiset tammikuun loskakelit ja toinen toistaan paremmat lentotarjoukset on omiaan herättämään lentolippujen ostamishimon, jota vastaan on kyllä aika hemmetin hankala taistella. Tänäänkin kattelin jo lentoja Berliiniin, Barcelonaan, Beirutiin ja Vilnaan, minkä lisäksi matkustin haaveissani vielä ehkä kahdeksaan muuhun paikkaan. Tiukkaa tekee, ja munsta tuntuu että alan kohta olla murtumispisteessä. Tammikuu on kyllä kaikkein paras ajankohta ostaa lentoja, ainakin tarjousten vuoksi, sillä tuntuu että päivittäin vastaan tulee ihan superhyviä lentotarjouksia!

Ootko nää bongannu hyviä lentotarjouksia? Nappasitko?

Ja pst, mää oon nykyään myös Snapchatissa, löytyy nimimerkillä Inkakha. Snäppäillään!

Eng: We just booked the last things for our upcoming US road trip. Now all the accommodations have been booked, as well as the rental car. Wo-hoo!

Lisää tästä aiheesta

16 Kommenttia

Samppa_74 28.1.2016 at 23.00

Nyt on ebookersissa ollut 520€/naama tienoilla lentoja kesälle Los Angelesiin 16h lentoajalla (BA + Virgin Atlantic).
Itse kaappasin nyt kuitenkin tutut AA:n lennot ja maksoin reilun satkun enempi/naama. Meillä reissu 18.6 – 12.7.
Tutut paikat niin ne tulee varmaan käytyä:
Long Beach, San Francisco, Las Vegas, Grand Canyon, Phoenix ja San Diego. Ajatus myös olisi olla muutama päivä (ehkä Juhannus) Big Bear Lakella jossain mökissä ja patikoida siellä jos ei muuta niin kesäisiä laskettelurinteitä ylös ja alas.

Mutta tuo hinta-taso on tosiaan Kaliforniassa noussut. Jo dollarihintoihin on tullut varmaan 10-20% lisää ja sitten tuo euron kurssimuutos päälle niin budjettimatkailu on hankalaa. Esim. ulkona syöminen on kallistunut , hotelleissa on yleistyneet parkkimaksut, lomakeskusmaksut ja vaikka mitkä. Ja tippiäkin toivotaan jo saatavan hyvästä palvelusta yli 20%. Hotellisiivojille pitäisi jättää parintaalan sijaan vitonen yms.
Polttoaine onneksi on halpaa. Hamppari ravintolassa maksaa saman kuin suomessa tai vähän yli tippeineen.
Lounasaikaa kannattaa käyttää kyllä hyväksi noissa, silloin on usein edullisempi lounasmenu. Subissa nyt vääntää kyllä vääntää sen 15cm lounaan kympillä kahdelle..
Hotels.com:n joka kymmenesyö on ihan hyvä tarjous. Paitsi verot ei ole tuossa mukana.
Autoliiton kortti kannattaa hommata:
– Adidaksen ja Niken outletit -20%
– Autovuokraamot: -5 – 10%
– Monet hotellit: -5 – -15%
– Hard Rock Cafe -10% safkoista (myös hesassa)

Aika monessa paikassa tuolla kuitenkin tuo Show your card logo. Mä ainakin olen saanut tuon jäsenmaksun moninkertaisena joka vuosi takaisin.
Joskus tuolla oli se kuponkivillitys mutta en kyllä enää houkuttelevia kuponkitarjouksia ole muutamaan vuoteen nähnyt.

Toivoisi vaan että euro vahvistuisi niin voisi lomailla leveämmin…

Vastaa
Inka 30.1.2016 at 15.36

Vau, kuulostaa superhyvältä!! Ja eipä nuo lennot kyllä mitenkään kalliita olleet, satasen noususta huolimatta, ainakin jos vertaa normaalihintoja. Ja teidän matkasuunnitelmat kuulostaa ihan mahtavilta! On kyllä budjettimatkailijan näkökulmasta ankeaa tuo hintojen nousu, mutta ei mahda mitään. Ekan road tripin kohdalla harkittiin kovasti tuota autoliiton jäsenyyttä, mutta kun ei ole omaa autoa täällä kotimaassa ja noita Amerikan-seikkailuja on kuitenkin vielä valitettavan harvoin, tultiin siihen tulokseen että vielä ei hankita. Katotaan, jos joskus tulevaisuudessa.

Pidetään peukkuja euron vahvistumiselle, onhan tässä vielä pari kuukautta aikaa! :D

Vastaa
Raija 29.1.2016 at 1.47

Vegasissa stripillä parkkeeraus on ihanan iisiä, voit ajaa autosi minkä tahansa kasinon parkkihalliin ja jättää sinne, ilmaiseksi! :) Ainakin näin oli vielä viime kesänä siellä viimeksi poiketessani. Vaikeinta on koettaa muistaa minne sen auton jätti, ellei sitten käytä kasinon valet-parkkia hyväkseen tipin hinnalla. :)

Vastaa
Inka 30.1.2016 at 15.37

Hei kiitti vinkistä, mahtava juttu! :) Olinkin kuullut että näin vois olla mutta kun koitin googlailla vahvistusta niin vaikutti siltä että esimerkiksi hotellien parkkihallit on ilmasia ainoastaan hotellien asiakkaille. Kiva juttu, jos näin ei kuitenkaan ole.

Vastaa
Sara I Sara's Fab Life 29.1.2016 at 10.22

Innolla odotan p0stauksia!
T: Route 66 haaveilija!

Vastaa
Inka 30.1.2016 at 15.37

Jes, kiva kuulla! :)

Vastaa
Heidi / Auringon alla 30.1.2016 at 11.01

Tiedän tuon tunteen, ihan mahtavaa kun kaikki on buukattu ja maksettu :) Sitten voikin rentoutua ja vain odottaa reissua! Ja samalla kaavalla mekin yleensä mennään, eli aina halvin mahdollinen motelli tulee valittua. Nekin on ollut yleensä poikkeuksetta ihan ok tasoisia yhden tai muutaman yön majoitukseksi, eikä ole kertaakaan jäänyt sellaista tunnetta, että olisi pitänyt panostaa johonkin hienompaan. Jotenkin sellainen pieni rähjäisyys kuuluu tuollaiseen reissuun :)

Vastaa
Inka 30.1.2016 at 15.41

Joo, nyt on aika alkaa bongailla parhaita nähtävyyksiä reitin varrelta ja buukkailla kaiken maailman vierailuja. Ja fiilistellä eritoten, vuhuu! :) Ja nimenomaan ne halviimatkin kuitenkin on ihan ok-paikkoja, joten en kyllä koe tarvetta fiinistelylle. Pieni rähjäisyys on todellakin asiaankuuluvaa! :)

Vastaa
Vintagella 30.1.2016 at 11.09

Mielenkiintoinen reissu tiedossa! Uberkin on Vegasissa kätevä, jos joskus haluaa jättää auton “kotiin”.

Vastaa
Inka 30.1.2016 at 15.41

Kiitti vinkistä, mulla onkin toistaiseksi Uberit kokeilematta, joten ehkä sitten Vegasissa. :D

Vastaa
Noora 30.1.2016 at 13.46

Hei!Tajusin yhden asian ja pakko kysyä olenko oikeasssa.Oletko naimisissa saman Karimin kanssa,joka opiskelee ravitsemustieteitä Kuopiossa ja kiertää ympäri suomea kertomassa Itä-Suomen yliopistosta vai onko hän vain samannäköinen jäbä?:D

Vastaa
Inka 30.1.2016 at 15.43

Apua, oikein bongattu. Sama mies! :D Tuliko se jossain vastaan?

Vastaa
Noora 30.1.2016 at 18.18

Kyllä.Hän kävi esittelemässä yliopistossa koulussamme ja nimi kuulosti tutultu:)

Vastaa
Inka 31.1.2016 at 17.41

Aika huvittava sattuma! :)

Vastaa
kitigo 1.2.2016 at 11.45

Majoituttiin Golden Nuggetissa Laughlinissa viikko sitten. Mahtaakohan olla sama ketju, kun toi teidän Renon majo… Ainakin tota samaa nugettia tuntuu vähän joka casinokaupungissa olevan. Oli tähän asti paras majoitus meidän roadtripillä, niin muhkea sänky! :D toivotaan samanlaista kokemusta teille!

Vastaa
Inka 2.2.2016 at 21.44

Hei vähän kiva kuulla! Toivotaan, että meilläkin menee nappiin. Mahtavaa loppureissua!!! :)

Vastaa

Jätä Kommentti