Pallontallaajat.net
Valikko

Kuuden tunnin ajopäivä puita katsomaan

Kirjoittanut Inka 15.5.2016

Sotien runtelemassa Libanonissa on melko vähän nähtävyyksiä, mutta jos jotain maassa on nähtävä, on se Libanonin puna-valko-vihreässä lipussakin komeilevat seetrit. Seetripuut, arabiaksi arezit, on Libanonin symboli ja jotain, mistä paikalliset tuntuvat olevan hyvinkin ylpeitä. Sain kuulla loppumattomasti suosituksia vierailla seetrimetsässä ekalla, tokalla ja kolmannellakin Libanonin-reissulla, ja nyt neljännen matkan aikana hypättiin viimein harmaaseen vuokra-nissaniin ja ajettiin kolmen tunnin mittainen automatka Beirutista vuorille, missä seetrit kasvaa.

Automatkailu ei Libanonissa oo ihan yhtä leppoista kuin vaikkapa Suomessa tai Jenkeissä, sillä liikenne todellakin on kaoottista. Olin rehellisesti tosi ihmeissäni jo siitä, että paikallisesta vuokraamosta peräisin oleva auto hälytti siinä vaiheessa kun oltiin liikkeellä ja kuskin turvavyö ei ollutkaan kiinni. Turvavöiden käyttö ei nimittäin todellakaan kuulu maan tapoihin, joten olisin kuvitellut että vuokraamon pojat ja tytöt olis viritelly auton asetuksia sen verran, ettei turvavyötä olis pakko käyttää. Ihan hyvä kuitenkin, että se oli jääny tekemättä.

Libanonin seetrit-22 Libanonin seetrit-21 Libanonin seetrit-23

Ensimmäinen pätkä Beirutista pohjoiseen meni jo edellisen päivän automatkalta tutuksi tulleella reitillä, sillä suunnattiin pohjoiseen kohti Jouniehin kaupunkia. Suunnilleen sieltä kohdin lähdettiin sitten nousemaan vuorille, ja siinä sitä sitten köröteltiin kapeita vuoristoteitä pitkin. Maisemat oli täysin erilaisia mitä Beirutissa ollessa voisi uskoa, ja pienen maan luonnon monipuolisuus iski kasvoille kertaheitolla. Maisemat oli kyllä aivan tajuttoman upeita. Ensimmäisenä ei tulisi välttämättä mieleen, että Libanonin-road tripin aikana vois nähdä vesiputouksia tai vehreitä laaksoja. Välillä nähtiin jopa lunta.

Tosi pitkältä tuntuneen kolmituntisen jälkeen oltiin perillä seetripuistossa. Siinä meidän edessä ne viimein nousi, Libanonin tunnukset, maan lipustakin löytyvät seetrit. Osa puista on tuhansia vuosia vanhoja, jotkut aivan beibejä eli vaan muutaman vuosikymmenen ikäisiä. Vanhat puut kyllä tunnisti, sillä paksu runko ja jäätävä koko ei jättäneet paljoa arvailun varaan.

Libanonin seetrit Libanonin seetrit-2 Libanonin seetrit-12 Libanonin seetrit-3 Libanonin seetrit-4 Libanonin seetrit-7 Libanonin seetrit-5 Libanonin seetrit-6 Libanonin seetrit-8 Libanonin seetrit-9 Libanonin seetrit-13 Libanonin seetrit-10 Libanonin seetrit-11

Oli kuitenkin aika älyttömän surkuhupaisaa, että just sillä hetkellä kun oltiin ajettu kolme tuntia seetrien luo, alkoi sataa. Lämpötila oli siinä vaiheessa ehkä kymmenisen astetta tai vielä vähemmän, sillä jossain vaiheessa tais tulla jopa räntää. Säätiedotusten seuraaminen ei kuitenkaan oo ihan samoilla kantimilla kuin Suomessa, sillä lähes aina voi olettaa auringon paistavan täysillä, ja meidän varautuminen vesisateen varalta oli olematonta. Siispä loppujen lopuksi kävi niin, että me oikeasti ajettiin yhteensä kuus tuntia – kolme tuntia sinne ja toinen mokoma takas – käydäksemme seetripuistossa korkeintaan 15 minuuttia! Siinä oli paikallista tehokkuutta kerrakseen.

Tummanvihreät seetrit näytti harmaata taustaa vasten todennäköisesti tavallistakin tummemmalta, ja huipuilta laskeutuva sumu peitti viereisten kukkuloiden takaa avautuvat näkymät. Vehreää puistossa kyllä oli koko Beirutin edestä, ja vaikka nahkatakin kauluksesta selkää pitkin tipahteleva sadevesi ei tuntunut mitenkään erityisen ihanalta, oli puuvanhukset kieltämättä melko vaikuttavia. Siitäkin huolimatta, että koko reissussa ei kyllä ollut ihan hirveästi järkeä.

Libanonin seetrit-14 Libanonin seetrit-15 Libanonin seetrit-17 Libanonin seetrit-20 Libanonin seetrit-18 Libanonin seetrit-16 Libanonin seetrit-19

Tärkein tuli kuitenkin tehtyä ja seetrit nähtyä, mutta kieltämättä illalla kun mietittiin miten oltais voitu käyttää paremmin kolmannes meidän reissusta, tuli mieleen ehkä sata 200 muuta asiaa. Tosin nyt voi ainakin todeta kaikille seetrireissua ehdotteleville sukulaisille, että kohde on koettu, ja seuraavaksi vois nähdä jotain muuta.

Seetreille pääsee tosiaan aika kätevästi omalla autolla, mutta koska se on yks niistä Libanonin harvoista nähtävyyksistä, järjestetään sinne myös ohjattuja retkiä Beirutista. Päiväreissun hinta on yleensä jossain 50-100 euron kieppeillä, joten omalla autolla matkustaminen käy kyllä huomattavasti huokeammaksi ainakin, jos reissuun on lähdössä useampi kuin yksi.

Ehkä meki vielä käydään seetreillä uudemman kerran, mutta siinä vaiheessa täytyy reissu kyllä sijoittaa kaikkein kuumimmille kuukausille jotta voi olla varma, että vesisateen uhkaa ei oo edes vuorilla.

Mutta pakko vielä pysähtyä miettimää miten siistiä on, että yks maan tärkeimpiä nähtävyyksiä ja tunnuksia on puu! En voisi kuvitella suomalaisten tohottavan yhtä paljon meidän upeista koivuista, vaikka kieltämättä voisi olla aihetta.

Eng: Finally I was able to see the long praised Lebanese cedars! We just had the worst luck in the world when going there, since after three hours of driving from Beirut it started to rain at the same second we arrived in the national park. Went there for a quick 15 minutes and came back to the car. Time well spent.

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

Pirkko / Meriharakka 17.5.2016 at 19.23

“Sotien runtelemassa Libanonissa on melko vähän nähtävyyksiä …” – ystäväni, jotka ovat äskettäin maassa käyneet ovat kehuneet Byblosta ja Baalbekiä, ja olimme ajatelleet niitä sisällyttää Beirutin lisäksi Libanonin matkalle, joka on ehkä pikkuhiljaa muuttumassa haaveesta suunnitelmaksi. Mutta ehkä suunnitelmaan pitäisi lisätä vielä nämä seetrit!

Vastaa
Inka 18.5.2016 at 0.17

Näistä kolmesta valitsisin ehdottomasti seetrit. Byblos on tunnelmallinen ja kiva, mutta Bekaan laaksohan, missä Baalbek sijaitsee, on tällä hetkellä Hizbollahien hallussa minkä lisäksi ulkoministeriö varoittaa siellä olevan myös erinäisiä sissiryhmittymiä. Matka seetreille kulkee aika lähellä Bekaan laaksoa ja jo matkalla oli valtavasti sotilaita kovat piipussa, mikä kertoo laakson turvallisuustilanteesta. Kannattaa siis huomioida nuo seikat ennen kohteiden valintaa, sillä Libanonin kaltaisessa maassa turvallisuussuositukset (ainakin paikallisviestimien antamat) kannattaa ottaa vakavasti.

Vastaa
Karim 20.5.2016 at 20.47

Baalbek on silti noista ehdottomasta näyttävin ja Bekaan laakso aivan upea. Siellä esimerkiksi Qaraoun-järveä ympäröiviltä vuorilta avautuu huikeat näkymät. Jos siis turvallisuustilanne antaa myöten, suosittelen. Kannattaa vähän kysellä mikä on tilanne ja kannattaisiko esimerkiksi hypätä turistibussin kyytiin.

Vastaa
Inka 21.5.2016 at 20.39

Hyviä vinkkejä!

Vastaa

Jätä Kommentti