Pallontallaajat.net
Valikko

Pikavisiitti Pariisissa ja illallinen Helsingin ranskalaisbistrossa

Kirjoittanut Inka 17.5.2016

Yhteistyössä Frans & Amélie

Kuten ennen reissua blogissakin kerroin, Amerikan-seikkailun paluumatkalla piipahdettiin myös Pariisissa. Välilasku oli aikataulun mukaan seitsemän tuntia, joten järkeiltiin siinä ajassa ehtivän mainiosti käydä myös vähän kaupungilla, ja Karimkin saisi ensimmäisen Ranskan-vierailunsa. Todellisuudessa meillä kesti kaks tuntia päästä ulos lentokentältä, sillä terminaali jonne meidän kone laskeutui, sijaitsi tietysti mahdollisimman jeerassa lentokentän juna-asemaan nähden, ja saatiin seikkailla aikamoinen tovi ennen kuin päädyttiin ulos.

Lopulta meille jäi siis vaan parisen tuntia Pariisille, sillä takas lentokentällä piti olla tietysti taas kahta tuntia ennen lennon lähtöä ja matkoihin kului liki tunti suuntaansa. Ei kuitenkaan skipattu reissua, vaan päätettiin käydä tsekkaamassa Eiffelin torni ja palata sen jälkeen takaisin lentoasemalle.

Idea oli loistava, ainakin ajatuksen tasolla. Todellisuudessa oltiin molemmat aivan kuolleita ja jetlageissa lennon jälkeen, joten näin jälkikäteen näitä kuvia katsellessa tuntuu aika utopistiselta, että ylipäätään käytiin Pariisissa. En muista reissusta juuri mitään, joten ihan hyvä, että kuvat jäi todisteeksi vierailusta.

Pariisi-7 Pariisi Pariisi-4 Pariisi-2 Pariisi-5

Lentokentältä pääsi lopulta tosi kätevästi Eiffelille. Hypättiin kentällä RER-junaan, ja jäätiin pois noin 20 minuutin kävelymatkan päässä tornista. Metrolla olis päässy vielä lähemmäs, mutta haluttiin kuitenkin saada vähän enemmän irti Pariisista kuin pelkkä viisminuuttinen Eiffelillä, joten päätettiin taivaltaa pikkumatka jalkapatikassa, siitäkin huolimatta että käytännössä koko kävelymatka meni tuijotellessa maisemien sijaan silmät lasittuneina kenkiä. Tai nukkuessa, kuten kuvistakin näkee.

Kevät oli Pariisissa kuukausi sitten samassa pisteessä mitä Suomessa viikko sitten. Lehtiä ei ollu puissa juuri ollenkaan, mutta ilmassa leijaili lupaus keväästä. Aurinko paistoi ja lämmintäki oli melko mukavasti, joten saatiin oikein kiva vastaanotto takas Eurooppaan Amerikan-reissun jälkeen.

Pariisi-8 Pariisi-3 Pariisi-6 Pariisi-9

Mitäpä siitä Pariisista sen enempää sanoisi, sillä lyhyen piipahduksen parasta antia oli Eiffelin torni. Jatkettiin kuitenkin Ranskatunnelmia myös seuraavana päivänä, kun käytiin vielä ennen Karimin lähtöä yhteistyön tiimoilta dinnerillä Helsingin keskustaan avatussa Frans & Amélie -ravintolassa. Kyseessä on ranskalainen bistro, ja vaikka nimi ja tunnelma onkin kuin suoraan Pariisista, on ravintola todellisuudessa S-ryhmän ketjula, ja Fransmanni-ravintolaketjun uusi versio.

Vaikka Fransmanni-ravintoloista voi olla montaa mieltä, on ravintolaketju ollu mun silmissä aina hirveän hellyttävä. Kun alettiin seurustella Karimin kanssa suunniteltiin köyhinä opiskelijoina että joskus kun on hyntsää, mennään hienosti syömään juurikin Frnasmanniin. Eipä koskaan menty, mutta nyt kymmenisen vuotta myöhemmin päästiin dinnerille ravintolan päivitettyyn versioon ja ehkä ihan hyvä, sillä huhujen mukaan Fransmannit ei ehkä edes kymmenen vuotta sittenkään olis lopulta tarjonnut sitä hienon ravintolan illalliskokemusta.

Kontrasti Helsingin ja Pariisin välillä oli valtava, kuten arvaatte. Siinä missä Pariisissa paistoi aurinko ja nahkatakilla tarkeni vallan mainiosti, Helsingissä satoi vettä ja välikausitakillakin oli aika kolea. Päätettiin kuitenkin ettei se häiritse, ja hypättiin sateisen Pariisin tunnelmaan illastamalla ikkunapöydässä, mistä pystyi seurailemaan sateenvarjojen kanssa tepastelevia ohikulkijoita. Kun oikein käytti mielikuvitusta, olis voinu kuvitella olevansa takaisin Pariisissa. Kuvittelua helpotti myös jäätävä jetlag, joka iski aika pahasti kesken dinnerin. Karimin käydessä vessassa mää ehdin nukahtaa pöydän ääreen, joten tunnelma oli todella hyvin samankaltainen kuin edellisenä päivänä Ranskassa!

Frans & Amélie-11 Frans & Amélie-2 Frans & Amélie-3 Frans & Amélie-10 Frans & Amélie-5 Frans & Amélie Frans & Amélie-9 Frans & Amélie-12

Onneksi ruoat kuitenkin helpotti hereillä pysymistä, sillä ne oli kaiken sen pinnistelyn arvoisia. Tosin tilasin jetlageissani annoksen, jossa oli härkäpihvin kaverina myös pekonia, sillä en varsinaisesti kyennyt ilmeisesti omaksumaan tietoa kovin hyvin. Siinä sitä sitten oltiin pekonilautanen nenän edessä, mutta hyvin annos toimi vaikka pekonit jäivätkin syömättä.

Herätys tapahtui viimeistään jälkiruoan kohdalla, sillä ravintolan suklaa-annos oli kaikin puolin täydellinen. Harvemmin mudcake on oikeasti just eikä melkein, ja tällä kertaa sisältä valuva sula suklaamassa tiesi paikkansa. Ainoa harmi oli se, että suklaaherkku sijaitsi Karimin lautasella eikä mun, vaikka toki ranskalais-suomalaistyylisessä hillalla krumeluuratussa creme bruleessakaan ei ollut mitään valittamista. Sokerikerrosta rikkoessa olo oli kuin Améliella, ainakin lähes.

Molemmat Ranska-vierailut, niin Pariisissa kuin Helsingissäkin, meni siis samanlaisessa sumussa. Onneksi kummastakin kokemustasta on kuitenkin kuvia todistamassa että siellä käytiin, sillä muuten vois olla hieman haasteellista erottaa kävikö niin oikeasti vai uneksinko pelkästään. Tästä opitaan siis se, että ehkä ens kerralla en varaa dinneriä heti lennonjälkeiselle illalle, jos jetlagin vaara on olemassa. Tosin oli kyllä kieltämättä kätevää, että illallinen kuitenkin pakotti pysyttelemään hereillä, tai ainakin puoliksi.

Joko nää oot testannu Pariisin tai Frans & Amélien?

Eng: Walking jet lagged around Paris is something I don’t really recommend that much, but having a dinner in the Frans & Amélie restaurants I do.

8 Kommenttia

Meri / Syö Matkusta Rakasta 17.5.2016 at 11.42

Testattu, ja omaksikin yllätyksekseni pidin paikasta. Pientä viilaustakin joissain asioissa voisi tehdä, mutta hyvät fiilikset jäi. Pingviinimatkojen Milla kehui lounasta mun postauksen kommenteissa, ja Mathiaskin on sen innoittamana käynyt nyt säännöllisesti siellä lounastamassa, siinä lähellä kun työskentelee. Ja kuulemma on hyvä, erityisesti salaattipöytä on saanut herralta kiitosta.

Vastaa
Inka 18.5.2016 at 0.08

Määki oon kuullu just Millalta hehkutusta lounaasta, joten pitänee joskus käydä sekin testaamassa. Vielä ehkä jopa hereillä. :D

Vastaa
Sara I Sara's Fab Life 17.5.2016 at 12.24

En oo käyny. Itse oon aika usein ravintoloissa joutunut pettymään Creme Bruleeseen. En tiedä onnistuuko, mutta paras on jos itse vanukas on sileää (on niitä myös hieman kokkareisiakin tullut maistettuu) ja itse vanukkaanpitäisi olla kylmä, sokerikuorrutteen ollessa lämmin ja rapea, olematta kuitenkaan palanut (niihinkin törmännyt). Suhtaudun aika skeptisesti Bruleeseen muualla kuin ranskassa. Milloinkohan sinne pääsisi taas!

Vastaa
Inka 18.5.2016 at 0.09

Mulla taas on just päinvastainen kokemus, eikä pettymyksiä oo ihan hirveästi tullut. Sehän meillä olis pitäny käydä syömässä Pariisin-reissulla!

Vastaa
DUUNIREISSAAJA 17.5.2016 at 15.45

Kävin lounaalla ja ilahduin. Kanssaruokailijatkin pitivät kovasti! Innostajana minullakin toimi Pingviinimatkojen Millan kommentti Merin blogissa. Harmi että normisti lounastan aivan jossain muualla. Mutta illallista pitää käydä kokeilemassa.

Pariisiin olen menossa parin viikon kuluttua duunimatkalle, ja toive Eiffelistä kariutui EM-kisojen vuoksi loppuunmyytyihin lippuihin. Jonottamiseen kun ei taida olla aikaa. Ehkä sitten vain siihen juurelle (taas!)

Vastaa
Inka 18.5.2016 at 0.10

Hehe, aika hauska että Millan kommentti on vaikuttanut näin kovasti että nousee täällä munkin kommenttiboksissa näin isosti esille! :D

Eiffeliin voi kuulemma päästä jonottamatta varaamalla pöydän tornissa olevasta ravintolasta. Kantsii vielä kokeilla sitä kikkaa!

Vastaa
Pingviinimatkat 18.5.2016 at 7.47

Tuli ihan hirmu kova hinku Pariisiin! Ihan kamalan noloa myöntää, mutta en ole kuin suhannut kaupungin läpi metrolla, jonka ikkunasta näin pikaisesti vilahtavan Eiffeltornin. Ja on tosiaan hauskaa miten kommentti on innostanut testaamaan lounasta :D Ilmeisesti aito innostukseni kyseistä lounasta kohtaan on siis ollut luettavissa. Tälläkin viikolla siellä on syöty jo kahdesti ja nyt on vasta keskiviikko aamu! Eli musta saa aika helposti lounasseuraa <3

Vastaa
Inka 18.5.2016 at 17.29

Hauska kuulla miten sullakin noin kokeneena reissuliisana on jäänyt tää kaupunkilomien klassikkokohde kokematta. :) Vielä ehtii!

Ja mää palaan lounassuunnitelmien kera! :)

Vastaa

Jätä Kommentti