Pallontallaajat.net
Valikko

Aurinkomatkalla Espanjassa

Kirjoittanut Inka 31.5.2016

Vaikka Suomen aurinko antaa parhaillaan parastaan, on mulla tällä hetkellä mielessä meidän parin viikon takainen reissu Espanjaan. Matkustin työkavereideni kanssa, ja kohteena meillä oli Espanjan Altea, joka sijaitsee Alicanten pohjoispuolella, 12 kilometrin päässä Benidormista.

Muutaman päivän mittainen vierailu piti sisällään paitsi auringosta nauttimista myös agendan mukaisesti työhommia hotellilla pakertaen, mistä syystä hotellialue tulikin melko tutuksi. Onneksi vähän väliä oli mahdollisuus kuitenkin nauttia Espanjan kuumasta auringosta, ja onneksi netti toimi paikka paikoin myös ulkotiloissa, joten työhommia oli mahdollista tehdä myös auringossa.

Me majoituttiin Alteassa Cap Negret -hotellissa, joka oli todellinen espanjalaisten eläkeläisten lomaparatiisi. Taidettiin olla ainoa alle 50-vuotiaista koostunut porukka paria lapsiperhettä lukuun ottamatta, joten kanssamajoittujat takasivat melko eksoottisen, tai ehkä oikeammin autenttisen, Espanjan lomakohdekokemuksen. Muut hotellivieraat oli pääasiassa joko espanjalaisia tai brittejä, joten siinä sitä sitten oltiin tekemässä läppärillä työhommia espanjalaisten mummojen ottaessa vieressä aurinkoa yläosattomissa.

Altea Altea-5 Altea-8 Altea-11 Altea-9

Mummojen lisäksi muissakaan maisemissa ei kyllä ollut valittamisen aihetta, sillä vitivalkoista rantaviivaa, turkoosia merivettä ja ihania, tuulessa hulmuavia palmuja oli siellä täällä, tai ainakin kun osasi laittaa riittävän viilatut aurinkolasit nokalle.

Vaikka päivät oli tiukasti aikataulutettuja, pystyi tuolla matkalla ottamaan kaikein mahdollisen hyödyn irti etäpäivistä auringossa. Aloitettiin nimittäin työkavereiden kanssa molemmat matka-aamut herättävällä aamu-uinnilla Välimeressä, ja sitä ennen sain vielä kumpanakin reissuaamuna käytyä treenailemassa uusia liikesarjoja hotellin kuntosalilla. Kaikki mahdolliset paltsut tehtiin auringon alla ja meidän parvekkeelle paistanut aurinko takasi, että työhommat sujui hotellihuoneen sijaan juurikin siellä parvekkeen puolella. Ei lainkaan huono työreissu, pakko myöntää!

Altea-2 Altea-7 Altea-12 Altea-9 Altea-4 Altea-3 Altea-6
Täytyy tunnustaa, että mulla ei ollu ihan hirveät odotukset Altean suhteen, mutta kaupunki pääsi yllättämään melko kovastikin, sillä se osoittautui tosi sympaattiseksi ja kauniiksi kaupungiksi.

Nyt Helsingin helteistä nauttiessa Espanjan aurinkomaisematkaan ei tunnu kovin kaukaisilta, ja olikin aika mahtavaa päästä aloittamaan tämä kesä kunnolla Etelä-Euroopan auringon alla. Tästä se lähtee!

Onko Altea muuten tuttu paikka muille? Itse kuulin siitä ensimmäisen kerran juurikin majapaikkaa tutkiessa, naapurikaupunki Benidorm oli ennestään koettu ja krhm, melko kiehtovaksi havaittu.

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

illusia 1.6.2016 at 9.10

Alteassa tuli poikettua yhdellä Espanja-kierroksella muutama vuosi sitten. Olihan se paljon miellyttävämpi kuin bussin ikkunasta nähty Benidorm! Samalla suunnalla oleva Dénia oli myös mukava matkakohde.
https://matkakuumeinen.wordpress.com/2015/07/01/alicantesta-valenciaan-ja-vahan-silta-valiltakin-lokakuun-loppu-2013/

Vastaa
Inka 1.6.2016 at 21.51

Kiitos vinkistä! Benidorm on mulle kohde jossa tulee vierailtua varmasti myös tulevaisuudessa, joten on kiva tietää että niiltä nurkilta löytyy muitakin kivoja paikkoja Altean lisäksi. :)

Vastaa
Nomadi 1.6.2016 at 15.47

Ei tullut koskaan kaytya noilla tienoilla Espanjassa. Asusteltiin monta vuotta ihan Etela-Espanjassa Gibraltarin kupeessa ja harmittavan vahan tuli harrastettua “kotimaan matkailua” Andalucian ulkopuolella – Barcelonassa ja vanhassa tutussa Madridissa kyllakin, mutta esimerkiksi nuo Alicanten kulmat jaivat ihan valiin. Iso maahan se on ja monta paikkaa jai nakematta. Ehkapa nyt, kun asuu muualla, voisi kayda Espanjassa lomalla jossain uusissa paikoissa :)

Vastaa
Inka 1.6.2016 at 21.52

Heh, niinhän siinä yleensä käy että lähistöltä tulee nähtyä yllättävän vähän. Onneksi kuitenkin reissasit muualla Espanjassa, vaikka aivan lähikulmat jäivätkin vähemmälle huomiolle. :)

Vastaa

Jätä Kommentti