Pallontallaajat.net
Valikko

Pihistelijän kesävinkit Helsinkiin

Kirjoittanut Inka 10.7.2016

Tänä kesänä oon yrittänyt pitää viikonloppuaktiviteetit minimissään ja tehdä mahdollisimman vähän suunnitelmia niille viikoille, kun armas aviomieheni on kotona. Se jättää tilaa myös suht spontaaneille kesäpuuhille ja niille “tämä on aina pitänyt tehä” -jutuille. Kuten blogissakin on aika monta kertaa jo käynyt ilmi, mulla on paha tapa nuukailla ja säästää lähes kaikesta varsinkin, jos se vie minut edes senttiä lähemmäs unelmien reissua tai seuraavaa valloittamatonta mannerta.

Säästöajatus on siis vahvasti mielessä myös huvitusten kohdalla, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö hauskaa vois pitää ja kesäelämyksistä myös nauttia. Ne vaan voi tehdä hippusen eri tavalla, jolloin saattaa säästyä myös pitkä penni reissu-unelmien toteuttamiseen. Ei oo kuitenkaan multa pois jos paljastan suosikkisäästövinkkini tai lempparielämykset, jotka voi kokea Helsingissä kuluttamatta juuri yhtään, joten ajattelin listata nyt muutaman oman suosikkivinkkini. Toki osa on aika itsestäänselvyyksiä, mutta kun kyseessä on reissusäästäminen, ei edes niitä yksinkertaisimpia juttuja voi mun mielestä toistella liikaa.

Suurin osa on ite testattuja ja hyväksi havaittuja, ja oon kaivanut nämä kohteet muistin syövereistä erityisesti silloin, kun oon saanut vieraita esimerkiksi pohjoisesta. Hyvin toimii joka kerta! Ja tähän väliin pieni disclaimer: Helsinki-asiantuntijana oon varsinainen noviisi, sillä oon asunut kaupungissa vasta pari vuotta. Suhtautukaa siis kaikella rakkaudella näihin tipseihin!

Tässä kuitenkin muutama edullinen tai ilmainen Helsinki-elämys, joita voin suositella hyvin vahvasti.

Aamiainen Töölön, Eiran tai vaikka Seurasaaren kallioilla on Helsingissä aivan must ja mieluiten tietty hyvällä kelillä. Kaupunki on aivan täynnä loistavia piknik-paikkoja, mutta erityisesti näin oululaiselle kalliot on melko eksoottisia, mista syystä roudaan meksikosta ostetun pinkin piknik-vilttini kaikkein mieluiten juuri kallioille.

Omat suosikkikalliot löytyy tietysti aivan takapihalta Hietaniemen hautausmaan tuntumasta, mutta muita hyviä kallioita on Helsinki pullollaan. Ja jos oikein jaksaa nähdä vaivaa, kannattaa piknik-kamat roudata aina Seurasaareen saakka, sillä siellä riittää kallioita. Vaivatonta ulkona nautittua aamiaista varten paras sijainti on kuitenkin naapurissa.

Grillailu seurasaaressa Grillailu seurasaaressa-2 Grillailu seurasaaressa-3 Grillailu seurasaaressa-4 Grillailu seurasaaressa-5

Grillailu tai perinteinen suomalainen makkaranpaisto on tietysti yks kesän parhaista aktiviteeteista, ja jos omaa grilliä ei löydy taloyhtiön takapihalta tai sieltä Helsinkiin pakatusta matkalaukusta, yks loistava suunta on Seurasaaressa. Sieltä löytyy kunnon grillipaikka ja kuivat puut sekä valtava kasa pöytiä tuoleineen, joten puitteista ei ole pulaa.

Mukaan voi pakata perus makkarat ketsuppeineen, mutta jos on hc grillailija kuten me, voi keittiössä ahertaa ensin tunnin ja pakata mukaan kaks repullista evästä sekä muita vermeitä ja suunnata Seurasaaren grillailupaikoille vasta sen jälkeen. On taatusti kaiken vaivan arvoista, erityisesti aurinkoisena mutta myös vähän pilvisenäkin kesäpäivänä.

Hääpäivä-26 Hääpäivä-29 Hääpäivä-23

Jos kelit ei satu edes lähelle kohdilleen, ei piknik-haaveita tartte kuitenkaan unohtaa, sillä Töölönlahden pohjoispuolella sijaitseva talvipuutarha tarjoaa loistavat puitteet piknikille niin kesän sadesäällä kuin myös talvellakin.

Puutarharakennuksen toisessa päässä on nimittäin kahvilatyylinen alue, jossa on pöytiä tuoleineen ja sinne voi aivan ronskisti ottaa mukaan myös omat eväät. Katto on pään päällä, lämmintä riittää taatusti eikä vessaankaan oo pitkä matka, joten puitteet on enemmän kuin kohdallaan. Parasta erityisesti sunnuntaiaamupäivisin, mutta kelpaa mainiosti myös muulloin.

Helsingin jäätelötehdas Helsingin jäätelötehdas-4 Helsingin jäätelötehdas-2 Helsingin jäätelötehdas-3

Syömisen jälkeen pitää tietysti napata jälkkäriä, ja kesäisin on vaan yks suunta: Helsingin jäätelötehtaan Taivallahden kiska. Kaupungin suurimmat pallot ja hymyilevin palvelu, ainakin mun mielestä, tosin voi johtua siitä etten muualla käykään. Puljulla on kaupungissa neljä kiskaa, mistä Taivallahden toimipiste on mun oma suosikki paitsi läheisen myös idyllisen sijaintinsa vuoksi. Kolme muuta sijaitsee Kaivarissa, joten tämä on ilmiselvä valinta.

Mun oma makusuosikki on minttusuklaa, mutta muita hyviä ovat kaneli-omena ja sitruunarahka. Pallot ovat aika jättimäisiä, mutta neljän euron hintaan sopii tietysti ollakin. Kaks palloa maksaa vähän päälle viis euroa, joten se on huomattavasti taloudellisempi valinta kahden erillisen jätskin sijasta. Varoitan kuitenkin vielä: pallot on ihan jäätäviä!!

Kulttuurista innostuneiden kannattaa merkata kalenteriin museoiden ilmaispäivät, jotka sattuvat Helsingissäkin usein kuun ensimmäisille perjantaipäiville. Esimerkiksi Kiasmaan, Ateneumiin ja eläinmuseoon pääsee ilmaispäivinä ilmaiseksi, ja erityisen hyvä se on lomalaisten kannalta kun liikkeelle voi lähteä silloin, kun muut on vielä töissä eli suomalaiset nauttii kun välttää ruuhkat. Tää on tarkan markan kulttuuri-Liisan voittamaton vinkki!

Pyörällä Helsingissä Pyörällä Helsingissä-4 Pyörällä Helsingissä-3 Pyörällä Helsingissä-2

Paras tapa liikkua ympäri Helsinkiä on tietysti pyörällä, ja se helpottui myös matkailijoiden osalta tänä keväänä, kun HSL lanseerasi kirkuvan keltaiset Alepa-pyörät. Jos siis kaverilta ei irtoa polkupyörää, voi paikasta toiseen suhailla tyylikkäästi julkisen liikenteen pyörillä, jotka tulee huomattavasti edullisemmiksi kuin peruspyörän vuokraaminen – eikä edes oo niin erottuvaa mitä voisi kuvitella, sillä harva se hetki vastaan polkee joku tyyppi keltaisella Alepa-pyörällä.

En oo ite testaillu vuokrapyörien toimivuutta sillä oma Tunturi porskuttaa vielä toistaiseksi, mutta niiden lanseeraushetkellä pyöristä kirjoitti muun muassa Syö Matkusta Rakasta -blogin Meri, jonka postaus kannattaa tsekata, jos kaipaat kokemuksia pyöristä.

Hietaniemen uimaranta-3 Hietaniemen uimaranta Hietaniemen uimaranta-2 Hietaniemen uimaranta-4

Helsingissä pääsee myös treenaamaan ilmaiseksi, sillä kaupungin ykkösrannalla eli Hietaniemen uimarannalla sijaitsee melko toimiva ulkokuntosali, jossa saa hien pintaan nopeasti. Tarjolla on niin penkkiä, irtopainoja kuin kyykkytelineitäkin, bokseja, tankoja ja puolapuita unohtamatta.

Oon joka kerta yhtä yllättynyt miten monipuolisen reenin alueella saa jo omalla kehonpainolla, ja viimeksi tänään käytiin vääntämässä kädet ruvella renkaiden kanssa. Suosittelen lämpimästi, mutta aurinkoisella säällä kannattaa varautua siihen että paikalla on joku muukin, ja että rantavahdit on saattaneet omia penkkialueen… Sadesäällä ja öisin painot ovat lukkojen takana, joten niihin ei pääse käsiksi.

Mikä parasta, reenin jälkeen voi ottaa loppupoltteen nousemalla vieressä oleville kallioille nauttimaan auringosta, tai pulahtaa viileään jorpakkoon uimaan!

Ravintola Kiila Ravintola Kiila-3 Ravintola Kiila-2 Ravintola Kiila-4

Ja lopuksi vielä yks ruokavinkki: Helsingin keskustan hinta-laatusuhteeltaan paras aamiaisbuffa löytyy Mannerheimintien kupeessa sijaitsevasta ravintola Kiilasta. Vajaan kympin hintainen buffa keskellä kaupunkia on avoinna joka päivä, ja sisältää aika perus aamiaisvalikoiman: leipiä, leikkeleitä, juustoa, kasviksia, jogurttia, mysliä, munia, pekonia, puuroa ja leivoksia.

Jos kymppikin tuntuu liian suolaiselta omaa budjettia laskeskellessa, mutta aamiaisbuffahimo ei ota yltyäkseen, on aina olemassa toinen, hieman vaivalloisempi mahdollisuus: Ikea. Hyppää ilmaiseen Ikea-bussiin Kiasman edustalta ja puksuta joko Espoon tai Vanhaan Ikeaan syömään viiden euron aamiaisbuffa. Tää on mulla vielä kokematta, mutta puskaradion mukaan se on varsin varteenotettava vaihtoehto erityisesti, jos suunnitteilla on saada maha täyteen aamulla mahdollisimman edulliseen hintaan.

Tässä oli nyt mun parhaat vinkit ja nyt on sun vuoro kertoa omasi! Tuliko uusia juttuja?

Näiden lisäksi kannattaa käydä tsekkaamassa hyviä Helsinki-vinkkejä eeppisestä säästöhaasteestakin tutun Cocoa etsimässä -blogin vinkkipostauksesta, jossa konkarihelsinkiläiset paljastavat parhaat kesävinkkinsä.

Lisää tästä aiheesta

2 Kommenttia

Piia/aurinkokujalla 20.7.2016 at 13.16

En asu Helsingissä, niin ettei toi koske mua.
Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

Vastaa
Inka 20.7.2016 at 19.46

Harmi juttu, tosin ainahan voi tehdä vaikka lyhyen viikonloppureissun!

Vastaa

Jätä Kommentti