Pallontallaajat.net
Valikko

Kesän tunteikkaimmat häät

Kirjoittanut Inka 7.8.2016

Sain kesän alussa kokea aika valtavia onnenhetkiä, kun rakas pikkuveljeni meni naimisiin. Vietettiin Karimin kanssa häitä edeltävä viikko Oulussa maksamassa pari vuotta sitten kerättyä suurta hääorjavelkaa, ja leivottiin, koristeltiin ja askarreltiin niin paljon kun vain pystyttiin. Jos jotain opin omista häistä niin sen, että hääviikolla ei voi saada liikaa apua ja oltiinkin äärimmäisen kiitollisia tuolloin kun perhe oli jeesaamassa, ja toivottavasti omalta osaltamme pystyttiin auttamaan häiden valmisteluissa.

Kun pari vuotta sitten kyyhkyläiset menivät kihloihin ehkä kaikkien aikojen romanttisimman kosinnan myötä, sain kunnian napata heistä kihlakuvat. Kun sitten kemuviikonloppu läheni, pyysivät muruset jossain vaiheessa mua kuvaamaan häät. Se oli aika suuri juttu, sillä halusin tietysti nauttia häistä täysillä, mutta myös ottaa parhaat mahdolliset hääkuvat. Jännitin tilannetta aika paljon, sillä noiden kahden yhdistäminen ei todellakaan oo helppo juttu, mutta lopulta se kuitenkin toimi, ainakin jollain tavalla.

Kieltämättä missasin aika paljon juttuja hääpäivänä, eikä mua juuri hääkuvissa näy, mutta kamera oli aika iso turva niillä hetkillä, kun tunnemyrskyn hetkellä en olis muuten pystynyt pidättämään kyyneleitä. Eikä se kyllä onnistunut millään kaikissa tilanteissa, mutta tavallaan kameran taakse oli helppo uppoutua aina välillä kun tuntui että pakahtuu.

Sain luvan jakaa blogissa muutaman potretin, joita otettiin tuona uskomattoman kauniina toukokuun päivänä. Kuvasin häät morsiusparin valmistautumisesta illan viimeisiin hetkiin saakka, mutta valkkasin tähän teille näytille muutamat mieleenpainuvimmat hetket ja omat suosikkini potrettien joukosta.

Hääkuva-Inka-Khanji-11 Hääkuva-Inka-Khanji-8 Hääkuva-Inka-Khanji-9 Hääkuva-Inka-Khanji-13 Hääkuva-Inka-Khanji-16 Hääkuva-Inka-Khanji-14 Hääkuva-Inka-Khanji Hääkuva-Inka-Khanji-3 Hääkuva-Inka-Khanji-5 Hääkuva-Inka-Khanji-7 Hääkuva-Inka-Khanji-4 Hääkuva-Inka-Khanji-6 Hääkuva-Inka-Khanji-17 Hääkuva-Inka-Khanji-19

Onnea vielä, Veera ja Topi! <3

Lisää tästä aiheesta

8 Kommenttia

Laura | RIMMA + LAURA -matkablogi 7.8.2016 at 17.57

Voi hitsi että sä oot taitava kuvaaja! Upeita kuvia kauniista parista <3

Vastaa
Inka 7.8.2016 at 18.14

Kiitti muru! Means the world! <3 <3

Vastaa
Anna / 270 degrees 7.8.2016 at 20.23

Vou, sä olet kyllä todella taitava. Hääpari on taatusti tyytyväinen!

Hääorjavelka nauratti – hienoa, että se on nyt maksettu :D

Vastaa
Inka 8.8.2016 at 23.08

Kiitokset Anna! Ainakin vakuuttivat olevansa, ja minähän uskon. :)

Ja todellakin, tämä velka painoi harteilla pitkään ja painavana, mutta onneksi siitä ei tartte enää huolehtia. :)

Vastaa
Jenna / With huge passion for life 7.8.2016 at 20.30

Ihania kuvia!! :) Näistä välittyy puhdas rakkaus!

Vastaa
Inka 8.8.2016 at 23.08

Kiitti Jenna! :)

Vastaa
Kthetraveller 7.8.2016 at 21.28

Wau! Upeita, onnistuneita kuvia ilmiselvän rakastuneesta hääparista :)

Vastaa
Inka 8.8.2016 at 23.08

Kiitos paljon K! :)

Vastaa

Jätä Kommentti