Pallontallaajat.net
Valikko

Odotettu matkailuidolin kohtaaminen: Ian Wright aiheuttikin jäätävän pettymyksen

Kirjoittanut Inka 10.9.2016

Matkapassi on ollut mun matkailusuosikki aina. Muistan kun lapsena makoilin meidän Yli-Iin kodin pienellä, televisiota vastapäätä olevalla sohvalla, ja seurasin innokkaasti ohjelmaa, joka vei munt matkalle paikkoihin joista en ollut koskaan edes kuullut. Siellä ruudun toisella puolella seikkaili jakso toisena jälkeen sanavalmis ja hauska brittimies, joka kierrätti katsojaa toinen toistaan eksoottisemmissa kohteissa.

Se mies oli Ian Wright, joka jäi mieleen ensihetkiltä miehenä, joka olisi valmis mihin seikkailuun tahansa. Noin kahden tuhannen asukkaan pienessä pohjoispohjanmaalaiskylässä asuva lapsi ei voinut muuta kuin haukkoa henkeään ajatellessaan, että joku elää oikeasti sellaista elämää, jossa on mahdollista matkustaa vaikka maapallon toiselle puolelle.

Matkapassi pysyi suosikkiohjelmien joukossa pitkään. Juontajat vaihtuivat, mutta rakkaus ohjelmaan ja sen tuomiin matkailumahdollisuuksiin pysyi. Ian Wright juonsi Matkapassia vuosina 1994–2009 joten ei ihme, että juuri tämä lyhyt brittimies jäi mulle mieleen ohjelman kasvoina. Ja en usko olevani ainoa, sillä varmasti lähes kaikki ohjelmaa noina vuosina seuranneet muistavat juurikin tuon kyseisen kaverin.

Miehestä muodostui mun mielessä kaikkien noiden vuosien aikana jonkin sortin matkailulegenda ja jopa -idoli, jonka seikkailuja oon seuraillut vuosien varrella hyvin kiinnostuneena. Kesäkuussa sitten koitti hetki jota en olis koskaan uskonut kokevani, sillä pääsin tapaamaan Iania! Jännitin tapaamista melko kovasti, sillä kyseessä ei ollut mulle mikä tahansa työjuttu vaan nimenomaan paitsi tapaaminen myös juttutuokio miehen kanssa, jolla oli ainakin alitajuisesti ollut äärimmäisen suuri merkitys siihen, että annoin matkailumaailman viedä munt mennessään.

ian-wright ian-wright-2 ian-wright-3

Se kymmenminuuttinen Ian Wrightin kanssa oli kuitenkin jäätävä pettymys. Olin toki tosi jännittynyt enkä varmasti lainkaan oma itseni, mutta en siltikään olis olettanut saavani noin ylimielistä kohtelua. Suunnittelin ennen haastista että jutustelun päätteeksi kysyisin vielä Wrightiltä kaverikuvaa, mutta viiden minuutin jälkeen totesin, että en mää enää edes halunnut seisoa sen vieressä. En oo ihan varma että katsoiko mies mua kertaakaan silmiin sen kymmenminuuttisen aikana, hän keskeytti jutustelun jatkuvasti jutellakseen ohikulkeville työkavereilleen ja suhtautui muutenkin tosi alentuvasti. Se oli kuin märkä rätti naamalle, sillä vaikka en nyt varsinaisesti oo tässä vuosikaudet mitenkään fanittanut Wrightiä, niin odotin tuota tapaamista todella kovasti, ja näköjään ihan hukkaan meni sekin odotus.

Tapaamisen jälkeen oli aika outo olo. Tavallaan hymyilytti sillä olihan tuo silti mullekin hieno kokemus, mutta tavallaan ärsytti. Tietenkään ihmistä ei pidä tuomita vaan yhden hetken perusteella varsinkaan huomioiden että olin itsekin aivan täysin jäässä ja hyvä että jännitykseltäni sain tehtyä muuta kuin änkytettyä, mutta olisin kyllä pikkusen odottanut herralta hivenen kohteliaampaa suhtautumista.

Mutta jos tämä opetti jotain niin sen, että jatkossa keskityn mieluummin haaveilemaan kohteiden valloituksesta ihmisten tapaamisen sijaan, sillä varmasti ne Matkapassissakin lapsena nähdyt unelmakohteet tekevät suuremman vaikutuksen kuin juontajan tapaaminen.

Mää tiiän että muillakin reissaajilla on matkailuidoleita. Kuka sun on?

34 Kommenttia

Arna / Cocoa etsimässä 10.9.2016 at 8.46

No huh! Mä en ole koskaan pitänyt Ian Wrightista (tai sen puoleen Matkapassista, juurikin Wrightin takia) mitenkään erityisesti, mutta onhan toi nyt perseestä jos tyyppi kuvittelee olevansa niin muiden yläpuolella, ettei pysty kymmentä minuuttia keskittymään siihen senhetkiseen haastatteluun ja ihmiseen. Julkisuuden suurin haaste on kyllä varmasti se, että miten saa pidettyä jalat maassa ja kusen pois päästä… Mutta olipa ärsyttävää, ja harmi että idoli osoittautui pettymykseksi. Mun matkailuidoli on – ylläriylläri – Anthony Bourdain, jonka tapaisin kyllä enemmän kuin mielelläni, jos vain tilaisuus sattuisi.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 20.53

Joo, kieltämättä olin odottanut vähän erilaista kohtaamista, ja vaikka en juurikaan tee julkkishaastiksia niin tää kokemus silti kylmäsi ja kovasti. Harmi sinänsä.

Ja heh, AB on varmaan Wrightin ohella toinen just näitä matkailualan kovimpia nimiä, mutta jostain syystä mies vaikuttaa ohjelmissaan niin vastenmieliseltä persoonalta, että ei oo oikeen vedonnu muhun. Mutta katotaas, kun joskus pääset haastatteleen Bourdainia niin se on taatusti supermukava!

Vastaa
Arna / Cocoa etsimässä 10.9.2016 at 8.51

Kotimaiset idolit meinas unohtua! Madventuresin kundit on ilman muuta mulle matkailuidoleita, sillä heitä on (ainakin osittain) kiittäminen, että lähdettiin aikanaan maailmanympärireissuun, ja heiltä meidän blogin nimikin on saanut innoituksensa, heh. Rikun olen tavannutkin muutaman kerran ja hän on kyllä todella hauska ja rento tyyppi ihan livenäkin.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 20.54

Ahh, hyvä Arna! Mää oon kerran nähny Madventuresit livenä ja sillon jututtaminen jäi yhden yleisön joukosta heitetyn kysymyksen varaan, mutta ainakin sen kokemuksen perusteella uskallan olla samaa mieltä siitä, että mukavia ovat! Ja suomalaisittain tietty myös jalat maassa. :)

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 10.9.2016 at 9.06

Todella harmillista, että tapaaminen meni noin ja idoli ei ollut odotusten mukainen :/. Sanotaan näin, että onneksi hän oli “ainoastaan” matkailuidoli eikä sellainen, jolle olet pohjannut elämääsi sen enempää (jos ymmärrät mitä tarkoitan). Koska esimerkiksi, kun tapasin oman uberidolini Timothy Ferrissin, aika monelta elämän osa-alueelta olisi lähtenyt pohja alta, jos olisin huomannut, että kyseinen henkilö on jotain aivan muuta kuin odotin (onneksi näin ei käynyt).

Matkapassi oli kyllä hyvä ohjelma pienenä, joten harmillista kuulla, että kaikki ne vuodet tuli tuijoteltua tuollaista tyyppiä x).

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 20.56

Ja joo, oon kyllä samaa mieltä sillä olis ollu kyllä aika järkyttävää jos Wright olis oikeasti ollu joku superidoli, olisin varmaan itkeny viikon ajan silmät päästäni ja sen jälkeen muuttanut koko elämänasenteeni… Tai jotain. :D Noh, onneksi tämä kokemus todisti että idolit ei ehkä oo mun juttu…

Ja vähän mahtavaa että sun kokemus Ferrisin kans oli super, oon tosi iloinen sun puolesta ja vieläkin naurattaa, kun muistelen sitä sun postausta minkä kirjoitit kokemuksen jälkeen. Niin siistiä, että päätit lähteä! Ja lollotilol tuolle sun vikalle kommentille, niin hyvä! :D

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 12.9.2016 at 22.32

Onneksi osasit ottaa tuon tapaamisen oikealla asenteella :P. Yhtäkkiä ois blogi kadonnu ja oisit ottanut loparit, koska matkailu on ihan paska harrastus xD.

Jep, itsekin muistelen sitä vielä hymyllä :D. Onneksi lähdin!

No, nyt ei tarvitse enää tuijotella ;).

Vastaa
Inka 13.9.2016 at 20.09

Haha, aika hurjaa, tajusin tuosta sun kommentista että mun elämä tosiaan rakentuu aika paljon matkailun ympärille joten riskit on tässä kyllä aika suuret! :D

Vastaa
Pingviinimatkat 10.9.2016 at 9.21

Mietinkin tässä taannoin, että kirjoitatkohan joskus teidän kohtaamisesta. Tosi surullista, että se oli niin jäätävä pettymys :( Itsehän jäädyin Anthony Bourdainin kohdatessa niin pahasti, että en saanut heitä sanottua, joten voin uskoa, että kohtaaminen jännitti :D Oma reaktioni yleensä henkilöihin joita jännittää tms on kuitenkin niin päinvastainen, että vaikea on ymmärtää moista ylimielisyyttä. Ei se jännittäjä siitä ainakaan rentoudu! -Milla

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 20.58

Hehe, kiva kuulla että muutki on jäätyvän sorttisia, vaikka toki muistankin kun kerroit tuosta tapauksesta.. Ja joo olin iteki vähän ihmeissäni että miten se tyyppi ei tullu vastaan ollenkaan, mutta tulipahan koettua tämmöinenkin elämys.

Vastaa
Panu / Panun matkat 10.9.2016 at 10.11

Ikävä kuulla. Julkisuuden henkilöiden kohtaaminen on totta kai jännittävää, mutta hyvä ja kohtelias julkkis osaa ottaa asian huomioon käytöksessään. Harmi, ettei Ianilta löytynyt tällaista pelisilmää. Erittäin yllättävää kokeneelta maailmanmatkaajalta.

Wright oli myös mun ensimmäinen matkailuidoli. Katsoin myös Matkapassia – ja kaikki muut juontajat olivat aina pettymyksiä. Sittemmin kiinnostukseni Wrightia on jotenkin laskenut, ja nykyään hän on minulle vain mukavien muistojen tv-kasvo lapsuudesta. Toki jos pääsisin häntä tapaamaan, lähtisin kohtaamiseen innostuneena.

Nykyisiä matkailuidoleitani ovat Haapasalo ja Arman. Heidän ohjelmistaan ja tyylistään pidän. Jotenkin on helpompi samastua suomalaiseen havainnoijaan matkailuohjelmassa kuin ulkomaiseen. Juuriaan ei vain pääse pakoon, ja on hienoa, että nykyään saamme nauttia myös kotimaisista “matkapasseista”.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 20.59

Eikä, hauska kuulla että meillä on ollut sama idoli. :) Ja noista sun mainitsemista nykyidoleista myös Arman on mun silmissä aika kova tyyppi, ja just se tyyli, kaikkine maneereineenkin, on melkolailla puoleensavetävä.

Vastaa
sannero/lempihetkiä. 10.9.2016 at 10.46

Itse on oo juurikaan matkailuohjelmia oikein koskaan seurannut (oon maailman huonoin telkunkatsoja) joten oma matkailuidolini löytyy blogi- ja somemaailmasta: World of Wanderlustin Brooke Saward. Tyttö ei oo kuin aavistuksen mua vanhempi ja onnistunut luomaan soolomatkailusta itselleen todellisen uran ja käymään vaikka ja missä! Pakko myöntää, oon vähän kateellinen.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.00

Hei vähän ihanaa, että blogimaailmasta on löytynyt oma matkailuidoli, ja varsinkin vielä matkablogeista! On kyllä pikkuisen helpompi myös samaistua, kun tyyppi on melkein samanikäinen ja vielä samaa sukupuoltakin. Ja kait semmoinen terve kade on ihan ok? :)

Vastaa
Jenna / With huge passion for life 10.9.2016 at 11.15

Matkapassi on ollut yksi mun suosikkiohjelmista, mutta Ian Wright on aina ollut jotenkin tosi ärsyttävän oloinen heppu. Harmi kyllä, että teidän tapaaminen oli pettymys. Anthony Bourdain on mun matkailuidoli ja hänen ohjelmansa ovat olleet ihan huippuja.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.01

Wright taitaa olla semmoinen tyyppi että siitä joko tykkää kovasti tai sitten sitä vihaa, ainakin näiden kommenttien perusteella. Mulla taas on just sun kuvailemat fiilikset Bourdainista, mutta sekin taitaa mennä samaan kategoriaan. Ja sanotaan kuitenkin vielä, että No Reservations oli pitkään mun suosikkisarjoja!

Vastaa
Ramirez Virtanen 10.9.2016 at 11.15

Miten valmistauiduit tapaamiseen ja mitä kysymyksiä kysyit tai mitä sinun piti kysyä?Jos olit vain jäässä ja tärkein asia oli saada Ian samaan kuvaan,en ihmettele yhtään.Miksi hänen olisi pitänyt pitää sinua jotenkin erityisenä?

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.03

No nyt kun kysyt, niin valmistauduin tapaamiseen tekemällä aika ansiokkaan pohjatyön ja valmistelemalla kyssärit etukäteen. Puhuttiin muun muassa Wrightin kokemuksista Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa, sekä sen lempipaikoista maailmalla. Ja en varsinaisesti odottanut mitään erityiskohtelua, vaan ihan perus käytöstapoja. Pieni toisen ihmisen huomiointi on mun mielestä paikallaan, kun tilanteessa on vaan kaks ihmistä. Toki käytöstapoja on monenlaisia, mutta tuo tapa kylmäsi kyllä aika satanolla.

Vastaa
Arimo K 10.9.2016 at 15.57

Kiitos muistutuksesta, olin varmaan kymmeneksi vuodeksi kokonaan unohtanut Matkapassin ja tämän tyypin! Taisi olla lapsuuden suosikkeja jossakin vaiheessa. Ikävä kuitenkin kuulla, ettei tapaaminen ollut miellyttävä.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.04

Kannattaa tsekkailla Matkapassia edelleenkin, se on yhä mun sunnuntai-iltojen suosikkiviihdettä, vaikka Wrightistä ei tullutkaan mun uutta bestistä.

Vastaa
Samuli K. 10.9.2016 at 18.40

Tympiä homma, I’m sorry;

They were right when they said
We should never meet our heroes
When they bow at their feet, in the end it wasn’t me
(Metric – Breathing Underwater)

Jotain perää tuossakin siis. Sitten kuitenkin näät hänet joskus 10 vuoden päästä uudelleen ja onkin maailman mukavin mies. Ihan vaan ettei ois liian helppoa.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.06

Kiitti empatiasta Samuli! Ja oon ihan varma, että meistä tulee Ianin kanssa kymmenen vuoden päästä bestiksiä. Eihän sitä koskaan tiijä!

Vastaa
SunRiseGirl 11.9.2016 at 0.53

No olipas mäntti tyyppi. Ei oo koskaan kuulunut mun suosikkeihin ja olen muutenkin tykännyt aika harvoista matkaohjelmista, koska niin useat tuntuvat vähän feikeiltä. Riku ja Tunna oli tässä kovasti poikkeuksia ja heidän palo reissaamiseen ja maailmaan muutenkin on jotenkin kovin erilaista. Ja vaikka sinä olisitkin ollut jäässä, niin kyllähän hänen olis pitänyt osata sekin ottaa huomioon ja käyttäytyä sen mukaan. Ei varmasti olisi hänellekään ensimmäinen kerta, että joku on vähän jumissa häntä haastatellessaan. Mulla ei varsinaisesti ole idoleita tällä saralla, mutta esim. Rikun ja Tunnan tavanneina arvostan heitä monella tavalla ja eniten heidän maailmankatsomuksen ja hyvin lämpimän ja inhimillisen asenteen takia.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.08

Se on muuten jännä että paljon matkustavat aika harvoin tykkäävät aktiivisesti seurata matkailuohjelmia, vaikka se just sitä ominta genreä oliskin.

Ja oon kyllä samaa mieltä, että Madveturesin tyypeissä on kyllä jotain poikkeuksellista. Ehkä se on se suomalainen helpostilähestyttävyys mikä heissä vetoaa lähes kaikkiin.

Vastaa
Eve Friolandia 11.9.2016 at 9.38

No voi ei! Olipas surkeeta… Aika mänttiä kyllä joka ei sovi toimenkuvaan yhtään :(. Noista kuvista ei kyllä mitenkään huou mikään positiivinen fiilis… Mäkin katsoin matkapassia sillon ennen muinoin, mutta mitään erityisiä tunteita ei tainnut tyyppi herättää kun en ees muistanut häntä ennen kuin näin tän :D.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.08

Nojoo, vähän lämpimämpi suhtautuminen olis kyllä ollu odotettavissa, mutta nyt kävi näin. Selkeesti mies ei persoonallaan oo ees miellyttänyt kovin monia! :D

Vastaa
Maria 11.9.2016 at 15.19

Eih, en halua tavata ketään idoliani juuri tuontakia! Mitä jos David Attenborough osottautuisi eläimiä vihaavaksi mäntiksi :’D

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.09

:D :D Joo, mullakin saa olla viiminen kerta!! Pää puskassa on paljo parempi olla.

Vastaa
Helena Arvio 11.9.2016 at 15.19

Harmi, että oli pettymys. Se on ihan luonnollista, että idolin tavatessaan jännittää.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.09

Niinpä! Vähän tuntuu kyllä ikävältä, että näin kävi.

Vastaa
Helena Arvio 11.9.2016 at 15.31

Muistan, kun ekan kerran juttelin Metsoloiden käsikirjottajan kanssa. Puhelu oli hauska, mutta ennen kuin puhelimeen vastattiin, jännitin paljon. Ihan kuin soittanu presidentille.

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.09

Mahtavaa, kiva kuulla että muitakin on jännittänyt. :)

Vastaa
Mari 11.9.2016 at 16.23

Täällä myös yksi Matkapassin fanittaja, ja hö, onpa ikävä kuulla ettei minunkin ihannoima maailmanmatkaaja Wright osannut käyttäytyä edes perusystävällisesti haastattelutilanteessa. Ite oon jäätynyt jo Madventuresin pojilta nimmaria heidän kirjoittamaan opukseen pyytäessä, ja vaikka sain kohtaamishetkellä kysyttyä jopa yhden kysymyksenkin niin meinasi rakas kirja unohtua siinä paniikkitilassa täysin poikien kätösiin..oi voi! :D

Vastaa
Inka 11.9.2016 at 21.10

Apua, ihana Mari! :D :D

Vastaa

Jätä Kommentti