Pallontallaajat.net
Valikko

Suomen lempikohteet top 3

Kirjoittanut Inka 26.10.2016

Kaikki Suomen matkailua rakastavat kiljaisivat varmasti eilen riemusta, kun Lonely Planet julkaisi Best in travel 2017 -suosituksensa. Aivan ansaitusti Suomi komeili siellä sijalla kolme, heti Kanadan ja Kolumbian jälkeen. Riemuhuuto ja sata hurraata sille, vissypullo auki ja ei kun odottelemaan valtavia matkailijamassoja.

Kotimaa on noussut myös huikeaan suosioon suomalaisten matkabloggaajien kesken. Onkin loistavaa huomata kerta toisensa jälkeen, että onpa melkein sama mistä kotimaan luonto- tai muusta kohteesta googlettaa tietoa, nousee sieltä ensimmäisten joukossa jonkun matkabloggaajakollegan postaus esille. Mahtavaa!

Ja erityisen hienoa on se, että noiden postausten aiheet ei sijoitu pelkästään pääkaupunkiseudulle, vaan ulottuvat ympäri Suomea. Nostetaan nyt esimerkiksi Maaritin seikkailut Lapissa, Elinan retket Uudellamaalla, Rimman ja Lauran mikroseikkailut muun  muassa Kainuussa ja Keski-Suomessa, Jennan fiilistelyt PunkaharjullaNellan seikkailut ympäri Suomea sekä Katjan upeat Oulu-löydöt. Mahtavia seikkailuja ja huikeita kohteita, joista moni on niin siisti että harva ehkä hoksaisi niiden sijaitsevan juuri Suomessa.

Tämän pitkän alustuksen ja ylistyksen jälkeen heitän ilmoille omat Suomi-suosikkini, joiden kanssa olen täysin puolueellinen ja vedän kyllä satanolla kotiin päin.

Oulu-10 oulu-2 Oulu-26oulu-17 Oulu oulu Ouluoulu-16oulu-3

1. Oulu

Ykkösenä on tietysti oma rakas kotikaupunkini Oulu. Pohjolan valkea kaupunki, jonka valoisat kesäyöt, leppoisa tunnelma ja ihanaakin ihanampi saaristo saa mun sydämen heittämään voltin joka kerta, kun vierailen kaupungissa. Parasta Oulussa on tietysti Rotuaari, Torinranta, Hollihaka, Ainola ja Nallikari.

Kaupunki on ollut ihan valtavan muutoksen alla viime vuosina, ja tuntuu nykyisin ettei sitä tunnista enää entisekseen. Muutin pois Oulusta kahdeksan vuoden asumisen jälkeen (sitä ennen asuin 18 vuotta Yli-Iissä, joka tosin nykyisin on jo osa Oulusa, eli voinen kehua olevani ihan palijasjalakanen oululainen, kait?) pari vuotta sitten, ja tuntuu että nyt muutoksia on tapahtunut parissa vuodessa enemmän kuin niiden kahdeksan vuoden aikana yhteensä. Ja niin se varmaan onkin.

Mulla on Oulu-vinkkejä vaikka kuinka, ja kootusti ne löydät tästä postauksesta. Kaupunkifiilistelyä taas on roppakaupalla Oulu-tunnisteen takana.

Lisää Oulu-postauksia on muun muassa jo mainitun Katjan blogissa, mutta myös erinomaisessa Auringon alla -matkablogissa.

oulu-5 oulu-6 oulu-7 oulu-9

2. Hailuoto

Tai siis luoto tai luovo. Oulun edustalla sijaitseva sympaattinen majakkasaari oli jo lapsuudessa tosi rakas, kun perheen kanssa otettiin asuntovaunu auton perään ja lähdettiin viettämään kesäviikonloppuja perhetuttujen anoppilan pihalle, tai vaihtoehtoisesti kurvattiin autolla isän työpaikan omistamalle mökille, missä oli valtava astiakaappi täynnä Iittalan Ultima Thule -astioita. Lapsuuden Hailuodosta on mieleen jääneet Marjaniemen pitkän hiekkarannan ja majakan sijasta kuivat mättäät, kova jäkälä sekä kioskista ostetut vanhat, jo kovettuneet karkit. Kaikkea sitä ihminen muistiinsa säilöö!

Sittemmin sain kokea vähän erilaisen Hailuodon Karimin kautta, sillä yksi niistä saaren kuuluisista punaisista kalastajamökeistä kuuluu niiden perheelle, joten Marjaniemessä on tullut hengailtua kerran jos toisenkin, mutta totisesti aivan liian vähän. Esimerkiksi majakka- ja ravintolavierailut on vielä kokonaan tekemättä, ja odottaa to do -listalla.

Paras aika mennä Hailuotoon on kuumana kesäpäivänä, jolloin navakasti puhaltava tuulikaan ei tee ilmaa kylmäksi ja meressä tarkenee uida. Silloin lossit on varmasti aivan täynnä ja Marjaniemessä on vähintään puoli Oulua, mutta haitanneeko se sitten kuitenkaan.

Myös saarella järjestettävät Bättre Folk -festivaalit on kokemisen arvoiset! Oon ollu ite kerran vaan lyhyen aikaa, mutta esimerkiksi Tuntemattomaan ja takaisin -blogin Lauran viimekesäisen postauksen perusteella koko festari kannattaisi kyllä joskus päästä kokemaan, itse Hailuodosta puhumattakaan!

oulu-15 oulu-11
oulu-13 oulu-14

3. Koiteli

Lukiopaikkakunnallani Kiimingissä sijaitsevista Koitelin koskistakin on ollut blogissa jo niin monta postausta, että alan varmasti kuulostaa rikkinäiseltä levysoittimelta mainitessani kohteen jälleen kerran. Ei kuitenkaan mahda mitään, sillä pauhuavat kosket on yksi Oulun alueen hienoimpia luontonähtävyyksiä! Lisäksi koskille on aivan naurettavan helppo päästä, sillä sinne pääsee onnikalla tai vaihtoehtoisesti omalla autolla. Toki kävellen ja pyörällä tai vaikka rullaluistimilla myös.

Mää kävin Koitelissa ensimmäisen kerran vasta kymmenen vuotta sitten heinäkuussa 2006, ja tuo ilta on jäänyt mieleen erityisesti. Matkalla Koitelista Kiiminkiin huristeltiin vapautta uhkuen muiden juuri ajokortin saaneiden ystävieni kanssa kukin omalla autolla, kun soitin Karimille ja pyysin sitä treffeille ihan ekaa kertaa. Sen puhelun jälkeen soitin salamana edessä kurvailevaan autoon ilosta hihkuen. Ei siis mikään ihme, että hymy nousee korviin joka kerta, kun pääsen käymään Koitelissa.

Alueen hyvät retkeilyreitit sekä kalastus- ja nuotiopaikat tekee siitä helpon vierailukohteen, minkä lisäksi komea riippusilta ja mahtava koskimaisema oikein huutaa valokuvaajia luokseen. Koiteli on upea kaikkina vuodenaikoina, ja suosittelenkin piipahtamaan siellä riippumatta siitä milloin noilla nurkin on liikkeellä.

Mulla on kesähaaveissa päästä vielä joku vuosi tunnelmoimaan koskilla järjestettäville Koiteli elää! -festivaaleille. Tänä vuonna missasin tapahtuman ollessani jossain aivan muualla, mutta toivottavasti ens kesänä käy parempi munkki.

Näillä kotimaa-hehkutuksilla seuraavaan kotimaanreissuun, joka kaikeksi onneksi odottaa jo melkein aivan nurkan takana. Kohde tosin ei liene yllätys kenellekään…

Mikä on sun Suomi-suosikki, missä kannattaa ehdottomasti käydä?

8 Kommenttia

Katja/Historia de Viajes 27.10.2016 at 11.26

Hyvä Suomi ja ihana Oulu <3 Mun suosikkihan on kans ihan ylläriylläri Oulu ja lähikohteet, koska onhan tämä koti <3. Koitelissa kävin viime viikolla kaverireissulla ja paikasta ei kyllä vaan koskaan puutu sitä tunnelmaa. En oo ehkä koskaan ennen ollu siellä pilkkopimeällä, mikä loi vielä jotenki aivan omaa tunnelmaa, kun notski vaan valaisi meitä ja poluilla ja sillalla oli ihan älyttömän tunnelmalliset valot. Ja mää ehkä sulin sun muistoista tosta paikasta!

Vastaa
Inka 29.10.2016 at 8.46

Oho, Koiteli pimeällä kuulostaa huipulta, en oo ite päässy toistaiseksi käymään siellä kun vaan valoisaan aikaan mutta eiköhän tämäkin korjaannu vielä joskus. :) Kuulostaa ihanalta!

Vastaa
Tickler 29.10.2016 at 11.12

Ihan mahoton Oulu-ikävä, huih.
Pittää kommentoia, että misä on Oulun saaristo? Olin ostamasa purjevenettä, kunnes hokasin että eihän Oulusa pääse mihinkään rantautummaan. Luotoon, Varjankansaareen, Kropsuun ja Iin Röyttään pääsee., että vähissä on.
Mutta pari juttua lissäisin listalle.
Ensinnäkin Koiteli Elää -vestarit lukuun lopulla. Etenkin illalla, kun tullee pimmeetä ja roihut vallaisee alueen ja mussiikki soi.
Ja toiseksi upia Santapankki, jota varten tarvii venneen. Mutta ihan moottorbååtti riittää. Oha se niin hieno, katoppa tästä: https://m.youtube.com/watch?v=KpC29D39k1Y

Vastaa
Inka 30.10.2016 at 7.22

Oho, nyt on ehkä blogin historian kaikkien aikojen paras kommentti. Sydän jätti pari pysähdystä väliin tätä lukiessa, kiitos murreannoksesta!

Ja ehkä käytössä oli vähän väärä termi. Tarkoitin siis keskustan edustalla olevia saaria..

Santapankki mulle aivan uus paikka, mutta huhhei, hyvältä näyttää! Vielä kun keksisi miten sinne pääsis.

Vastaa
Tickler 2.11.2016 at 18.35

Kiitos! Mahdottoman mukavaa, ku ilahuit.
Uluko-oululainen oottelee Oulunsalosa konetta. Tulin kattomaan Pohojolan Valkiaan kaupunniin lumisaetta, mutta taitaa Hessoissaki olla enempi lunta ko täälä.
Ihimittelen muuten, että miksei tuo vestari oo Koiteli ellää? Eikai kukkaan Oulusa sano yhelä
ällälä sitä?

Vastaa
Inka 3.11.2016 at 6.10

Eikä, mää olin ihan varma että siellä olis hulluna lunta! Meen ens viikolla käymään niin parempi olla maa valakosena, muuten mun haavekuvat pirstaloituu täysin!

Ja pitäskö panna alotetta festariporukalle? Sitähän ei tiijä vaikka sais vappaaliput ko herättäis neki siitä luulosta että oululaiset muka unohtaas vilijellä konsonantteja!

Vastaa
Tickler 29.10.2016 at 11.14

Oho, puhhuithannää jo Koiteli Elää -hommasta, mutta siis ehottomasti illalla se on parraimmillaan.

Vastaa
Inka 30.10.2016 at 7.26

Pakko yrittää kyllä ens kesänä päästä!!!

Vastaa

Jätä Kommentti