Pallontallaajat.net
Valikko

Ensimmäisten päivien tunnelmia Keniasta

Kirjoittanut Inka 6.11.2016

Tämän takia minä matkustan.

Olin ehkä päässyt jo jollain tavalla unohtamaan sen kaikkein merkittävimmän syyn, mikä saa pyörittelemään karttapalloa tuntikausia ja käyttämään kaikki ansaitut varat lentolippuihin. Syytän siitä oikeastaan pelkästään itseäni ja taipumusta matkustaa kerta toisensa jälkeen niihin melko samoihin kohteisiin.

Mun ei ehkä kannattaisi sanoa tätä ääneen, mutta väittäisin jopa, että kun jatkuvasti on tekemisissä matkailun kanssa ja pyörii vaan samalla puolella palloa, matkailusta voi tulla hetkittäin jopa tylsää. Ja siinä vaiheessa ei auta muuta kuin katsoa peiliin ja pyörittää karttapalloa aivan uuteen nurkkaan.

Siinä vaiheessa kun matkailusta tulee rutiinia, on aika sekoittaa pakkaa.

aamusafari-2

Siitä syystä Kenian-seikkailu tuli kuin tilauksesta. Oon muutenkin ottamassa tänä vuonna uusia aluevaltauksia haltuun maapallon osalta, ja lähestyvä Thaimaan-matka on osa tätä prosessia. En oo ehkä kokenu kiinnostusta paikkoihin missä en oo käynyt aiemmin pääasiassa puhtaasti tietämättömyyttäni, ja se asia on hyvä sekä tiedostaa että korjata nyt. Uskallan jopa väittää, että tämä reissu on jo nyt herättänyt niin paljon ajatuksia, että esimerkiksi ens vuodelle tehdyt reissusuunnitelmat saattaa saada hyvinkin huutia. Ainakin oon alkanut haaveilla jo nyt parin päivän jälkeen jo seuraavasta Afrikan-matkasta!

Miten Kenia on sitten kohdellut? No aika mainiosti! Lentokoneyön jälkeen saavuttiin maan pääkaupunkiin Nairobiin neljän aikaan aamulla, ja kun päästiin hotellille, edessä oli tunnin yöunet ennen aamiaista ja lähtöä. Lennettiin pikkukoneella Masai Maran kansallispuistoon, missä ollaan oltu viimeiset kaksi päivää.

Nämä pari päivää on kyllä olleet juuri sitä taianomaista Afrikkaa mistä oon kuullut puhuttavan ja kehuttavan. Oon ehtinyt käydä jo kolmella safarilla ja nähdä sen kuuluisan big fiven sekä lukemattomia muita eläimiä. En osaa päättää onko kirahvi vai seepra mun oma suosikki, mutta niiden näkeminen vähän väliä on kyllä tuonut monta kertaa niin leveän hymyn kasvoille, että sitä ei oo voinut pyyhkiä mikään. Ei edes viiden tunnin mittaisiksi lyhentyneet yöunet.

aamusafari-6aamusafari-15

Kaksi edellistä yötä oon viettänyt teltassa aivan Masai Maran kansallispuiston reunamilla. Aamuisin herätyskello on soinut jo ennen kuutta, ja Kenian aamut ovat tervehtineet hyytävän kylmällä teltalla. Iltaisin kuumavesipullo on lämmittänyt peiton alla, ja yläpuolella on avautunut uskomattoman kirkas tähtitaivas, kun ainoa valo on tullut telttaan saattaneiden Masai-miesten taskulampuista. Samalla on saattanut kuunnella miesten lanteilla olevista kolikkovöistä joka askeleella kuuluvaa kilinää.

Oon päässyt nukahtamaan kuunnellen lintujen sirkutusta ja pohtien, laahustaako telttakankaan toisella puolelle seepra vai hyeena. Aamuisin nouseva aurinko on värjännyt taivaan sadoilla punaisen, keltaisen, oranssin sekä violetin sävyillä ja safareilla oon saanut kenialaista hierontaa ainakin takapuoleen aivan riittävästi jeepin takapenkillä pomppiessa.

Ei kait sitä muuten voin sanoin kuvailla: tää on ollut aivan huikea kokemus! Jo nyt, vaikka takana on vasta kaksi päivää.

aamusafari-13aamusafari-9aamusafari-10

Seuraavaksi meidän on määrä nousta toista kertaa Air Kenyan pikkukoneen kyytiin ja vaihtaa maisemaa. Tulevina päivinä ohjelmassa on paitsi lisää safareita myös tulivuorivaellus, Mombasan rantoja ja Nairobin miljoonakaupungin kuhinaa. Katsotaan, ehtiikö mieli muuttua Afrikan suhteen seuraavien päivien aikana, vai oonko tän ensimmäisen reissun jälkeen yhtä rakastunut ainakin tähän maanosan kolkkaan kuin just tällä hetkellä.

Kuvissa tunnelmia tämän aamun tunnin mittaiselta aamusafarilta.

Lisää tästä aiheesta

10 Kommenttia

Kaukokaipuun Nella 6.11.2016 at 10.34

En tiedä mitä muuta kommentoisin kuin vau! Uudet aluevaltauksen ovat aina omalla tavallaan erityisiä kokemuksia.

Ja hei, omistin kuitenkin aikanaan 564 erilaista kirahviasiaa (no kidding), koska rakastan tuota eläintä (ripsien ja pituutensa puolesta) äärimmäisen paljon. Kun vuosia sitten tapasin eläinystävän lontoolaisessa eläintarhassa, sydän löi ensin innostuksesta viittäsataa kunnes tuli itku. Ei se kuulu sinne.

Joten unelmissa on siintänyt tavata tuo pitkäkaulainen kotiympäristössään.

Vastaa
Inka 13.11.2016 at 21.26

Eikä, mää en kestä että nää oot keränny kirahveja! Aika hurja kokoelma.

Ja luonnollisessa ympäristössään kirahvi oli upea, aivan sanoinkuvaamaton!

Vastaa
Laura 6.11.2016 at 10.40

Afrikka on ollut haaveissa pitkään, mutta emme ole keksineet mihin maahan haluaisimme mennä siellä ja missä olisi helpointa ja turvallisinta matkustaa valkoihoisena. Kenia, Tansania vai kenties Mosambik… Ehkä juuri tuosta turvallisuusasiasta olisi mielenkiintoista kuulla lisää.

Turvallista ja antoisaa loppumatkaa!

Vastaa
Inka 13.11.2016 at 21.27

Hei kiitos kommentista, pidin sen mielessä koko reissun ja koitin tiirailla paikkoja sillä silmällä!

Kirjoittelen siitä varmasti vielä jossain postauksessa, jahka saan ajatukset paremmin jäsenneltyä. Mutta turvassa säilyttiin, joka tavalla!

Vastaa
Eevi / Rento matkablogi 6.11.2016 at 11.05

En yhtään ihmettele, että rakastuit. Vaikka kokemusta ei itselläni ole kuin Etelä-Afrikasta, niin Afrikan värit on kyllä jotain aivan erityistä. Ja ne eläimet, ei sitä voi käsittää. En ole yhdessäkään eläintarhassa käynyt safareiden jälkeen. Joten ota ilo irti ja nauti kaikin rinnoin. Keniasta haaveillaan täälläkin!

Vastaa
Inka 13.11.2016 at 21.28

Kiitos kommentista Eevi! Eläimet oli kyllä jotain niin käsittämätöntä että mietin niitä varmaan vielä kuukausienkin päästä. En vaan voi ymmärtää miten oikeasti pääsin seisomaan ihan lähellä seeproja, kirahveja ja muita eläimiä niiden omassa luonnollisessa elinympäristössä. Se oli kokemus, josta oon kiitollinen nyt ja pitkään!

Vastaa
Annika 6.11.2016 at 13.48

Kateellinen täällä moi! Hyvällä tavalla siis, eli iloinen sun puolesta kun pääsit näin siistille reissulle :) Näyttää upeelta, ja musta on ihanaa kun yhä useammat matkabloggaajat kirjoittaa Afrikasta, monilla ihmisillä on niin paljon ennakkoluuloja kyseisestä mantereesta että on hienoa että sitä tehdään tutuksi :)

Vastaa
Inka 13.11.2016 at 21.28

Joo, täytyy myöntää että Afrikka olis varmasti jäänyt multa pitkäksi aikaa korkkaamatta jos tätä reissua ei olisi tullut, mutta nyt taas suunnittelen jo seuraavaa matkaa. Onneksi näin kävi, sillä tuolla avautui aivan uusi maailma!

Vastaa
Arimo | Arimo travels 6.11.2016 at 17.17

Voi vitsi, vaikuttaa upealta! :) Tuone on tarkoitus itekin suunnata maailmanympärysmatkani päätteeksi. Kuvatkin on upeita, millä kalustolla kuvaat? Aika hurjaa, että lyhyellä aamusafarilla ehtii räpsiä noin paljon hienoja ja erilaisia tilanteita.

Vastaa
Inka 13.11.2016 at 21.30

Maailmanympärimatka ja Afrikka sen päätepisteenä kuulostavat mahtavilta, hienoa! Ja kiitos kivasta kommenista. Kuvaan Canonin 6D -rungolla, ja nää kuvat on napattu pääasiassa 135 mm 2.0 -linssillä, jonka ostin juuri hetkeä ennen reissuun lähtöä.

Parastahan on se että kuvia piti karsia todella paljon, sillä en saanut kuin muutaman hassun ladattua huonon netin takia. Tunnissa tuossa aamuauringon valossa sain ehkä elämäni tähänastisista kuvista parhaat, kun olosuhteet oli siihen täydellisen otolliset. Vahva suositus siis aikaisen aamun safarille, jahka pääset Afrikkaan asti!

Vastaa

Jätä Kommentti