Pallontallaajat.net
Valikko

Postikortti Keniasta

Kirjoittanut Inka 20.11.2016

Yhteistyössä Lähetäkortti.com

Postikorttien lähettäminen reissusta oli ennen vanhaan yksi niistä matkarutiineista, joista ei tingitty. Ensimmäisten reissuvuosieni aikana pidin tiukkaakin tiukemmin kiinni siitä, että matkalta lähetettiin postikortit ainakin iskälle, veljelle, siskolle, serkulle ja ehkä tädillekin. Käsiala oli aina pienintä mahdollista, jotta terveisiä mahtuisi mahdollisimman paljon. Siellä ne sitten kotona vieraillessa komeilivat sukulaisten jääkaapinovissa tovin, muistuttamassa menneistä seikkailuista.

Postikorteissa on edelleen vahva fiilis, mutta siitä huolimatta viime vuosina niiden lähettäminen on yhä harvinaisempaa. Kivoja kortteja olisi kyllä helppo ostaa reissun päältä, sillä niitä tulee vastaan vähän väliä ja oikeastaan tekisi mieli hankkia värikkäitä kuvia muistuttamaan matkoilta. Postimerkit on kuitenkin se ainainen murheenkryyni, joka saa laittamaan kortit takaisin telineeseen ja toteamaan, että tälläkin kertaa kuvaterveiset perheen Whatsapp-ryhmään saavat olla riittävät. Ei kortteja tälläkään kertaa.

Sain itse asiassa palautetta korteista, tai oikeastaan niiden puutteesta, alkuvuodesta iskältäni, joka oli ilmeisesti hyvinkin tottunut siihen että mun ollessa reissun päällä postilaatikko saa täytettä terveisten muodossa. Yritinkin kunnostautua kevään Amerikan road tripin aikana, ja lähetin perheelleni kortteja. Se ryhtiliike oli kuitenkin hyvin lyhytaikainen, sillä ne on toistaiseksi olleet tämän vuoden ainoat reissun päältä lähetetyt kortit.

lahetakortti

Ennen Kenian-matkaa tutustuin Lähetäkortti.com-palveluun, jota kokeilin reissulla. Kyseessä on siis verkkopalvelu, jonka kautta voi lähettää postikortin reissun päältä omasta valokuvasta. Ajatus siitä, että voisin lähettää oman kameran linssin läpi käyneet kuvaterveiset läheisille reissun päältä käsin tuntuu kutkuttavalta, sillä paperinen kortti on kuitenkin aina ihan eri kun puhelimen näytöllä odottavat Whatsapp-terveiset.

Käytännössä siis palveluun ladataan oma valokuva, syötetään osoitetiedot ja kirjoitetaan terveiset. Omaa käsialaa korttiin ei tietenkään saa, mutta joissain tapauksissa se saattaa olla se kaikkein paras vaihtoehto. Omalla valokuvalla varustettu kortti on toki kalliimpi kuin postikortit merkkeineen yleensä, mutta 2,5 euroa on melko pieni hinta omasta kuvasta ja siitä vaivattomuudesta. Veikkaanpa, että tämän palvelun avulla monet kortit tulee lähetettyä sen sijaan, että ne jäisivät kokonaan lähettämättä. Ja parasta on tietysti se, ettei tartte murehtia postin luotettavuudesta tai postitusajoista, sillä kortti löytää perille parissa päivässä sen lähettämisestä.

Lähetin Keniasta muutaman kortin, ja yksi niistä tuli myös omaan postilaatikkoon. En voinut vastustaa kiusausta laittaa palmuterveisiä myös itselle, ja halusin kieltämättä samalla testata palvelun toimivuutta. Hyvin pelasi, ja voin sen perusteella suositella vahvasti!

Kerroppa mielenkiinnosta, milloin nää oot viimeksi lähettänyt tai saanut reissusta postikortin? Mun edellinen kortti tuli kesällä Italiasta, kun Milla yllätti täysin ja laittoi terveiset Roomasta. Se sai taas muistamaan, että aika harva postitervehdys laittaa naaman yhtä aurinkoiseen hymyyn kuin kaverilta pitkän matkan päästä tulleet matkaterveiset.

Lisää tästä aiheesta

10 Kommenttia

Pingviinimatkat 20.11.2016 at 21.29

Kortit on kyllä parasta! Ja jotenkin ehkä kannattaa jopa luottaa tähän kotimaiseen palveluun enemmän kuin Italian postiin, sillä sun kortti Roomasta Helsinkiin teki matkaa pari KUUKAUTTA! Sama juttu oli viime vuoden Italian korteilla :D Uskomatonta. Oma kuva kuulostaa myös ihan mahtavalta, joten taidanpa testailla itsekin palvelua :)

Vastaa
Inka 20.11.2016 at 22.15

Haha, pisteet Italian postille! :D Tämä oli kyllä kieltämättä hiveen tehokkaampi, jos Kenian terveisetkin tuli parissa päivässä.

Vastaa
Sanna I Siveltimellä 20.11.2016 at 22.18

Mä vannon postikorttien nimeen, always. Laitan lähes joka reissulta ainakin vanhemmille ja miehen mummolle kortin. Ainut vaan, että tietyissä kaupungeissa ei enää myydä tyylikkäitä kortteja ja huomaankin siinä markkinaraon, mutta siihenhän rakoseen tämä palvelu sopii just passelisti!
Ps. Toi kortin kuva on ihan fantastinen.

Vastaa
Inka 21.11.2016 at 16.44

Täh, en voi uskoa että on olemassa kaupunkeja joista ei saa tyylikkäitä kortteja, nehän on just loistava markkina! Ja kiitos Sanna, tykkään iteki tuosta kuvasta, vähän palmutunnelmaa kotiin!

Vastaa
Johanna Hulda 21.11.2016 at 3.10

Lähetän jokaiselta reissulta kortit Suomeen, paitsi Portugalista kun siellä tulee ravattua niin usein. Kortteja lähtee perheelle, mummuille ja parille läheisimmälle ystävälle. Rakastan itse saada paperipostia ja siksi sitä on kiva lähettääkin! Erityisesti toinen mummuni jaksaa aina kiitellä korteista ja kertoo kuinka hyvältä tuntuu kun joku muistaa kaukomailtakin. Kyllä ne postikonttorit yleensä löytyy helposti, eikä se haittaa jos kotilla vierähtää viikko jos toinenkin matkalla! Usein onnistuu löytämään tosi kivoja kortteja, mutta joskus ne on niin perus turistikortteja huonolla laadulla että mietityttää kehtaako sellasia edes lähettää. Tää palvelu on kyllä kiva tapa saada persoonallisempia kortteja, oon joskus jotain samanlaista käyttänytkin synttärikorttia tms. varten. Peukku!

Vastaa
Inka 21.11.2016 at 16.43

Ei vitsi oot kyllä super kun jaksat lähetellä kortteja noin tiuhaan, vautsivau! Paperiposti on kyllä kova juttu, ja varmasti juuri tuon ikäpolven ihmiset arvostavat sitä erityisesti. Ehkä itelläkin tulisi lähetettyä enemmän, jos isovanhemmat olisi vielä elossa. Haha, turistikortit, ne on kyllä jäätäviä. Mulla oli jossain vaiheessa tapana valita aina kaikkein rumin mikä löytyi ja lähettää se kotiin, siellä ne sitten killitti kuukaudesta toiseen jääkaapin ovessa.

Vastaa
Anssi 21.11.2016 at 15.43

Keniasta lähetettyyn postikorttiin tulee _Suomen_ postimerkki? En nyt oikein innostu, vaikka se postimerkki onkin usein se suurin vaiva hankkia. Usein postimerkkejä kun ei missään nimessä saa muualta kuin postitoimistosta ja ne sattuvat aina olemaan jo kiinni, kun sellaisen sattuu löytämään… :/ Mutta onhan tämä helppo palvelu ja varsinkin, jos haluaa oman kuvansa korttiin! Itse kuitenkin haluan myös paikallisen postimerkin. :D

Vastaa
Inka 21.11.2016 at 16.42

:D Ihana kommentti! :D Tottahan se on että postimerkki on puolet postikortista, ei sitä käy kiistäminen. Mutta kuten sanoit, postimerkin hankkiminen on niin vaivalloista, että ei elläissään jaksa käyttää puolta päivää aikataulun sihtaamiseen juuri niin, että merkin saa. Paitsi ehkä joskus, mutta muina hetkinä nostan käden ylös laiskuuden merkiksi ja turvaudun tähän palveluun. Postimerkkiä voi sitten kompensoida niillä autenttisilla maisemilla!

Vastaa
Janika 23.11.2016 at 1.34

Ah, kortit! Rakastan kortteja niiiin paljon, että niitä on usein laatikot pullollaan. Mutta enpä ole itselleni korttia ikinä laittanut, ehkä alan harrastamaan sitä seuraavaksi! Tykkään lähetellä postia muutoinkin kuin matkoilla ja varsinkin somettomat isovanhemmat yritän aina pitää ajan tasalla kortin lähettämällä. :D Mutta toi postimerkkien etsiminen aina uudesta paikasta aiheuttaa aina päänvaivaa! Ihana korttipostaus!

Vastaa
Inka 23.11.2016 at 7.25

Ah, ihanaa että kommenttisi alussa oli ah! :D Se jos mikä on todellisen rakkauden merkki. Ja ihanaa kuulla että tämä aihe herättää suuria tunteita! Suosittelen ehdottomasti lähettämään kortin myös itselle, sillä mikäpä olisi sen parempi matkamuisto, paikallisella postimerkillä tai ilman? Ja vitsi nuo isovanhemmat olis kyllä kova juttu, siinä tilanteessa tulis varmasti itselläkin läheteltyä kortteja enemmän!

Vastaa

Jätä Kommentti