Pallontallaajat.net
Valikko

Kokkikoulu Koh Lantalla

Kirjoittanut Inka 2.3.2017

Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten Thaimaalainen ruoka ei aiivaan täysin vetänyt mua puolelleensa, vaikka odotukset ja yrityskin olivatkin kovat. Maistelin aika monenlaista sapuskaa, ja yritin tosissani löytää paikallisesta keittiöstä ne omaan makumaailmaan sopivat jutut.

Yks iso yritys makumaailmaan pääsemiseksi oli kokkikurssille osallistuminen, sillä mulle ei riittänyt se että maistelin ruokia, vaan halusin päästä myös käsiksi paikallisiin raaka-aineisiin ja oppia tuntemaan ne. Thaimaassa järjestetään tosi paljon juuri turreille suunnattuja kokkikursseja, ja Koh Lantalla oli runsaasti valikoimaa.

Meidän ei tarvinnut kovin kauaa miettiä, sillä bongattiin Time for Lime, joka on yhteydessä saarella toimivaan eläinten suojakotiin, ja kokkikoulun tuotot menee suoraan eläinten hyväksi. Päästiin siis paitsi oppimaan thaimaalaisesta ruoasta myös tekemään vähän hyvää, ja se tietysti sopi.

Meitä oli pieni, noin kymmenen hengen porukka jolla kokkailtiin illan aikana kaksi eri ateriaa. Ensimmäiseksi tutustuttiin lyhyen luennon aikana thaimaalaisen keittiön pääraaka-aineisiin, ja maisteltiin keittiölle tyypillisimpiä makuja. Meidän ohjaajana toimi supersymppis Noi, joka heitti välillä aika hulvatontakin läppää, joten kokkikoulussa ei tosiaan tarvinnut jännittää hetkeäkään.

Me kokattiin kaks pientä ateriaa, jotka ilmensivät perinteisiä thaimaalaisia makuja mutta eivät kuitenkaan olleet niitä kaikkein perinteisimpiä ruokia. Tää oli hyvä ja huono, sillä tavallaan oli kiva opetella jotain tosi uutta, mutta tavallaan olis ollu mahtava oppia tekemään just niitä kaikkein perinteisimpiä ruokia. Tosin tämä auttoi ymmärtämään thaimaalaisen keittiön monipuolisuuden, ja pysyttiinpähän me tietysti paikallisen makumaailman äärellä, mikä oli kuitenkin se koko illan tärkein pointti.

Joillakin kokkikursseilla tutustustaan ruokakulttuuriin ostosten tekemisestä lähtien, mutta ruokamarkkinoille suuntaamisen sijaan raaka-aineet oli hankittu valmiiksi, ja me keskityttiin pelkästään kokkaamiseen. Pieni porukka takasi sen että kaikkiin oli helppo tutustua, ja huvittavin oli yksi kanadalainen pariskunta, johon törmättiin Thaimaan-matkan aikana jatkuvasti paitsi Lantalla myös Lipellä, missä ne muun muassa sattumoisin majoittui samassa majapaikassa meidän kanssa.

Kokattiin kurssilla yhteensä neljää thaimaalaista ruokaa: kookosmaitopohjaista kanakeittoa, paistettua tofua, uppopaistettuja kasvispihvejä sekä paistettua kanaa. Sapuskat tehtiin kätevästi kahdessa osassa niin että välillä käytiin syömässä, ja kokkailun lomassa saatiin myös vinkkejä thaimaalaiseen esillepanoon.

Ilta oli tosi kiva, ja oli mukava päästä maistelemaan juuri noita perusmakuja riippumatta siitä, miten ne itselle maistui.

Kokkikouluun osallistuminen taitaa olla aika klassikkoaktiviteetti Thaimaahan suuntaaville turreille, enkä ihmettele yhtään, sillä olihan se mukavaa!

6 Kommenttia

stig_rör 2.3.2017 at 13.37

“oli mukava päästä maistelemaan juuri noita perusmakuja riippumatta siitä, miten ne itselle maistui.”

tää ei ihan auennut. oli mukava syödä pahaa ruokaa?

Vastaa
Inka 3.3.2017 at 6.29

Höh, mietippä vähän isommin: oli mukava tutustua uuteen ruokakulttuuriin. Olisko se parempi?

Vastaa
Sampo 2.3.2017 at 21.16

“Eläinten hyväksi” kokkaamalla ja syömällä eläimiä, heh.

Vastaa
Inka 3.3.2017 at 6.33

Totta, mustavalkoisessa maailmassa asia on just näin. Hyvä kun tulit tuomitsemaan ja muistuttamaan, että jos ei oo 100 % kasvissyöjä niin on aivan turha alkaa jauhaa mistään eläinten oikeuksista, koska on ite kuitenkin valmiina teurastamaan kaikki. Tää asenne on siinäkin mielessä hyvä, että ei varmasti kannata edes yrittää vähentää mm. lihan syöntiä, koska sehän on ihan yhtä tyhjän kanssa jos edelleen kuitenkin syö lihaa. Ei siinä tilanteessa voi oikeasti olla kiinnostunut muiden hyvinvoinnista kuin omastaan, eikö näin?

Vastaa
Sampo 3.3.2017 at 15.32

Niin siis lähinnä tässä kritisoin tuota Time for Limea. Thaimaalaiseen keittiöön kun kuuluu myös lihattomia ruokia.

Vastaa
Inka 6.3.2017 at 21.25

No se. Tavallaan pelastetaan eläimiä mutta samaan aikaan tapetaan niitä. Mutta tuskin tääkään on niin mustavalkoista.

Vastaa

Jätä Kommentti