Pallontallaajat.net
Valikko

Kohde haussa ja kesän matkasuunnitelmat täysin auki

Kirjoittanut Inka 25.3.2017

Apua, mikä paniikki on päällä! Oon viime päivät miettiny melko lailla pelkästään yhtä asiaa, ja se on tulevan kesäloman kohde. Täytän tänä vuonna pyöreitä ja oon suunnitellut mun 30-vuotismatkaa jo tosi pitkään, ja kauan se oli täysin selvillä. Olin nimittäin päättänyt, että painelen kesällä 2017 Peruun ja suuntaan Cuscon kautta neljäksi päiväksi vaeltamaan Inka trailille tavoitteena päätyä Macchu Picchulle. Suunnitelma oli täysin selvä, ja olin tsekannut jo melkein lennotkin valmiiksi.

Nyt kun lomat on varmistuneet, budjetti osittain kasassa ja olis aika varata nyt ainakin ne lennot, oon yhtäkkiä alkanut epäillä mun niin varmoilta tuntuneita suunnitelmia. Mulla on ihan järjetön paine päästä reissuun jonnekin supereksoottiseen paikkaan jonka muistan loppuikäni (kontrollifriikki suorittaja täällä moro), mutta nyt kun olis aika ostaa lennot ja varata vaellus alkaa Inka trail ja Macchu Picchu tuntuakin kohteelta, jonne en ehkä oikeasti haluakaan mennä just nyt.

Kaikki alko oikeastaan siitä kun aloin selvitellä tarkemmin mitä kaikkea Inka trail vaatisi. Katselin lentoja, busseja, junia, pakkauslistoja, vertailin matkanjärjestäjiä ja luin aikatauluja. Sitten aloin miettiä, että jaksankohan mää nyt kuitenkaan lähtä noin isotöiselle reissulle, kun vaihtoehto olis mennä myös ihan mihin tahansa muualle tällä maapallolla. Sitten mietin, että kehtaakohan sitä nyt miettiäkään kohteen vaihtamista, kun oon puhunut Inka trailista 30-vuotismatkana jo puolelle kylälle. Jäätyäni kiinni siitä ajatuksesta totesin, että jos haluan matkustaa jonnekin vaan sen vuoksi että en tuota pettymystä muille tai että sinne matkustamisen motiivi on että se kuulostaa siistiltä, voin saman tien hylätä koko matkasuunnitelman. Motiivien pitää tulla jostain ihan muualta kuin sieltä, mikä näyttää siistiltä Instagramissa.

Siispä oon tässä viime päivät pyöritellyt karttapalloa ja miettinyt pääni puhki, minne haluaisin matkustaa oikeasti. Ja arvatkaa mitä, mulla on yks kohde aivan selvänä mielessä, ja se on New York. Aina se saa vanha, ainainen New York, joka kiehtoo vuosi toisensa jälkeen. Sinne mää haluaisin mennä taas. Sen ääneen sanominen tuntuu huijaukselta, sillä oon luvannu matkakaverille että en ees haikaile sinne päin vähään aikaan, tai ainakaan pakota sitä mukaan, mutta kait se on myönnettävä, että se on se kaupunki, mikä mulla on ollut päällimmäisenä mielessä viime päivinä. Oi New York!!!

Mutta joku muu kohde pitäisi kuitenkin keksiä, sillä reissukaveria ei nyki kiinnosta vaikka kuinka olis kyseessä mun juhlavuotismatka. Oon kyylännyt lentotarjouksia haukan tavoin pääsemättä yhtään sen pidemmälle. NYC on pakkomielle joka ehkä täytyy toteuttaa vielä jossain vaiheessa tänä vuonna, mutta nyt elokuulle pitäisi keksiä jotain muuta.

Peru on ehkä nyt siis virallisesti siirretty odottamaan tulevaisuutta, mutta joku jännä, rento ja mielenkiintoinen matkakohde pitäis keksiä. Tuntuu typerältä, että minkään matkaunelman toteuttaminen ei tunnu sopivan just tähän hetkeen.

Annan itelleni kaks viikkoa aikaa ostaa lennot, siinä ajassa luulis päätöksen syntyvän.

Sen myötä tarvisin vähän jeesiä. Mihin nää matkustaisit juhlimaan pyöreitä?

Lisää tästä aiheesta

40 Kommenttia

Anette 25.3.2017 at 15.40

Hongkong, helppo ja vaivaton idän New York! Kaikkea löytyy, vaellusreittejä, korkeita pilvenpiirtäjiä, puistoja, halpaa ruokaa… Ehdottomasti mun lempparikaupunkeja :)

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.49

Ahh, kuulostaa kyllä kivalta! Olisikohan mun nyt viimein aika vähän huuhdella ennakkoluuloja ja suunnata Honkkareihin..? Täytyy laittaa ehdottomasti harkintaan, sillä edullisia lentolippujakin näyttäisi olevan saatavilla just meidän loman ajalle. Kiitos vinkistä! :)

Vastaa
Laura 25.3.2017 at 16.00

Alaska on täällä toivelistalla! Myös Vancouverista tykkään, erityisesti jos on pääsy purjeveneelle!

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.49

Ei huonoja haavekohteita!! :)

Vastaa
Sanna 25.3.2017 at 17.09

Täältä kanssa ääni Hong Kongille! Ja Kuuba on myös yksi omista suosikeistani.

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.49

Kuuba vois myös olla aika kova!

Vastaa
aanai 25.3.2017 at 18.47

Australia ja Uusi-seelanti houkuttelevat minua.

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.50

Mua kans!! Ei ehkä Suomen kesän aikaan, mutta muina vuodenaikoina vois olla oikeen hyvät.

Vastaa
Pirkko / Meriharakka 25.3.2017 at 19.51

En ota kantaa kohteeseen, mutta meillä on kyllä ollut vähän sellainen “diili”, että synttärisankari saa valita syntymäpäivämatkan kohteen. Tasapuolista, etenkin kun synttärimme ovat melko tasan ½ vuoden päässä toisistaan, eli eivät osu samaan aikaan eli samaan matkaan.

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.50

Heh, kuulostaa reilulta, mutta toistaiseksi ei oo sovellettavissa meidän tilanteeseen. Ehkä sitten, kun molemmat on töissä ja isoja reissuja on vara tehdä vuodessa enemmän kuin yks. Eli varmaan sitte nelikymppisille! :D

Vastaa
Unnukka 25.3.2017 at 20.22

Uuteen-Seelantiin, Australiaan, Lofooteille tai Vietnamiin! Tossahan onkin sitten mun 30-, 40-, 50- ja 60-vuotispäiville kohteet :D

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.51

Aaaaaaaa mää voisin haluta kyllä kans noihin kaikkiin! :D

Vastaa
Noora | Kerran poistuin kotoa 25.3.2017 at 21.00

Koska mä en Perun reissuuni mahduttanut Inca trailia, niin en osaa sanoa, miten paljon lisästressiä sun muuta sen tekeminen reissuun tuo. Oma reissuni Peruun oli omasta mielestäni varsin chilli, vaikka vaati jonkun verran suunnittelua. Ei tosin mielestäni ihan hirveästi, mutta oon niin suunnitteluhirmu jo muutenkin (tai siis tykkään ottaa asioista etukäteen selvää), että ehkä en vaan huomaa eroa mun oman ja normaalin suunnittelun välillä :D Lisäksi synttäripäivä Machu Picchulla oli tähän mennessä elämäni paras juttu!

Mutta ymmärrän kyllä, että jos noilla kulmilla ei ole aiemmin käynyt niin ylipäätään Peruun lähteminen ei tunnu maailman chilleimmalta ja rennolta synttärijutulta. Mä oon ottanut tavoitteekseni juhlia synttäreitäni tästä lähtien reissussa. Machu Picchua en enkä koskaan pysty peittoamaan, mutta tänä vuonna vuosia tulee lisään näillä näkymin Tukholmassa ja ensi vuonna taas kun mittariin pärähtää 35, kohteena on alustavissa suunnitelmissa juurikin tuo New York :)

Kohdevalinnan kanssa en osaa muuten auttaa, mutta vienosti heiluttelen sitä Perun lippua. Se on niin huikea maa. Mutta toisaalta siitä nauttimiseen pitää olla itsekin juuri siinä Peru-moodissa.

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.55

No se Inka trail oli nimenomaan se juttu mikä katkaisi kamelin selän. Elokuu on yhä sesonkia, ja suositukset sesonkiaikaan matkustaville on varata vaellusreissu viimeistään puolta vuotta ennen vierailua. Siis nyt. Ja toki suositus on vaan suositus, mutta haluaisin varata vaelluksen vasta kun lennot on ostettu, ja nyt tarjolla on ainoastaan perushintaisia lentoja. Oon seuraillut Liman-lentojen tilannetta aika pitkään ja sen perusteella uskoisin juuri elokuulle olevan mahdollista löytää vitosella alkavat lennot, mistä syystä en oo oikeen maksamassa kasilla alkavia lentoja. Ja niistä tarjoushinnoista taas ei koskaan tiiä milloin ne pärähtää, joten siinä on oikeastaan suurin syy sille, miksi oon nyt toistaiseksi siirtämässä Perun-suunnitelmat ylähyllylle odottamaan. Plus sitten kaikki muu säätö.

Ja jokuhan voisi ehdottaa että mitä jos menis Macchu Picchulle suoraan onnikalla, mutta sanotaanko että se ei olis ihan sama asia. Joten oon valmis siirtämään koko settiä vähän eteenpäin, jotta voin tehdä sen itselle sopivalla tavalla.

Kiitos kuitenkin mahtavasta kommentista ja huipuista Peru-postauksista, oon käyny ne läpi monta kertaa matkaa suunnitellessani. :)

Vastaa
Noora | Kerran poistuin kotoa 26.3.2017 at 17.48

Joo, ymmärrän kyllä, että toista asiaa on hankala lyödä lukkoon ilman toista. Ja ymmärrän myös tuon, että lennoista maksaa mieluummin muutaman satasen vähemmän, jos vain mahdollista. Peruun kun tosiaan oli vielä jonkin aikaa sitten tarjolla niitä vitosella alkavia lentoja.
Mua vähän harmittaa, että mä en pystynyt mahduttamaan Inca Trailia meidän Perun reissuun. Mulla taas oli tärkeämpää päästä Machu Picchulle, menopelistä riippumatta. Mutta jos Inca Trail taas on se sun juttu, minkä turvin haluat paikalle saapua, niin ei se juna tai muu aja samaa asiaa. Mä haluan myös päästä tekemään Inca Trailin joskus. Ne maisemat oli jo junan ikkunasta niin huikeat, että voin uskoa kuinka niistä nauttii hitaammin matkustaessa <3
Toivottavasti löydät jonkun yhtä ihanan kohteen, jos Peruun ei yhtäkkiä pärähdä kunnon lentotarjouksia! :)

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.19

Samaa toivon minäkin! Ja Peru onneksi odottaa varmasti. :)

Vastaa
Destination LOMAn Satu 25.3.2017 at 21.01

Pirkon kanssa täysin samaa mieltä, että sankari saa valita paikan Omat kolmekymppiset vietettiin yllätys, yllätys Nykissä, jonka jälkeen jatkettiin matkaa Las Vegasiin ja San Diegoon. Ikimuistoinen, eisuorittava reissu, vaikka paljon tuolla reissulle näimmekin. Itse pyöreinä päivinä keskityin vaan heittämään aivot narikkaan ja siemailemaan peach bellinejä Tao Beach Clubilla. Aaa, those were the days..

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.56

Heh, miten mua ei yllätä tää kommentoijien NYC-kuume! Kuulostaa kyllä mahtavalta reissulta, ja jotain vastaavaa mullakin on haaveissa. Jos ei nyt kuitenkaan sitten sitä Nykiä, mutta ehkä sitten lähempänä varsinaista synttäriä!

Vastaa
Salla 25.3.2017 at 21.14

No minähän lähtisin sinne Nyciin, koska en oo aiemmin siellä käyny! :D Mutta joo, ymmärrän vaikeuden. Mulla on Espanjan reissun jälkeen jääny lomamoodi vähän päälle, ja oon kattonu lentoja vaikka mihin… Kaikki mun unelmat on nyt vaan niin överihintasia, että taitaa jäädä vielä tekemättä, jospa häämatkaksi sitten. Mutta New York+Meksiko, New York+Aruba, Australia+Uusi-Seelanti ja Bali kiinnostaa. Oisko Bali sulle mistään kotoisin? Ei niin turistipaikka ku Thaimaa… Ja siellä voi tehdä vaikka mitä, mun sisko oli siellä vaihdossa vuosi sitten. On rentoutumista, riisipeltoja, tulivuorella vierailua ja vesiputousta sun muuta.

Vastaa
Inka 26.3.2017 at 8.57

Lohdullista kuulla että muutki on lentokuumeisia! Ja hei häämatkalle en voi kylliksi suositella New York + Meksiko -yhdistelmää, toimi ihan tajuttoman hyvin!!! Se on edelleen yks meidän parhaista matkoista, ja vähän tekis mieli toteuttaa vastaava taas nyt kesällä.

Bali kuulostaa kiinnostavalta, oon jotenkin ajatellut että ei se varmaan tuohon vuodenaikaan oo hyvä, mutta ehkä pitää nyt perehtyä vielä uudestaan. Kiitti vinkistä!! :)

Vastaa
Julia - Villi lapsi 26.3.2017 at 14.34

Toi NYC on kyllä uskomaton paikka, miten sinne voikin aina haluta takaisin uudestaan ja uudestaan! Itse ajattelin, että kolmas kerta varmasti jo riittää, mutta edelleen sinne haikailen. Synttäritkin on tullut siellä vietettyä (tuo maaginen 21-vuoden täysi-ikäisyys). Onneksi niitä reissukohteita kuiteskin riittää. Oma monista lempparimaista on Japani, jota voin varmuudella suositella. Ihanaa kulttuuria ja paljon mahdollisuuksia!

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.17

No älä muuta virka! New Yorkissa on kyllä sitä jotain. Japani on yks niistä monista mitä oon kans pyöritellyt mielessä, saapa nähä miten käy!

Vastaa
Minttu 26.3.2017 at 14.46

No entäs Rio? Voi helposti ja ressittömästi yhdistää siihen vaikka Iguassun putoukset.

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.18

Hei mielenkiintoinen idea, täytyy tsekata miten sinne pääsisi!

Vastaa
Maarit 26.3.2017 at 18.13

Mulla oli just se 30ve reissu meidän kuukauden jenkki roadtrip. En oikein nuorempana päässyt useista eri syistä matkustamaan ja olin päättänyt, että kun täytän 30, tyhjennän kaikki säästötilit ja toteutan jonkun ison matkahaaveen. Tosi vaikee antaa sulle vinkkejä kun oot mun silmissä jo kolunnut kaikenmaailman eksoottiset mestat. :D Itse haaveilen tosi paljon Pohjois-Amerikasta ja ties miten monista paikoista siellä, mutta sitten tekis mieli lähteä myös jo tuttuihin Euroopan kohteisiin. Meilläkin ihan auki tän vuoden reissut, kun tekee mieli säästellä että jos vuoden päästä sitten tekisi taas jotain isompaa. Mites olisi sitten jotain Tiibet – Nepal – Mongolia suuntaa? :)

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.23

Ai että miten ihana tapa juhlia 30-vuotispäivää!!! Just oikea asenne. :)

Oon kyllä avoin kaikille ehdotuksille, ja nuokin täytyy ehdottomasti tsekata!

Vastaa
Ulla 26.3.2017 at 22.23

New York New York… mua nauratti kyllä lukea tätä kun tulee mieleen se teidän synttärikortin vaikutus mun matkasuunnitelmiin. Miten satavarmasti oli selvää, että meen jonneki muualle kuin Jenkkilään ja sitte ERÄÄT tuo kortin, jonka jälkeen mikään muu ei enää olekaan mahdollista kuin Amerikka. On se todella mystistä!

Itse kans oon miettinyt tän vuoden reissuja ja väkisin Finskin 380 e:n suorat lennot huutaa mun nimeä. Mutta ei nyt pitää vähän aikaa pysyä kovana.

En kyllä osaa suositella mitään korvaavaa kohdetta. Entä jos vaan yrität murtaa Karimin? Hah :D Tai ehkä se Hongkong vois olla hyvä. Veeran mukaan se on tosiaan idän New York, joten ehkä se ois sit hyvä tsekata.

Vastaa
Ulla 26.3.2017 at 22.57

Tai no joo. Pitää tarkentaa, ettei jää vaikutelma, ettei mua kiinnostais mennä minnekään muualle ku Nyciin. Etenkin kesälle mulla on hirveästi hinkuja, kiitos vain Rantapallon artikkeleiden ja muiden. Haluaisin tosi paljon mennä saarihyppelemään Kreikkaan, aah! Ja Etelä-Italiaan. Ja Montenegroon. Menkää Santorinille? Se on loistava spessumatkaa varten!

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.26

Hei Kreikka ei välttämättä olis edes huono vaihtoehto!! Hyvä idis!

Vastaa
Ulla 28.3.2017 at 0.48

Veikkaan, että Kreikka ei oo ikinä huono idis. =) Kiva, jos tästä oli apua! Ja joo pitää puolisoa kuunnella, eli hyvin ajateltu. Onneksi New York ei karkaa minnekään. =)

Vastaa
Inka 30.3.2017 at 21.22

Hehe, heitin tänään Karimille ajatuksen Kreikasta ja se oli ihan mielissään. :D Vielä kun keksi miten Nykin sais siihen mukaan jotenkin sujuvasti…

Inka 27.3.2017 at 21.25

Haha, hyvä Ultsuu!! Ja tosiaan, miksipä sitä taistelis sitä vastaan minkä tuntee sydämessä oikeaksi? Tosin veikkaan että Karimin murtaminen on vaikeampaa kuin oman Nykin-kuumeen voittaminen, joten mennään nyt sitten toistaiseksi sillä. :)

Vastaa
SiniK 26.3.2017 at 23.16

Mulla pyöreät tulossa 3 vuoden päästä. Silloin olis haaveena päästä Tokioon ja tehdä Tokiosta parin päivän reissun Fuji -vuorelle. Sen huipulta vois sitten ottaa vastaan uusi vuosikymmenen auringon noustessa. Tosin mieli vielä ehtii muuttua monta kertaa ennen tuota ajankohtaa.

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.26

Vau, kuulostaa tosi siistiltä idealta!!

Vastaa
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA 27.3.2017 at 18.51

Toi on hyvä pointti, että voi suoraan hylätä ajatuksen jos on vain matkustamassa sinne sen takia ettei tuottaisi muille pettymystä. Macchu Picchu kyllä kuulostaa upealta idelta, ei valittamista. Toisaalta, pitää tehdä niinkuin sydän sanoo ja kyllähän sinne Peruun aina pääsee – vaikka sitten seuraaville pyöreille vuosille! ;)

Apua, olis kyllä itsellä hankalaa päättää tuollainen spesiaalimpi matkakohde. Varmaan Etelä-Amerikan valloitus, Nepal tai Intia ois mun valinta. Tai Filippiinit. Apua, maailmassa on liikaa upeita kohteita!

Vastaa
Inka 27.3.2017 at 21.28

Haha, oon löytänyt itseni tuosta samasta ajatuksenkulusta tosi monta kertaa, ja aina todennut lopuksi saman. Upeita paikkoja on ihan liikaa!!! Nyt pitäisi sitten vaan valita.

Vastaa
Johanna Hulda / Vida de Estrada 27.3.2017 at 22.29

Macchu Picchu on mullakin ämpärilistan kärkikamaa, mutta mitäpä sitä tosiaan upeaa reissua pilaamaan pakottamalla, parempi lähteä silloin kun se oikeasti tuntuu hyvältä. :) Mites olis Brasilia, se kun on ihan super monipuolinen maa? Tuolla joku jo Rioa ehdottelikin! Tästä postauksesta saa vähän ideaa, mitä kaikkea se voisi tarjota: https://vidaestrada.wordpress.com/2016/10/21/haamatka-halki-brasilian/ . Lisäksi Iguassun putoukset on u-p-e-a-t ja Pantanalin safari tai Amazonin jokiristeily vois olla huikeita juttuja myös! Tai Väli-Amerikka? Sielläki on Maya-raunioita, luontoa ja ihania rantoja. Tai vaikka Etelä-Afrikka?

Vastaa
Johanna Hulda / Vida de Estrada 27.3.2017 at 22.32

Niin ja hei, Rioon tai São Pauloon voi lentää Nykin kautta, eli siitä vaan “vahingossa” pitkä välilasku sinne… :D

Vastaa
Inka 30.3.2017 at 21.21

Ahhh no nyt nää puhut asiaa! :D

Vastaa
Inka 30.3.2017 at 21.21

Ei vitsi teidän honeymoon vaikuttaa upealta!!!!! Brasiliaan vaan ei oo yhtään halpoja lentoja, vaikka kieltämättä alkoi sekin houkuttaa. Apua, en oikeesti tiiä mitä teen kun toinen toistaan parempia vaihtoehtoja tulee vastaan jatkuvalla syötöllä… Etelä-Afrikka on ollut montakin kertaa mielessä, sillä sinne näyttäisi pääsevän myös järkevällä budjetilla.

Vastaa

Jätä Kommentti