Pallontallaajat.net
Valikko

Rantatunnelmointia Porto Santolla – matka Madeiralta oli todella näiden maisemien arvoinen

Kirjoittanut Inka 6.7.2017

Madeiran parhaat rannat sijaitsevat Porto Santossa. Se on aika huvittavaa siinä mielessä, että Porto Santo ja Madeira ovat kaksi täysin erillistä saarta, mutta kuitenkin niin lähellä toisiaan, että näin mantereelta saapuvan matkailijan näkökulmasta ne on helppo sekoittaa samaan syssyyn. Porto Santolle on tosi helppo matkustaa Madeiralta, sillä reilun parin tunnin mittainen matka taittuu nopeasti ja perillä odottaa kilometrien mittainen hiekkaranta.

Ranta onkin monille se pääsyy matkustaa Porto Santoon enkä ihmettele, sillä siinä missä Madeiralla on pääasiassa pelkkiä kivi- ja kalliorantoja on naapurisaarella mahdollisuus riemuita perinteisellä hienohiekkaisella rannalla. Molemmat on tietysti hyviä vaihtoehtoja, ja parastahan matkalla on se kun pääsee kokemaan mahdollisimman erilaisia maisemia sekä tietty myös rantoja. Halusin siis ehdottomasti nähdä molemmat, kun alueella oltiin.

Porto Santon ranta on noin kahdeksan kilometriä pitkä, ja alkaa melkeinpä heti saaren satamasta. Eniten ihmisiä on saaren keskustan kohdalla Cais do Porto Santo -laiturin ympärillä, mutta muutaman kilometrin päässä oli ainakin tuona päivänä huomattavasti rauhallisempaa. Piipahdin saarella Madeiran-viikon päätteeksi yhden päivän, ja rantapäivä toimi loistavasti vuoristoseikkailujen vastapainoksi. Tai no, rantapäivästä puhuminen on ehkä hieman liioittelua, sillä mulla oli muutama tunti vapaata aikaa Porto Santossa, minkä käytin tietysti rannalla.

Kävin vaihtamassa uikkarit ylle pukukopissa (pisteet hyvästä palvelutarjonnasta Porto Santolle) ja suuntasin kohti pehmeää hiekkaa. Oli lauantai, ja ranta oli pullollaan porukkaa, mutta siitä huolimatta siellä täällä oli rauhallisia spotteja kunhan vain jaksoi kävellä tarpeeksi pitkälle.

Rantsualueella oli tosi hyvät palvelut, sillä pukukoppien lisäksi siellä oli vessat ja suihkut sekä tietysti kaiken maailman kahviloita ja ravintoloita. Puitteet rantapäivälle oli siis kunnossa varsinkin, kun aurinko lämmitti tosi mukavasti ja ajoittain puhaltava tuulikin tuntui vaan mukavan virkistävältä.

Nappasin kevyet rantapäikkärit siinä hiekan keskellä, ja kävin myös viimein heittämässä talviturkin Atlanttiin. Uintikokemus oli kyllä ihan mahtava sillä vesi tuntui tosi lämpimältä, välillä saatiin ihan kunnon aaltojakin ja näin jäätävänä vilukissana oli kyllä siistiä uskaltautua viimein veteen.

Porto Santo on mun mielestä aivan ehdoton kohde Madeiran-lomalla, sillä sitä varten ei välttämättä tartte varata yhtä päivää kauempaa, mutta kokemuksesta saa kuitenkin ihan todella paljon irti, sillä saari on loppujen lopuksi todella pieni. Palataan Porto Santon huikeisiin Star Wars -maisemiin vielä myöhemmin, mutta kyllä nämä rantamaisemat olis riittäny jo vakuuttamaan minut saaren suhteen.

Kieltämättä tekee muuten aika tiukkaa katella näitä kuvia nyt, kun saavuin juuri Ouluun ja täällä on alle kymmenen astetta lämmintä. Seuraava ulkomaanreissu ei taida tulla yhtään liian aikaisin…

Jätä Kommentti