Pallontallaajat.net
Valikko

Takinkääntäjän pakkaustunnustukset

Kirjoittanut Inka 16.7.2017

“Mää rakastan pakkaamista!” Siinä lause, jonka oon mennyt päästämään suustani todella monta kertaa. Noh, nyt on aika muuttaa tuo harhaluulo, sillä viime vuoden aikana en todellakaan oo enää rakastanut pakkaamista. Pikemminkin päinvastoin, sillä vaakakuppi on kellahtanut toiseen suuntaan ja jo ajatus pakkaamisesta tuntuu aika vastenmieliseltä. Oonkin huomannut venyttäväni pakkaamisen aloittamista nykyisin viimeiseen saakka, mistä syystä pakkaan aina edellisenä iltana ennen lentoa yömyöhällä silloin, kun pitäisi olla jo nukkumassa. Oon iltaisin aina superväsynyt hyvin aikaisin, mistä syystä yöpakkailu on ehkä inhottavinta, mitä tiedän.

Esimerkiksi joulukuiselle Thaimaan-reissulle pakatessani tulin töistä vasta joskus ysin pintaan, minkä jälkeen aloin kaivella reissukasseja esille. Karim oli toki siinä vaiheessa jo pakannut omat kamansa, ja sai multa runsaasti salamakatseita istuskellessaan sohvalla ja valmistellessaan nukkumaanmenoa vielä ihmisten aikoihin. Turhaa kait sitä on kuitenkaan toista syyttää omasta urpoudesta. (Jep, tästä on yli puoli vuotta aikaa ja muistan sen raivon tunteen edelleen kuin eilisen, jäi siis aika syvät traumat…)

Tää keissi ei todellakaan ollut ensimmäinen, vaan viime aikoina on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että meikäläinen pakkaa vasta sen jälkeen, kun aurinko on laskenut jo ajat sitten. Ei mikään ihme, jos pakkaaminen on alkanut maistua puulta.

Eniten inhonväristyksiä aiheuttaa jostain syystä kosmetiikan pakkaaminen. En tiiä miksi, mutta se ainainen shampoopullojen etsiminen ja täyttäminen on alkanyt kyrsiä oikein olan takaa. Sen aiheuttamia raivopuuskia välttääkseni oon laiskana purkajana jättänyt kosmetiikan niille sijoilleen reissun jälkeen, ja siitä muodostuikin oikein fiksu veto: nyt mulla on nimittäin reissukosmetiikka aina valmiina! Ei siis enää turhaa purkamista ja pakkaamista, kun kamat on lähes valmiina lähtöön aina.

Luojan kiitos, sillä se on vähentänyt mun pakkaamisangstia ainakin puolella, kun kosmetiikkajuttuja ei oikeastaan tartte miettiä muuta kuin sen verran, että tsekkaa pulloissa olevan sisällä jotakin.

Mulla on siis maskipussissa aina valmiina hammasharja ja -tahna, hammaslankaa, hiusharja, kampa, vanupuikkoja, ponnari, vähintään yksi pari piilareita, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, vartalovoide, sheiveri vaahtosaippuoineen ja kasvojen pesuaine. Muut tuotteet on sellaisia joita käytän myös arjessa eikä niistä ei oo vielä toistaiseksi varakappaleita, joten ne pitää vielä vaivautua heivaamaan mukaan.

Tuo valmiina oleva perusarsenaali helpottaa kuitenkin pakkausurakkaa valtavasti. Nykyisin käytännössä heivaan maskipussiin enää naamarasvat ja suolasaippuan, tarvittaessa lisää piilareita ja meikkipussin, minkä jälkeen oon good to go. Voi kuulostaa hullulta, mutta tää tapa on parantanut mun elämänlaatua huomattavasti!

Sitten on vielä ne muut asiat, joita oon haalinut itselleni siinä toivossa, että ne helpottaisivat pakkausurakkaa. Merkittävimpinä apureina koen itselleni pakkauslistat ja -kuutiot. Ilman näitäkin pärjää, mutta näiden kanssa homma vaan luonnistuu huomattavasti helpommin.

Pakkauslista on vanha tuttu tapa varmistaa, että mitään ei unohdu kotiin ja että vastaavasti mukana on kaikki tärkeät jutut. Metodi on aina sama: kirjoitan itelleni ylös matkapäivien määrän ja ohjelman eli minkä tyylisiä vaatteita olisi soveliasta pukea päälle, sekä sääennusteen. Niiden perusteella teen päiväkohtaisen pukeutumislistan, jonka perusteella osaan poimia laukkuun oikeat vaatteet.


Mun laukuissa kaikki on nykyään pussukoissa: vaatteet pakkauskuutioissa ja esimerkiksi kengät omassa pussukassaan.

Pakkauslistojen lisäksi todellisina elämän pelastajina toimivat mulla nykyään pakkauskuutiot, joita ilman en lähde mihinkään. Mulla on nykyisin kaksi Mujista ostettua pakkauskuutiota, joihin on helppo rullata vaatteet teeman mukaan: toiseen edustusvermeet, toiseen alkkarit ja verkkarit. Kengät kulkeutuu vastaavissa pussukoissa, ja siinä vaiheessa kun katsahtaa reissukassiin ja toteaa sen olevan täynnä pussukoita, alkaa homma olla valmis ja paketissa – eikä muuten ärsytä enää edes niin paljon!

Sitten pitäisi vaan keksiä, miten saisin taas pakkaamiseen sen saman siistin, reissuvalmisteluun kuuluvan kutkuttavan fiiliksen. Ja samalla olis tarvetta myös samankaltaiselle purkamisfiilikselle, jotta laukut ei jäis vaeltamaan täysinä huoneesta toiseen vielä matkaa seuraavaksi viikoksi. Any ideas?

10 Kommenttia

Eponine 16.7.2017 at 10.19

Sun pitää ottaa tohon semmonen terapia-fiilis, kun voi hetkeksi heivaa ajatukset muualle, varsinkin kun on lista valmiina niin ei tarvii stressaa, että unohtaa jotain. Ja kun purat laukkuja kotona niin ajattelet vaikka, että tässä paidassa tuli tehtyä sitä yms, niin samalla käyt matkaa läpi vaikka blogia varten, muistelet yksityiskohtia ja vahvistat omia muistoja :)¨

Musta pakkaaminen on kyllä kivaa, varsinkin valmiin ja hyvin suunnitellun listan kanssa. En sitten tiedä, jos tuota sun tahtia pitäis pakkailla ja purkailla, että karisisko siitä se uutuudenviehätys, mutta itselle se on ainakin tavallaan semmonen matkaanvalmistava terapiasessio ;)

Vastaa
Inka 17.7.2017 at 21.12

Hei tää on kyllä vuosisadan idea, pitää laittaa toteutukseen. Asenteestahan kaikki on kiinni! Varsinki ihana ajatus tuo että miettii mitä kaikkea niissä kamoissa tuli reissun aikana tehtyä. :)

Ja pakkaaminen tuntuu välillä aika siistiltä, mutta just ko noita kotimaan pikkureissuja on vähän väliä niin argh meinaa usko loppua. Mutta jospa esim kesälomalle sais pakata ihan rauhassa, niin ei menis hermot. :D

Vastaa
Miia 17.7.2017 at 17.12

Pakkauskuutiot ja -pussukat on mullaki kuulunu arsenaaliin jo pidemmän aikaa :) Ja sun pakkauslistoista kyllä voisin ottaa mallia, ihana! Käy melkeen jo reissupäiväkirjasta :) mun listat on nimittäin yleensä jotain epämääräisiä jonkin lapun nurkkaan raapustettuja töherryksiä..

Vastaa
Inka 17.7.2017 at 21.13

Haha, listat on mun middle name! :D Vitsi Lontoossa on kyllä hyvät pakkauskuutioapajat, ei mikään ihme jos niitä löytyy useampia.

Vastaa
Hanna K 19.7.2017 at 15.53

Ah, Mujin meikkiputelit on kyllä maailman parhaimpia! Ostin itselleni koko arsenaalin viime Tukholman reissulla. Jälkikäteen ajatellen en tajua, miten olin selvinnyt aikaisemmin ilman niitä :–D Nuo pakkauskuutiot vaikuttavat myös superkäteviltä! Sitten voisi lajitella asiat eri kuutioihin.

Pakkauslista on must, muuten unohtaisin varmaan kaiken tärkeän himaan. Alan pohtia jo viikkoa ennen reissua, mitä tarvitsen mukaan. Kiireessä pakkaaminen on kyllä kamalinta, mitä tiedän – mutta toisaalta myös aika tehokasta…

Vastaa
Inka 21.7.2017 at 17.07

Älä muuta sano, mulla on ihan samanlainen fiilis pakkauskuutioiden suhteen! Miten sitä pärjäsikään ilman… Heh, kiireessä on kyllä tullut pakattua (ilman pakkauslitoja tosin) mukaan vähän mitä sattuu, mutta onpahan sitten ainakin syy shoppailla reissussa. :D

Vastaa
Tickler 22.7.2017 at 13.10

Ihanaa, kun joku muukin tekee just samalla tavalla pakkauslistoja! Kun ne vielä on merkitty noin (kohde ja kesto), on kätevä katsoa vanhoja listoja.
Tän kesän Amalfin lista meni viime vuoden Kroatian listan mukaan. Ja mitään ei ollut liikaa. Pari juttua lisäsin vielä listalle palattumme, niin ensi vuoden lista on jo valmis.
Mä en oo vielä tuohon rullailuhommaan lähtenyt. Täytyy noiden kuutioiden kautta sekin testata.

Vastaa
Inka 29.7.2017 at 10.20

Hohoo, mahtavaa! Enpä ookaan hoksannu että niitä vois kierrättää, täytyy kokeilla miten toimii omassa käytössä. Ja rullailu toimii oikeasti, vahva suositus!!

Vastaa
Sini / Sini matkakuumeessa 13.8.2017 at 18.42

Muistin oikein, että sä olit kirjoittanut noista pakkauskuutioista. Tuli nyt tilattua itsellekin pari medium-double – ja pari small -kuutiota + täytettäviä pikkupulloja. Itse olen ottanut uudeksi tavoitteeksi selviytyä pelkillä käsimatkatavaroilla reissuista (oli ne sitten kuinka pitkiä tahansa). On sitten hyvä, että saa kuljetettua mukanaan pikku purkkeja shampoota ja muuta. Ja nuo kuutiot vaikuttavat käytännöllisiltä.

Vastaa
Inka 23.8.2017 at 13.48

Ei vitsi, onpa mahtavaa! Just reissussa totesin taas että miten ne on niin hyviä – sekä pakkauskuutiot että pullot. :) Ja aikamoinen tavoite, pidän peukkuja!!

Vastaa

Jätä Kommentti