Pallontallaajat.net
Valikko

Lomaltapaluumasennus selätetty jo ennakkoon – syksy on jo nyt täynnä reissusuunnitelmia!

Kirjoittanut Inka 2.8.2017

Ajatus siitä että varattuja lentolippuja ei olisi yhtään tuntuu sen verran karmivalta, että jo näin ennen kesälomaa asialle oli pakko tehdä jotain. Matkailijana hetkessä eläminen on paikoitellen tosi hankalaa, kun hyvien lentodiilien nappaamiseksi suunnitelmia on järkevää tehdä joskus puoltakin vuotta etukäteen, ja joskus vielä aikaisemmin. Puhumattakaan siitä että keskittyisi fiilistelemään pelkästään seuraavaksi odottavaa reissua, kun hyviä lentotarjouksia tulee vastaan harva se päivä.

Siitä syystä nyt, vaikka ollaankin kohta ihan kesälomatunnelmissa ja muutenkin mulla on ollut suurena agendana reenailla elämään enemmän ja enemmän hetkessä, on ajatukset karkailleet myös syksyyn. Jos ei nyt muuten niin siitä näkökulmasta, että mitä reissuja sitä saisi kaavailtua syksyn pimeille kuukausille.

Ja niitä suunnitelmiahan riittää! Lentolippuja ei toistaiseksi ihan kaikkiin matkoihin vielä ole, mutta niissä tilanteissa se ei oo munsta kiinni, joten luotan vahvasti siihen että reissut tulee kuitenkin onnistumaan.

Ensimmäisenä luvassa on matka Berliiniin, mihin suunnataan mun luotetun reissukaverin Mipan kanssa. Suunniteltiin reissua ihan tajuttoman pitkään ja vatvottiin ajankohtaa sekä kohdetta edestakaisin niin monta kertaa että olin paikoitellen jo ihan varma, että reissu jää lopulta toteuttamatta, mutta vielä mitä! Syyskuun loppupuolella päästään vuosien jälkeen reissaamaan taas yhdessä, sillä Mipa oli mun luottoreissukumppani vaihdon aikana vuonna 2010, ja senkin jälkeen ollaan tehty yhessä reissuja, mutta ei ihan liian moneen vuoteen. Nyt on onneksi taas sen aika! Berliini on meille tuttu, sillä ollaan oltu siellä yhessäkin aikaisemmin, mutta mitäpä sitä hyvää vaihtamaan!

Berliinin jälkeen ei oo montakaan viikkoa, kun pääsen pitkästä aikaa reissaamaan mun työkavereiden kanssa. Aikaisemmin ollaan käyty työporukalla Istanbulissa, Abu Dhabissa ja Espanjan Alteassa, mutta nyt kohteena on Kroatian pääkaupunki Zagreb, mihin mennään näillä näkymin lokakuun alussa muutamaksi päiväksi. Mulla on suunnitelmissa jatkaa reissua vielä yhdellä päivällä, jolloin pääsen toivottavasti viimein käymään Plitvicen kansallispuistossa, joka on roikkunut mun haavelistalla jo ihan liian pitkään.

Näyttäisi vähän siltä että käyn kotona nukkumassa yhden yön, ja jatkan sen jälkeen taas matkaa. Toinen lokakuun-kohde on Irlannin pääkaupunki Dublin. Tästä reissusta oon erityisen innoissani, sillä se on ensinnäkin mun ihan eka reissu Irlantiin, ja toiseksi matkan sisältö on sen verran erikoinen, että jo pelkkä ajatus herättää perhoset vatsassa. Meen nimittäin jatkamaan mun urheilutoimittajan uraa ja suuntaan videotoimittajaksi Taekwon-Don maailmanmestaruuskilpailuihin. Erityisen jännittävää tästä tekee se, että mun työnantajana ei ole Suomen tai edes Euroopan kattojärjestö vaan koko maailmanliitto!!! Se on aika hemmetin kova juttu, ja oonkin reenaillut mun englannin lausumista aika kovasti viime aikoina, että menee homma edes jotenkin maaliin.

Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä koittaa marraskuussa mun 30-vuotismatkan toinen osa. Ostin nimittäin hiljattain lennot NEW YORKIIN!!!! Tikkukirjaimista voitte päätellä miten innoissani mää oon, sillä ajatus New Yorkista tuntuu niin uskomattomalta. Viime reissusta on kolme vuotta aikaa, ja se tuntuu aivan liian pitkältä ajalta. Tää erhe on korjattava nyt, sillä kun mulla tuli vastaan Icelandairin lennot 330 eurolla ei tarvinnut kovin kauaa miettiä varsinkaan, kun vaihtoyhteydet oli aivan täydelliset. Siispä New York, nähdään marraskuussa!

Mun reissailu ei syksyllä jää suinkaan näihin reissuihin, sillä ajattelin suhata kotimaassa myös sen minkä kerkeän. Suunnitteilla on ainakin reissut Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun, sillä tämä pyhä kolmiakseli ei poistu mun elämästä ainakaan vielä tulevana syksynä. Lisäksi kyljessä roikkuu pari muuta viritelmää, ja toivon kovasti pääseväni myös tekemään jonkun työmatkan.

Aikamoinen reissusyksy siis vaikuttaa olevan edessä! Ennen sitä vois kuitenkin koittaa nyt varausten tekemisen jälkeen elää hetkessä ja ottaa kaikki ilo irti tulevasta kesälomasta ja sekä Kreikan että Helsingin seikkailuista.

Millainen reissusyksy sulla on suunnitelmissa, mitä on luvassa?

18 Kommenttia

Heidi / Auringon alla 2.8.2017 at 10.25

Aijai, kuulosti jo niin hienolle noi ensimmäiset, mutta sitten vielä syksyinen New York sokerina pohjalla, niin voin myöntää olevani KADE :D Marraskuu on varmasti ihan täydellinen aika, viimeksi nimittäin lokakuun lopussa ei ollut vielä ruskaa (edellisenä vuonna oli jo vähän). Jään innolla seuraamaan ja fiilistelemään, itse kun en syksyllä reissaa todennäköisesti muualle kuin Roomaan, tosin tosi kiva juttu sekin!

Vastaa
Inka 3.8.2017 at 6.49

Joo on kyllä kieltämättä aika älytön kombo, mutta vitsi oon innoissani! Ja ihana kuulla että marraskuu olis hyvä aika Nykille, oon käyny siellä joskus lokakuun lopussa ja silloin oli ihan vähän ruskaa kans. Onpahan mitä odottaa!

Vastaa
Ananas2go / Popot pogoillen 2.8.2017 at 11.35

Kuulostaa ihanalta, ja niin monta omaa suosikkia joukossa, että onpa mukava odotella postauksia sitten. Mulla vasta yhdet lentoliput – kolme päivää töissä eikä enää kestänyt – nimittäin kahdenkympin pläjäys Gdanskiin tai pikemminkin Sopotiin.

Ihanaa lomaa ja iloa ja intoa syksyyn!

Vastaa
Inka 3.8.2017 at 6.50

Jes, kiva kuulla! :) Haha, kolme päivää töissä ja heti lentojen ostoon, kuulostaa tutulta. Sopot on upea, tykkäät varmasti! :)

Vastaa
Maarit 2.8.2017 at 11.44

Ihana syksy tulossa ja New York kuulostaa omaankin korvaan superilta. :) Sinne mieli halajaa takaisin. Vasta pari viikkoa siten valitin, että ei oo oikein yhtään reissukuume, mutta nyt mieli laukka villiheppalauman lailla paikasta toiseen kun tekisi mieli vaikka minne. Meillä ei oo yksiäkäön lentoja edes varattuna, mutta kymmenen suunnitelmaa vähintään. Saa nähdä mitä keksitään! Kuulostaapa muuten huisilta tuo videotoimittajan pesti. :)

Vastaa
Inka 3.8.2017 at 6.51

Reissukuumeelta on kyllä mahdotonta välttyä, vaikka sitä onnistuiski välttelemään vähän aikaa. Toivottavasti saatte pian lentolippuja hankittua niin tulee uusi vaihe suunnittelussa! :)

Vastaa
Salla 2.8.2017 at 15.49

Eikä, kuulostaa niiiin siistiltä! Varsinkin tuo Berliini ja New York!!! Se Nyc vieläkin kummittelee mun mielessä, niin pahasti että luulen ostavani vuoden sisällä sinne liput…

Vastaa
Inka 3.8.2017 at 6.52

No niin, nyt vaan lentolippukauppaan!!!! Näillä tarjouksilla ei tartte paljoa harkita. ;)

Vastaa
Sini 2.8.2017 at 17.21

Syksylle tulossa Köpiksen reissu. Monta muuta kohdetta suunnitteluasteella. Ei uskalla varailla enempää matkoja, koska työkuviot avoimia.

Vastaa
Inka 3.8.2017 at 6.53

Iso jee Köpikselle, se on varmasti syksyllä erinomainen valinta! :) Ja toivottavasti työkuviot selkenee pian, niin pääset hankkimaan lisää matkoja.

Vastaa
Mummo 3.8.2017 at 2.19

Varo vaan ettei näy niitä mummoja jotka ovat tielläsi kantapäät haljenneina ja muutenkin epätrendikkäinä.

Vastaa
Inka 3.8.2017 at 6.53

Selevä peli.

Vastaa
Suunnaton 3.8.2017 at 16.12

Mahtava syksy sulla taas tulossa! Zagreb ja Plitvice on mun lempparipaikkoja Kroatiassa. Ja Irlanti on kolkutellut takaraivossa jo pitkään.

Vastaa
Inka 6.8.2017 at 10.47

Mulla sama Irlannin suhteen, joten vitsi odotan tätä!! Tänään olis määrä saada lennotkin, joten homma varmistuu sillä, eli voi tosissaan alkaa fiilistellä. :)

Vastaa
Pirkko / Meriharakka 5.8.2017 at 9.56

Kunhan elokuusta “selvitään” (Visby ja Tallinna) on syyskuussa vuorossa Alaska, Vancouver ja Havaiji -yhdistelmä, johon meneekin pääosa syyskuusta.
Lokakuu hengähdetään välillä ja sitten lähdetään marraskuun alussa toivottavasti Saudi-Arabiaan. Tosin tätä reissua en pidä varmana ennenkuin viisumikuvio on selvä, mutta nyt pitäisi olla jo toivoa. Marraskuun lopussa on tarkoitus vihdoinkin käydä myös Libanonissa vajaan viikon verran – tämä lienee viisumikuvionkin osalta helpompi ja reissukin on jo varattu. Joulukuu voi sitten jo taas mennäkin kotona, sillä ainakaan jouluruuhkiin (ja -hintoihin) emme lähde. Mutta voihan olla, että jotain lyhyempää reissua sittenkin vielä kehitellään johonkin väliin :-) Edes Tukholma?

Vastaa
Inka 6.8.2017 at 10.48

Huh ja vau – siinä riittää maabongarillakin kiirettä!! Tajuttomia kohteita ja varmasti upeita reissuja teillä edessä. Erityisesti Libanoista isot aplodit, ihan huikeeta että pääsette viimein käymään siellä – toivottavasti säät suosii ja tunnelma on muutenkin hyvin leppoisa. :) Ihanaa reissusyksyä Pirkko!

Vastaa
Susa 6.8.2017 at 12.19

NYC, YEAH! Vähän aikaa sitten saavuttiin Nepalin ja Qatarin reissulta, ja syyskuussa olisi luvassa visiittiä Dameihin. Joulukuussa suuntana Intia, ja vuodenvaihde menee näillä näkymin Malediiveillä snorklaten. Haaveena olisi myös lokakuussa syyslomalla ottaa pientä roadtrippiä Lappiin, mutta sää nähdä kuinka aikataulut kolahtaa yhteen toisen puoliskon kanssa:)

Vastaa
Inka 7.8.2017 at 7.37

OIJOI! Aikamoisia seikkailuja sulla tulossa!!! Ihania reissuja, tulee niin mahtavaa!!

Vastaa

Jätä Kommentti