Pallontallaajat.net
Valikko

Valmiina reissusyksyyn – välikatsaus loppuvuoden matkoihin

Kirjoittanut Inka 20.9.2017

Syksy tuli! Sen myöntäminen oli menneen kesän jäljiltä tavallista vaikeampaa, mutta täällä sitä nyt ollaan, valmiina tuleviin seikkailuihin. Lentolippuja on takataskuissa muutamia, enkä malta odottaa tulevien seikkailujen alkamista, sillä parin päivän päästä pääsen viimein taas matkaan!

Kirjoittelin jo keväällä syksyn reissusuunnitelmia, ja kävi kuten kenen tahansa himoreissaajan pahimmissa painajaisissa: kaikki lesotetut reissut eivät sitten lopulta edenneetkään lentolippujen ostovaiheeseen. Kroatian työreissu siirtyi nimittäin määräämättömään ajankohtaan tulevaisuuteen, mutta onneksi muitakin matkoja on. Seuraava koittaa heti perjantaina, kun luvassa on Berliini! En malta odottaa, että päästään ystäväni Mipan kanssa seikkailemaan Berliinin kaduille ja vaihtamaan kuulumisia. Maailmalla asuvia ystäviä ei koskaan nää riittävästi, mutta onneksi voidaan lähtä yhdessä aina seikkailulle jonnekin päin puolimatkaa. :) Hulluinta on, että tähän reissuun yhdistyy pari muutakin vuosien jälkeistä kohtaamista, joten odotan matkaa perhoset vatsassa!

Samalla tajusin, että mun viikon mittainen Irlannin-kesälomakin lähestyy jäätävää vauhtia, ja kuukauden päästä matka on jo ohi. Lomailusta ei sillä reissulla tuu olemaan tietoakaan kun lähes kaikki päivät menee oletettavasti kisahallissa, missä teen videoreportterin hommia mm-kisojen ajan. Yhden päivän oon kuitenkin onnistunut aikatauluista itselleni irroittamaan, ja sen haaveilen käyttäväni päiväreissuun Cliffs of Moherille. Jos löytyy suosituksia firmoista jotka järkkää hyviä reissuja Dublinista, kerro suosituksesi! Lisäksi suunnittelen piipahtavani jonain päivänä tsekkaamassa Trinity Collegen kuuluisan kirjaston, mutta eiköhän sen reissun matkakohteet ala olla siinä. Kaksi paikkaa viikossa, siinä on varmaan mun uus ennätys.

Loppuvuodelle on näiden lisäksi buukattu vielä pari muuta reissua, jotka odottavat marraskuun puolella. Tallinnan päiväreissu ei välttis oo kovin monelle reissu eikä mikään, mutta oon siitä erityisen innoissani erityisesti reissuseuran vuoksi. Lähdetään nimittäin vanhalla reissutoimittajaporukalla viettämään rentoa tyttöjen lauantaita. Tää idea syntyi hetkessä, ja puolen tunnin kuluttua meillä oli jo liput varattuina, eli kovin paljon helpommin ei oo minkään matkan järjestelyt tainneet mennä. Matka piristää varmasti mukavasti marraskuun alkua, ja helpottaa myös New Yorkin -reissun odottelussa.

Ja Nykistä puheen ollen, täytyy myöntää että ne lentoliput oli kyllä so far tämän vuoden paras ostos, sillä siitä hetkestä lähtien kun sain varaustiedot sähköpostiin, en oo kyennyt miettimään mitään muuta! Tuleva reissu on ollut mielessä joka ikinen päivä, enkä kyllä edes muista millon viimeksi joku matka on kutkuttanut näin kovasti. Ihanaa, tätä fiilistä mää oon kaivannut ja oon niin onnellinen siitä, että se on nimenomaan New York joka saa sen aikaan! Parasta tässä on vielä se, että vaikka olinkin hyvin innoissani siitä että olin viimein matkustamassa kaupunkiin yksin, sainkin seuraa viikko sitten. Siveltimellä-blogin Sanna lähtee nimittäin mun reissuseuraksi, ja vietettiinkin juuri ilta fiilistellen sekä suunnitellen meidän neljän päivän mittaista kaupunkiseikkailua, josta on tulossa ihan mahtava!


Tänä vuonna on siis edessä neljä vahvistunutta ulkomaanmatkaa, ja täytyy sanoa että oon harvinaisen tyytyväinen palettiin, vaikka siihen ei enää tulisi mitään ylläribonuksia. Viime vuosi oli sen verran eeppinen reissuvuosi, että tänä vuonna riittää vähempikin varsinkin, jos yksi vuoden kohteista on NYC.

Kun on töissä matkailun parissa ja kirjoittaa reissaamisesta päivittäin, olisi varmasti helppo uskoa että kotiin tullessa matkajutut ei olis ensimmäisten asioiden joukossa mielessä. Tosiasiassa homma menee kuitenkin aivan päinvastoin, ja välillä tuntuu että en muuta mietikään kuin joko seuraavaa matkakohdetta tai seuraavien lentolippujen ostoa.  Ja onneksi siinä ei oo mitään väärää. :D

Ja tajusin juuri että en oo ekaa kertaa ikinä jakanut männäkesänä blogissa juurikaan kotimaan kesäfiilistelykuvia, joten tässä pari tunnelmaa Oulun heinäkuusta!

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

Sanna I Siveltimellä 20.9.2017 at 22.11

Siinä ei oo todellakaan mitään väärää! ;D
Woop woop New Yorkille! Täällä odotellaan kans ihan innoissaan tulevaa reissua, ah! ihanaa! <3

Vastaa
Inka 23.9.2017 at 8.18

Jihuu!!! Pää pursuaa kyllä vaan New Yorkia, ihanaa!

Vastaa
Lilly Pierce 21.9.2017 at 9.08

Ihanaa kerrankin voin päteä, kun Dublin on jo kuin toinen koti! Trinity Collegessa joutuu maksamaan sisäänpääsyn Book of Kells-näyttelyyn (en tiedä aukiolosta) jonka päätteeksi pääsee Long Roomiin, eli kirjastoon. Maksoikohan se 8€ , en muista valitettavasti.

Dublinissa ihania pubeja, jossa livemusiikkia. Suosittelen Old Storehousea ja Norsemania Temple Barin alueella, ja tsekkaa Whelan’s vähän kauempana (siellä kuvattiin P.S. I Love You:n kohtaus. Yläkerrassa Silent Disco). Guinnessin panimo oli ihan jänskä, muttei nyt ehkä huikein nähtävyys jos et ole huikea oluen ystävä. Christ Churchin ja Pyhän Patrikin katedraalit olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia, mutta toinen varmasti riittää yhdelle matkalle jos ei kovin arkkitehtuuri kiinnosta (itse en uskonnon takia käy kirkoissa).

Päivämatkana otin Wild Roversin päiväretken Kilkennyyn, Wicklow’n vuorille ja Glendaloughiin (joka kohteesta postaukset mun blogissa). Aivan mielettömät maisemat harmaanakin päivänä, ehdottomasti sen about 50€ arvonen. Kilkenny on mieletön shoppailukohde ja ainoa paikka jossa saa ruokaa, joten eväksiä mukaan jos menee ;)

Omalla Dublin-bucketlistillä vielä ainakin Oscar Wilden patsas, Phoenix Park ja Jameson Distillery (uudestaan avattu kesällä muistaakseni), sekä kaikki muut Irlannin kaupungit tietenkin ;) Odotan eniten Corkia ja Galwayta :)

Lisää Irlannista ja etenkin Dublinista mun blogissa http://bellefernal.com

Toivottavasti näistä oli apua ja uskon, että rakastut Dubliniin. Niin ihana paikka ja joka päivä hirveä ikävä takaisin!

x Lilly

Vastaa
Inka 23.9.2017 at 8.20

Ooh, kiitos Lilly!!! Nää vinkit tulee niin tarpeeseen, ihanaa! Täytyy käydä vielä kunnolla ajan kanssa tsekkaamassa nuo sun blogin vinkit vielä siinä vaiheessa, kun todellinen matkasuunnittelu alkaa. Iso kiitos näistä!!! :)

Vastaa

Jätä Kommentti