Pallontallaajat.net
Valikko

Finnish Travel Gala 2017

Kirjoittanut Inka 22.9.2017

Helsingissä järjestettiin eilen kaikkien aikojen ensimmäinen Finnish Travel Gala. Pääsin työroolissa mukaan, ja oli mahtavaa että Suomi sai viimein oman matkailualan gaalansa! Ilta järjestettiin tapahtumatalo Bankissa, ja sen pääjärjestäjänä toimi Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL.

Meidän toimistossa gaalaa fiilisteltiin monta viikkoa, sillä itse kukanenkin poti pientä asukriisiä ja vaikka ihan koko jengillä ei tapahtumaan osallistuttukaan, oli meiltä aika hyvä edustus paikan päällä. Iltaan osallistui noin 300 tyyppiä Suomen eri matkailualan osilta, niin lentoyhtiöiden, valtion matkailuorganisaatioiden kuin matkatoimistojenkin edustajia. Bloggaajia oli paikalla vain pari, ja kuten sanottua, mää osallistuin tapahtumaan niin ikään toimittajana. Tuttuja naamoja olivat muun muassa mun ihana työkaveri Milla sekä Syö Matkusta Rakasta -blogin Meri ja Mungolifen Anna.

Gaala oli supermuodollinen, mikä kävi selväksi jo kutsun saapuessa: pukukoodina oli iltapuku, ja järjestäjät painottivat melko ponnekkaasti että illan pukukoodia todellakin noudatettaisiin viimeiseen etikettiohjeeseen saakka. Sama fiilis oli vahvasti esillä myös tapahtuman aikana, sillä illallisgaalassa kukin oli plaseerattu tarkasti omalle paikalleen, taustamusiikista vastasi suomalainen turbaduuri yhdessä brittiläisen pianisti-laulajan kanssa, ja tunnelma oli muutenkin tosi elegantti.

En ollut aiemmin osallistunut illallisgaalaan, joten oli kiinnostavaa seurata illan etenemistä. Cocktail-tilaisuus oli mun osalta vähän kaoottinen, sillä saavuttiin paikalle vartti alkamisen jälkeen, ja nopeasti tajusin mun linssiuojuksen irronneen itsekseen ja pudonneen taksiin. En tajua, miten mulla on tänä vuonna näin huono tuuri kameroiden kanssa! Yritin etsiä sitä paikan päältä, mutta pitkiä helmoja ja korkokenkäkoipia aikani väisteltyäni totesin, että oma tappio oli nieltävä ja lisättävä linssisuoja ostoslistalle.

Illallinen oli ihan hauska, vaikka kieltämättä erityisesti aluksi hieman harmitti se, että vaikka mentiin yhtenäisellä porukalla tapahtumaan, oli mun istumapaikka jossain aivan muualla kuin muun tiimin kanssa. Pääsin kuitenkin viettämään iltaa mielenkiintoisten tyyppien kanssa, sillä oma paikka löytyi muun muassa Kyrö Distilleryn sosiaalisesta mediasta vastaavien mimmien vierestä. Sainkin illan aikana kuulla monta tosi mielenkiintoista juttua tislaamon takaa ja tietty heti ekan morotuksen jälkeen kävi ilmi, että meillä on myös yhteisiä tuttuja. :D

Gaalahan ei oo gaala ilman palkintoja, ja Finnish Travel Galassa palkittiin matkailualan vuoden innovaatio, vuoden vastuullinen toimija, vuoden Suomi-kuvan nostaja, vuoden matkailuyritys, mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus sekä koukuttavin läsnäolo sosiaalisessa mediassa. Kyrön porukka oli ehdolla viimeisessä kategoriassa, ja vaikka palkinto menikin norppalivelle ja Pullervolle, oli tislaamon kimulit aika liekeissä kategorian palkintojenjaon aikana. On varmasti ihan tajuton kunnia päästä ehdolle gaalassa, joka järjestetään ensimmäistä kertaa ja erityisesti, kun sosiaalisen median kanavat täytyy täyttää ilman, että varsinaisesta myyntituotteesta on luvallista laukoa halkaistua sanaakaan.

Mulle illan kohokohta oli tietysti bongata Mikko Kuustonen, joka jakoi Finnairille vastuullisen toimijan palkinnon. Oli hauska päästä työkavereiden kanssa pynttäytymään ja nähdä kaikki niin fiineinä sen perinteisen toimistolookin sijaan. Varattiinkin taitava Sanna meikkaamaan osa meidän porukasta, ja illan juhlatunnelmaa paransi moninkertaisesti just se, että pynttäydyttiin ja fiilisteltiin tulevaa yhdessä ennen lähtöä. Ja kyllähän noiden työkavereiden kanssa kelpasikin!

Tässä vielä tunnelmapala illan valmisteluista, oltiin ihanan fiiliksissämme!

Varsinaisen ohjelman ja illallisen jälkeen jäätiin vielä hetkeksi istuskelemaan porukalla, kunnes oli pakko todeta että perjantain työpäivä odottaa ihan vähän turhan lähellä ja paineltiin kotiin. Tänään mulla onkin edessä lento Berliiniin, ja aamun klassisten pikapakkailujen jälkeen en voi muuta kuin toivoa, että kaikki tärkeä tuli otettua mukaan.

Huippua viikonloppua kaverit!

Lisää tästä aiheesta

8 Kommenttia

Sanna I Siveltimellä 22.9.2017 at 9.56

Gaala näyttää upealle – kuten myös tekin naiset! Kiitos kunniasta päästä etkoille meikkaamaan teitä <3
Ihan superia Berliiniä! Have fun!!! :DDD

Vastaa
Inka 23.9.2017 at 8.20

Kiitos ihana Sannuli! Tää gaalaan valmistautuminen sun läsnä ollessa taitaa olla meillä jo perinne. :)

Vastaa
Suunnaton 22.9.2017 at 15.49

Kiva kun avasit gaalaa vähän syvemmältä! Eilen jokainen somekanava tutui täyttyvän näistä tunnelmista.
Sannaa lainaten, sekä gaala että te näytätte upeilta! Mainiota, kun tällainen järjestetään nyt Suomessakin.

Vastaa
Inka 23.9.2017 at 8.22

Joo oli kyllä mahtavaa että saatiin viimein oma matkailugaala myös Suomeen! :) Tätä oli kyllä odotettu! Ja kiitos, toivottavasti ensi kerralla saadaan paikalle enemmän matkabloggaajia, niin Internet voi täyttyä gaalahuumasta. :D

Vastaa
Mari 24.9.2017 at 1.06

Vau, upean näköistä sekä gaalan että teiän osalta, ja erityisesti tykkään sun korviksista! :) Jäin vähäsen kaipaamaan ruokakuvia illan tarjonnasta – näin somessa kuvan menusta ja sen perusteella tarjolla oli viimeisen päälle mietittyjä suomalaisia makuelämyksiä? Hienoa, että Suomeen on saatu tällainen tapahtuma!

Vastaa
Inka 28.9.2017 at 17.39

Kiitti Mari! Määki rakastan noita korviksia, ne on ihanat. :) Hehe, ruoka oli kyllä makoisaa ja niin perin suomalaista! En millään malttanut kaivella järkkäriä siinä vaiheessa kun annokset nostettiin esille, joten insta story -näpsyt sai luvan riittää tällä kertaa. Toivottavasti ens kerralla saadaan lisää bloggaajia mukaan tapahtumaan!

Vastaa
Sandra 24.9.2017 at 18.00

Näytät tosi kauniilta! Varmasti oli upea ilta!

Vastaa
Inka 27.9.2017 at 19.42

Voi kiitos Sandra! Oli kyllä kivaa! :)

Vastaa

Jätä Kommentti