Pallontallaajat.net
Valikko

Auringonlasku New Yorkissa – maisemavierailu Freedom Towerissa

Kirjoittanut Inka 16.11.2017

On kyllä ihan jäätävän vaikea päättää, mistä lähteä purkamaan New Yorkin -seikkailua! Haastavammaksi siitä tekee vielä lagaava netti ja jet lagin vuoksi vähän väliä ummistuvat silmät, mutta yritän saada tämän postauksen tosi kovasti tehtyä.

Päätin lopulta lähtä liikkeelle reissun huimimmasta kokemuksesta, eli korkeimmista maisemista, jotka tällä kertaa näyttäytyivät One World Observatorystä eli World Trade Centerin kaksoistornien tilalle rakennetusta One World Trade Center tai Freedom Tower -tornista. Meidän ei tarvinnut Sannan kans edes kauaa miettiä mikä kohde valitaan maisemapaikaksi, sillä tätä en ollut vielä nähnyt, ja Sannuli oli onneksi tosi avoimin mielin valmis tsuumailemaan näitä maisemia uudemman kerran.

Ostettiin liput etukäteen, ja pääsin siinä vaiheessa hyvin helpolla että niistä huolehti reissukaveri. Hinnaksi tuli noin 30 euroa, ja mun mielestä tuolla kokemuksella elämys oli kyllä jokaisen sentin arvoinen. Vierailu marraskuussa takasi, että jonoja ei juurikaan ollut ja että saatiin nautiskella maisemista tasan sillä paikalla missä haluttiinkin. Veikkaan että kesäsesonkina fiilis olis ollut vähän toisenlainen, joten vaikka monena reissupäivänä tuntui että jäädyttiin hyytävän viiman vuoksi, oli hyisessä marraskuisessa ajankohdassa paljon hyvääkin.

Suhattiin pienen jonotuksen jälkeen melko siistillä hissillä 102. kerrokseen 47 sekunnissa. Korvat meni lukkoon ja mahanpohjassa korisi jännitys, kun noustiin kohti korkeuksia. Perillä meitä odotti lyhyt esitys, jonka jälkeen eteen lävähti ikkunoista avautuva maisema, ja se jos mikä oli fantastisen upea!

Manhattan yläilmoista nähtynä jaksaa vaikuttaa joka ikinen kerta. Tosin tää oli mulle vasta kolmas, kun aiemmin oon päässyt näkemään sen ainoastaan Empire State Buildingista ja Top of the Rockista. Tämä elämys oli yhtä vaikuttava kuin ensimmäinen, sillä jostain syystä Top of the Rock jäi jollain tavalla pliisuksi. Se oli onneksi kuitenkin tästä elämyksestä kaukana.

Lähdettiin heti kiireellä kiertelemään, jotta ehdittäisiin nähdä auringonlasku. Oltiin varattu meille aikaikkuna klo 15.30, mutta saavuttuamme paikalle todettiin että nyt jonotellaan hetki, ja oltiin ylhäällä vasta lähempänä neljää. Alun jonotus olikin ainoa, sillä muuten ei juuri jouduttu seisoskelemaan jonossa, ja sehän on aina mukava juttu. Lopulta ehdittiin kuitenkin nähdä auringonlasku oikein mainiosti, ja oli kieltämättä henkeäsalpaavaa päästä todistamaan, miten auringonsäteet värjäsi valtavan pilvenpiirtäjämeren oranssin eri sävyihin.


Löydettiin erinomainen spotti, mistä näkyi sekä Manhattan (mukaan lukien Empire State Building!) että Brooklynin silta, ja parkkeerattiin siihen aikamme ympäriinsä kävelyämme. Freedom Towerissa maisemia katsellaan lasin läpi, mistä olin kieltämättä oikein tyytyväinen noissa hyisissä lämpötiloissa, missä meitä ei olisi kirveelläkään saanut seisoskelemaan pihalla tuntikausia odotellen auringonlaskua.

Lopulta odotus palkittiin, ja pilvenpiirtäjä toisensa jälkeen alkoi syttyä satoihin valoihin, jotka näytti kaukaa katottuna mikroskooppisen pieniltä, mutta oli tietysti todellisuudessa ihan kunnon ikkunan kokoisia. Me ihasteltiin tuota näkymää pääasiassa kameroiden linssien läpi tosi pitkään ja nautittiin siitä että kerrankin kohdalle oli sattunut hyvä spotti, kunnes todettiin että oli aika lähteä ja päästää muut kerroksen parhaalle paikalle.


Freedom Tower oli kokemuksena tosi positiivinen, ja siitä jäi hirveän hyvä mieli. Erityisen iso syy oli varmasti vierailuajankohdalla, sillä oon vieraillut muinoin myös Empire State Buildingissa lokakuussa, jolloin jonoja ei ollut edes nimeksi. Vahva suositus siis tälle kokemukselle, sillä eihän noihin maisemiin vaan voi kyllästyä!

2 Kommenttia

Sonja | FIFTYFIFTY 16.11.2017 at 20.13

Eikä miten sykähdyttäviä nää iltavalaistuskuvat! <3 Me ei lopulta enää jaksettua hosua Nykissä sen vertaa, että oltaisiin menty jollekin näköalapaikoista. Mutta eipä se harmita, kun tietää, että New Yorkiin tie vie taas joskus tulevaisuudessa. :)

Vastaa
Inka 19.11.2017 at 22.11

Voi kiitos Sonja! Tää maisema oli kyllä aivan upea iltavalaistuksessaan, ja sitä oli ilo ihailla – menisin milloin vaan uudelleen! Tää kantsii pitää mielessä, vaikka ESB on myös tosi hyvä.

Vastaa

Jätä Kommentti